Avainsanaan ‘sisu’ liitetyt artikkelit

Täydennän tänään blogini Juttuarkistoa huhtikuussa julkaistulla jutullani. Tapasin keväällä Tasavallan presidentti Tarja Halosen, joka antoi haastattelun Kotilääkäri-lehden ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman teettämän Elinvoimatutkimuksen vuoksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin näkemään Presidentinlinnan sisältä päin (terveisiä vain Jaakolle, joka liikkuu siellä kuin kotonaan, kiitos Linnan itsenäisyyspäiväjuhlien :D ).

Haastattelussa Halonen pohtii odotusten luomia paineita, suomalaisten selviytymiskyvyn aineksia, elinikäisen oppimisen merkitystä, sukupolvien hiljaista tietoa sekä erilaisten ystävien roolia. Hänen mukaansa ihmissuhteissa ei saa koskaan sälyttää kaikkia toiveitaan yhden ihmisen varaan. Äidiltään Halonen kertoo oppineensa myös oikean tavan vastustaa vanhuuden yksinäisyyttä: nuoret ystävät pitävät virkeänä ja auttavat oppimaan uusia asioita.

Juttu löytyy —> täältä. Lukuiloa! Juttuarkistosta löytyy myös muita eri julkaisuissa ilmestyneitä juttujani.

Mainokset

Selviytyjänaiset

Posted: Touko 3, 2008 in Arjen ilot
Avainsanat:, ,

Jokaisen elämässä tulee hetkiä, jolloin murhe, vastoinkäymiset tai muiden teot syövät sydäntä. Maailmankaikkeuden mittakaavassa kyse on tietenkin mitättömistä ongelmista, vaikka itse tapahtumahetkellä kipu onkin repivä ja mieli mustaa täynnä. Silloin kannattaa turvautua selviytyjänaisiin.

Minä muistelen synkkinä hetkinä isoäitiäni, joka joutui tuhansien naisten tavoin huolehtimaan sotavuosina yksin lapsista, karjasta, talosta ja pelloista puolison ollessa rintamalla. Toisinaan mietin työkeikoillani kuulemieni selviytyjänaisten kohtaloita. Yksi heistä on muusikko Pirjo Bergströmin Jenny-täti.

Pietarissa asunut Jenny-täti meni kolmesti naimisiin, viimeisellä kerralla Jürgensson-nimisen miehen kanssa. Saksalaisperäinen sukunimi koitui turmioksi, sillä talvisodan aikana miliisit teloittivat aviomiehen ja Jenny-täti lähetettiin Siperiaan vankileirille. Heidän lapsensa kuolivat nälkään miehityksen aikana.

Jenny-täti sai ottaa mukaansa vain sen verran kuin hän jaksoi kantaa. Viisas nainen kun oli, hän otti ompelukoneen ja ompeli paitoja vanginvartijoille ja johtajille. Samalla hän tarkkaili ihmisiä ja lähestyi lopulta erästä vartijaa pyytäen tätä auttamaan. Eräänä päivänä vartija sujautti salaa lappusen Jenny-tädin käteen kuiskaten samalla: ”Juna lähtee huomenna kolmelta.” Lappu oli matkalippu vapauteen.

Niin Jenny-täti saapui Tallinnaan, josta hän jatkoi lahden yli Hankoon. Matkalle lähti kaksi laivaa, joista toinen upotettiin, mutta Jenny-täti pääsi perille ja asettui viimein sisarensa luo, Löytänejärven rannalle. Jenny-tädin kokemusten äärellä ajattelen samoin kuin tarinan alkuperäinen kertoja: kun olen aikeissa alkaa valittaa pienistä asioista, muistelen sukuni selviytyjänaisia, ja narina loppuu saman tien.