Avainsanaan ‘Porvoo’ liitetyt artikkelit

Otsikon säkeet kirjoitti tämän päivän juhlakalu, Johan Ludvig Runeberg, joka näin luonnehti Sven Dufvaa. Porvoo juhlii kansallisrunoilijaamme urakalla (ohjelma löytyy täältä), ja huomenna avautuu uusi Walter ja Lina -näyttely Johanin ja Fredrikan kodissa (eipä unohdeta rakasta vaimoa; hän kun huolehti siitä, että herra runoilija sai keskittyä täysillä työhönsä).

Runebergin päivän toivotukset lausuu puolestani näyttelijä Dan Henriksson. Runoja, olkaa hyvät!

Uuden Itämaan kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön blogi on uudistunut. Kirjoittajia on nyt 15: Anne Dougan, Hannimari Heino, Tuukka Hämäläinen, Seija Kerttula, Tiina Lehikoinen, Anne Leinonen, Mark Mallon, Johanna Muurinen, Eija Mäkinen, Anne Mölsä, Risto Niemi-Pynttäri, Petri Pietiläinen, Tiina Raevaara, Sanna Saastamoinen ja Maija Väisänen. Melkein kaikilla on meneillään jonkinlainen kirjaprojekti, ja aika ajoin teoksia ilmestyykin.

Ensimmäisenä porukasta on tulessa journalismin ja yhteiskuntatieteiden opiskelija Anne Mölsä, joka reissaa parhaillaan Greyhound-bussilla Yhdysvalloissa kolmen kahdeksan viikon tutkimus- ja kokemusmatkalla. Välähdys Mississipistä on aavemainen, murheilla silattu.

Miten polleasti porvoolaiset päättäjät aina esittelevätkään piskuruista Itämeren rantakaupunkiaan kulttuuriystävällisenä keitaana, ja samassa kaivetaan naftaliinista se iänikuinen perustelu: asuivathan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg ja hänen Fredrika-puolisonsa empirekaupunginosassa peräti neljännesvuosisadan ajan!

Just joo, kunniakas menneisyys kyllä nostetaan esiin joka ikinen kerta, kun kulttuurista puhutaan, mutta nykypäivän Porvoossa ei kulttuurintekijöille tai taiteilijoille riitä ymmärrystä saati sijaa. Menkää Kotkaan, toivotti äskettäin kaupungin sivistystoimenjohtaja, kun Särö-lehden päätoimittaja Mark Mallon halusi keskustella Porvoon kaupungin kulttuurielämän tukemista koskevista toimintaperiaatteista ja taiteilijoiden työtiloista.

Yksi pöyristyttävimmistä esimerkeistä on Porvoon taidetehdas, jonka kymmenet taiteilijat joutuvat piakkoin evakkoon. Osa heistä joutuu etsimään kokonaan uudet työskentelytilat, sillä kaupungin suunnitelmissa on etsiä kunnostettaviin tiloihin tulevaisuudessa sellaisia vuokralaisia, jotka pystyvät maksamaan yleisen markkinatason vuokraa. Käytännössä se tarkoittaa, että köyhät taiteilijat savustetaan ulos ja tilat vuokrataan vaikkapa mainos- ja arkkitehtitoimistoille ja yksityisille kauppiaille.

Taiteilijoita syytetään usein yhteiskunnan varojen tuhlaamisesta, mutta taidetehtaan väki on ollut tiilitehtaan tiloihin hyvin tyytyväistä ja onnistunut synnyttämään vähin varoin monenmoista kansaa ilahduttanutta hupia, touhua, tavaraa, toimintaa ja tietenkin taidetta. Lukekaapa huviksenne Mark Mallonin terävä ja paljastava kirjoitus Porvoon kulttuurihallinnon Januksen kasvoista —> Särön blogissa. Ketkäköhän niitä yhteiskunnan varoja oikein hussaavat…

Pari päivää sitten havahduin — jälleen kerran — siihen, miten vahvoja mielikuvia minulla on tietyistä asioista ja paikoista. Olin palauttamassa ison kasan kirjoja, kun äkkäsin pääkirjastomme sisääntuloaulassa Vanhaa Porvoota koskevan näyttelyn.

Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin osaston opiskelijat olivat perehtyneet Vanhan Porvoon täydennysrakentamisen historiaan ja suunnitelleet valituille tonteille uudisrakennuksia. Katsellessani näyttelyn valokuvia ja lukiessani niihin liitettyjä tekstejä tajusin asian, joka nyt tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta jonka olin tavallaan aina ohittanut Vanhasta Porvoosta puhuessani. Nimittäin sen tosiasian, että alueella on hyvin monen ikäisiä rakennuksia.

Tiedän, mistä mielikuvani on alun perin lähtöisin: Porvoon väriliiturasian kannesta, jota hallitsevat Porvoon tuomiokirkko sekä rannassa olevat vanhat kauppiasaitat. Useimmat niistä on rakennettu joko 1700-luvun lopussa tai 1800-luvun alussa. Kirkko on jo 1400-luvulta (vanhin osa 1200- ja 1300-luvun vaihteesta), joskin sitä on jouduttu restauroimaan vuosisatojen kuluessa moneenkin kertaan.

Jo ensimmäinen valokuva osoitti mielikuvani vääräksi. Esittelyn kohteena oli monille turisteille tuttu Vanhan Porvoon ”sisääntulokortteli”, jossa on uudisrakennuksia neljältä eri vuosikymmeneltä, uusimpana niistä viime vuonna valmistunut Porvoon Mitta -hotelli. Aikahaitari on suhteellisen pitkä: vanhin korttelin uudisrakennuksista on Simolinin talo, joka on rakennettu vuonna 1936. Muut kaksi kohdetta, Jokikadun puolelle tehty laajennus sekä Välikatu 6:ssa sijaitseva Hanna-Maria, on toteutettu vuosina 1950 ja 1989.

Vanhasta Porvoosta löytyy myös 1960-luvulla rakennettuja kivirakennuksia sekä 1980- ja 1990-luvulla toteutettuja täydennysrakennuksia. Kiinnostavaa opiskelijoiden kokoamassa katsauksessa olikin kommentti, jonka mukaan ympäristöön ”varovaisesti sopeutetut” täydennysrakennukset osoittavat arkkitehtien alistumista: ”Tuloksena on ollut usein hampaatonta, väistyvää ja antautuvaa ympäristöä”.

Ymmärrän opiskelijoiden mielipiteen, jonka mukaan myös uudisrakennuksissa tulisi olla omaleimaisuutta ja viitteitä rakentamisajankohdasta, mutta silti kapinoin ajatusta vastaan. En tahdo, että historiallisesti arvokkaita alueita modernisoidaan yhtään sen enempää kuin rakennusturvallisista syistä on pakollista. Tiedän olevani fossiili näin ajatellessani, koska aidosti vanhaa ei voi koskaan synnyttää jälkeenpäin, mutta silti toivon, että esimerkiksi Vanhan Porvoon alue korjattaisiin pieteetillä, alkuperäisrakennusten arkkitehtuuria ja ominaislaatua kunnioittaen.

Lisätietoa arkkitehtiopiskelijoiden harjoitustyöstä, täydennysrakentamisen historiasta, haasteista ja tavoitteista löytyy —> täältä.

Eilen tuli kuluneeksi 200 vuotta Fredrika Runebergin syntymästä. FST5 lähetti kiinnostavan dokumentin, Henrik Thorsonin toimittaman Runoilijan varjossa, jossa mm. Merete Mazzarella, Märta Tikkanen ja Agneta Rahikainen kertoivat näkemyksistään sekä siitä, miten Fredrika Runeberg on vaikuttanut heidän omaan ajatus- ja aatemaailmaansa. (Ohjelma esitetään uusintana huomenna 4.9. klo 19.)

Dokumentin kiehtovimpiin hetkiin kuuluivat katkelmat, joissa jo edesmennyt kirjallisuudentutkija Karin Allardt Ekelund kertoi Fredrikasta, tämän elämästä, persoonasta ja periaatteista. Ohjelma osoitti, miten toisenlainen oli kirjallisesti lahjakkaan naisen asema vielä parisataa vuotta sitten. Siitä muistuttaa myös Porvoossa Näsinmäen hautausmaalla sijaitseva, Fredrikan puolisolle Johan Ludvigille pystytetty komea muistomerkki, jossa vaimon paikka on kirjaimellisesti poissa silmistä, hautaobeliskin takapuolella. Olen käynyt paikalla useasti, ja joka kerta Fredrikan kohtalo sapettaa minua. Siellä hän on: kansallisrunoilijan varjossa täältä ikuisuuteen.