Kosmopoliitin kotiinpaluu

Kosmopoliitin kotiinpaluu -juttu on julkaistu Apu-lehdessä nro 34/2006.
Copyright © 2006, 2012 Eija Mäkinen

Pieni sininen planeetta kiehtoo Eija Wageria. Siksi hän lähti maailmalle, tutkimaan sen eri kolkkia. Nyt hän on yli 30 vuoden jälkeen palannut juurilleen, kotiin.

Tähän taloon ei ilmoittamatta tulla. Siitä pitää huolen terhakka kvartetti, Sasha, Sandy, Emilie ja Gaia. Vieraita vastassa on neljä koiraa, kolme rotua: maremmanonpaimenkoira, kaksi kultaista noutajaa ja pienimpänä vaan ei todellakaan vähäisimpänä vikkelä kääpiöpuudeli.

Tunnelma on samanlainen kuin toimittaja Eija Wager on kirjoissaan kuvannut, yhtä rauhallinen ja kaunis, kulissit vain ovat erilaiset. Italialainen vuoristokylä Como-järven länsirinteillä on vaihtunut inkoolaiseen maalaismaisemaan.

Helsingissä syntynyt ja Espoon Tapiolassa nuoruutensa viettänyt Eija Wager on tehnyt maailmalla pitkän matkan. Italiassa hän asui yli 30 vuotta.

– Halusin tulla maailmankansalaiseksi, kulkea maailmalla reppu selässä. Tuskin maltoin odottaa koulun päättymistä, jotta pääsisin tutkimaan tätä pientä sinistä planeettamme. En matkustanut bongatakseni kaupunkinähtävyyksiä, vaan vaelsin useimmiten luonnossa, virtojen äärellä, järvien rannoilla.

Italiassa Eija Wager kertoo ihastuneensa maan historiaan ja kulttuuriin. Ihmisistä hehkui ilo ja ylpeys omasta maasta. Italiaan hänet johdatti myös tuleva aviomies, italialainen arkkitehti, jonka Eija oli tavannut Suomessa. Pariskunnan kotipaikaksi tuli Milano. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä, Sari ja Melina.

Tieto auttaa näkemään

Kymmenen vuotta sitten hän Eija Wager teki rohkean päätöksen. Hän osti palan maata ja muutti Milanosta Molobbion vuoristorinteille, lähelle Sveitsin rajaa. Aluksi seuralaisena oli vain susikoira Luna, mutta vähitellen katras kasvoi, ja lopulta Uusi Kuuksi nimetyssä idyllissä vaelsi parikymmentä eläintä: hevosia, koiria, kissoja, lampaita, aaseja.

Hän korostaa olleensa kiinni omassa unelmassaan, luonnossa ja eläimissään, ei niinkään kylässä.

– Vuoristokylä oli minulle kuin lähde, josta ongin uudenlaista tietoa Italiasta. Kyläläisten menneisyys raja-alueella oli äärettömän kiehtova. Tunsin itseni aluksi hyvin tietämättömäksi, koska minulla ei ollut paikallisten kaltaista suvereenia otetta menneisyyteen. Tein tietoisesti töitä saadakseni sen osaksi myös omaa elämääni ja arkeani, sillä halusin ymmärtää, mistä on kyse. Jos ei tiedä asioista, niitä ei myöskään näe.

Eija Wager vertaa kokemusta kanootilla liikkumiseen.

– Vaikka olen Suomessa aina asunut lähellä merta, melomaan opettelin vasta Italiassa. Silloin opin katsomaan ja tulkitsemaan veden pintaa. Koskaan aiemmin en ollut huomannut, miten paljon veden pinta puhuu. Minun ei ollut tarvinnut. Mutta kanootilla liikkuessa on osattava lukea veden viestit.

– En tarkoita, etteikö asioista voisi nauttia ilman, että ottaa kaikesta selkoa. Aina voi tunnelmoida. Mutta mitä enemmän tietää, sitä monipuolisemmaksi kokemukset tulevat.

Yksinäisyydestä kasvoi linnake

Eija Wager muistuttaa, ettei paikassa, jossa ihmiset ovat eläneet satoja vuosia tiiviisti omassa yhteisössään, voi syntyä läheisiä ihmissuhteita muualta tulleiden kanssa.

– Se on kuin yrittäisi liittyä vieraaseen laumaan. Kyse ei ole vihamielisyydestä, vain ulkopuolisuudesta. En olisi voinut noudattaa pienen vuoristokylän yhteisön elämänmuotoja ja käyttäytymissääntöjä, sillä se olisi ollut näyttelemistä. En kokenut sitä omakseni.

Päätös palata Suomeen vahvistui, kun elämä vuoristossa alkoi käydä raskaaksi ja ahdistavaksi.

– Tosiasia on, ettei vuoristossa pärjää vanhana. Kylään muuttaminen olisi merkinnyt, että olisin joutunut olemaan muiden suojeluksessa. Se ei sovi minulle, varsinkaan henkisesti. Päätin lähteä aikana, jolloin vielä jaksan ryhtyä seuraavaan haasteeseen.

Yhdeksi poislähtönsä syyksi Eija Wager nimeää erakoitumisen.

– Se on hyvin voimakas ja vaativa puoli itsessäni, mutta vuoristossa erakoituminen alkoi tulla hallitsevaksi. Tajusin, että ihmiset loittonevat horisontistani täysin, sosiaalinen elämä ei enää maistunut minulle. Halusin vain olla laidunmaalla, eläinten ympäröimänä. Siellä on niin helppoa olla onnellinen.

Juuret antavat voimaa

Paluutaan kotimaahan Eija Wager kuvailee suhteellisen helpoksi, sillä hänellä on aina ollut portti avoinna Suomeen.

– Olen jatkuvasti tehnyt töitä Suomeen, tavallaan elänyt tiiviisti kahdessa maassa. Siitä huolimatta paluu ei ole koskaan ollut täysin selvää. On ollut aikoja, jolloin olen ajatellut, etten koskaan muuta takaisin Suomeen.

Kotimaassa Eija Wager nauttii luonnosta, jota hänen mukaansa on ”joka paikassa”.

– Suomalainen luonto on rauhallinen ja leppoisa, samanlainen kuin suomalainen ihminen. Siinä ei välttämättä ole samaa jylhyyttä ja upeutta kuin esimerkiksi Rivieralla tai vuoristossa, mutta miten kauniita ovatkaan mäntymetsämme, vuodenaikojen vaihtuvat valot ja varjot.

– Minusta on jännittävää, miten ihminen juurilleen tullessaan alkaa imeä voimaa aivan uudella tavalla. Vaikka asuin viimeiset vuodet Italiassa maalla, kesäpaikassamme Bromarvissa käydessäni tankkasin itseäni aina havumetsistä, peruskalliosta, merenrannasta.

Luonnonkauniin idyllin Eija Wager on valinnut myös kotipaikakseen. Inkoossa sijaitsevan Mellangårdin tilan, johon kuuluu 1800-luvulla rakennettu maalaistalo, talli, navetta, luhtiaitta ja saunamökki, hän sanoo löytäneensä internetin kautta.

Paikassa oli samanaikaisesti jotakin taianomaista ja perin tuttua.

– Vietin lapsena monet kesät maalaistalossa Mäntyharjulla. Sen sijaan, että olisin ollut muiden lasten kanssa, vietin aikaani lehmien ja vasikoiden kanssa. Siellä olin onnellinen, siellä olin kotona. Voisi jopa sanoa, etteivät juureni ole Helsingissä, jossa synnyin, vaan Mäntyharjulla. Saman tunteen olen kokenut Mellangårdissa. Täältä olen löytänyt lapsuuteni tuoksut ja tunnelmat.

Portinavaaja uuteen kulttuuriin

Eija Wager sanoo, ettei rauhallinen joutenolo sovi hänelle. Mellangårdistakin hän aikoo luoda erilaisia kursseja, seminaareja ja ohjelmaa tarjoavan monitoimitilan.

– Minulla pitää aina olla jokin dynaaminen hanke. Vauhti antaa elämäniloa ja voimaa. Toki toiminnan vastapainoksi tarvitaan hiljaisia hetkiä, ideoiden kypsyttelyä. Mutta jos vain istuu paikallaan, energiaa ei synny.

Italiaa Wager ei aio unohtaa, päinvastoin. Hän tuo osan saapasmaata Inkooseen. Nooan arkki, kuten Eija eläinkatrastaan kutsuu, rantautuu lähiaikoina Suomeen.

– Eläimet ovat opettaneet minua valtavasti. Kun ymmärrän, miten eläin lukee minua, se auttaa ymmärtämään itseäni. Opin lukemaan myös muita. Uskon, että eläinten vuorovaikutustapoja opiskelemalla ihminen oppisi kommunikoimaan paremmin. Tarkoitukseni on järjestää esimerkiksi perheille viikonloppuisin kursseja, jolloin annan mahdollisuuden olla ohjatusti vuorovaikutuksessa eläinten kanssa.

Toiseksi tärkeäksi toiminta-alueeksi Eija Wager nimeää naisten teemat. Suunnitelmissa on mm. vaihdevuosissa oleville naisille suunnattuja voimaantumiskursseja. Tietotaitoa ja yhteistyökumppaneita löytyy lähisuvusta, sillä Eijan sisar työskentelee työnohjaajana ja hänen serkkunsa opettaa selviytymistaitoja lapsille ja väkivallan uhreiksi joutuneille naisille.

– Vaihdevuosista puhutaan usein hyvin ulkokohtaisesti, vain fyysisiin muutoksiin keskittyen. Siitä, mitä ihmisessä tapahtuu henkisellä tasolla, ei puhuta juuri lainkaan. Kuitenkin juuri sisäinen virta ja mielenmaiseman muutokset ovat ne kaikkein kiinnostavimmat. Juuri ne tekevät vaihdevuosista fantastisen seikkailun.

Italiassa asuessaan Eija Wager on toimittajan työnsä ohella toiminut myös oppaana liikemiehille ja yrittäjille.

– Aluksi minusta tuntui oudolta toimia oppaana. En tunne vuosilukuja, mutta voin näyttää sitä Italiaa, jota rakastan, ja viedä paikkoihin, joihin matkailijat eivät muuten välttämättä pääse. Olen suunnitellut liikemiehille suunnattuja kursseja, joissa perehdytään italialaiseen liikemieskulttuuriin ja -tapoihin. Sen päätteeksi voisi vierailla Italiassa ja tavata sikäläisiä yrittäjiä.

– Minusta olisi ihanaa myös tuoda italialaisia Suomeen elämysmatkalle. Luonani vieraili äskettäin eräs italialainen tuttavani, jota kävelytin Bromarvin kalliolla, planeettamme perustalla. ”Italiassa voit kävellä monenlaisilla vuorilla, mutta graniittikallioilla et koskaan”, sanoin. Se oli hänelle uskomaton elämys. Olisi upeaa toimia portinavaajana uuteen kulttuuriin ja tarjota matkailijoille sitä Suomea, jota rakastan.

kommenttia
  1. erja marjamäki kirjoitti:

    Hei , Eija !

    Onneksi olkoon kaikille uusille yrityksillesi ! Hienoa, että uskallat ottaa riskejä kaiken uuden suhteen.
    Ostin kirjasi,jota vielä en ole ehtinyt lukea, toivottavasti niin pian kuin mahdollista.
    Olen ollut ulkomailla jo yli 30 vuotta , joten tiedän ja tunnen ajatuksiasi ja tekojasi.
    Olen ollut muutamia kertoja Italiassa, harrastanut myös italiankieltä ja työskentelen italialaisten kanssa.Pidän kovasti monista asioista Italiassa,mutta kuten jokaisessa maassa, on Italiankin suhteen negatiivisia asioita.
    Minä ajattelen yhä : oma maa mansikka , muu maa mustikka !
    Uskalla eteenkinpäin kaikkea,mikä miellyttää ja tuottaa iloa ja onnea sydämelle !

    Toivon Sinulle kaikkea parasta ja onnea kaikissa haaveissasi ja yrityksissäsi !

    Aurinkoa sydämeesi !

    Lämpimin terveisin Frankfurtista

    Erja marjamäki

    • maija kelkka kirjoitti:

      Kiitos kirjoistasi!
      Oma elämäni on ollut kiinni Suomessa, mutta muuttoja on kertynyt. Kun nyt luin kirjasi Vuorten valo sain uutta ajateltavaa kestää taas uuden muuton. Entisen kodin jättäminen on aina kivuliasta, mutta uusi tuonee uusia tuulia. On vain uskallettava kuunnella itseään. Valoisaa vuotta 2011!
      Maija Kelkka

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Erja,

    kiitos kommentista ja tervehdyksistäsi. Kierrätän viestisi saman tien Eija Wagerille.

  3. Marja Delaini kirjoitti:

    Hei Eija

    Kiitos kirjoistasi. Kirjasi ovat niin hauskoja, lämpimiä ja huumorintajuisia. Oma elämäni on hieman kulkenut samaa rataa, asuin Italiassa järven läheisyydessä 10 vuotta koirien ja hevosten kanssa. Olosuhteiden pakosta oli palattava Suomeen ja aloitettava kaikki alusta. Nyt olen eläkkeellä ja asun Itävallassa taas hoitamassa tyttäreni hevosia ja koiria ja kissoja. Mieltäni lämmittää eläinrakkautesi, suhteesi luontoon ja elämän kunnioituksesi.

    Huomiosi italialaisesta elämäntyylistä pitää paikkansa. Koin Italiassa samanlaista ”eriryhmä-asennetta”, en ollut hyväksytty joukkoon, tosin en sitä eriytyisemmin halunnutkaan, ei auttanut edes italiainen aviomies tässä suhteessa. Lisäksi haluaisin sanoa, ettei italialiset osaa rakastaa eläimiä oikein, joko hellitään eläintä kuin se olisi ihminen tai sitten ei hellitä ollenkaan, heitetään kivillä kulkukoiria. Kun ulkoilutin schäferiäni hihnassa, ihmiset totesivat, että miksi? Eikö mulla ole parempaa tehtävää? Lisäksi kuulin kommentteja, ettei hieno nainen ratsasta! Osan tästä voi lukea sen tiliin, että toimeentulo vuoristoseudulla on ollut niin niukkaa, ettei mitään ylimääräistä voi tehdä tai harrastaa.

    Nyt Itävallassa on helppoa, ihmiset ovat eläinrakkaita, on koirakerhoja ym. ja lisäksi hevosten ylläpito on halpaa, ainakin Unkarin rajan tuntumassa vaikuttaa, että hyvin monilla on ratsuhevonen.

    Hyvää jatkoa ja menestystä elämääsi toivoo

    Rondine

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s