Avainsanaan ‘Luukkublues’ liitetyt artikkelit

”Ikuisessa auringonlämmössä, iloisten ihmisten ympäröimänä ja caipirinha-lasi kourassa on hyvä elää jonkin aikaa, mutta kaukaa on helppo nähdä lähelle.” Tämän tietää Kiia Kolari, joka vietti vaihto-oppilasvuoden Brasilian Ribeirão Pretossa ja koki aikamoisen paluushokin tultuaan takaisin Suomeen. Moni asia näyttäytyi Oulun kotikonnuilla uudessa valossa.

Uudesta näkökulmasta asioita on tarkastellut myös Emilia Ahopelto, jonka ensimmäinen teko täysi-ikäisenä oli erota kirkosta. ”Tapahtukoon minun tahtoni”, kuten hän asian kiteytti. Kaisa Tarvainen taas halusi tentata ystäväänsä jatko-opiskelun ilosta ja tuskasta, ja Minna Lyhty päätti tavata Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen ympäristökasvattajan saadakseen perusteluja, miksi elämämme on syytä panna ekoremonttiin.

Innostus ja sanomisen vimma

Sekä Kiian kokemuksista, Emilian suuresta päätöksestä, Kaisan saamista vastauksista että Minnan raportoimasta luonnonvarojen tuhlaamisesta voi lukea Luukkubluesista, Nuorisosäätiön asukaslehdestä (nro 1/2011), jossa olen toiminut ”kätilönä” runsaan kolmen vuoden ajan.

Käytännössä kätilön työ merkitsee kirjoittajien opastamista ja sparraamista yhdessä lehden päätoimittajan Tytti Laineen kanssa. Ja samaan hengenvetoon tahdon kehua, ei vaan suitsuttaa (!) Luukkubluesin kirjoittajakaartia, joka koostuu säätiön entisistä ja nykyisistä asukkaista sekä henkilökunnasta. Tyttiä ja taittaja Seppo Alankoa lukuun ottamatta koko kööri on lehdentekijöinä amatöörejä, mutta heitä siivittää tärkein: innostus, sanomisen vimma ja halu oppia. Siksi heidän jutuissaan on potkua ja lumoa, vauhtia ja yllättäviä käänteitä.

Esitän myös kiitokseni Marko Saariselle, joka keksi pyytää minut mukaan. On ollut nastaa työskennellä lehdessä, jossa on aitoa tekemisen meininkiä. Poissa loistavat media-alan perisynnit: kyynisyys, pinnallisuus, leipiintyminen. Sitä ilon ja naurun määrää, jota olen saanut todistaa lehtitoimikunnan kokouksissa! Uskon Missouri-Columbian yliopiston tutkijoiden tavoin, että hyvä huumori parantaa tuloksia, monella saralla. :)

Apua asukkaille, kunniaa puurtajille

Olen tarkoituksella julkaissut tämän blogikirjoitukseni samana päivänä kuin eduskunnan perustuslakivaliokunta piti tiedotustilaisuuden niin sanotussa Vanhas-asiassa. Kun entisen pääministerin Matti Vanhasen sekä eräiden muiden Nuorisosäätiön hallituksessa toimineiden henkilöiden toimia ryhdyttiin tutkimaan, puurtajat — kuten kutsun säätiön toimistotyöntekijöitä — joutuivat ennennäkemättömään tulitukseen, jossa niin toimittajilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin menivät välillä puurot ja vellit pahasti sekaisin.

Nostan julkisesti hattua tuntemilleni puurtajille, jotka ovat tehneet parhaansa hoitaakseen tehtävänsä ja keskittyäkseen pääasiaan, Nuorisosäätiön asukkaiden elämänhallinnan tukemiseen, vaikka välillä niskaan on satanut paskaa niin, että heikompi olisi siinä tilanteessa lyönyt hanskat naulaan ja vaihtanut työpaikkaa. Ja jotta kenellekään ei jäisi mielipiteeni valta-aseman väärinkäytöksistä epäselväksi, kirjoitan sen esiin: valtaapitävien toimia tulee aina tarkastella luupin alla ja rikoksista langettaa niistä asetetut rangaistukset. Mutta sijaiskärsijöitä ei koskaan pidä lyödä vain siksi, ettei korkeimpaan tahoon päästä käsiksi.

Duunit nippuun ja auttamaan!

Mutta takaisin Luukkubluesin maailmaan. Tänä vuonna vietetään Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuotta, ja sen innoittamana päätin kätilön tehtävieni lisäksi liittyä asukaslehden toimittajarivistöön ja haastattelin kolmea auttamisen ketjussa toimivaa linkkiä: Erik Lydéniä, Raija Turusta ja Lauri Meriläistä.

Suomen Punaisen Ristin, Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma Etvon ja Tampereen vapaaehtoisen palokunnan riveissä toimivan trion tarinat piirtävät esiin sitä suomalaisuutta, jonka voisi lööppien ja gallupien perusteella luulla jo kuolleen tästä maasta. Vaan ei, vielä löytyy heitä, jotka ovat valmiit laittamaan omat duuninsa nippuun lähteäkseen auttamaan muita. Trion mietteistä voi niin ikään lukea Luukkubluesin uusimmasta numerosta. Lukuiloa!

Suomalaiset pelkäävät käyttäytyä normeista poikkeavalla tavalla. Jos joku esimerkiksi laulaa ja tanssii kadulla, hänen oletetaan automaattisesti olevan kännissä. Kuitenkin ihmiset hokevat, miten ihanaa ulkomailla on ja maksavat päästäkseen Brasiliaan, missä he voivat kuunnella musiikkia ja tanssia kaduilla. Surullisinta on se, että suomalaiset itse syöttävät toisilleen normikäyttäytymisen ideaa ja siirtävät mallin myös lapsilleen. Jos haluaa nähdä, miten ihmiset käyttäytyvät normaalisti, on matkustettava ulkomaille.

Mielipiteen takaa löytyy sudanilaissyntyinen Wisam Elfadl, jota olen aiemmin tänä vuonna haastatellut Nuorisosäätiön Luukkublues-lehteen. Hänen tapaamisessaan kiteytyi monta niistä syistä, joiden vuoksi teen mielelläni töitä pienlehtiin ja erilaisten yhdistysten ja kansalaisjärjestöjen julkaisuihin. Lehtien kautta avautuu aivan toisenlainen Suomi kuin se, jota valtamediaan kuuluvat tiedotusvälineet esittelevät meille päivittäin. Toimittajalle ne antavat mahdollisuuden tavata ruohonjuuritason sankareita; heitä, jotka tekevät aidosti tärkeitä asioita ja valottavat arjen näkymiä eri vinkkeleistä.

Tänä vuonna Wisam Elfadl on toiminut Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden Suomen lähettiläänä. Oli valaisevaa keskustella hänen kanssaan, koska kahden maan kansalaisena Wisam tuntee kulttuurikolareiden koko kirjon. Minusta oli myös koskettavaa kuulla hänen kahdesta ”alttaristaan”. Sudanissa ollessaan hän etsi suomalaisuudesta muistuttavia tavaroita — Arabian ja Aarikan astioita, Topeliuksen satukirjan, Marimekon kangaspalan, revontulista kertovan valokuvakirjan — ja kasasi ne yhteen nurkkaan. Se antoi turvallisen olon. Samanlainen Sudan-alttari hänellä on Suomessa.

Tämä merkintä olkoon pieni Luukkublues-lehden mainos. Toimitussihteerinä (lue = operatiivisena pomona) työskentelee Tytti Laine, jonka toteuttama lehtiuudistus on tehnyt julkaisusta myös visuaalisesti rikkaan ja kiehtovan. Kirjoittajina on Nuorisosäätiön omia asukkaita.

Lukekaapa —> uusimmasta numerosta vaikkapa Miska Kaihlamäen herkullinen juttu Käytösopas kuolevalle (s. 21), joka kertoo Terry Pratchettin kirjojen päähenkilöstä, Kuolemasta. Pohtimisen aihetta antaa Minna Lyhdyn ansiokas artikkeli parisuhdeväkivallasta. Nyrkit puhuvat -juttu alkaa sivulta 29. Samasta numerosta löytyy myös Wisam Elfadlin haastattelu. Lukuiloa!