Avainsanaan ‘Pirkko Mannola’ liitetyt artikkelit

Nautimme parhaillaan meteorologien mukaan Euroopan helteisimmästä säästä. Sen kunniaksi sunnuntaiklassikkona soikoon iki-ihana hitti 1960-luvulta, Pikku pikku bikineissä.

Kappaleen ovat Suomessa levyttäneet mm. Laura Kinnunen, Pirjo Laitila ja M. A. Numminen, mutta valitsin Pirkko Mannolan esittämän version kahdesta syystä. Ensinnäkin Tähtisumua-elokuvasta peräisin oleva katkelma on mielestäni mainio (voi miten nuorelta yleisön joukossa näkyvä Esko Salminen näyttääkään!). Toiseksi rouva on ajankohtainen Valkeakoskella 17.6. kantaesityksensä saavan Vuosisadan rakkaustarina -musikaalin vuoksi.

Alkuperäisen version Itsy Bitsy Teenie Weenie Yellow Polka Dot Bikini (mikä nimi!) nosti listaykköseksi Brian Hyland, jolta itse muistan parhaiten Sealed with a Kiss (Suudelmin suljetut kirjeet) -kappaleen. Kun etsin YouTubesta hänen tulkintaansa, sain huomata, että kappale on äärimmäisen suosittu tanssi- ja liikuntakoulujen esityksissä.

Tässä bonusvideona yksi liikuttavimmista löytämistäni esityksistä. Tanssijanuransa ensiaskelia ottavien pikkuneitien esitys sisältää itse asiassa kaksi biisiä, jotka tosin kuuluvat videolla valitettavan huonosti. Kiinnittäkääpä huomionne rivin laitimmaiseen neitiin, joka ei sitten millään ole tyytyväinen rantahuopaansa… :)

Muiden bloggaajien valitsemia kesäisiä klassikkoja löytyy täältä. Tämän viikon herkullisimman namun tarjoilee Vaiheinen: Time Tick Tock.

Mainokset