Avainsanaan ‘Kiiskinen’ liitetyt artikkelit

Pähkäiletkö keskeneräisen romaanin tai novellikokoelman parissa? Apu löytyy vanhasta kulttuurikaupungista, sillä porvoolainen kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö käynnistää huhtikuussa kirjoittajakoulutuksen, jossa opettajina toimivat Jyrki Kiiskinen, Anne Leinonen ja Jouko Sirola. Osa koulutuksesta toteutetaan yhteistyössä Oriveden Opiston kanssa.

Lokakuun loppuun asti kestävä koulutus koostuu luennoista, ryhmäpajoista ja henkilökohtaisesta ohjauksesta. Koska kirjailijan työ ei ole pelkästään sanojen työstämistä, hautomossa perehdytään myös sosiaalisiin ja taloudellisiin asioihin kuten kirjallisen kentän toimijoihin, apurahajärjestelmään, markkinointiin sekä eläkeasioihin. Pääosa koulutuksesta järjestetään viikonloppuisin Porvoon kansalaisopiston tiloissa. Hakuaika päättyy 25.3. Lisätietoja löytyy —> täältä.

Lisäys klo 14.45
Netissä vellova lapsiporno ja taiteilijoiden oikeus nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia puhuttavat myös Uuden Suomen bloggaajaa —> Paula Holmilaa, jonka merkintä on jo herättänyt tiukkaa mielipiteenvaihtoa sensuurin tiimoilta.

Sitten voidaan tietenkin keskustella myös toimittajien kyvyttömyydestä välittää oikeaa tietoa. —> Eero Tammi valottaa viime perjantaina HS:n Nyt-liitteessä julkaistua, Valtteri Väkevän kirjoittamaa juttua Filmihullun tekijöistä. Toimittajan missio on jokseenkin eriskummallinen ja käytös pöyristyttävää. Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin minua aidosti hävettää kollegan toiminnan vuoksi. Merkintä löytyi via Sedis.

Ja vielä yksi lisäys. Nostan tänne framille Tapanin kysymyksen omasta kommenttilootastani. Haloo te kaikki kansanrunouden harrastajat ja muut kirjallisuusfriikit! Kuka teistä tietää alkuperäisen lähteen seuraaville säkeille:

Kuu paistaa heleästi,
kuollut ajaa keveästi,
ethän pelkää piikaseni.”

Mainokset