Avainsanaan ‘Teatteri-lehti’ liitetyt artikkelit

Sain jälleen Teatteri-lehden ansiosta tavata ihmisen, jonka tapa katsoa maailmaa ja ympärillämme kiehuvaa elämää sai minut pysähtymään ja puntaroimaan myös oman arkeni kuvioita. Kouvolan Teatterissa työskentelevä ohjaaja Kaija Viinikainen on tehnyt 1970-luvulta saakka ansiokasta työtä, mutta suurelle yleisölle hän on tuntematon. Valitettavasti.

Useissa taloissa ja monenlaisia työyhteisöjä nähnyt Viinikainen sanoo viihtyneensä maakunnan pienissä teattereissa hyvästä syystä. Niissä on hänen mukaansa usein parempi, kannustavampi ja keskustelevampi henki kuin megalomaaniksi kasvaneissa teatteritaloissa. Maakunnista hän myös kertoo löytäneensä pelinrakentajia, ihmisiä, joista hän on heti tuntenut riemua.

”Ilman pelinrakentajia, yhteistyötä arvostavia voimakkaita persoonia, työskentelystä voi tulla hyvin ristiriitaista. Pelinrakentajat luovat tekemisen henkeä ja saavat aikaan sen, että koko näyttelijäyhteisö voi paremmin. He myös osaavat sanoa kriiseissä oikeita sanoja, kannatella koko ryhmää, mikä helpottaa valtavasti ohjaajan työskentelyä.”

”Maakuntateattereissa minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten vahvasti työntekijät tuntevat olevansa osa teatteria. He pohtivat teatterinsa asioita ja kokevat siitä enemmän vastuuta kuin suurissa teattereissa työskentelevät. En usko, että he jaksaisivat tehdä työtään, elleivät he tuntisi aitoa rakkautta teatteriaan kohtaan.”

Pieni on kaunista, sanotaan. Monesti se on myös inhimillisyyden synonyymi. Suurissa rakenteissa pieni ihminen usein eksyy ja särkyy. Se pätee niin teatteriin kuin muihinkin työyhteisöihin.

Vuoden ensimmäisessä Teatteri-lehdessä ääneen pääsevät Viinikaisen ohella myös maakuntien rakastetut näyttelijät: Oulun kaupunginteatterissa työskentelevä Tuula Väänänen, Vaasan kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Ilkka Aro sekä Tampereen Teatterin valovoimainen Tuija Vuolle. Lukekaa, ystävät. Tarjolla on punnittua puhetta, muillekin kuin teatterin ystäville. Voit tilata Teatteri-lehden täältä.

Hiljaa hyvä tulee, tietää näyttelijä Pirjo Lonka. Tämän vuoden alussa parhaan naispääosan Venlan saanut Q-teatterin tukipilari tykkää tehdä isosti, ajattelun voimalla. Hän myös jakaa avoimesti tunnustusta opettajalleen Antti Raiviolle. Häneltä Lonka kertoo saaneensa tärkeimmät oppinsa ja näyttelijäntyöhön liittyvän olennaisen periaatteen: kaikki pitää lunastaa.

Tämän blogin lukijat tietävät, miten paljon pidän teatterista. Minulle se ei todellakaan ole kuollut taidemuoto, kuten niin usein kuulee väitettävän. Nimeän myös mielelläni ihmisiä, joiden ansiosta hakeudun katsomoon. Yksi heistä on Pirjo Lonka, jonka tapasin työn merkeissä. Täydennän jälleen blogini Juttuarkistoa Teatteri-lehteen kirjoittamallani jutulla Ilon ja surun ääripäissä. Lukuiloa Longan ajatusten parissa!

Pari pähkinää

Posted: tammikuu 6, 2009 in Arjen ilot, Teatteri
Avainsanat:,

Loppiaisen kunniaksi tarjoilen kolme teatteriin liittyvää pähkinää. Ne on alun perin julkaistu Teatteri-lehden (nro 8/2008) Lämpiön kurko -palstalla. Ketkä kätkeytyvät näihin vihjeisiin?

1.) Naisnäyttelijä, joka on Akselin pari ja pitää kotiaan yhden tiernapojan luona?

2) Nuori näytelmäkirjailija, jonka nimessä on Jeesuksen synnyttäjä ja ikuinen suojaus miekkoja vastaan?

3) Näyttelijä-Matti, joka sukunimellään aina vain juoksi englanniksi sisään?

Vastaukset löytyvät täältä (1), täältä (2) ja täältä (3).

Keskeneräisyys on valmista teosta kiinnostavampaa. Palaan usein tähän ajatukseen, sillä uskon todella niin.  Keskeneräisyydestä ja luonnosmaisuudesta puhuu kiinnostavalla tavalla myös Maria Kilpi, viime vuonna Teatterikorkeakoulusta valmistunut teatterialan monitoiminainen ja pätkätyöläinen, kuten hän itse on työnkuvaansa luonnehtinut.

Maria Kilven kirjoittama näytelmä Harmin paikka palkittiin keväällä 2007 Förderpreis für neue dramatik -tunnustuksella Berliinin Stückemarkt-tapahtumassa. Uusimmassa Teatteri-lehdessä (nro 6/08) hän kertoo, ettei koskaan uskonut näkevänsä näytelmää suomalaisella näyttämöllä, koska Harmin paikka ei täytä niin sanottua näytelmän formaattia.

Hanna-Leena Helavuoren artikkelissa Maria Kilpi sanoo, että Suomessa kummittelee kovin standardisoitu käsitys siitä, minkä näköinen ja kokoinen draaman tulisi olla. Hän myös kaipaa teatteriin jotakin ennen näkemätöntä mutta tunnistettavaa hahmoa tai arvomaailmaa: ”Olisi kiinnostavaa, jos joku vakavissaan kirjoittaisi näytelmän kilpailukykyuskovaisista, siis henkilöistä, jotka ihan tosissaan perustavat elämänsä ja toimintansa sen varaan, että kehitys kehittyy ja talous jatkaa kasvamistaan loputtomiin ilman, että mikään raja koskaan tulee vastaan. Maata hallitaan tällaisen tulevaisuudennäyn vallassa, mutta se ei tule näkyväksi missään.

Teatteri-lehti tarjoaa monta muutakin herkullista lukujuttua, mm. Maria Säkön tekemän henkilökuvan vääräoppisesta orpopojasta Otso Kautosta (lukekaa!) sekä Helsingin yliopiston teatteritieteen laitoksen kahden professorin, entisen ja nykyisen, haastattelut. Miten Pirkko Koski evästää seuraajaansa Hanna Korsbergia? Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Jari Juutinen ruoskii sanan säilällä kulttuuribyrokraatteja ja kysyy, missä lainsuojattomien teatteriryhmien asioita oikein käsitellään: huussin eteisessäkö? Mukana myös komea otos esitysarviointeja. Teatteri-lehden voi tilata —> täältä.

PS. Onneksi Maria Kilven oletus palkitun näytelmänsä tulevaisuudesta oli väärä. Harmin paikka saa ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa 19.11. Esityksen ohjaa Minna Nurmelin ja pääosissa nähdään Anja Pohjola ja Emilia Sinisalo.