Avainsanaan ‘Tyrvään Pyhän Olavin kirkko’ liitetyt artikkelit

Suunnistin viime sunnuntaina Sastamalaan, tarkemmin sanoen Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon, sillä halusin nähdä omin silmin Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan tekemät maalaukset. Kirkon piha oli täynnä autoja, ja lisää pyrki joukkoon. ”On se mukavaa, että ihmiset tulevat katsomaan tällaista eikä vain sitä huuhaata”, kommentoi itseäni nuorempi nainen kävellessäni pääovelle johtavaa hiekkatietä. Hän oli jo nähnyt teokset ja oli selvästi vaikuttunut niistä.

Kieltämättä hämmästyin, millainen väenpaljous teputti eestaas kirkon käytävillä ja parvekkeella. Lähes kaikilla oli kamera, ja kuvia otettiin kaikista mahdollisista kulmista. Vaikka tunnelma oli lähes tulkoon basaarimainen, kirkon lumoa se ei hälventänyt. Oli aurinkoinen päivä, ja ikkunoista lankeava valo sai uutuuttaan hohkaavat puiset penkit, turkoosilla maalatut kaiteet ja pylväät sekä maalaukset suorastaan loistamaan. Kirkko oli kaunis kuin koru.

Mikään helppo nakki Lavosen ja Rauhalan yhteistyönä toteuttama kokonaisuus ei ole. Varsinkin Rauhalan teoksissaan käyttämä symboliikka ei välttämättä avaudu kaikilta osin, vaikka kuvien innoittajat ja aiheet — Luomiskertomus, Paratiisi ja Syntiinlankeemus — ovat katsojille pääosin tuttuja. Kirkossa jaettu kirjallinen materiaali paljastaa Rauhalan sukeltaneen tähänkin työhön tutkijan pedanttisuudella: jokainen yksityiskohta on perusteltu. Pidän myös hänen periaatteestaan olla kuvaamatta ihmistä (näkyvissä ovat ainoastaan jalanjäljet), koska Paratiisissa keskeistä ovat nimenomaan luonto-, eläin- ja kasviaiheet. Toisenlaisiakin ääniä on kuultu. Sastamalan kaupungin sivustolla eräs kommentoija on sitä mieltä, että ”peurat ja pääskyset ja muut vaikuttavat Pikkukakkosen lavasteilta, uskottavuus puuttuu”.

Lavosen teoksia kyseinen arvostelija ei kommentoi. Ehkä taiteilijan kuvaamat aiheet — Pietari, Paavali, evankelistat, enkeli, Taivaan portin avain sekä 20-osainen Ristin tie — vastaavat paremmin hänen näkemystään siitä, millaista kuvastoa kirkoissa kuuluisi olla. Itse lumouduin myös Lavosen kädenjäljestä. No, myönnetään ääneen (ja tämän blogin lukijat tietävät jo entuudestaan), että pidän Kuutti Lavosen tuotannosta hirmuisesti. Hänen teoksensa ovat syvästi inhimillisiä, ja niissä on ”impressionistisia tuiverruksia ja hulmahduksia”, kuten Tiina Nyrhinen on ilmaissut taiteilijasta tekemässään haastattelussa (Grafiikanlehti 2005, ss. 10–11). Myös Ristin tien väki näyttäytyy paikoin jopa raaoin vedoin, maalauksista henkii suuri kipu, tuska ja hätä. Poissa on kaikki turha hymistely ja kiiltokuvamainen ote, jolla Jeesusta niin usein kuvataan. ”Uskon taiteen voimaan. Se on rinnakkainen kieli”, Kuutti Lavonen sanoo omassa lyhyessä kirjallisessa selostuksessaan. Niin totta, niin totta.

Summa summarum: käykää katsomassa kirkkotaiteen uusinta helmeä. Aukioloajat löytyvät täältä.