Kun rooli muuttuu lihaksi

Rooli muuttuu lihaksi, muste vereksi -juttu on julkaistu Kotiliesi-lehdessä nro 23/1989.
Copyright © 1989, 2012 Eija Mäkinen

”Minkä mies uskaltaa, sen uskallan. Vain miestä rohkeampi pystyy parempaan.” Niin puhuu Macbeth, tuo vallan sokaisema mies, joka murhasi unen ja unelmansa. Sanat voisivat olla myös Esko Salmisen; miehen, joka tekee Helsingin kaupunginteatterin näyttämöllä Shakespearen Macbethista totta. Hänen työpäiväkirjansa kertoo, miten rooli muuttuu lihaksi, muste vereksi.

Siinä hän nyt on. Hiljainen, häilyvä hahmo, kuolemaa kylvävä kasvoton mies.

Macbeth. Hetkeksi hän välähti, sitten katosi taas.

Macbeth, Macbeth. Outo olet, sinä arpinen sotilas, outo ja pelottava. Pirullisiin epäilyihin kahlehdittu, valtaa himoava. Mitä minä sinun kanssasi oikein teen? Miten sinut rakennan, miten maalaan muille? Henkäys vain, ja olet poissa.

Illuusiotaidetta, sitähän tämä on. Ja silti niin todellista, elämän kaltaista. Totta puhuivat noidat, kun lausuivat sinulle: ”Harha on totta ja totuus harhaa, se usvaksi muuttuu ja käsistä karkaa.”

Macbeth, Macbeth, Macbeth!

Keskiviikko, 15. maaliskuuta 1989

Riivaajien 15. esitys on päättynyt. Viimeisetkin linja-autot ovat lähteneet kohti Keski-Suomea, kaupunginteatteri hiljenee, on kirkas yö, tähdet loistavat. Kotona tumma hiljaisuus, kunnes äkkiä puhelin soi. Kalle Holmberg, energiaa täynnä kuten aina, on langan toisessa päässä, puhuu esityksestä, kertoo Stanislavski-seminaarista Leningradissa, juttelee niitä näitä. Kysäisee sitten, pudottaa pommin kuin ohimennen: ”Kiinnostaisiko Macbeth? Jaksaisitko, haluaisitko?” Uskomatonta. Vastahan tässä on Dostojevskista toivuttu, ja mies käy jälleen suurmiehen kimppuun! Kalle kaipaa kuulemma toimintaa, haluaa päästä filosofioista irti.

Siis syksyllä Shakespeare ja suuri tragedia unen murhaajasta? Se on upea runo, mutta huono näytelmä.

Mietin. Macbeth?

Huhtikuu

Valtionteatterin entinen näyttelijä Josef Bruscon alias Loistava Josef sekä Riivaajien iäkäs humanisti Stepan Trofomovits elävät vuoropäivin elämäänsä pienellä näyttämöllä. Macbethin teko syksyksi varmistuu, häilyvä hahmo välähtää joskus mielessä. Siirrän sitä syrjään, vielä ei ole hänen aikansa. Mutta matka Macbethin sieluun on todellisuudessa alkanut; alitajunta, ihmisen paras ystävä, on jo ryhtynyt työhön.

Maanantai, 15. toukokuuta

Ensimmäinen kokoontuminen Macbethin tiimoilta pidetään Ritvan ja Kallen kotona. Paikalla on koko työryhmä: lavastaja Ensio Suominen, pukusuunnittelija ja maskeeraaja Helena Lindgren, ohjaajan assistentti Tarja Laine sekä näyttelijät. Kalle kertoo ideoistaan ja visioistaan, tutustumme tekstiin, Matti Rossin upeaan suomennokseen. Kalle on tehnyt ensimmäisen, viitteellisen sovituksen, hän operoi seitsemällä miehellä ja kolmella naisella, taikalukuja molemmat. Keskustelemme, ideoimme. Ensimmäiset lukuharjoitukset ovat hapuilevat, kokeilevat. Shakespearen teksti maistuu väkevältä, sanat mahtavilta.

Torstai, 18. toukokuuta

Harjoitushuone. Käymme koko viikon tekstiä läpi, yritämme uppoutua Shakespearen tunnelmaan. Silti kattoikkunoista lankeava kuulas valo saa minut miettimään edessä kangastelevaa kesää, lomaa Turun saaristossa, merta, kallioita, tyrskyjä, vapautta.

Maanantai, 22. toukokuuta

Muutaman kilometrin päässä kuuluisasta Hviträskistä, metsän keskellä, on Hvittorp, niin ikään Eliel Saarisen piirtämä upea autiotalo. Sinne Kalle rahtaa koko joukon improvisoimaan. Koko päivä irrotellaan, etsitään mielikuvia ja ajatuksia. Valokuvia, videointia, leikkiä assosiaatioilla. Kalle pyrkii rikkomaan totuttuja kuvioita, kaikkia vakiintuneita tekemisen muotoja. Yöllä teen pitkän kävelyretken. Mietin. Macbeth?

Keskiviikko, 24. toukokuuta

Paitsi vallanhimosta, William Shakespearen vuonna 1605 kirjoittama, suuriin tragedioihin lukeutuva klassikko on myös pelottavan todellinen kuvaus naisen ja miehen suhteesta. Ladyn ja Macbethin suhde heijastuu koko näytelmään. Siksi on tärkeää löytää yhteinen sävel näiden kahden välille. Kevään viimeiset harjoitukset, aurinko loimottaa, kesä kutsuu, ja me Satu Silvon kanssa hikoilemme harjoitushuoneessa Shakespearen tekstin kimpussa. Se on niin väärin, niin väärin…

Sunnuntai, 28. toukokuuta

Kevään vihoviimeinen harjoitus. Koko työryhmä on koolla. Kiireisiä, malttamattomia hyvästelyjä, kesän toivotuksia. Kalle suunnistaa Skotlantiin, Macbethin seuduille. Minä matkaan Iniöön, savun tuoksuiselle saarelle vastaanottamaan tuhannet kasvit ja linnut. Saunon, kalastan, tervehdin venevajan luona majailevia vaskitsoja ja rauhoitun. Macbeth saa unohtua. Tärkeintä on lepo, vapaus, hiljaisuus.

Maanantai, 21. elokuuta

Onko joku keksinyt ajansiirtokoneen? Kaivattu kesä hupeni hetkessä. Vain silmänräpäys, ja tänään on kaupunginteatterin syyskauden avajaiset. Uusi siipi on vihdoin valmis, ja kolmas näyttämö/harjoitussali on ristitty Elsa Turakaisen mukaan. Estradin Grand Old Lady on juhlissa mukana ja liikuttuneena vastaanottaa teatteriväen kukat ja aplodit. Toimittajat tivaavat tietoja Macbethista, minullekin vielä vieraasta miehestä. Mitähän niille kertoisi?

Tiistai, 22. elokuuta

Paluu teatterin arkeen ja karuun todellisuuteen. Ensimmäiset harjoitukset kesäloman jälkeen ovat kuin kävely kuun pinnalla: maasto yhtä arvaamatonta, askelet hallitsemattomia hyppyjä. Macbeth on tietämättään saanut kesän aikana vastaansa säveltaiturin, ajatuksia hallitsee nyt Jean Sibelius. Kaksitoista kiloa lihavampana kuljen kaupunginteatterin ja Yleisradion väliä. Kunhan Bo Carpelanin romaaniin pohjautuvan televisioelokuva Axelin kuvaukset päättyvät, on edessä hikinen homma.

Maanantaina, 28. elokuuta

Pienen puolen näyttämö on riisuttu. Vain keskellä kohoaa kaksikerroksinen metallikehikko, tornia markkeeraten. Liehuvat lakanat ovat seiniä, ja niiden väliset aukot ovia. Hyvin tuulettuvaa mallia, tämä meidän tornimme. Ritva ja Kalle ovat jälleen kehitelleet uudenlaisen version roolivihosta. Riivaajien komean kansion sijaan saamme nyt taskukokoiset, viisiosaiset plarit. Alkupäivistä lähtien roolini on kirjaimellisesti levällään.

Kalle on kesän aikana tehnyt uuden, kokeilevan sovituksen, mutta lopulta hyljännyt sen. Syksyksi hän on tehnyt kolmannen, lopullisen version, jossa hän on palannut ensimmäisen sovituksen shakespearemaiseen muotoon ja tunnelmaan. Silti sovituksessa on kytkentöjä nykyaikaan; Kalle puhuu ranskalaisen sarjakuvapiirtäjän, Enki Bilal´in maailmasta, Franz Kafkan Linnasta, keväällä esillä olleesta Uhka ilmasta -näyttelystä. Shakespeare antaa mahdollisuuden tulkintoihin.

Perjantai, 1. syyskuuta

Syksy on alkanut, virallisesti. Kalle ohjaa tuttuun tyyliinsä, pätkien ja selittäen. Alusta alkaen hän vaatii toimivia ideoita, ennen kaikkea itseltään, hän ei tyydy tavanomaisiin ratkaisuihin. Onneksi Kallen kera on helppo keskustella kaikista asioista. Minulle on tärkeää, että minulla on läheinen suhde ohjaajaan. Ohjaajan ja näyttelijän välille voi syntyä helvetinmoinen viha–rakkaus- ja alistussuhde. Se on kuin avioliitto; sinun täytyy säilyttää oma tilasi mutta antaa myös toiselle tilaa hengittää.

Torstai, 7. syyskuuta

Tekstiä, tekstiä, tekstiä. Shakespeare soljuu korvissa. Kaikki tuntuvat nykyään kulkevan miniplari kourassa.

Keskiviikko, 13. syyskuuta

Hiostava urakka on alkanut. Peilikuva kertoo karun totuuden. Ei muuta kuin lenkille pari kertaa päivässä ja kuntosalilla raudan kimppuun! Minun Macbethini on arpinen sotilas, ei mikään patteja pullisteleva Master of the Universe; riittää, kun saan Sibeliuksen ylimääräiset kilot pois sekä kunnon kohoamaan.

Diakonissalaitoksella fysioterapeutti Jukka Viitasaari hieroo lihaksista liiat jännitykset pois ja varmistaa, ettei rehkiminen vahingoita vuosi sitten Loistavassa Josefissa loukkaantunutta olkapäätä. Silloin kiertäjäkalvo repesi, olkapää leikattiin, mutta haava tulehtui, ja olkapäähän iski saatanallinen särky. Nukkuminen oli mahdotonta, työtä ei voinut tehdä, kaikki tuntui turhauttavalta. Viitasaaren avulla siitäkin selvittiin.

Torstai, 21. syyskuuta

Minulla ei varsinaisesti ole mitään metodia, kun valmistaudun rooliin. Jokainen työtilanne luo oman metodinsa. En ahmi Shakespearea, mieluummin luen vaikka sarjakuvia. Minä olen aikanani Shakespeareni lukenut, tehnyt Kuningas Learin, Othellon… Shakespeareen liittyy usein glamourmainen ihailu, koko se kliseemaailma, mutta minulle Macbeth elää tässä ajassa. Siksi minulla on pamppu, viidakkoveitsi, maihinnoususaappaat ja muuta nykyajan rekvisiittaa.

Alussa on turha luoda selkeitä yksityiskohtia. Niin kuin kuvanveistäjä ottaa mötin savea ja tekee siitä karkean hahmon, niin samalla tavalla näyttelemisessäkin on ensin luotava raakilemainen kokonaishahmo.

Yritän nähdä Macbethin osina: millainen hän on sotilaana, aviomiehenä, rakastajana, murhaajana… millainen on hänen omatuntonsa. Macbeth ei ole mikään sankarihahmo, myös hänestä löytyy kuun pimeä puoli. Itse asiassa meissä kaikissa on annos Macbethia, on vain uskallettava sukeltaa omaan minään ja etsittävä sieltä rooliin vaaditut piirteet.

Tietysti Macbeth pelottaa, mutta minä yritän ottaa tämän työnä, yhtenä monista. Jos rooli on liian rankka, niin tunti lenkkipolulla, pullo koskenkorvaa ja hyvät ystävät palauttavat kyllä takaisin maan pinnalle. Keinoja on monia.

Yöllä puhumme Kallen kanssa puhelimessa. Käymme läpi päivän harjoitusta, keskustelemme Macbethin muuttumisesta, hänen suhteestaan Ladyyn, Banquo´hon, noitiin. Heittelemme ilmaan ajatuksia, ideoita, kuvia. Alitajunta imee kaiken.

Tiistai, 26. syyskuuta

Päivällä harjoitukset yhdestätoista kolmeen. Niillä, joilla ei ole illalla näytöstä, on harjoitus puoli seitsemästä iltakymmeneen. Makkonen alkaa vallata tilaa yhä enemmän, täytyy vähän vakoilla herran aikeita. Usein huomaa sen, että muuttaa mustetta vereksi; ryhtyy kokeilemaan näytelmän malleja omassa elämässään. Luulen, että jokainen näyttelijä on törmännyt samaan asiaan. Ja Macbethin kanssa voivat lähimmäiset olla vaarassa…

Torstai, 5. lokakuuta

Kolmikerroksinen, teräsrunkoinen, harmaa torni kohoaa mahtavana keskellä näyttämöä. Tähän asti epämääräinen replikointi milloin minkin lakanan välistä muuttuu todelliseksi ilmaisuksi. Tosin ovet aiheuttavat jatkuvia hankaluuksia. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä pitäisi poistua tai astua esiin. Sisällä tornissa on vielä epämääräisempää: kukaan ei kuule mitään, ja askeltaminen kapeissa, jyrkissä rappusissa vie tuhottomasti aikaa. Mutta torni, kaikkine vikoineenkin, tuo uutta, kauhunsekaista tunnelmaa Macbethin maailmaan.

Harjoitusten jälkeen suunnistan NMKY:n salille, jokatorstaiseen koripallomatsiin. Kesken peliä tajuan, miten samanlaista näytteleminen onkaan. Sinulla on pallo, näet koko kentän, pelin etenemisen, kaveri irtaantuu, pääsee korin alle, heität pallon, ja pisteet kotiin! Sama juttu näyttämöllä, sielläkin kaikki tähtäävät maaliin. On turhaa kuvitella yksin pelastavansa koko näytelmän.

Maanantai, 9. lokakuuta

”Minulla ei ole aikeelleni muuta kannustinta kuin sokea vallanhimo, joka polttaa minut sekä aikeen.” Niin lausuu Macbeth, tuo kruunua hamuava houkka. Olisi tyytynyt maaherran paikkaan, mutta ei, oli pakko päästä kuninkaaksi. Rinnallaan nuori, kunnianhimoinen vaimo, joka ajaa ensimmäiseen rikokseen, kuninkaan murhaan, ja sitten kaikki onkin jo myöhäistä.

Kuten kaikissa suurissa Shakespearen suurissa tragedioissa, myös Macbethissa päähenkilö kuolee lopussa. Mutta merkityksellisintä ei ole hänen fyysinen kuolemansa, vaan se henkinen tukehtuminen, joka alkaa Macbethissa ja Ladyssa kuninkaan murhan jälkeen.

Harjoituksissa Kalle puhuu paradoksein: ”Herkkujen idea on siinä, ettei se, mikä on itsestään selvää, ole liian selvää, ilman että siitä tehdään epäselvää!” ”Teatterissa suurin ymmärrys on väärinymmärrys.” ”Kysymykset ovat hyviä, niitä voi tehdä, mutta kaikki vastaukset ovat vääriä.”

Tiistaina, 10. lokakuuta

Harjoitellaan noitien kohtausta, Macbethin sekoamista. Kalle miettii noitien tanssia, ei sittenkään… silloinhan se menee Kesäyön unelman alueelle… Tämä kaipaa kovempaa kamaa!

Jotenkin minä näen Macbethin loppuun ajettuna, manipuloituna miehenä. Herra Makkosella on mennyt niin lujaa, että sen vaimo vie sen hoitoon. Ja lääkärit, nuo nykyajan noidat, antavat sähköshokkia.

Kalle ihastuu ideaan, kohtaus onnistuu, sähköshokki jää.

Torstai, 12. lokakuuta

Aurinkoinen, kuulas syyspäivä. Ruohikko kimaltelee kosteana. Helikoptereiden surina vyöryy taukoamattomana kaupungin yllä. Mielessä välähtää Coppolan sotaelokuva Ilmestyskirja. Nyt. Voisikohan sitä käyttää Macbethissa? Elokuvat ovat hyvää materiaalia näyttelijälle; niistä jää alitajuntaan kuvia, ideoita, vaikutelmia, jotka roolia työstäessä pulpahtavat itsekseen esiin.

Lämpiössä minua tervehtii komea kukkakimppu. ”Talon puolesta”, Kalevi Kahra sanoo ja onnittelee. On syntymäpäiväni, koossa 49 vuotta. Ensi vuonna ovatkin sitten koulut kiinni ja saloissa Suomen liput.

Kuin jatkoa helikoptereille harjoittelemme sotilaiden sisääntuloa. Kohtaus poikii räkäisiä versioita: ihmissyöjäsikoja, röhkintää, ähinää. Kalle innostuu groteskista irrottelusta, hän huutaa lattialla rypeville miehille (Antti Virmavirta, Pauli Poranen, Tom Wentzel, Matti Olavi Ranin…): ”On turha kuvitella, että sodassa kuoleminen olisi kaunista ja ylevää. Te olette puoliksi sikoja, puoliksi sotilaita, ja syötte tuon viestintuojan!” Syötävä sotilas, Ilkka Heiskanen, silmäilee kaasunaamareissa röhkiviä kollegoitaan ja hymähtää: ”Onpa mulla tässä oikea kultapossukerho.”

Maanantai, 23. lokakuuta

Hankala, hankala päivä. Mikään ei onnistu, kaikki kuvat kaatuvat. Kalle haroo hiuksiaan, työntää ne pystyyn, lopulta hän muistuttaa töyhtöhyyppää. Hän huutaa ja manaa, kaipaa metsää, oikeata tunnelmaa. ”Älkää välittäkö, tämä on vain minun skitsofreniaani, ja tulee kerta kerralta pahemmaksi”, hän lohduttaa näyttelijöitä.

Keskiviikko, 25. lokakuuta

Jälleen harjoitellaan kuninkaan murhaa, tällä kertaa hidastetusti, repliikki ja asema kerrallaan. On hyvä välillä jarrutella, sillä ei kukaan voi paahtaa täysillä jokaisessa harjoituksessa; siitä syntyy ainoastaan maitohappoilmiö.

Torstai, 26. lokakuuta

Murhasta toiseen. Tänään Macbethin ystävä Banquo pääsee hengestään. Tom Wentzel ja poikansa Carl Gustaf improvisoivat loistavan laukkukohtauksen, kuin episodin parasta Ohukainen ja Paksukainen -komiikkaa: pakomatkalleen he haalivat uskomattoman vuoren laukkuja, nyyttejä ja paketteja. Katsomo ulvoo naurusta.

Lauantai, 28. lokakuuta

Kyllä Jooseppi on nyt ihmeissään, että kuka perkele sieltä on tulossa! Uuden roolin myötä vanhat roolit joutuvat hieman kärsimään. Harjoitusvaihe on rankinta. Valmiit roolit eivät toisiaan häiritse, parhaimmillani olen tehnyt kuutta-seitsemää roolia päällekkäin.

Käymme harjoitushuoneessa tekstiä läpi, ilman näyttelemistä, vain Kalle, Satu ja minä. Välillä on syytä poimia esiin kantavat ajatukset – nehän ovat näyttelemisessä tärkeintä. Jos paahtaa koko ajan täysillä, voi helposti kadottaa olennaisen.

Torstai, 2. marraskuuta

Torni on saanut uuden pinnan, entistä pelottavamman. Maatuneet värit, ruskea, okra, sammaleenvihreä viittaavat kuolemaan. Ylimpään kerrokseen on asennettu kasvot vääristävä kuplaikkuna. Näyttämön takaosaan on tuotu noenmustat verhot, ja metsän paikat on merkitty. Moni kohtaus menee uusiksi, on löydettävä uudet asemat.

Jälleen harjoittelemme kuninkaan murhaa. Taas, taas, taas, taas. Kalle, joka on rakentanut ”sekuntiaikataulun” ensi-iltaan asti, hioo, höylää, hioo ja höylää. Rumpupalikoita heilutellen hän peräänkuuluttaa rytmiä ja noituu esityksen naturalismia. Ensimmäisen ”aikataulupäivän” jälkeen olemme myöhässä lähes tunnin.

Tiistai, 7. marraskuuta

Ensimmäinen osa metsää on saapunut. Ensio Suominen luonnehtii lavastusta sairaskertomuksekseen. Ämmässuon kaatopaikalta tuodut, kesän aikana kuivatut, poltetut ja käsitellyt männyt näyttävät pelottavilta. Kivikkoisessa maastossa kasvaneiden puiden juuret leviävät laajalle katsomoon, kaluttuihin oksiin on suihkutettu tahmeaa kumiliima; kuin hämähäkinseitti se peittää puiden latvat.

”Holmberg, Holmberg, Holmberg! Olet voittamaton kunnes Kaisaniemen metsä marssii kaupunginteatteriin. Se oli mottoni Birnamin metsälle ennen kuin näin Novgorodin pystyyn kuolleet, teollisuuden saastuttamat puut”, Ensio kertoo.

Näissä maisemissa Macbeth on helppo mieltää tunteettomaksi massamurhaajaksi. En kuitenkaan halua tehdä hänestä hirviötä. Macbeth on alussa kunnon mies, kelpo sotilas. Haluan, että yleisö voi samaistua häneen, tajuta hänen muutoksensa, pelkonsa, ahneutensa, vallanhimonsa, yksinäisyytensä. Kuullessaan Ladyn itsemurhasta Macbeth tuntee vain pohjatonta väsymystä: ”Elämä on vaeltava varjo, huono näyttelijä, joka temppuilee ja rehkii aikansa ja katoaa; satua on tämä kaikki, hullun lörpötystä, täynnä raivoa ja tuskaa, mutta mieltä vailla.”

Torstai, 9. marraskuuta

Ensimmäistä kertaa näytelmän todellinen tunnelma tulee esiin. Valot suunnitellut Claude Naville panee parastaan: kymmenittäin valonheittäjiä, kirkkaita spotteja ja kelmeitä hehkulamppuja, katonrajassa mustanpuhuvaa metallia, johtoja ja kaapeleita. Vain Alien puuttuu.

Kalle ohjaa huonetta Englannin kuninkaan palatsissa: ”Pauli, sano repliikkisi kevyesti, kysy kuten jokapäiväistä asiaa, onko sulla Hesaria? Miten Skotlanti makaa? Ja oot ihan rauhallinen, kun toinen kertoo, että Macbeth on polttanut linnasi, tappanut vaimosi ja lahdannut lapsesi. Vasta sitten reagoit.”

Ja Macduffia näyttelevä Pauli Poranen eläytyy, raivoaa, huutaa kaikkensa menettäneen miehen tuskaa. Hän on pelottava näky, kuin kahleisiin taottu eläin, joka tempautuu irti; oivallinen vastapeluri Macbethille.

Perjantai, 10. marraskuuta

Ensimmäinen läpimeno. Kolme viikkoa ensi-iltaan.

Sähköinen tunnelma. Vaikka kaikki tietävät läpimenon harjoitukseksi, yrittää jokainen täysillä. Kaikki ovat jättäneet plarinsa piiloon, ja kuiskaaja Sinikka Kukkonen on lujilla. Päästän estoitta punaiselle. Kun kaikki on ohi, en voi kuin läähättää. Hiki noruu, olen kuin kävelevä suihkukaivo. Kuten aina ensi-illan lähestyessä, epäilys iskee. Ei enää uskokaan niihin asioihin, joilla on alussa vain leikkinyt. Tuntuu, etteivät rahkeet riitä rooliin. Outoa on, että epäilyn tunne tulee jokaisen uuden työn myötä.

Tiistai, 14. marraskuuta

Puidaan läpimenon virheitä, korjataan asemia ja repliikkejä. Lattiassa on uusi pinta, hartsia, ja veden kanssa niin liukas, että Satu kaatuu kesken kohtauksen selälleen. Täytyy hankkia hakkapeliitat.

Keskiviikko, 15. marraskuuta

Toinen läpimeno. Tänään minulla onkin värivalot ja liukas lattia. Sovimme Kallen kanssa, että teen roolin rauhallisesti. Savukoneet ovat unohtuneet, tunnelma kiristyy, järjestäjä Ismo Salonen on kovilla. Valot mättävät, tekniikka kulkee omaa tahtiaan, kukaan ei tiedä, mitkä valot ilmestyvät missäkin. Kalle kiroilee katsomossa. Lyhyesti sanottuna: fiasko. Läpimenon jälkeen keskustelemme pitkään Kallen kanssa. ”Vaikeuksien kautta käymme voittoon”, Ritva lohduttaa lähtiessään.

Perjantai, 17. marraskuuta

Tekniikassa testataan langattomia mikrofoneja. Miten valjulta oma ääni kuulostaakaan metallisen kaiun jälkeen! Hahmot alkavat olla hallussa, joten Kalle keskittyy millimetrin tarkan koreografian luomiseen. Hän soveltaa elokuva-ajattelua teatteritilassa, ja rakentaa nopeita leikkauksia sekä tehokkaita lähikuvia. Hän liehuu katsomossa kapellimestarin tavoin ja vaatii Bergströmin musiikkia tähän ja nyt! Ähisee sitten kärsimättömästi, kun kaikki ei toimikaan hänen visionsa mukaan. Palapeliä, sitähän tämä on.

Torstai, 23. marraskuuta

Takana yötön yö, tervetuloa unettomien miesten ry:een. Herra Makkonen vaanii ja vaatii. On keskityttävä, haettava hiljaisuutta, kierrettävä häiritsijät kaukaa. Alkaa työn yksinäisin vaihe.

Lauantai, 25. marraskuuta

Ensimmäinen ennakkonäytös. Näyttämöllä on nyt aivan eri tunnelma kuin harjoituksissa. Yleisön läsnäolon aistii, se ruokkii, vaatii ääneti venymään äärirajoille. Mutta tajuavatko ne, pitävätkö ne, mitä ne tässä kohtaa nauravat?! Parhaimmillaan tunne on kuin sähköä, tunnet sen iholla, luissa, munaskuissa.

Perjantai, 1. joulukuuta

Ensi-ilta. Minkkimuuri ja teräväkynäiset kriitikot. Näytökseen on enää hetki. Macbeth, tuo entinen häilyvä hahmo, on nyt selkeä ja tyyni. Siinä hän seisoo, katsoo minua ja kutsuu: ”Tule, mennään. Tottumaton pelkää harhojaan; tapa antaa taidon ja kovettaa.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s