Avainsanaan ‘Teatteri-lehti’ liitetyt artikkelit

Sain jälleen Teatteri-lehden ansiosta tavata ihmisen, jonka tapa katsoa maailmaa ja ympärillämme kiehuvaa elämää sai minut pysähtymään ja puntaroimaan myös oman arkeni kuvioita. Kouvolan Teatterissa työskentelevä ohjaaja Kaija Viinikainen on tehnyt 1970-luvulta saakka ansiokasta työtä, mutta suurelle yleisölle hän on tuntematon. Valitettavasti.

Useissa taloissa ja monenlaisia työyhteisöjä nähnyt Viinikainen sanoo viihtyneensä maakunnan pienissä teattereissa hyvästä syystä. Niissä on hänen mukaansa usein parempi, kannustavampi ja keskustelevampi henki kuin megalomaaniksi kasvaneissa teatteritaloissa. Maakunnista hän myös kertoo löytäneensä pelinrakentajia, ihmisiä, joista hän on heti tuntenut riemua.

”Ilman pelinrakentajia, yhteistyötä arvostavia voimakkaita persoonia, työskentelystä voi tulla hyvin ristiriitaista. Pelinrakentajat luovat tekemisen henkeä ja saavat aikaan sen, että koko näyttelijäyhteisö voi paremmin. He myös osaavat sanoa kriiseissä oikeita sanoja, kannatella koko ryhmää, mikä helpottaa valtavasti ohjaajan työskentelyä.”

”Maakuntateattereissa minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten vahvasti työntekijät tuntevat olevansa osa teatteria. He pohtivat teatterinsa asioita ja kokevat siitä enemmän vastuuta kuin suurissa teattereissa työskentelevät. En usko, että he jaksaisivat tehdä työtään, elleivät he tuntisi aitoa rakkautta teatteriaan kohtaan.”

Pieni on kaunista, sanotaan. Monesti se on myös inhimillisyyden synonyymi. Suurissa rakenteissa pieni ihminen usein eksyy ja särkyy. Se pätee niin teatteriin kuin muihinkin työyhteisöihin.

Vuoden ensimmäisessä Teatteri-lehdessä ääneen pääsevät Viinikaisen ohella myös maakuntien rakastetut näyttelijät: Oulun kaupunginteatterissa työskentelevä Tuula Väänänen, Vaasan kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Ilkka Aro sekä Tampereen Teatterin valovoimainen Tuija Vuolle. Lukekaa, ystävät. Tarjolla on punnittua puhetta, muillekin kuin teatterin ystäville. Voit tilata Teatteri-lehden täältä.

Hiljaa hyvä tulee, tietää näyttelijä Pirjo Lonka. Tämän vuoden alussa parhaan naispääosan Venlan saanut Q-teatterin tukipilari tykkää tehdä isosti, ajattelun voimalla. Hän myös jakaa avoimesti tunnustusta opettajalleen Antti Raiviolle. Häneltä Lonka kertoo saaneensa tärkeimmät oppinsa ja näyttelijäntyöhön liittyvän olennaisen periaatteen: kaikki pitää lunastaa.

Tämän blogin lukijat tietävät, miten paljon pidän teatterista. Minulle se ei todellakaan ole kuollut taidemuoto, kuten niin usein kuulee väitettävän. Nimeän myös mielelläni ihmisiä, joiden ansiosta hakeudun katsomoon. Yksi heistä on Pirjo Lonka, jonka tapasin työn merkeissä. Täydennän jälleen blogini Juttuarkistoa Teatteri-lehteen kirjoittamallani jutulla Ilon ja surun ääripäissä. Lukuiloa Longan ajatusten parissa!