Avainsanaan ‘muotoilu’ liitetyt artikkelit

On se aika vuodesta, jolloin pähkäilen muiden lailla lahjojen olemusta ja merkitystä. Mitä ostaa ihmisille, joilla on periaatteessa kaikkea? Tietenkin mieltä ilahduttavaa kauneutta sekä viisaita sanoja.

Olen jo paketoinut tärkeitä kirjoja koreisiin kääreisiin, mutta olen sen sijaan empinyt tavallista kauemmin esteettisesti kauniiden esineiden äärellä. Mitä hyötyä on hankkia koje, joka on tyylikäs vaan ei toimi?

Kauneuden ja tarkoituksenmukaisuuden merkitystä nykymuotoilussa pohtii myös toimittaja Aki Petteri Lehtinen uusimmassa Kaltiossa (jolle muuten myönnettiin Vuoden laatulehti 2008 -palkinto lokakuussa). Hän on haastatellut Ihminen tavaratodellisuudessa -juttuaan varten muun muassa Taideteollisen korkeakoulun muotoilun professori Ilpo Koskista, jonka mukaan Helsinki on muuttunut hurjasti yksilöiden ja yritysten signeeraamien tuotteiden myötä. Koskisen mukaan voidaankin puhua semioottisesta taloudesta, jossa esineiden merkeissä nähdään enemmän sisältöä kuin tuotteissa itsessään.

Minua huvitti lukea professorin tuoreesta hankinnasta, Richard Sapperin suunnittelemasta espressokeittimestä, jota Koskinen luonnehtii tekniseksi uutuudeksi ja erittäin kauniiksi. ”Toiminnallisuuden kanssa on sitten vähän niin ja näin. Keitin vuotaa, sen metallikahva polttaa kämmenen ja kaatonokka viiltää sormiin haavoja. Pidän silti esineestä paljon.”

Hmm. Hankkisinko ystävälleni lahjaksi keittimen, jonka käytön jäljiltä kämmen on polttomerkitty ja sormet verillä? Ainakin hän muistaisi minut…

Mainokset

Aloitan tietoisella harhautuksella, sillä en ota nyt luupin alle Joanna Lumleyn ja Jennifer Saundersin loisteliaasti tulkitsemia Patsya ja Edinaa, vaan peesaan tutkija Ulla-Maaria Mutasta, joka esittelee blogissaan kiinnostavan idean kunnallisen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan uudistamiseen.

Norjalaisessa Lyngenin kunnassa Mutanen on tutustunut MIT-FabLabiin, avoimeen työpajaan, jota kuntalaiset koululaisista eläkeläisiin ja tutkijoista yrittäjiin saavat käyttää ilmaiseksi. Kyse ei ole norjalaisten omasta keksinnöstä, vaan maailmanlaajuisesta verkostosta, jossa työpajojen tavoitteet, opetus, tapahtumat ja tuotokset muovautuvat paikallisen väestön tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Olennaista FabLabissa on se, että siinä hyödynnetään jo olemassaolevia resursseja: yliopistojen, yritysten, kuntien ja valtion henkilökuntaa, tiloja ja välineitä. Myös kolmas sektori, vapaaehtoisten kokemukset ja tietotaito, on vahvasti mukana. Nykyisten FabLabien toiminnassa tietoteknologia on korostuneessa asemassa, mutta mikäänhän ei estä suomalaisia laventamasta painotusta esimerkiksi kulttuuristen intressien ja taideaineiden suuntaan.

Näkymättömät tekijät

Posted: tammikuu 30, 2006 in Kulttuurin kentällä
Avainsanat:, ,

Matti Lintulahti pohtii Media=blogissa, miksi Tyler Brûlen perustama lifestyle-lehtien trendisetteri Wallpaper* ei uusimmassa designiin keskittyneessä numerossaan noteeraa lainkaan suomalaisia tuotteita. Onko syynä suomalaisen huippumuotoilun olemattomuus vai kyvyttömyys markkinoida saavutuksia kansainvälisillä areenoilla?

On tietenkin mahdotonta nimetä syitä, miksi toimitus ei ole antanut tilaa suomalaisille tekijöille, mutta spekuloidahan aina voi.

En usko, että näkymättömyys johtuisi suomalaisten muotoilijoiden heikosta tasosta. Siihen ei usko myöskään toimittaja Kristi Cameron, joka kertoo amerikkalaisen Metropolis-lehden tammikuun numerossa Suomen paradoksaalisesta tilanteesta. Meillä yritykset työllistävät ulkomaisia suunnittelijoita ja muotoilijoita, jolloin kotimaisten tekijöiden on ryhdyttävä oman onnensa sepiksi. Cameron myös esittelee viisi kiinnostavina pitämäänsä uuden aallon muotoiluyritystä ja -yhteisöä. Artikkelia referoidaan mm. Taideteollisen korkeakoulun nettisivustolla.

Suomalaisten tekijöiden, olipa ala mikä tahansa, suurimmat ongelmat nivoutuvat markkinointiin ja oikeiden jakelukanavien löytämiseen. Olen usein pohtinut, voisiko asian ratkaista esimerkiksi keskitetyn manageri-toiminnan avulla. Jotta tekijät pystyisivät luomaan huippumuotoilua (miten se ikinä määritelläänkin), heidän tulisi saada keskittyä siihen, missä he ovat parhaita eli omaan työhönsä. Trumpetit ja tykitys olisivat muiden harteilla.

Yksi tärkeä näkökulma on tietenkin myös se, ettei kaikista tarvitsekaan tulla maailmanvalloittajia. Osa muotoilijoista haluaa tehdä pieniä sarjoja varmistaakseen, että tuotteissa näkyy ja tuntuu persoonallinen kädenjälki. Sen, että ihminen hankkii elantonsa omalla työllään ja tuotteillaan, pitäisi riittää.