Koominen kielikolari

Koominen kielikolari -juttu on julkaistu Kotiliesi-lehdessä nro 5/2008.
Copyright © 2008, 2012 Eija Mäkinen

Heimojen väliset erot ja murteisiin kätkeytyvät asenteet kiehtovat Pirkko Saisiota. Hänen uusin näytelmänsä Omat koirat on riemastuttava kielikylpy, jossa hämäläiset ja karjalaiset ottavat mittaa toisistaan.

Kuin kaksi työkalua ovat nämä kielet: toinen luja ja neliskanttinen puunuija, toinen vauhdikkaasti pyörivä, kaikkiin suuntiin kipinöivä sirkkeli. Siinä sanailevat hämäläinen ja karjalainen, kumpikin tavoilleen uskollisena, eikä katsoja voi kuin nauraa lännen ja idän heimojen kulttuurikolarille.

Olisi kovin helppoa leimata Lahden kaupunginteatterissa vastikään ensi-iltansa saanut Omat koirat pelkäksi murrebuumilla ratsastamiseksi, mutta kirjailija Pirkko Saisio, 58, ei sorru niin simppeliin ratkaisuun. Vaikka näytelmä on ryyditetty huumorilla, esiin nousevat Saision aiemmasta tuotannosta tutut teemat: historia, identiteetti, luopuminen ja syrjintä.

– Hämäläisten ja karjalaisten kohtaaminen on osa Suomen historiaa, ja erityisen vahvasti se näkyi täällä Lahdessa, jonne toisen maailmansodan jälkeen muutti valtava määrä siirtokarjalaisia. Kahden erilaisen kulttuurin ja mentaliteetin törmääminen on aiheena paitsi herkullinen, myös ajankohtainen. Suomi on edelleen kummallisesti jakautunut, ja eri heimoilla on toisistaan hyvin voimakkaita mielikuvia. Evakkojen sopeuttaminen muistuttaa myös monella tavalla niistä ongelmista, joita kohtaamme nykyään pakolaisten ja maahanmuuttajien myötä.

Heimojen erilaisuudesta johtuva kitka on Pirkko Saisiolle tuttua. Helsingissä syntyneen ja pääkaupunkilaiseksi voimakkaasti leimautuneen Saision isän puoleinen suku tulee Hollolasta ja Hämeenkoskelta, kun taas äidin suvun juuret ovat Karjalankannaksella.

– Monet isäni sukulaiset muuttivat 1900-luvun alussa Helsinkiin, mutta hämäläinen mentaliteetti ja puheenparsi säilyivät. Näytelmässä mainitaan Kuolemajärvi muutaman kerran haikeana vinjettinä, koska äitini suku on sieltä kotoisin. He eivät kuitenkaan olleet kovin karjalaisia eivätkä itse asiassa edes tykänneet karjalaisista, koska he kävivät Savossa syntymässä. Näin teki äitinikin, joka muutti nuorena tyttönä Helsinkiin.

Kohteliaisuuden vaikea taito

– Itäsuomalaisten ja länsisuomalaisten ero näkyy siinä, minkälaista käyttäytymistä pidetään kohteliaana. Olemme Honksun (elämänkumppani Pirjo Honkasalo) kanssa veneilleet risalla veneellämme sekä Uudenmaankaupungin saaristossa että Saimaalla. Venettä joudutaan korjaamaan usein, ja käytöstavat ja koreografia vaihtelevat maantieteellisen sijainnin mukaan.

Itäsuomalainen ei voi koskaan mennä suoraan asiaan, vaan ensin pitää lämmitellä.

– Veneilijöiltä kysellään, mistä he tulevat ja millaista siellä on, ja seuraavaksi korjaaja tarjoutuu näyttämään hyviä kalapaikkoja. Vasta sitten keskitytään veneen vikoihin. Olen huomannut saman piirteen itsessäni. En voi koskaan tehdä niin yksinkertaista asiaa, että soittaisin jollekin tutulle vain kysyäkseni jonkun toisen ihmisen puhelinnumeroa. Se on minusta sopimatonta. Vaikka en edes jaksaisi lähteä minnekään, kuulen itseni sanovan, kuinka mukavaa olisikaan lähteä istumaan iltaa yhdessä ja jutella kaikista asioista!

Länsi-Suomessa ei liikoja löpistä.

– Siellä kysytään, mikä veneessä on vikana, ja sitten puhutaan vain ja ainoastaan siitä. Länsisuomalaisten on vaikea ymmärtää karjalaista käytöstä, koska heidän mielestään on epäkohteliasta udella muiden asioita. Länsisuomalaisten mielestä itäsuomalaiset valehtelevat ja ovat epäselviä, kun taas itäsuomalaiset pitävät länsisuomalaisten käytöstä tylynä ja tökerönä.

Kruusailuun tottuneiden länsisuomalaisten on vaikea hyväksyä Itä-Suomen heimojen tapaa nostaa itse kissan häntää.

– Länsisuomalaisten mielestä karjalaiset kehuvat itseään, kun nämä syömään kehottaessaan sanovat: ”Tein juuri piirakoita, maistatko? Nämä ovat tosi hyviä!” Sitä on länsisuomalaisen ihan mahdotonta sanoa.

Murteet ovat asenteita

Teatterikorkeakoulussa dramaturgian professorina toiminut Saisio puhuu selkeätä, paikoin hyvin kaunista kieltä, ja matalalla äänellä lausutut sanat putoavat varmoina ja mietittyinä.

Murrebuumin hän näkee vastareaktiona Euroopan Unioniin ja globalisoitumiseen liittyvälle vaatimukselle olla urbaani ja edustuskelpoinen yksilö. Murre paljastaa juuret ja piirtää esiin puhujan kotiseudun. Kun Omat koirat -näytelmän karjalaismies Ontrei saa ensimmäisen kerran suunvuoron, repliikissä avautuu kokonainen menetetty maailma: espanjantautiin menehtynyt vaimo ja kranaatinräjähdyksessä kuollut hevonen, pitsimäisin puuleikkauksin koristettu kuusihuoneinen talo, omenapuut, garderobi, höyläpenkki ja naapurit.

Pirkko Saisio luonnehtii murteilla kirjoittamista haastavaksi. Murteet vaativat omanlaisensa rytmitajun.

– Ihanteellisimmillaan näytelmän kieli antaa illuusion puhutusta kielestä, mitä se ei kuitenkaan ole. Sama pätee murteisiin. Näytelmäkirjailijana en kirjoita oikeaoppisia murteita vaan murrepohjan, joka ruokkii roolihenkilön karaktääriä. Kerran eräs teatterinjohtaja ehdotti murteen vaihtamista, koska kyseiseen rooliin olisi ollut tarjolla hyvä näyttelijä toiselta puolelta Suomea. Toivomus kieli oivalluksen puutteesta; siitä, että murteet ovat asenteita.

– Kansalliskirjallisuutemme — Aleksis Kiven, Frans Emil Sillanpään, Lauri Viidan ja Hella Wuolijoen tuotanto — on hyvin hämäläistä. Hämäläisyydestä on tullut tietty suomalaisuuden maksiimi ja keskiö, johon muut heimot vertautuvat. Puhumattakaan Väinö Linnasta, jonka teokset sijoittuvat Hämeeseen ja joiden kautta suomalaiset jopa tulkitsevat lähihistoriaa.

Hämäläisyys myös myy. Saisio nostaa esiin hämäläisnovelleistaan tunnetun Sinikka Nopolan, jonka tapaa sekoittaa nykykäsitteitä vanhaan murteeseen hän pitää taitavana.

– Se, että nykytermejä käytetään väärässä kontekstissa, arkikielessä, kuulostaa hullunkuriselta. Suomalaiset puhuvat nykyään kuin sosiologit. Hyvästä esimerkistä käy kokkina työskentelevä sukulaispoikani, joka kertoi taannoin, miten hän oli saanut asiakkailta ”hyvää palautetta”. Kysyin häneltä, että tarkoitat varmaan, että ruokiasi on kehuttu.

Syrjittyjen rohkea äänitorvi

Pirkko Saisio kirjoitti ja ohjasi kaksi vuotta sitten Sorsastaja-näytelmän neljän tummaihoisen näyttelijän, Henry Hanikan, Amira Khalifan, Kaisla Löyttyjärven ja Jani Toivolan, tuottaman materiaalin pohjalta.

Saisiota ei ole turhaan sanottu varmasanaiseksi kirjalliseksi kameleontiksi ja kielitaituriksi, sillä näyttelijöiden kokemuksia täydensi Saision uudelleen kirjoittama tarina Kullervosta. Kalevalaisen kielen modernisointi onnistui niin hyvin, etteivät edes itseään asiantuntijoina pitämät katsojat aina huomanneet eroa.

Teatteri Collectivon ja Suomen Kansallisteatterin yhteistyönä tekemä esitys käsitteli identiteettiä, erilaisuutta, syrjintää ja suomalaisuutta tavalla, jollaista Suomessa ei ollut ennen nähty. Näytelmän kautta Saisio käsitteli myös seksuaalisen suuntautumisen aiheuttamaa erilaisuutta maailmassa, jossa kaikki ovat oletusarvoisesti heteroja. Viesti tärkeästä esityksestä levisi vauhdilla internetissä. Vanhemmat, joilla on ulkomailta adoptoituja lapsia, tiedottivat toisilleen esityksen sisällöstä ja vierailupaikoista.

Sorsastaja toi Kansallisteatteriin myös paljon tummaihoisia katsojia, joita siellä ei muuten käy juuri lainkaan. He eivät välttämättä edes osanneet suomea sujuvasti, mutta samastuivat Suomen kansallisnäyttämöllä esiintyviin tummaihoisiin näyttelijöihin.

Yhteiskuntakriitikkona Saisio on hoitanut leiviskänsä usein tiedotusvälineitä tehokkaammin. Siksi on yllättävää, että hän kieltää olevansa kirjailijana ajankohtainen.

– Se, että yhteiskunnassa vaietaan joistakin tietyistä asioista, ei ole kirjoittamiseni pontimena. Kyse on vain siitä, että omat kiinnostukseni saattavat ajoittain osua yhteen toisten kiinnostusten kanssa. Taiteilijalla on myös vastuu ympäristöstään; siitä, missä hän taidettaan tekee. Kukaan ei tietenkään pysty toimimaan täysin ihanteidensa mukaan, kiusaukset ovat liian suuret, mutta taiteilijan tulisi olla elämän ratkaisuissaan uskollinen niille ajatuksille ja periaatteille, joita väittää ja välittää toisille teosten kautta.

Kunnianhimo on tyydytetty

Vaikka Saisio kokee kirjailijana olevansa hyvin helsinkiläinen, ohjaajana hän tekee mielellään työtä eri teattereille.

– Hermostun ja kyllästyn, jos olen kauan samassa paikassa. Vastuu menestymisestä on raskas, eikä sitä voi vierailijana koskaan ohittaa. Hyvän tekstin tulee olla sekä taiteellisesti korkeatasoista että yleisöä puhuttelevaa, jotta näytelmä eläisi pitkään ja näyttelijöillä riittäisi töitä. Varsinkin, jos mukana on — ja nykyään lähes aina on — freelancereita. Vielä 20 vuotta sitten teattereissa uskallettiin olla avantgardistisia, mutta nykyään taloudelliset seikat heijastuvat ohjelmistovalinnoissa vahvasti.

Saision näytelmiä on käännetty ruotsiksi, ranskaksi, saksaksi, unkariksi ja venäjäksi ja niitä on myös esitetty ulkomailla, muun muassa Ranskassa, Lissabonissa, Perussa ja Venezuelassa.

– En ole koskaan tähdännyt kansainvälisille kentille. On tietenkin kivaa ja jotenkin kohottavaa, että teokset leviävät maailmalle, mutta rahaa niistä ei tule juuri lainkaan. Siinä välissä on niin monta ottajaa.

Kirjailija Saisio vaihtoi äskettäin kustantajaa, kun hän lähti WSOY:stä Touko ja Aleksi Siltalan tulevaan kustantamoon. Vaihtoon ei liity dramatiikkaa.

– Olen tuntenut Touko Siltalan opiskeluajoista lähtien. Luotan hänen ammattitaitoonsa.

Tulevaisuuteen Saisio kertoo tähyävänsä realistin silmin, tuorein eläkelaskelma kun oli tuiki karua luettavaa: 360 euroa kuukaudessa. Käytännössä se tarkoittaa, että töitä on pakko tehdä hautaan asti. Taakka ei kuitenkaan ole niin painava kuin ulkopuolinen kuvittelisi.

– Olen kirjailijana saavuttanut oikeastaan kaiken, mitä tässä maassa voi saavuttaa: J.H. Erkon palkinnon, valtionpalkinnon kolmesti, Finlandia-palkinnon, Lea-palkinnon parhaasta kotimaisesta näytelmästä kolme kertaa. Ja tämä kaikella nöyryydellä sanottuna. Minulla ei ole enää odotettavissa mitään, minkä koen hyvin vapauttavana. Kunnianhimoni on tyydytetty, ja voin keskittyä siihen, mitä aidosti haluan. Tehdä pelkästä ilosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s