Avainsanaan ‘Karjalan kunnailla’ liitetyt artikkelit

Vapaus on korvien välissä

Posted: marraskuu 21, 2007 in Teatteri
Avainsanat:, , ,

Julistin marraskuun alussa, että loppukuusta lähtien kännykkäni sulkeutuu keskiviikkoisin klo 21. Syynä on tänään TV2:ssa käynnistyvä tv-sarja Karjalan kunnailla, josta olen saanut nähdä ennakkoon hiukan maistiaisia. Kuvitteelliseen Miikkulan kylään sijoittuva tarina lennättää ruutuun komean joukon eturivin näyttelijöitämme, jotka ohjaaja Markku Pölösen käsissä lähtevät suorastaan lentoon. Kidutusten, sarjamurhaajien, rikosetsivien ja ruumiinavauksien sijaan tarjolla on nautittava kurkistus suomalaisten sielunelämään, lempeää huumoria, hellyttävää naivismia ja ikuinen Itä-Suomen kesä.

Sarjan yksi päähenkilöistä on kylän opettajatar ja kuoronjohtaja, jota näyttelee suosikkinäyttelijöihini lukeutuva Maria Sid. Hänen tulkintansa Uno Cygnaeuksen vaimosta Reko Lundánin viimeiseksi ohjaukseksi jääneessä —> Den dansande prästen Svenska Teaternissa oli ihanan energinen ja valloittava. Juuri siinä piilee Sidin voima: ilossa ja palossa, jotka ryydittävät hänen roolejaan herkullisella tavalla.

Eikä hän pelkää räiskyä saati sanoa mielipiteitään julki siviilissäkään. Osin se saattaa johtua siitä, että Sid on omien sanojensa mukaan saanut pojan kasvatuksen. ”Siksi en aluksi edes käsittänyt, että naisia kohdellaan eri tavalla kuin miehiä.” Hän uskoo lujasti, että vapaus on korvien välissä, eikä sitä kukaan ulkopuolinen voi viedä. ”Elämä on liian lyhyt siihen, että vain hyssyttelemme ja hiivimme toistemme ohi. Mutta Suomessa avoimuus on rangaistava rikos, samoin uteliaisuus, vaikka molemmat ovat ihmistä eteenpäin vieviä voimia!”

Olen lisännyt Sidistä tekemäni jutun Juttuarkistoon. Minusta hänen ajatuksensa ovat kiinnostavia, puhuttelevia ja elämänkokemuksen kirkastamia, ehdottomasti lukemisen arvoisia. Aiemmin tänä vuonna Teatteri-lehdessä julkaistu Donna Vapaa löytyy —> täältä.

Lisäys 23.11. klo 13

Karjalan kunnailla -sarjan jaksot voi katsoa netistä Yleisradion —> Areenassa. Tämä tiedoksi eritoten ulkomailla asuville suomalaisille — kannattaa sukeltaa Pölösen loihtimaan ihanaan pohjoiskarjalaiseen maailmaan.

Mainokset

Vaikka olenkin sukujuuriltani monen polven hämäläinen, jaksan aina innostua karjalaisten elämäniloisesta ja aistinautintoja korostavasta elämänasenteesta. Niin eilenkin, jolloin Pohjois-Karjalan kulttuuri- ja matkailualan iskuryhmä oli saapunut pääkaupunkiin muistuttamaan olemassaolostaan ja tarjosi brunssin Helsingin Villa Kivessä.

Visiitti olisi kannattanut jo pelkän musiikin vuoksi, tulijoita oli nimittäin vastassa Sami Hopponen, tämänvuotisen Kultainen Harmonikka -kilpailun voittaja. Olen kohdannut toimittajan urani aikani kaikenlaisia kurtunruttaajia, mutta Hopposen taituruus veti sanattomaksi. Hänen käsissään sirmakka soi sielukkaasti.

Karjalaiset eivät koskaan pidä vieraitaan nälässä, ja nytkin pöytään oli pantu muiden herkkujen rinnalle liperiläistä —> vanhaa mustaa eri tavoin höystettynä. Itse meinasin seota sienillä kruunatusta versiosta. Jos jonakin päivänä muutan itärajan tuntumaan vaaroille, vannon, että yhtenä syynä on ruoka. Kahvin kanssa vieraille tarjottiin perinteinen pulla, jonka päälle ripoteltiin marjajauhetta — karjalaisten versio kokaiinille, kuten eräs isäntäväestä lohkaisi. (Tiedoksi siis tutuille: se violetti pöly nenäni alla on sitten mustikkaa.)

Brunssin päätteeksi saimme nähdä puolen tunnin koosteen TV2:lla 21.11. käynnistyvästä Karjalan kunnailla -sarjasta. Ensivaikutelmani? Ohjaaja Markku Pölönen on aivan käsittämättömässä vedossa. Paluumuutto kotikonnuille on tehnyt hänelle ilmiselvästi gutaa, sillä näkemäni perusteella alkamassa on suomalaisen tv-draaman kärkisijoja havitteleva tuotanto. Ken piti Timo Parvelan ja Kari Väänäsen käsikirjoittamasta Taivaan tulet -sarjasta, lankeaa varmasti loveen myös Miikkulan kylänväen edessä.

Pölönen kuvaili sarjansa maailmaa suomalaiseksi naivismiksi, mikä näkemäni perusteella on tismalleen oikea määritelmä. Moni muukin asia vaikutti loksahtaneen kohdalleen ikuisen kesän taltioineen miehen ohjauksessa, mutta eniten vaikutuin uuden sarjan näyttelijäntyöstä ja Vesa Mäkisen säveltämästä musiikista. Sarjan kaarti on huikea: mm. Elina Knihtilä, Taisto Reimaluoto, Sanna-Kaisa Palo, Peter Franzén, Laura Birn, Pekka Valkeejärvi, Juha Veijonen sekä Heikit Hela ja Kinnunen.

Pölösen ohella tuotannosta oli kertomassa Svenska Teaternin näyttelijä Maria Sid, jonka roolihenkilö, kylän opettajatar ja kuoronjohtaja, on yksi sarjan kantavia hahmoja. Pohjois-Karjalan lumoon rakastunut Sid (jep, hänkin!) kertoi hämmästelleensä aluksi Pölösen hienotunteista ohjaustapaa. ”Sitten ymmärsin: hänhän luottaa näyttelijöihin. Pölönen ei juurikaan puutu näyttelijäntyöhön, mutta se ei tarkoita, että hän päästäisi sormiensa läpi mitä tahansa potaskaa. Luottamus synnyttää turvallisen tunteen. Silloin pystyy tekemään ihan mitä tahansa.”

Luvassa on siis suurella sydämellä tehtyä koskettavaa lystiä. Minulle on sitten turha soitella keskiviikkoiltaisin, kännykkä pysyy kiinni klo 21.00 eteenpäin.