Avainsanaan ‘Juha Torvinen’ liitetyt artikkelit

Anssi Kela on keksinyt mainion idean: Biisiringin, joka toimii verkossa. Ideana on työstää musiikkia porukalla Kelan sävellysaihiosta GarageBand ’11 -ohjelman avulla. Kun kappale aikanaan valmistuu ja julkaistaan, sen tuotto ohjataan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.

Viime vuoden lopulla Kelan blogissaan esittämä avoin kutsu houkutteli runsaasti ringistä innostunutta väkeä, ja muusikkopaikat saatiin nopsaan täytettyä. Homma lähti saman tien käyntiin, ja tähän mennessä osuutensa ovat tehneet Robert Palomäki, Tatu Rytkönen ja Juha Kaunisto. Eilen paljastui, että ringissä soittaa myös eräs baarin nurkasta tuttu Juha Torvinen, joka luonnehtii muusikon hommaa tasapainoiluksi. Sanojensa vakuudeksi hän on lähettänyt Anssin blogiin valokuvan. Vähän silmänruokaa meille naisille. Kai. ;)

Mainokset

Jos Juha Torvinen joskus kyllästyy keikkailuun ja kitarointiin, hän voi aina elättää itsensä juoruilemalla. Tämä ilmenee Anssi Kelan blogista, jossa Torvinen ylsi keksimällään juorulla viiden parhaan joukkoon. ”Tiivis, simppeli ja toimiva!”, suitsuttaa tuomarina toiminut Laura Rantanen. Pidin myös Ikeaan sijoittuvasta ja kunniamaininnan saaneesta juorusta, jonka skuuppiarvoa ei voi rahassa mitata. ;)