Avainsanaan ‘kirjastot’ liitetyt artikkelit

Kävin eilen pitkästä aikaa Rikhardinkadun kirjastossa. Etsin lähdeteosta, joka löytyi Helsinki-kokoelman kätköistä. Miten vaaralliset hyllyt! Selailin pääkaupungin historiasta, elämästä ja sykkeestä kertovia kirjoja, ja ennen kuin tajusinkaan, olin asettunut pienen kolmion muotoisen pöydän ääreen oivan pinon kanssa ja viuuh: aika lähti lentoon!

Olin jo ehtinyt unohtaa, miten erityinen tunnelma keskustan 127 vuotta vanhassa keitaassa vallitsee. Pitkän uran Rikhardinkadun kirjastossa tehneen Emmi Martinin sanat pitävät yhä paikkansa: “Jos herkistää korvansa, voi kuulla historian siipien havinan. Se johtuu siitä, että näiden seinien sisällä ihmiset ovat yli sadan vuoden ajan rakastaneet tätä taloa ja näitä kirjoja; siitä rakkaudesta on jäänyt taloon oma tunnelmansa.

Lumoon langenneiden todistuksia voi lukea täällä. Erityisesti minua huvittaa tarina pikkupojasta, joka ei ymmärtänyt, miksi katua (jolla kirjasto sijaitsee) ei ole nimetty Robin Hoodin mukaan; olihan hän Rikhard-kuningastakin jalomielisempi!

Muutosvastarintaa

Posted: syyskuu 10, 2007 in Kulttuurin kentällä
Avainsanat:, ,

Tiedän, että muutosvastarintaisuutta pidetään yhtenä ikääntymisen merkkinä, mutta siitäkin huolimatta, että leimaudun ikivanhaksi valittavaksi kääkäksi, paljastan julkisesti vastenmielisyyteni erästä tiettyä teknistä innovaatiota kohtaan. Lähikirjastooni on nimittäin hankittu järjettömän iso ja todella ruma kirjojen (ja muun lainatun aineiston) palautusautomaatti.

Kaupungin virkamiehet perustelevat (tietenkin) hankintaa henkilökunnan työpanoksen keventämisellä ja sen kohdentamisella muihin tehtäviin. Mutta se ei vähennä piiruakaan antipatiaani. Karmeaa katsellakin, kun kone hotkaisee hihnan kuljetettavaksi hauraita runoteoksia ja cd-levyjä. Sitten ne putoavat eri lokeroihin ja limittyvät keskenään sikin sokin.

Entä mitä kirjojen lainaamisen ja palauttamisen täysautomatisointi merkitsee kaltaiselleni, kieltämättä sangen puheliaalle ja mielipiteitään auliisti jakavalle lainaajalle? Sitä, ettei enää ole mahdollista rupatella sujuvasti ja ikään kuin asiaan kuuluen sympaattisten kirjastovirkailijoiden kanssa ja kertoa tiskin yli vaikutelmistaan lainaamistaan kirjoista. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen saanut vakuutettua keskustelukumppanini niin, että hän onkin lainannut kirjan seuraavaksi itselleen.

Voihan cromagnonlainen hominidikuvatus ja nelijalkainen cyrano, kuten kapteeni Haddock tässä yhteydessä sanoisi. Tahdon pitää kirjastot inhimillisen kanssakäymisen kohtaamispaikkoina enkä soisi niiden muuttuvan pelkillä koneilla toimiviksi lainausvirastoiksi! Mihin instanssiin on mahdollista valittaa?

Lisäys 11.9. klo 10
Tekstissä mainittu kapteeni Haddock -kohta avaa linkin, joka arpoo herkullisia voimasanoja. Kannattaa kokeilla.