3 x kirjastonhoitaja

3 x kirjastonhoitaja — Matkaoppaana tiedon lähteille -juttu on julkaistu Kotiliesi-lehdessä nro 6/2004.

Copyright © 2004, 2012 Eija Mäkinen

Yleiset kirjastot ovat maamme eniten käytetty kulttuuripalvelu. Kirjastonhoitajien työnkuva on vuosien myötä muuttunut voimakkaasti, mutta tärkein tehtävä on yhä sama: etsiä asiakkaille tietoa ja upeita lukukokemuksia.

AJAN HERMOLLA

Tanja Ojakangas, 28, kohottaa katseensa näyttöpäätteestä ja nyökkää hymyillen. Kyllä, asiakkaan kaipaamasta aiheesta löytyy useitakin teoksia, ja osa on heti saatavilla. Myös muutama cd-romppu käsittelee kysyttyä aihetta.

Kiveriön kirjaston kirjastonjohtaja nauttii ilmiselvästi työstään, ja syystä. Pitkään pienestä kirjastosta haaveillut Ojakangas on löytänyt etsimänsä. Lahden kirjastolaitoksen pienin lähikirjasto on kooltaan vain 284 neliötä, ja mikä tärkeintä, lähellä kotia.

Kiveriön kirjasto sijaitsee vain kahden kilometrin päässä pääkirjastosta, mutta bussiyhteydet keskustaan ovat huonot ja kulku harjun toiselle puolelle hankalaa.

”Lähiseudun asukkaille, joista valtaosa on ikäihmisiä, oma lähikirjasto on todella tärkeä. Vuosittain Kiveriössä tehdään noin 60.000 lainausta”, Tanja Ojakangas kertoo.

Hän on malliesimerkki nykyajan kirjastoalan työntekijästä: hyvän koulutuksen hankkinut, aktiivinen ja ystävällinen nainen.

Jo lukioaikanaan Ojakangas työskenteli kotikuntansa Konginkankaan sivukirjastossa. Mielessä kangastelivat kirjallisuuden opinnot Oulun yliopistossa, mutta lopulta tie vei Seinäjoen ammattikorkeakoulun liiketalouden laitoksen kirjastotoimen ja informatiikan linjalle. Kolme ja puoli vuotta kestäneen koulutuksen aikana perehdyttiin mm. luokitukseen, informaatiotyöhön, tietopalveluorganisaation toimintaan sekä tietojenkäsittelyyn.

Tiedon etsiminen asiakkaille on yhä kirjastonhoitajan tärkein tehtävä, vaikka menetelmät ovat tekniikan kehittyessä muuttuneet.

”Teimme jo opiskeluaikana muille opiskelijoille tiedonhakuja heidän opinnäytteitään varten. Se oli oikeata työtä, mukavaa ja mielekästä. Oli myös opettavaista nähdä, miten eri tavoin ihmiset kertovat siitä, mitä he ovat hakemassa. Kirjastoalalle ei oikeastaan voi valmistua mistään koulusta, vaan parhaiten työn oppii tekemällä. Jokainen päivä tuo tullessaan uutta opittavaa.”

Tieto kulkee verkossa

Seinäjoella annettava kirjastoalan opetus on niin uutta, etteivät ensimmäiseltä vuosikurssilta valmistuneet saaneet edes ammattinimikettä. ”Vasta meidän kurssimme opiskeluaikana tuli päätös, jonka mukaan liiketalouden laitokselta valmistuneita nimitetään tradenomeiksi. Kirjastoalalle valmistuneille termi on hankala, sillä tradenomi yhdistetään helposti liiketaloudelliseen toimintaan.”

Ojakankaan valmistuessa vapaita virkoja ei juuri ollut tarjolla. Siksi hän jatkoi opiskelua ja suoritti tietojenkäsittelyn erikoistumisopinnot. Hän perehtyi myös tietoliikenteeseen ja lähiverkkoihin. Lisäksi hän on opiskellut web-tuotantoa Lahden ammattikorkeakoulussa.

”Kirjastoalaa pidetään humaanina, mutta tosiasiassa kirjastoissa käytetään nykyään todella paljon tietotekniikkaa. Koulutus ei kuitenkaan näy palkassa. Jos kirjastoalan palkkoja verrataan muilta tradenomilinjoilta valmistuneiden palkkoihin, ero on satoja euroja. Ne, jotka päättävät kirjastoalalla työskentelevien palkoista, eivät selvästikään tiedä, mitä kaikkea kirjastoissa tehtävä työ nykyään sisältää.”

Ennen Kiveriöön tuloaan Tanja Ojakangas työskenteli tietokeskusassistenttina Päijät-Hämeen koulutuskonsernin Kirjasto- ja tietopalveluyksikössä. Myöhemmin toimi muutettiin tietopalvelusihteeriksi. Kaksi vuotta sitten hän siirtyi Kampuskirjastoon erikoiskirjastonhoitajaksi.

”Ehdin työskennellä siellä vain muutaman kuukauden. Kyseessä oli määräaikainen toimi, joka olisi kestänyt vuoden 2003 elokuuhun asti, mutta jäin äitiyslomalle. Tällä hetkellä olen työlomalla tietopalvelusihteerin toimesta ja mietin jatkosuunnitelmiani.”

On seurattava aikaansa

Kiveriön kirjastossa toimii kaksi työntekijää, toinen aamuvuorossa, toinen iltavuorossa. Molemmat työskentelevät asiakaspalvelussa, lainaavat ja palauttavat. Ojakankaan vastuulla on lisäksi kirjaston aineistohankinta, työvuorolistan laadinta ja lomien myöntämiset virkailijalle.

Tanja Ojakankaan mukaan asiakkaat ovat hyvin perillä kirjallisuuden ilmiöistä ja tekijöistä. ”He seuraavat television kirjallisuusohjelmia, lehtien kirjapalstoja ja mainoksia. Kun kirjailijalta ilmestyy uusi teos, sitä kysytään meiltä saman tien.”

Hän itse myöntää pudonneensa uusimmista kirjallisuuden käänteistä, kiitos kymmenkuukautisen pojan, joka on pitänyt äidin kiireisenä.

”On surullista, miten vähän ehdin nykyään lukea. Haaveeni on, että saisin työskennellä Kiveriön kirjastossa pitkään. Ymmärrän, että vaihtelu on hyväksi, mutta olen tähän mennessä työskennellyt niin monessa paikassa, että nyt tahtoisin keskittää voimani yhteen paikkaan, kerätä hiljaista tietoa ja kehittää kirjastosta oman näköiseni.”

VAATIVA PALAPELI

”Ihmisillä on se harhakäsitys, että kirjastonhoitajat saavat lukea työaikana. Kunpa joskus ehtisikin!” Päivi-Tuulikki Rossi, 46, naurahtaa.

Kiirettä riittää, sillä työ lennättää hänet viikoittain kolmeen kuntaan. Haminan kaupunki myy naapurikunnille kirjastotoimenjohdon palveluja, jotka Rossi käytännössä toteuttaa. Kaksi päivää hän työskentelee kirjastonhoitajana Ruissalon kirjastossa ja vastaa lasten ja nuorten kirjastotoiminnasta. Loput työajasta kuluu naapurikunnissa kirjastotoimenjohtajan tehtävissä, yksi päivä Miehikkälässä ja kaksi Virolahdella.

”Kun tehtävää aikanaan tarjottiin kirjastonhoitajille, suhtauduin siihen muiden lailla hyvin kriittisesti. Kuka hullu lähtee ajamaan itärekkojen sekaan? Mutta runsaan vuoden kokemuksen jälkeen voin sanoa olevani vilpittömän tyytyväinen. Järjestely on rikastuttanut työtäni ja elämääni todella paljon. Myös se, että lapseni ovat jo isoja, 15- ja 18-vuotiaita, ja asuvat osan viikosta isänsä luona, on mahdollistanut nykyisen tilanteen”, Päivi-Tuulikki Rossi sanoo.

Ajokilometrejä kertyy kuukaudessa noin tuhat. Rekkaruuhkilta Rossi on välttynyt, koska matkat naapurikuntiin tapahtuvat yleensä alkuviikosta.

”Tietenkin työ vaati alussa syvällistä perehtymistä molempien kirjastojen tilanteisiin. Koska olen Miehikkälässä vain yhden päivän viikossa, valtaosa ajastani kuluu hallinnollisiin töihin ja kokoelman hoitoon. On mietittävä tarkoin, miten kirjastojen kokoelmia kartutetaan. Hankitaanko kirja itselle vai pyydetäänkö se tarvittaessa kaukolainana toisesta kirjastosta. Asiakaspalvelussa en Miehikkälässä ehdi toimia, mikä on sääli.”

Uusia maailmoja

Ennen Haminaan asettumistaan Päivi-Tuulikki Rossi ehti työskennellä Lappeenrannassa, Kuopiossa, Tampereella ja Kotkassa. Ammattiin vaadittavan työkalupakin hän kokosi Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Jo opiskeluaikanaan Rossi erikoistui lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

”Olen aina rakastanut lasten ja nuorten kirjoja. Joukossa on lukuisia ihania kirjoja, joita aikuistenkin olisi syytä lukea. Upeita tarinoita, hienoja kielikuvia!”

Vuonna 1988 palat loksahtivat paikoilleen, ja Rossi palkattiin Vehkalahden upouuteen pääkirjastoon vastuualueenaan lasten ja nuorten kirjallisuustyö. Haminan ja Vehkalahden yhdistyttyä vuoden 2003 alussa kirjasto nimettiin uudelleen Ruissalon kirjastoksi.

”Ruissalossa teen yhden aamuvuoron, yhden iltavuoron ja kerran kuukaudessa lauantaivuoron. Osan työpäivästä päivystän, lainaan ja palautan, vastaan asiakkaiden kysymyksiin ja etsin tietoa. Tehtäviini kuuluu myös lasten ja nuorten kirjallisuuden valitseminen Ruissalon kirjastoon, kirjastoautoon sekä kahteen lähikirjastoon. Lisäksi teen Ruissalon kirjaston työntekijöiden työvuorolistat, joka on todella logiikkaa vaativa palapeli.”

Päivi-Tuulikki Rossi tekee aktiivista yhteistyötä lähialueen päiväkodin ja koulujen kanssa.

”Lapset on houkuteltava lukemaan. Siksi olen kiertänyt kouluissa kirjavinkkarina ja pyrkinyt herättämään oppilaiden kiinnostuksen tarinoihin. On aina yhtä ihanaa nähdä, kun lapset suorastaan hyökkäävät kirjojen kimppuun. Oma tyttäreni sanoi kerran, miten jokainen kirja on ovi uuteen maailmaan, jonne ihminen ei välttämättä muuten tulisi koskaan astuneeksi. Miten totta se onkaan.”

Henkistä pääomaa

Päivi-Tuulikki Rossi muistuttaa, että lapset tarvitsevat esikuvan; jonkun, joka avaa heille oven kirjojen maailmaan. ”Olen korostanut vanhemmille, että riittää, jos he lukevat kotona edes vähän. Näin lapset oppivat ajattelemaan, että kirjat ovat osa elämää. Ilman kirjastoja monen lapsiperheen arki olisi paljon ankeampaa, sillä vain harvoilla on varaa ostaa lastenkirjat uusina.”

Rossin työnkuvaan kuuluu myös lastenkirjailijoiden emännöiminen. Tammikuussa Haminaan saapui Jukka Parkkinen.

”Aloitimme kierroksen Summan koululta, kulttuuri- ja kirjastomyönteiseltä ala-asteelta. Lapset olivat aivan innoissaan. On tosi kova juttu saada tavata ihka oikea kirjailija, jonka kirjoittaman kirjan on juuri lukenut.”

Päivi-Tuulikki Rossi tietää tekevänsä tärkeää työtä, mutta palkkapussissa arvostus ei näy.

”Ammattiliittona kuulumme Akavaan, jonka jäsenistö koostuu valtaosin lääkäreistä ja opettajista, vahvojen liittojen ammattikunnista. Siellä eivät pienen kirjastonhoitajien liiton intressit paljon paina.”

”Vähättelevä asenne saattaa johtua osin siitä, ettei kirjaston toimintaa pidetä tuottavana. On surullista, ettei kirjastolaitoksen tärkein ominaisuus – kyky tuottaa henkistä pääomaa – saa päättäjiltä ansaitsemaansa arvostusta, koska sitä ei pystytä mittaamaan rahassa. Toisaalta – miksi pitäisikään? Kuka voisi määritellä hinnan tilanteelle, jossa ihminen tulee ja saa etsimänsä lohdutuksen kirjaston runokirjoista, kun hänen omaisensa on kuollut?”

RAKKAUDESTA KIRJOIHIN

Merkit Emmi Martinin, 63, kohtalosta olivat nähtävissä varhain. Ennen lukemaan oppimista hän kulki aina kirja kainalossa, nyki aikuisia hameenhelmasta tai housunpuntista ja hoki: lukis tästä, lukis tästä!

Tänään takana on pitkä ura, josta valtaosan Martin on tehnyt Helsingin entisessä pääkirjastossa, Rikhardinkadun vuonna 1881 valmistuneessa kirjastotalossa. Päivittäin siellä käy 2000-3000 ihmistä.

”Jos herkistää korvansa, voi kuulla historian siipien havinan. Se johtuu siitä, että näiden seinien sisällä ihmiset ovat yli sadan vuoden ajan rakastaneet tätä taloa ja näitä kirjoja; siitä rakkaudesta on jäänyt taloon oma tunnelmansa”, Emmi Martin sanoo.

Matka kiertävästä iltatyöläisestä täystyöllistetyksi informaatikoksi on ollut antoisa, vaikka pettymyksiäkin on kohdalle osunut, yhtenä niistä Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa järjestetty, ensimmäinen vuoden kestänyt kirjastotutkinto, jonka Martin suoritti Tampereella 1963-64. Tunne oppituntien köykäisestä annista sai kurssilaiset – 57 tyttöä ja 3 poikaa – tarttumaan käsitöihin. Kurssin saldoksi kertyi 140 metriä pitsiä.

Kun Emmi Martin aloitti työnsä Helsingin kaupunginkirjaston palveluksessa, lainausjärjestelmä pohjautui käsin kirjoitettuun kortistoon, jonka järjestämiseen kului suuri osa kirjastonhoitajien työajasta. Nyt lainaus- ja palautustiedot tallennetaan tietokoneelle. Sieltä selviävät nopeasti myös kirjojen julkaisu- ja sijaintitiedot.

On kuitenkin yksi usein toistuva toive, johon ei uusinkaan tietotekniikka kykene vastaamaan, mutta jonka pätevä kirjastonhoitaja saattaa ratkaista. ”Tilanne on tämä: asiakas lähestyy kirjastonhoitajaa, koska hän haluaa löytää tietyn kirjan. Hän ei muista kirjan nimeä, tekijää eikä kokoa. Sitten hän ilahtuu ja sanoo: siinä on punaiset kannet!”

”Aiemmin kirjastonhoitajat tunsivat kirjat paremmin, koska he lukivat paljon. Nykyään aineiston määrä on kasvanut ja kirjojen rinnalle ovat tulleet cd:t, videot ja romput. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen perehtymiseen.”

Terapeuttinen merkitys

Kirjastojen kuristaminen on Martinin mukaan näkynyt jo yli kymmenen vuoden ajan, mikä on pakottanut kirjastoväen toimimaan mahdollisimman taloudellisesti. Päättäjät ovat ajoittain myös ehdottaneet lähikirjastojen sulkemista, mutta siihen kansalaiset eivät ole suostuneet, vaan kirjastojen puolesta on käynnistetty raivokkaita kansanliikkeitä.

”Kirjastossa voi harrastaa ilmaiseksi monia asioita. Käyttäjäkunnassa on paljon lapsia, nuoria perheitä, opiskelijoita, työttömiä ja eläkeläisiä. Kirjastossa ihmisiä kohdellaan hyvin, millä on terapeuttinen merkitys ihmisten henkiseen hyvinvointiin”, Emmi Martin sanoo.

Vaikka suuri yleisö arvostaa kirjastopalveluja, työntekijöiden palkkataso on pysynyt alhaisena.

”Kun lapseni olivat pieniä, jouduin tekemään kahta työtä, sillä yksinhuoltajana olin perheen pääasiallinen elättäjä. Minulla oli liiankin tiukkaa, mutta selviydyin. Se antoi tunteen, että pärjään.”

Miten tilastoida elämykset?

Rikhardinkadun kirjastolla on Helsingin kaupungin kirjastolautakunnan hyväksymä taidepainotteinen profiili. Vaikka Martin on toiminut monien hankkeiden taustalla, hän kieltäytyy ottamasta kunniaa yksin itselleen.

”Olen harrastanut kuvataiteita koko elämäni, ja kirjastonjohtajan suostumuksella olen työssäni saanut toteuttaa kiinnostustani taiteeseen. Meillä ei ole erillistä näyttelytilaa, vaan erilaisia taidegallerioita kuten vanha kortistokaappi, jonka laatikoista löytyy kirjoihin liittyviä teoksia. Myös pienikokoisia esinekokoelmia esittelevä Hyllygalleria on ollut hyvin suosittu.”

Rikhardinkadun kirjastossa on tiettävästi Suomen ainoa julkinen taiteilijakirjakokoelma. Martinin neljä vuotta sitten käynnistämä hanke oli aluksi projektiluonteinen, mutta vuoden 2002 alusta toiminnan rahoitus vakinaistettiin. Tällä hetkellä kokoelmassa on yli 150 teosta, jotka esitellään pian myös verkossa, RikArt-nettigalleriassa. Lisäksi kirjaston tiloissa toimii yhteistyössä Helsingin taiteilijaseuran kanssa Taidelainaamo, jonka teosvälityksessä on mukana yli 200 taiteilijan teoksia.

”Rikhardinkadun kirjastossa käy paljon asiakkaita, jotka tutkivat taidekirjoja. Kokoelman käyttö kirjaston tiloissa on suuri, mutta sitä ei ole tilastoitu mihinkään. Miten tilastoida ihmisten saamat elämykset, mielihyvä, henkistyminen?”

Eläkepäivistä Emmi Martin ei ole haaveillut, päinvastoin. Hän olisi tahtonut jatkaa työssään.

”Tunnen tiettyä tyhjyyttä, aivan kuin vanha rakastettu olisi yhtäkkiä hyljännyt minut”, hän sanoo ja palaa muistoissaan 1950-luvulle, aikaan, jolloin hän 15-vuotiaana työskenteli kesälomallaan ensi kerran kirjastossa. Kiitokseksi hän sai suklaalevyn.

”Hauskin palkka, jonka olen koskaan saanut”, Emmi Martin sanoo ja hymähtää. Sama käytäntö voisi tyydyttää pääministeri Vanhasenkin: eläkeläiset takaisin töihin, ja vuoden lopussa annettaisiin suklaarasia. ”Tiedä vaikka toteuttaisin idean kirjojen tähden. Kun muut rakkaudet tulevat ja menevät, kirjat pysyvät.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s