Avainsanaan ‘Kari Väänänen’ liitetyt artikkelit

Että osaakin olla pilvinen päivä, ja tietenkin juuri tänään, kun olisin halunnut ihailla osittaista auringonpimennystä. Tätä harmautta voi onneksi piristää monella tavalla. Tällä kertaa turvaudun Nalle Puhiin.

Yleisradio on mahdollistanut monta kulttuuritekoa, ja A. A. Milnen rakastettujen tarinoiden taltioiminen kuunnelmiksi on yksi niistä. Studiossa ahkeroi suomalaisen teatterin tutkapari, näyttelijät Kari Väänänen ja edesmennyt Matti Pellonpää. Elävän arkiston sivustolla on viisi audioklippiä (+ videopätkä), joilla kaksikko lukee, tai pitäisi varmasti sanoa tulkitsee, metsässä asuvan sympaattisen joskin pieniälyisen karhun ja tämän värikkään ystäväkatraan seikkailuja. Kuunnelmat on nauhoitettu vuonna 1991, ja ohjaajana toimi Pentti Kemppainen.

Ilmeikäs ääni herkistää kuuntelemaan

Ääni on näyttelijän tärkein työväline. Se kavaltaa kaiken: sukupuolen, persoonallisuuden, puhekulttuurin, äidinkielen tuntemuksen, ilmaisutaidon, mielialan, teeskentelyn, väsymyksen; jopa senkin, onko edellinen ilta vierähtänyt kapakassa. Ilmeikäs ääni herkistää kuuntelemaan, sillä eläytyessään ihminen antaa tunteiden kuulua äänessään. Hyvä näyttelijä pystyy ilmineeraamaan myös repliikkien takana lymyävät ajatukset, niin sanotut rivien välit. Ja sen Pellonpää ja Väänänen totta vie taitavat.

Olen varma, että voit uhrata kiireisestä aikataulustasi kuusi ja puoli minuuttia. Pysähdy siis hetkeksi ja kuuntele vaikkapa Ihaan häntää etsimässä. Tosin saattaa käydä niin, että aikaa hurahtaa enemmän. Saman sivun vasemmasta valikosta löytyy näet rypäs suosittujen lastenohjelmien katkelmia. Minkä muistojen kavalkadin Sirkus Papukaija herättikään! :)

Lisäys 7.1.2011

Kaikille Nalle Puhin, Vänän ja Peltsin ystäville tiedoksi, että Yleisradio uusii tänä keväänä Radioteatterin vuonna 1991 tekemän kuunnelmasarjan kokonaisuudessaan. Nythän Areenassa on kuunneltavissa vain viisi lukua. Toiveuusinnan ensimmäinen lähetys on lauantaina 24.3. klo 11.15. Lisäinfoa löytyy Yle.fi:n Olotilasta.

Mainokset

Uudenvuoden taitteessa on tapana antaa lupauksia, joiden pontimena ovat yleensä tehdyt synnit, pienet tai suuret. Pyrkimys parempaan elämään voi johtua myös laiminlyönneistä ja laiskuudesta. Nyt en siis puhu joutilaisuudesta, joka on jalo taito.

Siihen viittasi myös näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen Kirsi Markkasen tekemässä henkilökuvassa, joka nähtiin YLE2:lla toissa iltana (ohjelma esitetään uusintana 11.1. klo 18). ”Mahdollisimman vähällä työllä säädyllinen elämä”, Väänänen kiteytti nykyisen elämänsä tahdin. Tärkeintä on nauttia elämästä, ei tuhlata sitä vimmaiseen rahan tai vallan haalimiseen. ”Siinähän menee koko hyvä show hukkaan.”

Toivioretkiä kirjastoon

Lupausten antamisen sijaan aionkin unelmoida, tehdä ekotekoja ja nauttia esteettisistä herkuista. Siinä minua auttaa kirjasto. Helsingin kaupunginkirjasto on koonnut sivustolleen 52 tapaa käyttää kirjastoa. Koska asun Hämeenlinnassa, aion soveltaa vinkkejä paikalliseen kirjastoon (joka on sivumennen sanoen osoittautunut jo nyt oivaksi aarreaitaksi) ja Verkatehtaan Taidelainaamoon. Pidän mm. Heli Huotalan ja Anne Tammisen teoksista.

Osan ehdotuksista voi toteuttaa verkossa. Seuraa sinäkin Stadin ukon esimerkkiä ja kerro, millaisessa kirjastossa haluaisit viettää aikaasi vuonna 2017. Kirjastokaistalla tutustutaan mm. stadin salaisuuksiin, tavataan Henning Mankell, vieraillaan kulisseissa ja saadaan vastaus Jessikan kysymykseen, asuvatko kirjaston tädit ja sedät kirjastossa. Ja ekotekoihin löytyy kirjastosta kannustusta roppakaupalla.

Lisäys 2.1.2011

Hirlii huomautti kommentissaan, miten Helsingin keskustakirjaston väki on käynyt ottamassa toiminnalleen mallia muualta Suomesta, mm Turusta, jossa on jo olemassa tuo “luova multimediaalinen tapaamispaikka ja kaupunkilaisten olohuone”.

Se on totta, joten reipas hatunnosto Turulle, Euroopan kulttuuripääkaupungille. Lisätietoa ohjelmaa tulvivan vuoden tapahtumista löytyy Turku 2011 -sivustolta. Avajaiset pidetään 15.1.