Avainsanaan ‘Nyytäjä’ liitetyt artikkelit

Nappasin Kirsin Hiljentäkää-blogista leppoisan meemin, jossa tutkaillaan lähimenneisyyden ja -tulevaisuuden tapahtumia.

1. Onko tiedossa ylioppilas- tai valmistujaisjuhlia? Ei.
2. Oletko jo heittänyt talviturkin? Flunssaisena siirrän kylmään veteen pulahtamisen tuonnemmaksi; terveisiä vain sinne Kyrönlahteen!
3. Menetkö kesällä festareille? Harkinnassa on kolme festaria: Kuopio Tanssii ja Soi, Jyväskylän Kesä ja Tampereen Teatterikesä. Lopullisen vastauksen ratkaisee budjetti.
4. Aiotko äänestää Eurovaaleissa? Joko on ehdokas tiedossa? Ehdottomasti. Äänestäni taistelee tällä hetkellä kaksi tasaväkistä naista.
5. Mitä kuulet juuri nyt? Keittiööni asennettujen puhaltimien hurinan ja avonaisesta ikkunasta satakielen laulun.
6. Kuvaile lyhyesti viimeksi näkemäsi uni. Näen unia joka yö, mutta valtaosa niistä hajoaa repaleiksi heti herättyäni. Unessa, jonka muistan, vieraili ystäväni Karhu, mikä teki minut hyvin onnelliseksi.
7. Kenen luo menet seuraavaksi kylään? Tuulan ja Karin luo — kunhan talossamme sattunut vesivahinko saadaan korjatuksi. Viittaan kysymykseen 5.
8. Montako menoa kalenteriisi on merkitty tälle viikolle? Viisi, joista yhden joudun todennäköisesti perumaan.
9. Vastaa nopeasti: minkä lehtijutun luit viimeksi (niin että muistat sen)? Luin Outi Nyytäjästä kertovan jutun uusimmasta Teatteri-lehdestä (4/2009). Häntä on haastatellut Timo Torikka, yksi suosikkinäyttelijöistäni. Nyytäjän mukaan Suomessa ei arvosteta oppineisuutta eikä hyvää käytöstä, vaan törkeyttä ja huonoa käyttäytymistä pidetään jotenkin oikeampana. Hän on myös huomannut, miten media toistaa sanaa ”räväkkä”, mikä tarkoittaa sitä, että kunhan huudellaan. Kaikennäköisiä tyhmyyksiä. Sisällöstä viis. Tai erittelystä.
10. Mainitse jokin yhdistys tai seura, johon kuulut. Olen Suomen freelance-journalistit ry:n jäsen, ja olen hyvin otettu ja onnellinen siitä, miten yhdistyksen edustajat jaksavat tälläkin hetkellä kamppailla meidän pienten tekijöiden puolesta.

Kuono pystyssä, häntä heiluen

Posted: joulukuu 16, 2008 in Arjen ilot
Avainsanat:, ,

”Voi rakkaat lapset, minä en tiedä”, vastasi kirjailija Hannu Salama, kun espoolaisen Eestinkallion koulun kolmasluokkalaiset lähettivät hänelle vastattavaksi yksinkertaisen(!) kysymyksen: mikä on elämän tarkoitus? Sama kysymys lähetettiin 99 muulle suomalaiselle ajattelijalle. Vastausten saldo osoitti, ettei kysymykseen ole yksinkertaista vastausta.

Tämä Juha Mikkosen kokoama —> materiaali on ollut verkossa luettavissa jo ties kuinka ja kauan, mutta jaksan aina palata siihen. Elämän tarkoitusta pohtivat mm. Eeva Kilpi, Timo Airaksinen, Aki Kaurismäki, Ismo Alanko ja Terho Pursiainen.

Itseäni viehättää erityisen paljon näytelmäkirjailija, dramaturgi Outi Nyytäjän vastaus: ”Pitää elää armottomasti. Se tietää, että turpiin tulee, joutuu häpeään, naurunalaiseksi, ei koskaan oikein pääse viisaitten kirjoihin, vanhojen kirjoihin kuitenkin. Terrierinä, kuono pystyssä, häntä heiluen ja kaikki maailman hajut nenässä.”

Se, että kaikki olisi tavattoman helppoa, ei ole hyväksi ihmiselle. Se ei ole hyväksi myöskään teatterille tai ylipäänsä kulttuurille. Jos korkeakulttuuri popularisoidaan tai steriloidaan, alakulttuuritkaan eivät pääse kunnolla kukoistamaan.”

Sanat ovat Outi Nyytäjän, suomalaisessa elokuva- ja teatterimaailmassa kätilöksi kutsutun pitkän linjan dramaturgin ja kääntäjän, jonka sivallukset ovat tuttuja muun muassa Helsingin Sanomien tv-sivuilta. Nyytäjän mielestä suomalaista teatteriohjelmistoa vaivaa ikävä vekkihamekulttuuri, varman päälle suunniteltu keskiluokkainen ja -tasoinen ajattelu. Hän ei tarkoita oman ikäluokkansa naisia (Nyytäjä on 72-vuotias), vaan hän puhuu kolmikymppisistä ”tädeistä”, pysähtyneen ajattelun ja turvallisuushakuisen tapakäytöksen edustajista, jotka aina valitsevat tuttua, tylsää ja tahratonta, oli kyse sitten teatterista, mediasta, kirjallisuudesta, musiikista, matkakohteista, ruoasta tai muodista.

Minä pidän Nyytäjän suorasukaisuudesta ja melskaavasta, agitoivasta otteesta. Pari tuntia vierähtivät kuin siivillä, kun haastattelin häntä uusimpaan –> Säröön. Kyllä vain, pieni mutta ponteva kirjallisuus- ja kulttuurilehti on taas sylkäissyt maailmaan uuden numeron. Teemoina ovat tällä kertaa Näytelmä ja kuolema.

Nyytäjän lisäksi äänessä ovat muun muassa musiikintekijä, kirjailija Kauko Röyhkä sekä Radioteatterin päällikkö Pekka Kyrö, joka muistelee edesmennyttä Jussi Kylätaskua. ”Puer proletarii” on keskiössä myös kirjailija Saara Kesävuoren mainiossa artikkelissa, jossa kirjoittaja käyttää Christer Kihlmania kompassina sukeltaessaan Kylätaskun tuotantoon.

Huikeita ovat myös Särön Viisaiden Neuvoston vastaukset. Irma Hirsjärvi, Ulla Hirvensalo, Eve Leinonen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Otso Ovaskainen ja Jouko Sirola pohtivat, miksi suomalaiset jaksavat aina vain puhua Väinö Linnan tuotannosta. He myös metsästävät vastausta paradoksiin, miksi ihmiskunta etsii elämää ulkoavaruudesta, mutta samaan aikaan tuhoaa sitä omalta planeetaltaan. Kuvataiteilijana vierailee tällä kertaa porvoolainen Beni Juslin, jonka sekatekniikkamaalauksissa sykkii iloinen nautinnollis-melankolinen tunnelma.

Ja nyt kehotan kollegani, toimitussihteeri Tiina Raevaaran tavoin: Jos ette ole vielä lehteen tutustuneet, käykää Särön nettisivuilla tilaamassa itsellenne yksittäisnumero tai saman tien koko vuosikerta. Pikkurahalla läjäpäin isoja ajatuksia! Kerrottakoon vielä, että säröläiset ovat aloittaneet oman blogin, ja sehän löytyy —> täältä.