Avainsanaan ‘Lontoo’ liitetyt artikkelit

Lupasin pari päivää sitten antaa lisävinkkejä Lontoosta. Museoista nostan esiin kaksi, jotka molemmat kuuluvat kirjallisuuden piiriin. Ensimmäisen osoite on maailmankuulu: 221b Baker Street. Siellä asuu tietenkin Arthur Conan Doylen sankarillinen kaksikko: huippuälykäs salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen uskollinen ystävänsä tohtori Watson.

Sherlock Holmesin huimiin seikkailuihin tutustuin ensi kerran noin kymmenvuotiaana, ja siitä lähtien tämä viulua soittava, käsittämättömän pienistä yksityiskohdista suuria linjoja näkevä yksityisetsivä, joka ajoittain hairahtui synkkiin oopiumiluoliin (lapsena en taatusti tiennyt, mitä ne olivat, mutta vaikuttivat äärettömän kiehtovilta) ja naamioitui niin, ettei Watsonkaan häntä tuntenut, on kuulunut sankareihini. Holmesin olemus on vuosikymmenien kuluessa muuttunut mielessäni, enkä enää osaa sanoa, mitkä hänen piirteistään ovat peräisin kirjoista, mitkä taas näkemistäni elokuvista ja tv-sarjoista.

Yhtä kaikki, oli ilo tallustaa joulukuun pienessä pakkasessa Baker Streetiä pitkin, tervehtiä museon ulkopuolella seisovaa poliisikonstaapelia ja kivuta kapeita rappusia huoneisiin, joihin oli koottu läjäpäin rekvisiittaa ja kiehtovia yksityiskohtia karmaisevista rikoksista, jotka herra Holmes oli onnistunut ratkaisemaan. Yllätyksekseni yläkerrasta löytyi myös tupakkatakkiin sonnustautunut herrasmies, joka minut nähdessään nousi nojatuolistaan, laski kädestään kirjan ja suurennuslasin, suoristi housunlahkeensa ja toivotti kohteliaasti tervetulleeksi kotiinsa. Seuraavasta kerroksesta löytäisin kuulemma tohtori Watsonin huoneet, joihin niin ikään saisin tutustua. Seuraavaksi hän tiedusteli, mistä maasta olin kotoisin, ja toivoi minun kirjoittavan nimeni talon vieraskirjaan. Niin että nyt sitä on sitten keskusteltu sivistyneesti 1800-luvun merkittävimmän rikosten ratkaisijan (tai ainakin häntä tyylikkäästi esittäneen näyttelijän) kanssa. :)

The Sherlock Holmes Museum on viehättävällä tavalla vanhanaikainen museo. Tietokoneita ei ole käytetty lainkaan, missään ei heijastu seinille dioja eikä videoita, vaan esineistö on vanhaa ja ajan patina näkyy. Lasivitriineissä on esillä kirjailijan luonnoksia ja työvälineitä, Sherlock Holmesin tarinoista — Baskervillen koira, Kauhun laakso, Neljän merkki — tuttuja tavaroita, piirroksia, valokuvia sekä muuta ajalle ominaista esineistöä. Kirjojen avainhenkilöitä kuvaavat vahanuket ovat liikuttavan rujoja ja kömpelöitä. Museon yhteydessä on putiikki, josta löytyy kirjojen, videoiden ja muistoesineiden lisäksi piipunpolttajille tärkeitä tykötarpeita.

Ilahduin myös käydessäni Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevassa, vuodesta 1925 asti toimineessa Charles Dickens -museossa, jossa kirjailija asui 1837–1840. Sinä aikana hän kirjoitti Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut ja Oliver Twist -teokset.

Talo oli pakkasen kourissa kolea, mutta aikalaisasuihin sonnustautunut museon henkilökunta tiesi, miten kävijät saadaan lämpimiksi. Tarjolla oli Tupruttelevaa piispaa, glögin kaltaista Smoking Bishop -juomaa, jonka reseptin jokainen sai mukaansa. Ja näin syntyy Dickensin teoksesta A Christmas Carol (Joululaulu) tuttu juoma. Sopii nautittavaksi myös muulloin kuin jouluna.

Tarvitset:

6 Sevilla-appelsiinia
4 unssia sokeria (noin 115 grammaa)
neilikoita
1/4 gallonaa punaviiniä (runsas litra)
pullollinen Ruby-portviiniä

Lämmitä appelsiineja uunissa noin 20 minuuttia, tai niin kauan, että ne saavat kauniin kullanruskean värin. Koristele ne neilikoilla (korkeintaan kuusi kappaletta kuhunkin) ja laita appelsiinit lämmitettyyn lasimaljaan. Lisää sokeri ja kaada joukkoon viini (ei kuitenkaan portviiniä). Peitä malja liinalla ja anna juoman vetäytyä vuorokauden ajan lämpimässä paikassa. Purista appelsiinien mehu, poista kuoret ja mahdolliset siemenet ja siivilöi juoma. Ennen tarjoilua lisää portviini ja lämmitä seos kuumalla liedellä. Pidä huolta, ettei juoma pääse kiehumaan. Tarjoile kuuma juoma lämmitetyistä mukeista.

”…we shall discuss your affairs this very afternoon, over a bowl of Smoking Bishop, Bob!”
Scrooge; A Christmas Carol, 1843

Mainokset

Taas on vuosi vaihtunut ja työpöydälle hankittu uusi kalenteri. Katselen hämmästyneenä lukua — 2010 — ja mietin, miten vauhdikkaasti aika kiitääkään. Ja kun huominen koittaa, on uutta vuotta kulunut taas viikko.

Tämän päivän uutiset ovat keskittyneet säähän. Pakkasennätyksiä lyödään rikki ja taivas työntää lunta kasoittain myös maissa, jotka eivät ole kinoksiin tottuneet. Silmäilin juuri BBC:n sivustoa, jonka mukaan tuhansia kouluja on jouduttu sulkemaan ja autoilijoita pelastamaan poikkeuksellisen suuren lumentulon vuoksi.

Vietin juuri viikon Lontoossa, mutta olin onnekas, sillä matkani osui ajankohtaan, joka suomalaisittain tuntui leudolta, jopa keväiseltä. Aurinko paistoi, linnut liversivät ja lämpömittari sahasi nollan molemmin puolin. Oli ilo talloa Lontoon katuja ja nauttia kaupungin tohinasta. Ja nyt tämä merkintä muuttuu matkaraportiksi, vinkiksi muille ja muistutukseksi itselleni.

Tilasin matkan Ebookers-matkatoimiston kautta. Haluan kiittää minua palvellutta Heliä (en buukannut matkaa netistä, vaan piipahdin Helsingissä käydessäni Kalevankadun toimistossa, sillä halusin asiantuntevan virkailijan apua hotellin metsästämisessä). Hänen ansiostaan päädyin Bayswateriin, todella mukavaan Henry VIII -hotelliin, jonka lattiat narisivat kodikkaasti, mutta perusasiat olivat huippukunnossa: loistava peti, vastikään uusitut suihku- ja saniteettitilat, erinomainen buffet-aamiainen ja aidosti ystävällinen henkilökunta.

Kaltaiseni teatterifriikit viettävät näinä aikoina Lontoossa onnenpäiviä, sillä lukuisat teatterit ovat mukana kampanjassa, jonka ansiosta yleisö voi ostaa lippuja kaupungin suosituimpiin esityksiin häkellyttävän halvalla. Minä suunnistin Novello-teatteriin, jossa esitetään Debbie Allenin ohjaama versio Tennessee Williamsin näytelmästä Kissa kuumalla katolla. Kymmenellä punnalla lunastin itselleni paikan permannon neljänneltä riviltä (lähes keskeltä) ja nautin kolmen tunnin ajan yhdestä elämäni parhaimmista esityksistä. Tuntui aluksi kieltämättä hurjalta, kun Big Daddy puhui Darth Vaderin äänellä, mutta James Earl Jones oli roolissaan häikäisevä. Erinomaisen vastuksen isälleen antoi Brick, jota näytteli Adrian Lester.

Näyttelyistä mainitsen nyt kolme, jotka olivat kaikki esillä suosikkimuseossani, National Portrait Galleryssa. Yleisömagneettina toimi 1960-luvun pop- ja rocktähtiä luotaava Beatles to Bowie. Valokuvamuotokuvien ohella esillä oli harvoin nähtyjä kuva- ja lehtireportaaseja, julkaisemattomia pinnakkaisia, levynkansia ja muuta promomateriaalia. En ole koskaan aiemmin ollut näyttelyssä, jossa niin moni olisi hyräillyt tai laulanut, mutta taustalla soitetut ikihitit saivat lontoolaisyleisön eläytymään täysillä 1960-luvun tunnelmiin.

Saman katon alla oli esillä myös pienimuotoinen katsaus valokuvamallina toimineen Twiggyn urasta. Uskomattoman hienoja valokuvia! Ja taas opin jotakin uutta — olin luullut, että David Bowien Pinups-albumin kannessa poseeraa maestron silloinen vaimo Angela, vaan ei: sehän onkin Lesley Hornby alias Twiggy!

Viimeiseksi katsastin Britannian parhaita otoksia valokuvamuotokuvien saralla. The Taylor Wessing Photographic Portrait Prize 2009 -näyttely oli hieno kokemus. Palkintosijoille yltäneet kuvat löytyvät —> täältä. On sääli, etteivät valokuvat ja taideteokset pysty koskaan verkossa synnyttämään samanlaista lumoa kuin niiden näkeminen livenä, mutta uskon, että sarja puhuttelee netissäkin. Jatkan Lontoon-tuliaisten perkaamista lähipäivinä.