Painonsa arvoiset?

Painonsa arvoiset? -juttu on julkaistu Painonvartijat-lehdessä nro 4/2005.
Copyright © 2005, 2012 Eija Mäkinen

Lihavuus tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Vaan halpaa ei ole kilojen karistaminenkaan. Stakesin terveystaloustieteen keskuksen ryhmäpäällikkö Markku Pekurinen, Kansaneläkelaitoksen erikoistutkija Paula Hakala sekä Tapiolan palvelupäällikkö Niko Toiviainen puntaroivat lihavuuden kustannuksia ja kertovat, miten ylipaino vaikuttaa kansalaisten kukkaroon.

MILLOIN SAADAAN LÄSKIVERO? kysyy ”Liikkuva normaalipainoinen” internetin keskustelupalstalla ja vaatii korotettua sairausvakuutusmaksua jokaiselle, jonka painoindeksi on yli 25. Aihe kuumentaa nopeasti chattaajat, ja lopulta kirjoittaja on saanut 1280 vastausta.

Ylipainoisen kannalta lohduttavaa on, että valtaosa vastaajista tyrmää idean syrjimisenä. Sen sijaan aloitteentekijän toinen ehdotus, rasvaisen roskaruoan haittavero, saa monilta kannatusta.

Suomalaiset nettikeskustelijat eivät ole mielipiteineen yksin. Teknologian kehittämiskeskus uutisoi äskettäin Kanadassa tehdystä haastattelututkimuksesta, jonka mukaan enemmistö kanadalaisista olisi valmis verottamaan epäterveellistä ruokaa raskaammin kuin terveellistä. Ensivaiheessa lisäveron saisivat runsasrasvaiset ruoat kuten perunalastut, virvoitusjuomat, suklaa ja kakut. Myös Australiassa ja Ruotsissa on pohdittu haittaveron asettamista epäterveellisille elintarvikkeille.

Ylipainoon liittyvät kysymykset askarruttavat yhä useampaa suomalaista, sillä tilastojen valossa kansalaisten kilot ovat lisääntyneet reipasta tahtia. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan lihavuus on kahden viime vuosikymmenen aikana yleistynyt miehillä 75 prosenttia ja naisilla 34 prosenttia.

Suurentuneet mitat näkyvät myös Kansanterveyslaitoksen kaksi vuotta sitten julkistamassa Finriski 2002 -tutkimuksessa, johon osallistuneista joka viides todettiin lihavaksi. Tällöin painoindeksi oli yli 30. Punnitukseen perustuneet tiedot poikkeavat kiinnostavalla tavalla Kansanterveyslaitoksen aikuisväestön terveyskäyttäytymisen seurantatutkimuksen tiedoista. Siinä osallistujia pyydetään kertomaan oma käsityksensä lihavuudestaan. Vastausten perusteella vain 14 prosenttia suomalaisista luokiteltaisiin lihaviksi.

Niinpä niin. Toisten ylipainoa on helppo mollata, mutta miten saada ihmiset näkemään ne omat liikakilot? Lihavaksi tunnustautuminen ei ole helppoa, ei ainakaan nykyisessä kilpailuhenkisessä ja ulkonäköä korostavassa yhteiskunnassa, jossa hoikkuutta pidetään dynaamisuuden ja menestymisen merkkinä.

Lihavuus saattaa aiheuttaa ahdistusta myös siksi, että yhä useammin julkisessa keskustelussa nousevat esiin ne puheenvuorot, joissa korostetaan ylipainon aiheuttavan yhteiskunnalle, eritoten terveydenhuollolle, huomattavia kustannuksia. Mutta onko eettisesti oikein perustella kansalaisten painonpudotustalkoita taloudellisilla argumenteilla? Ohittaako raha jo ihmisarvon? Entä voisivatko suomalaisten ylipaino-ongelmat liittyä yhteiskunnassa lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin tai olla heijastusta elämän merkityksen puuttumisesta? Pitäisikö kilojen sijaan puuttuakin yhteiskunnan rakenteisiin?

Lihavuus on monisyinen ongelma

Keskustelu liikakilojen hinnasta vauhdittui vuoden 2000 alussa, kun neljän tutkijan ryhmä julkaisi Suomen Lääkärilehdessä tutkimuksen, jossa selvitettiin kolmella eri analyysimenetelmällä lihavuudesta aiheutuvien terveysmenojen määrää. Tulosten mukaan lihavuus aiheuttaa vuosittain arviolta 150-540 miljoonan euron menot terveydenhuollossa, mikä on 1,4-7 prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Yhtä lihavaa henkilöä kohti se tarkoittaa 300-1000 euron ylimääräistä menoa terveydenhuollossa.

Laskun suuruus hätkähdytti yhteiskunnalliset päättäjät, maallikoista puhumattakaan. Erityisen voimakkaasti tietoihin reagoi media, joka nopeasti leimasi lihavuuden koko kansan olemassaoloa uhkaavaksi tekijäksi. Varsinkin lihavien lasten vanhemmat syyllistettiin vastuuttomasta lasten kasvatuksesta.

”Lihavuus on monisyinen ongelma, eikä ylipainon ja erilaisten sairauksien syy–seuraus-suhteen määritteleminen sataprosenttisesti ole edes mahdollista”, muistuttaa Stakesin terveystaloustieteen keskuksen ryhmäpäällikkö Markku Pekurinen, yksi tutkimuksen tekijöistä.

”Se ei kuitenkaan tarkoita, että liikakiloihin kannattaisi suhtautua kevyesti. Monet tutkimukset osoittavat ylipainon lisäävän riskiä sairastua erilaisiin sairauksiin. Se on muun muassa itsenäinen sydän- ja verisuonitautien vaaratekijä, haittaa liikkumista ja vaikuttaa mielenterveyteen. Lisäksi ylipainon on arvioitu aiheuttavan joka neljännen aivohalvauksen. Tämä näkyy myös sairaaloiden vuodeosastoilla. Lihavuudesta aiheutuvien sairauksien hoito sitoo vuosittain noin 1270 sairaansijaa.”

Vaikka lihavuuden vaikutus terveysmenoihin onkin euromääräisesti suuri, Markku Pekurinen ei ole vaatimassa ylipainoisille kansalaisille sanktioita.

”On tosiasia, että terveyspalvelut kustannetaan julkisista verovaroista, mutta painonpudotuksessa taloudelliset syyt eivät ole relevantti argumentti. Olennaista on ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Sanktioilla tuskin muutetaan ihmisten terveyskäyttäytymistä positiiviseen suuntaan. Jotakin tulisi kuitenkin tehdä, sillä suurten ikäluokkien ikääntyessä tilanne voi jo 10-15 vuoden päästä olla sellainen, etteivät kaikki terveydenhuoltopalveluja tarvitsevat enää saa niitä resurssien vähyyden vuoksi.”

Valistus on menettänyt tehonsa

Suomalaisten elämäntavoista on huolissaan myös Tulevaisuusvaliokunta, joka julkaisi viime lokakuussa terveydenhuollon tulevaisuutta ja strategioita kartoittaneen selvityksen. Kuopion yliopiston ja Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskuksen tutkijoiden teksti on suorasukaisuudessaan lähes dekkarimaista luettavaa. Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet myös osoittaa, miten valtavan monet asiat vaikuttavat paitsi palvelujen tarjontaan myös kansalaisten arkeen ja elämään.

Selvityksen mukaan Suomen kolme pahinta sairautta ovat nikotiiniriippuvuus, päihteiden käyttö ja metabolinen oireyhtymä, jossa keskivartalolihavuus on selkeä osatekijä. Vaikka biolääketieteelliset läpimurrot avaavat uudenlaisia tutkimus- ja hoitomahdollisuuksia, puheet lääketieteen fantastisesta kehityksestä saavat kirjoittajien mielestä tragikoomisen sävyn, koska suurimmat ongelmat syntyvät viime kädessä kansalaisten omien valintojen seurauksena.

Lihominen ei kuitenkaan ole aina itsestä kiinni, vaan ylipainon syntymiseen vaikuttavat myös yhteiskunnalliset ja ympäristötekijät. Tämä käy ilmi mm. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella toimivan Helsinki Health Study -ryhmän tutkimuksesta, jonka mukaan työväsymys, ylitöiden suuri määrä sekä vaikeudet työn ja perheen yhteensovittamisessa altistavat työntekijöitä lihomiselle.

Olipa lihomisen syy mikä tahansa, suomalaisten aikuisten keskipaino voi kymmenen vuoden päästä olla 5–10 kiloa enemmän kuin nyt, jos nykyiseen elämänmenoon ei saada muutoksia. Mutta miten saada väki vakuuttumaan muutoksen välttämättömyydestä? Tulevaisuusvaliokunnan selvityksen mukaan kansalaisten näkemykset kun ovat voimakkaasti polaarisia. Jotkut ottavat vaarin epämääräisimmistäkin neuvoista ja muuttavat elintapojaan jopa hankaluuksista välittämättä. Toisiin taas ei minkäänlainen terveysvalistus tunnu purevan.

Nyky-yhteiskunta altistaa lihomiselle

Muutosta peräänkuuluttaa myös Paula Hakala, Kansaneläkelaitoksen (Kela) erikoistutkija, joka on tehnyt yli 20 vuotta uupumatonta valistustyötä terveiden elämäntapojen puolesta. Ennen tutkijan uraansa hän toimi ravitsemusterapeuttina, jolloin työhön kuului mm. yksilöllistä potilasneuvontaa, ryhmien ohjaamista sekä terveydenhoitohenkilöstön kouluttamista ylipainoon, verenpaineeseen ja kolesteroliin liittyvissä ravitsemusasioissa.

”Vaikka onkin vakuuttavaa näyttöä siitä, että perintötekijät altistavat lihomiselle, lihavuuden lisääntymisen perussyyt liittyvät elintapoihin. Pitkälle teknistynyt yhteiskunta on mahdollistanut sen, ettei ihmisten välttämättä tarvitse liikkua juuri lainkaan. Ruokaa on saatavilla koko ajan, ja houkutukset syödä enemmän kuin on tarpeellista kasvavat jatkuvasti. Paino-ongelmille altistaa myös varsinkin nuorten naisten keskuudessa yleistynyt tapa korvata ateriat runsaasti energiaa sisältävillä pikaruoilla ja välipaloilla”, Paula Hakala sanoo.

Lisäksi kansalaisten lihomista ovat vauhdittaneet annoskokojen suureneminen sekä eritoten lasten suosimat runsassokeriset virvoitusjuomat ja makeiset, joita napostellaan tietokoneen tai television äärellä.

Hakalan neuvo on yksinkertainen mutta haasteellinen.

”Ihmisten on muutettava ajattelutapaansa, uskallettava tehdä asiat toisin. Uusi kurssi kannattaa kuitenkin toteuttaa vähitellen. Jos yrittää muuttaa elämänsä kertarysäyksellä, se ei välttämättä kanna pitkän päälle.”

Hinnat ohjaavat käyttäytymistä

Osallistumistaan painonhallintaa koskevaan julkiseen keskusteluun Paula Hakala perustelee paitsi aiheen kiinnostavuudella – hän on aikanaan tehnyt väitöskirjansa lihavuuden hoidosta – myös työnantajansa intresseillä. Korvaahan Kela lihavuuteen liittyvien sairauksien hoidosta aiheutuvia kustannuksia erilaisina etuuksina.

”Jokaisen on syytä olla tietoinen lihavuuden aiheuttamista ongelmista, niin terveydellisistä kuin taloudellisistakin. Kansanterveyteen käytettävät rahat ovat kuitenkin meidän kaikkien yhteistä rahaa. Jos kansalaisten paino-ongelmat saataisiin kuriin, vapautuvat varat voitaisiin kohdistaa sairauksiin, joilla ei ole tekemistä elintapojen kanssa. Kelan tutkimusosaston tutkijana tehtäviini kuuluu toimia keskustelun herättäjänä ja yrittää sitä kautta vaikuttaa päätöksentekoon muun muassa terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Rahalliset säästöt tulevat siinä sivussa.”

Kansalaisten elintapoihin vaikuttavat myös markkinatalouden lainalaisuudet. Hinta määrää viime kädessä sen, mitä ostoskoriin valitaan. Ja ruoka on kallista, sen totesi pääministeri Matti Vanhanenkin MTK:n liittokokouksessa. Euroopan unioniin liittymisen piti laskea ruoan hintaa, mutta nyt ruoka maksaa kaupassa enemmän kuin ennen EU-jäsenyyttä. Ruoan hinnan alenemisesta koituneen hyödyn ovat saaneet kauppa ja teollisuus, eivät kuluttajat.

Korkeat hinnat ovat Kuluttajaviraston mukaan syynä myös siihen, miksi sekä luomutuotteet että terveysvaikutteiset elintarvikkeet jäävät helposti kaupan hyllylle. Valtakunnallinen vertailu osoitti, että terveysvaikutteisena markkinoidun elintarvikkeen hinta voi olla tavanomaiseen verrattuna jopa nelinkertainen.

”On totta, että hinnat ohjaavat ihmisten ostokäyttäytymistä”, Paula Hakala vahvistaa ja jatkaa: ”Toisaalta painonhallinta ei edellytä hinnakkaiden erityisvalmisteiden ostamista.”

Hän toivoisikin valtion puuttuvan aiempaa tehokkaammin tavanomaisten ruokien hinnoitteluun.

”Kun tarjolla on samantyyppisiä tuotteita, epäterveellinen vaihtoehto on aina halvempi. Lisäksi erikoistarjouksessa olevat elintarvikkeet ovat lähes aina vähemmän suositeltavia: sokeria, valkoisia jauhoja, makkaraa – sekä tietenkin olutta. Yhä suuremman suosion saaneet mäyräkoirapakkaukset näkyvät nopeasti kuluttajien – myös nuorison – vyötäröllä.”

Länsimaista ainakin Australiassa ja Ruotsissa on mietitty haittaveron asettamista epäterveellisille elintarvikkeille. Pitäisikö Suomessakin elintarviketeollisuuden – tai ainakin pikaruoka-, panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden – osallistua painonhallintaongelmien aiheuttamiin kustannuksiin?

Hakala ei lämpene ajatukselle. Sen sijaan hän puuttuisi elintarvikepakkausten hinnoitteluun.

”Nykyisen käytännön mukaan tuote on sitä halvempi, mitä suuremmissa erissä asiakas sitä ostaa. Kilohinnan pitäisi olla sama riippumatta siitä, kuinka paljon asiakas ostaa. Se, että ihmiset hoikistuisivat, olisi tosiasiassa kaikkien etu. Terve ihminen pysyy liikuntakykyisenä ja elää pidempään ja siten myös kuluttaa pidempään.”

Punnitaanko kilot pankissa?

Yleisönosastoissa ja internetin keskustelupalstoilla lihaville on jo moneen kertaan vaadittu erilaisia ylimääräisiä maksuja ja ankarampaa verotusta. Osa kirjoittajista myös poistaisi ylipainoiset julkisen terveydenhuollon palvelujen piiristä.

Paula Hakala ei syrjimistä hyväksy.

”Lihavuus ei saa olla peruste jättää asiakasta huonolle hoidolle. Ihmisten syyllistäminen ei hyödytä ketään, ennemminkin kaipaisin inhimillisyyttä. Tässä yhteiskunnassa on vaikeaa olla lihava. Olipa ihminen minkä kokoinen tahansa, häntä tulisi kohdella ensisijaisesti persoonana, ei arvottaa kilojen mukaan.”

Geeniteknologian kehittymisen myötä pelko kansalaisten epätasa-arvoisesta kohtelusta on kasvanut. Kenellä on oikeus hyödyntää geneettistä tietoa? Myös keskustelu henkilökohtaisten ominaisuuksien – kuten ylipainon – merkityksestä työ- ja toimintakykyyn on lisääntynyt. Punnitaanko kansalaiset jo lähitulevaisuudessa aulatiloissa, ennen kuin reitti pankin tai vakuutusyhtiön palvelutiskille avautuu?

”Luvassa ei ole orwellmaista yhteiskuntaa, emmekä aio hankkia vaakoja toimistoihimme”, sanoo Tapiolan palvelupäällikkö Niko Toiviainen.

Hän myöntää, että keskustelua terveydellisten seikkojen painotuksesta käydään vakuutusalalla koko ajan. Vuosi sitten Tapiola nousi otsikoihin, kun yhtiö eväsi syntymättömän lapsen lapsivakuutuksen. Perusteluna oli äidin painoindeksi, joka vakuutusta haettaessa oli yli 35.

”Odottavan äidin vaikea lihavuus on lapselle todellinen riski. Vakuutusyhtiöt edellyttävät, että vakuutusta hakeva asiakas täyttää kirjallisen terveysselvityksen, jonka avulla kartoitetaan mahdolliset riskit. Paino on siinä vain yksi mittari. Vastuunvalinta voi kuitenkin aiheuttaa sen, ettei vakuutusturvaa myönnetä tai se myönnetään erityisillä yksilöllisillä rajoitusehdoilla. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi korkeampia vakuutusmaksuja.”

Toiviainen huomauttaa, ettei äidin lihavuus leimaa lasta lopullisesti, vaan lapselle voidaan myöntää myöhemmin vakuutus tämän omilla terveystiedoilla. Hän myös korostaa, että terveysselvityksen täyttämisessä ja tietojen antamisessa kannattaa olla huolellinen ja rehellinen.

”Liika tieto ei käänny asiakasta vastaan. Korvauksia haettaessa tiedot tarkistetaan, ja jos silloin ilmenee seikkoja, joita asiakas ei ole maininnut, ongelmia voi tulla. Jokaisen ihmisen terveydentila on yksilöllinen, ja tilanteet voivat muuttua. Se ymmärretään vakuutusyhtiöissäkin.”

Laihduttaminen on kallista

Jokainen laihduttamista yrittänyt tietää, miten lujassa kilot ovat. Painonpudotusta vaikeuttaakin usein se, ettei ruokaa nautita vain nälkään, vaan sitä käytetään myös emotionaalisiin tarpeisiin. Ravintoon liittyvät tunnemerkitykset opitaan jo varhaislapsuudessa, ja niitä on vaikea muuttaa. Jos mielensä pahoittanutta lasta lohdutetaan ruoalla, hän hakeutuu aikuisenakin ahdistuksen hetkillä usein jääkaapille.

Paitsi tehokas lohduttaja ruoka on myös vahva mielihyvän tuottaja.

”Ihminen tarvitsee mielihyvän kokemuksia, ja ruoasta niitä saa nopeasti. Hyvästä ruoasta pitääkin nauttia mutta kohtuullisesti. Nykyihmisen turmioksi on koitumassa hedonismi, halu maksimoida nautinnot”, Paula Hakala sanoo ja muistuttaa, ettei ihmisen keho kestä holtitonta kohtelua. Hän kannustaakin kansalaisia kehonhuoltoon.

”Miehet kunnostavat antaumuksella autojaan, ja naiset panostavat kasvoihin ja hiuksiin, mutta sen sijaan omaa kehoa ei muisteta huoltaa. Motivaation puuttuminen saattaa johtua myös huonoista laihdutuskokemuksista. Markkinoilla on tarjolla läjäpäin arveluttavia valmisteita ja ”ihmedieettejä”, jotka laihduttavat ainoastaan lompakkoa.”

Paras tapa kutistaa vyötäröä on tehdä se kotiruoan avulla. Paitsi maukasta ja terveellistä, omassa keittiössä loihdittu menu on ennen kaikkea edullista. Tämä käy ilmi mm. Sari Vesalaisen viime lokakuussa Itä-Suomen lääninhallituksen Kilpailu- ja kuluttajaosastolle tekemässä tutkimuksessa, jossa elintarvikkeiden hintojen lisäksi verrattiin itse tehdyn ja valmisruoan välisiä kustannuseroja.

Vesalainen suunnitteli viikonlopun ruoat kahden hengen taloudelle, ja esimerkkiaterioihin kuului mm. puuroa, lasagnea, kasvispiirakkaa, feta-broilerisalaattia, sämpylöitä, raejuusto-hedelmäsalaattia ja marjarahkaa. Mikkelissä toteutetussa vertailussa halvimmillaan viikonlopun ruoat sai 19,26 eurolla ja kalliimmillaan 22,59 eurolla.

Mikäli lähes samanlaiset ruoat olisi ostettu kaupoista valmiina, olisi keskihinnaksi tullut (ilman tuorepuuroa) 29,08 euroa. Valmistamalla ruoat itse säästöä kertyi siis 6,49 – 9,82 euroa.

Kotiruoan edullisuus käy vieläkin selvemmäksi, kun sitä verrataan pikaruokapaikkojen hintoihin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla hampurilaisateria – kerroshampurilainen, ranskalaiset perunat ja 0,4 l cokis – maksaa noin kuusi euroa. Pizzojen hintahaitari venyy 6,20 eurosta perhepizzan 18,40 euroon. Eli yhdellä perhepizzalla saa jo koko viikonlopun muonat!

Kukkarolle käy myös painonpudottaminen liikunnan avulla, todistaa Jyväskylän yliopiston liikunnan sosiaalitieteen laitoksen tutkija Kari Puronaho, jonka muutama vuosi sitten julkaistu tutkimus osoittaa liikuntalajien jakaantuneen yhä selkeämmin varakkaiden ja vähävaraisten lajeihin. Tutkimukseen haastateltiin 2275 kotitaloutta, ja mukana oli 14 suosittua liikuntalajia.

Surullisinta viime vuosien kehitys on tietenkin lasten kannalta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla eräiden joukkuelajien kausimaksut ovat jo niin kalliita, ettei joukkueisiin pääse enää lahjakkaimmat, vaan varakkaimmat. Monista liikuntalajeista on tullut välineurheilua, jossa jo perussetin hankkiminen maksaa ison kasan euroja. Kuluja nostavat usein myös kilpailumatkat, huollot ja leirit.

Kallista on myös aikuisten liikunta, jos haluaa muutakin kuin vain juosta lähimetsän pururadalla. Yhä useammat naiset ostavat liikuntapalvelunsa yksityisiltä, ja trendin ennustetaan jatkuvan, koska julkinen sektori ei ole tarjonnut naisille mieleisiä palveluja siinä missä miesten käyttämiä liikuntapalveluja. Liikuntapalvelutarjontaa kartoittanut Pekka Lith muistuttaa naisten olevan yksityisen liikuntabisneksen tärkeä kulmakivi – ja se taas näkyy kukkarossa.

Kuluttajavirasto julkaisi viime marraskuussa hintavertailututkimuksen, jossa oli mukana 121 kuntosalia 20 paikkakunnalta. Sen mukaan kalleimmat kuntosalit löytyvät Länsi-Suomen läänistä, edullisimmat Itä-Suomesta. Kertamaksu vaihteli 2-17 euroon. Osassa kuntokeskuksia ei voi käydä, ellei osta jäsenkorttia. Vuosijäsenyyden hinnat vaihtelevat 350 ja 780 euron välillä. Sen lisäksi on maksettava liittymismaksu, joka korkeimmillaan on 150 euroa.

Paula Hakala muistuttaa, ettei liikunnan harrastaminen vaadi hienoja laitteita ja interiöörejä. Parhaat kannustajatkin löytyvät usein omasta ystäväpiiristä. Hän suhtautuu myönteisesti työnantajien ja kuntien hyvinvointisuunnitelmiin, joilla pyritään tukemaan kansalaisten painonhallintatavoitteita ja liikunnallisia harrastuksia.

”Kaikki keinot, jolla saadaan aikaan positiivista kehitystä, tulee käyttää. Työpaikalla toimivat painonhallinta- tai liikuntaryhmät voivat parhaimmillaan lisätä yhteisöllisyyttä. Mutta niistä ei pidä tehdä pakollisia kohtaamisia, vaan ihmisten on saatava itse päättää, miten he haluavat elämässään toimia.”

Lähteet:
Hakala, Paula: Paino hallintaan kotikonstein. Kansaneläkelaitos. Turku 2000.
Kuluttajaviraston hintavertailuja: Kuntokeskukset ja kuntosalit. Kuluttaja 3/2004.
Liukkonen, Kirsi-Helena ym.: Elintarvikkeet, kylläisyys ja painonhallinta. Kirjallisuuskatsaus. VTT Tiedotteita 2234. Espoo 2004.
Pekurinen, Markku & Pokka-Vuento, Marja & Salo, Heini & Idänpää-Heikkilä, Ulla: Lihavuus ja terveysmenot Suomessa 1997. Suomen Lääkärilehti 1-2/2000 (ss. 11-16).
Tulevaisuusvaliokunta: Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet. Skenaariot ja strategiat palvelujärjestelmän turvaamiseksi. Teknologian arviointeja 20. Eduskunnan kanslian julkaisu 8/2004.

Lihavuutta käsittelevän viisiosaisen sarjan osa, jossa ylipainoisuutta tarkastellaan median näkökulmasta, löytyy Taivaannapa-sivustoltani. Jutun nimi on —> Lihavista paisui mediassa moraalinen paniikki.

Blogini Juttuarkistosta, jonne olen koonnut aiemmin muualla julkaistuja juttujani, löytyy sarjan ensimmäinen osa –> Armollisuuden vaikea taito.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s