Avainsanaan ‘Rauhala’ liitetyt artikkelit

Suunnistin viime sunnuntaina Sastamalaan, tarkemmin sanoen Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon, sillä halusin nähdä omin silmin Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan tekemät maalaukset. Kirkon piha oli täynnä autoja, ja lisää pyrki joukkoon. ”On se mukavaa, että ihmiset tulevat katsomaan tällaista eikä vain sitä huuhaata”, kommentoi itseäni nuorempi nainen kävellessäni pääovelle johtavaa hiekkatietä. Hän oli jo nähnyt teokset ja oli selvästi vaikuttunut niistä.

Kieltämättä hämmästyin, millainen väenpaljous teputti eestaas kirkon käytävillä ja parvekkeella. Lähes kaikilla oli kamera, ja kuvia otettiin kaikista mahdollisista kulmista. Vaikka tunnelma oli lähes tulkoon basaarimainen, kirkon lumoa se ei hälventänyt. Oli aurinkoinen päivä, ja ikkunoista lankeava valo sai uutuuttaan hohkaavat puiset penkit, turkoosilla maalatut kaiteet ja pylväät sekä maalaukset suorastaan loistamaan. Kirkko oli kaunis kuin koru.

Mikään helppo nakki Lavosen ja Rauhalan yhteistyönä toteuttama kokonaisuus ei ole. Varsinkin Rauhalan teoksissaan käyttämä symboliikka ei välttämättä avaudu kaikilta osin, vaikka kuvien innoittajat ja aiheet — Luomiskertomus, Paratiisi ja Syntiinlankeemus — ovat katsojille pääosin tuttuja. Kirkossa jaettu kirjallinen materiaali paljastaa Rauhalan sukeltaneen tähänkin työhön tutkijan pedanttisuudella: jokainen yksityiskohta on perusteltu. Pidän myös hänen periaatteestaan olla kuvaamatta ihmistä (näkyvissä ovat ainoastaan jalanjäljet), koska Paratiisissa keskeistä ovat nimenomaan luonto-, eläin- ja kasviaiheet. Toisenlaisiakin ääniä on kuultu. Sastamalan kaupungin sivustolla eräs kommentoija on sitä mieltä, että ”peurat ja pääskyset ja muut vaikuttavat Pikkukakkosen lavasteilta, uskottavuus puuttuu”.

Lavosen teoksia kyseinen arvostelija ei kommentoi. Ehkä taiteilijan kuvaamat aiheet — Pietari, Paavali, evankelistat, enkeli, Taivaan portin avain sekä 20-osainen Ristin tie — vastaavat paremmin hänen näkemystään siitä, millaista kuvastoa kirkoissa kuuluisi olla. Itse lumouduin myös Lavosen kädenjäljestä. No, myönnetään ääneen (ja tämän blogin lukijat tietävät jo entuudestaan), että pidän Kuutti Lavosen tuotannosta hirmuisesti. Hänen teoksensa ovat syvästi inhimillisiä, ja niissä on ”impressionistisia tuiverruksia ja hulmahduksia”, kuten Tiina Nyrhinen on ilmaissut taiteilijasta tekemässään haastattelussa (Grafiikanlehti 2005, ss. 10–11). Myös Ristin tien väki näyttäytyy paikoin jopa raaoin vedoin, maalauksista henkii suuri kipu, tuska ja hätä. Poissa on kaikki turha hymistely ja kiiltokuvamainen ote, jolla Jeesusta niin usein kuvataan. ”Uskon taiteen voimaan. Se on rinnakkainen kieli”, Kuutti Lavonen sanoo omassa lyhyessä kirjallisessa selostuksessaan. Niin totta, niin totta.

Summa summarum: käykää katsomassa kirkkotaiteen uusinta helmeä. Aukioloajat löytyvät täältä.

”Kuolema ei ole elämän päätepiste, vaan kaksoispiste”, sanoo Osmo Rauhala tässä Valokuvaamo Studio -86:n tekemässä kymmenminuuttisessa videossa, jossa Rauhala ja Kuutti Lavonen kertovat Tyrvään Pyhän Olavin kirkon sisätiloihin tekemistään maalauksista. Kaksikko taustoittaa kiinnostavalla tavalla teosten maailmaa ja omia valintojaan.

Karkkimatka verkossa

Posted: helmikuu 16, 2006 in Kuvataide
Avainsanat:, , ,

Vanha hokema väittää yhden kuvan ilmaisevan enemmän kuin tuhat sanaa. Näkemistä on totuttu pitämään totuuden mittarina, mutta tosiasiassa tulkitsemme näkemäämme omien kokemustemme ja tunteidemme mukaan. Siksi sama kuva voi synnyttää täysin vastakkaisia reaktioita. Kuvataiteen maailmassa hämmennystä lisää monien nykytaiteilijoiden lähes sisäsiittoiselta tuntuva leikittely taidekontekstien sisällä.

Mutta pitääkö taidetta aina ymmärtää voidakseen nauttia siitä? Eikö riitä, että ilahdun, liikutun tai vaikutun näkemästäni? On totta, että tieto auttaa syventämään taideteoksen tulkitsemista, mutta kokemukselle ja hetkelle avautuminen voi tuottaa nautinnon ilman sen suurempia analyysejäkin.

Taiteen traditio juontaa miljoonien vuosien takaa ja on osa biologista olemustamme. Osmo Rauhala on joskus todennut, että evoluutio olisi todennäköisesti pyyhkäissyt koko ominaisuuden jo kauan sitten, jos se olisi turha. Kuka noita kallioseinien töhertäjiä kaipaa? Sinne vain sapelihammastiikereiden kitaan!

On monia teoksia, joiden äärelle palaan. Netti on osoittautunut oikeaksi aarrearkuksi, kun haluan työn lomassa hemmotella itseäni silmäkarkeilla, Halo Efektin mainiota sanaa lainaten. Viimeksi tänään vaelsin Uffizin virtuaalihuoneissa ja haikailin kevättä Botticellin seurassa. Kotimaisista nettigallerioista tämä turkulainen versio on valloittanut sydämeni. Kuukauden taiteilija on Päivi Maunu.