Avainsanaan ‘Pölönen’ liitetyt artikkelit

Vaikka olenkin sukujuuriltani monen polven hämäläinen, jaksan aina innostua karjalaisten elämäniloisesta ja aistinautintoja korostavasta elämänasenteesta. Niin eilenkin, jolloin Pohjois-Karjalan kulttuuri- ja matkailualan iskuryhmä oli saapunut pääkaupunkiin muistuttamaan olemassaolostaan ja tarjosi brunssin Helsingin Villa Kivessä.

Visiitti olisi kannattanut jo pelkän musiikin vuoksi, tulijoita oli nimittäin vastassa Sami Hopponen, tämänvuotisen Kultainen Harmonikka -kilpailun voittaja. Olen kohdannut toimittajan urani aikani kaikenlaisia kurtunruttaajia, mutta Hopposen taituruus veti sanattomaksi. Hänen käsissään sirmakka soi sielukkaasti.

Karjalaiset eivät koskaan pidä vieraitaan nälässä, ja nytkin pöytään oli pantu muiden herkkujen rinnalle liperiläistä —> vanhaa mustaa eri tavoin höystettynä. Itse meinasin seota sienillä kruunatusta versiosta. Jos jonakin päivänä muutan itärajan tuntumaan vaaroille, vannon, että yhtenä syynä on ruoka. Kahvin kanssa vieraille tarjottiin perinteinen pulla, jonka päälle ripoteltiin marjajauhetta — karjalaisten versio kokaiinille, kuten eräs isäntäväestä lohkaisi. (Tiedoksi siis tutuille: se violetti pöly nenäni alla on sitten mustikkaa.)

Brunssin päätteeksi saimme nähdä puolen tunnin koosteen TV2:lla 21.11. käynnistyvästä Karjalan kunnailla -sarjasta. Ensivaikutelmani? Ohjaaja Markku Pölönen on aivan käsittämättömässä vedossa. Paluumuutto kotikonnuille on tehnyt hänelle ilmiselvästi gutaa, sillä näkemäni perusteella alkamassa on suomalaisen tv-draaman kärkisijoja havitteleva tuotanto. Ken piti Timo Parvelan ja Kari Väänäsen käsikirjoittamasta Taivaan tulet -sarjasta, lankeaa varmasti loveen myös Miikkulan kylänväen edessä.

Pölönen kuvaili sarjansa maailmaa suomalaiseksi naivismiksi, mikä näkemäni perusteella on tismalleen oikea määritelmä. Moni muukin asia vaikutti loksahtaneen kohdalleen ikuisen kesän taltioineen miehen ohjauksessa, mutta eniten vaikutuin uuden sarjan näyttelijäntyöstä ja Vesa Mäkisen säveltämästä musiikista. Sarjan kaarti on huikea: mm. Elina Knihtilä, Taisto Reimaluoto, Sanna-Kaisa Palo, Peter Franzén, Laura Birn, Pekka Valkeejärvi, Juha Veijonen sekä Heikit Hela ja Kinnunen.

Pölösen ohella tuotannosta oli kertomassa Svenska Teaternin näyttelijä Maria Sid, jonka roolihenkilö, kylän opettajatar ja kuoronjohtaja, on yksi sarjan kantavia hahmoja. Pohjois-Karjalan lumoon rakastunut Sid (jep, hänkin!) kertoi hämmästelleensä aluksi Pölösen hienotunteista ohjaustapaa. ”Sitten ymmärsin: hänhän luottaa näyttelijöihin. Pölönen ei juurikaan puutu näyttelijäntyöhön, mutta se ei tarkoita, että hän päästäisi sormiensa läpi mitä tahansa potaskaa. Luottamus synnyttää turvallisen tunteen. Silloin pystyy tekemään ihan mitä tahansa.”

Luvassa on siis suurella sydämellä tehtyä koskettavaa lystiä. Minulle on sitten turha soitella keskiviikkoiltaisin, kännykkä pysyy kiinni klo 21.00 eteenpäin.

Reinolla on asiaa

Posted: 20 huhtikuun, 2006 in Kulttuurin kentällä
Avainsanat:, , ,

Minä lähden Pohjois-Karjalaan/ vaihdan farkut verkkarihousuun/ kotiseudulle Pohjois-Karjalaan/ juon kaljaa auringonnousuun.” Niin hämäläinen kuin olenkin, edesmenneen Gösta Sundqvistin ikivihreä herättää minussa aina halun sulkea kännykkä ja kannettava, pakata reppu ja suunnistaa saman tien maalle.

En ole ainoa, joka halajaa omaa onnelaa liplattavan veden äärellä ja honkien hiljaisuudessa. Kuluttajatutkimuskeskus raportoi eilen maaseudun vetovoimaisuuden syitä ja ennakoi muuton kasvavan reippaasti, mikäli kunnat kykenevät kehittämään asuinympäristöjä ja palveluja.

Karjalainen kulttuuri on innoittanut minua jo pitkään, enkä nyt puhu vain Värttinän riehakkaista runolauluista tai Heikki Turusen riemastuttavista romaaneista, joissa hän ylistää vahvoin vedoin kotiseutunsa luontoa ja sinnikkäitä kyläläisiä. Lumon on tunnustanut myös lapsuutensa maisemiin palannut elokuvaohjaaja Markku Pölönen, jonka mielestä tuoreet ajatukset muhivat syrjässä. Hän kutsuukin Pohjois-Karjalaa ajatustilaksi – hieno ilmaus!

Myös teatterin saralla karjalaiset tekevät ennakkoluulotonta työtä. Tuskin maltan odottaa kesäkuun loppuun, jolloin Suomen huikeimmissa kulisseissa – Kolin henkeäsalpaavassa kansallismaisemassa – maailmankantaesityksensä saa Panu, Juhani Ahon klassikkoromaanista tehty teatterisovitus.

Kyseessä ei ole mikään halvoin kikoin kasaan hönkäisty puskateatterivedätys, vaan tuottaja Elli Oinonen-Edénin kunnianhimoinen visio, joka tuo Panu-velhon ammattilaisten ottein takaisin juurilleen. Ideoita ja energiaa ei puutu myöskään Tiina Hallakorvelta ja Eeva Suutarilta, joiden ansiosta Pohjois-Karjalassa on ensi kesänä tarjolla koko maakunnan kattava kuvataiteen pitopöytä.

Joka kerta Pohjois-Karjalassa käydessäni olen ihaillut kaikkea sitä voimaa ja halua kamppailla oman alueensa puolesta. Siksi minua äimistyttää valtakunnan päälehden, Helsingin Sanomien, tapa kuvata Pohjois-Karjalan tapahtumia, ilmiöitä ja ihmisten arkea. Toistuvasti olen saanut lukea, miten itäkolkalla asuva väki häviää kohta kartalta.

Helmikuussa alueelle luettiin suorastaan madonluvut, kun HS kertoi viinan korvanneen sydänkohtaukset ennenaikaisten kuolemien tuottajana (HS 2.2. 2006). Saman sivun toisessa jutussa julistettiin, miten Rääkkylän naiset selviävät kahvin voimalla, mutta miehet voivat yhtä pahoin kuin toverinsa Vienan Karjalassa (otsikko kieltämättä myös huvitti; selviytyä olisi ehkä ollut parempi sanavalinta).

Maaliskuussa karjalaisten avoimuus, iloisuus ja avarakatseisuus joutuivat jälleen outoon valoon, kun Hesari uutisoi koko sivun voimalla, miten Valtimossa asuu ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet Helsingissä (HS 12.3. 2006). Ikään kuin se olisi jokin elämän sisällön tai merkittävyyden mittari.

Haluaisinpa huvikseni tietää, kuinka moni pääkaupunkilainen on käynyt Valtimossa. Stereotypioiden maailma tuntuu jylläävän Sanomatalossa, sillä kuin pisteenä i:n päällä samassa lehdessä Etelä-Pohjanmaan raportoitiin porskuttavan, vaikka väki vähenee. Eiväthän jussipaitaiset voi olla luusereita, vaikka tosiasiassa maakunnissa kärsitään samoista ongelmista.

Onneksi aluekehityksen harmaa pantteri, tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan juhliva Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, ei pienistä lannistu, vaan on valjastanut väkensä taistoon karjalaisen kulttuurin ja elämäntavan puolesta. Pääkaupunkiseudulle isketään jo ensi kuussa, kun lähes sata Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijaa jalkautuvat Helsinkiin ja haastavat kaupunkilaiset juttusille.

Keskustelujen anti päätyy lopulta koko kansan nähtäville, sillä opiskelijoiden invaasio on osa netissä näkyvän uuden Reino.TV-kanavan toimintaa ja samalla Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tulomuuttokampanjaa. Luvassa on uusi trendi iki-ihanan Göstan hengessä, reinoilu.