Avainsanaan ‘The Cavern Club’ liitetyt artikkelit

Cavernia ei jätetä!

Posted: elokuu 23, 2008 in Maailmalla, Musiikki
Avainsanat:,

Muistelin kaksi vuotta sitten blogissani abiturienttivuonna äidinkielenopettajan sijaiselta saatuja neuvoja, hän nimittäin kehotti oppilaita valmistautumaan ylioppilaskirjoituksia varten lukemalla mm. Tenavia ja Tolkienia. Yhä opettajan tehtävissä työskentelevä Tapani kommentoi yllätyksekseni merkintääni ja samalla kävi ilmi, että varaäikkäopen bändi oli yhä koossa, joskin se oli vuosien saatossa vaihtanut nimeä: velho oli muuttunut linnuksi.

Tänä viikonloppuna The Urban Crow tekee historiaa, sillä bändi on kutsuttu jo toistamiseen esiintymään Liverpoolissa pidettävälle Beatle-viikolle. Stagena on maailman ehkä kuuluisin rock-klubi, The Cavern Club. Käytännössä se tarkoittaa, että varikset on rankattu maailman 50 parhaan tribuuttibändin joukkoon. Tätä kirjoittaessani urakka on puolivälissä, kaikkiaan bändi esiintyy viikonlopun aikana seitsemän kertaa.

Minua on ihmetyttänyt, ettei meikäläinen media ole raportoinut tästä maailman suurimmasta Beatles-festivaalista ja suomalaisbändin osallistumisesta siihen juuri lainkaan, vaikka se on yleensä julistamassa jokaisen vähäpätöisimmänkin mallitytön rapakontakaisen pyrähdyksen voitokkaaksi maailmanvalloitukseksi. Voisiko syynä olla se, ettei tribuuttibändien ammattitaitoa osata arvostaa turomaisen hevitykityksen, rosoisen metallisoundin ja alkukantaisen ilmaisun puolesta tuulettavassa maassa? The Urban Crow on vuosikymmeniä jatkuneen Beatlemaniansa ohella tehnyt myös omaa materiaalia, musiikillisia maistiaisia löytyy —> täältä.

Lisäys 30.8.2008

Liverpooliin suuntasi tänä vuonna sittenkin yksi suomalaissopulilauman edustaja, nimittäin Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja Anssi Miettinen. Hänen juttunsa Beatle Weekistä ja The Urban Crow -bändin esiintymisestä on luettavissa —> täällä.

Mainokset