Avainsanaan ‘huumori’ liitetyt artikkelit

Olen tänään ollut niin vahvasti näppäimistön vanki, että olen alkanut haaveilla —> Soffanemian uhriksi joutumisesta. Sarin ja Tiinan sankarittaret antavat myös muunlaista kriisiapua.

Mainokset

Vapaus on korvien välissä

Posted: marraskuu 21, 2007 in Teatteri
Avainsanat:, , ,

Julistin marraskuun alussa, että loppukuusta lähtien kännykkäni sulkeutuu keskiviikkoisin klo 21. Syynä on tänään TV2:ssa käynnistyvä tv-sarja Karjalan kunnailla, josta olen saanut nähdä ennakkoon hiukan maistiaisia. Kuvitteelliseen Miikkulan kylään sijoittuva tarina lennättää ruutuun komean joukon eturivin näyttelijöitämme, jotka ohjaaja Markku Pölösen käsissä lähtevät suorastaan lentoon. Kidutusten, sarjamurhaajien, rikosetsivien ja ruumiinavauksien sijaan tarjolla on nautittava kurkistus suomalaisten sielunelämään, lempeää huumoria, hellyttävää naivismia ja ikuinen Itä-Suomen kesä.

Sarjan yksi päähenkilöistä on kylän opettajatar ja kuoronjohtaja, jota näyttelee suosikkinäyttelijöihini lukeutuva Maria Sid. Hänen tulkintansa Uno Cygnaeuksen vaimosta Reko Lundánin viimeiseksi ohjaukseksi jääneessä —> Den dansande prästen Svenska Teaternissa oli ihanan energinen ja valloittava. Juuri siinä piilee Sidin voima: ilossa ja palossa, jotka ryydittävät hänen roolejaan herkullisella tavalla.

Eikä hän pelkää räiskyä saati sanoa mielipiteitään julki siviilissäkään. Osin se saattaa johtua siitä, että Sid on omien sanojensa mukaan saanut pojan kasvatuksen. ”Siksi en aluksi edes käsittänyt, että naisia kohdellaan eri tavalla kuin miehiä.” Hän uskoo lujasti, että vapaus on korvien välissä, eikä sitä kukaan ulkopuolinen voi viedä. ”Elämä on liian lyhyt siihen, että vain hyssyttelemme ja hiivimme toistemme ohi. Mutta Suomessa avoimuus on rangaistava rikos, samoin uteliaisuus, vaikka molemmat ovat ihmistä eteenpäin vieviä voimia!”

Olen lisännyt Sidistä tekemäni jutun Juttuarkistoon. Minusta hänen ajatuksensa ovat kiinnostavia, puhuttelevia ja elämänkokemuksen kirkastamia, ehdottomasti lukemisen arvoisia. Aiemmin tänä vuonna Teatteri-lehdessä julkaistu Donna Vapaa löytyy —> täältä.

Lisäys 23.11. klo 13

Karjalan kunnailla -sarjan jaksot voi katsoa netistä Yleisradion —> Areenassa. Tämä tiedoksi eritoten ulkomailla asuville suomalaisille — kannattaa sukeltaa Pölösen loihtimaan ihanaan pohjoiskarjalaiseen maailmaan.

Kannuvalimon Visa muisteli kimppabloginsa tekijätrion taannoista lupausta kirjoittaa perjantaisin meille blogivieraille jotakin kevyttä. Tosin tänään tarjolla oli hiukan raskaampaa tykistötulta – elintarvikkeiden hintojen nousu, ylisuuret asuntolainat ja noususuhdanteen talttuminen – mutta ehkäpä jo ensi viikolla saamme nauttia herrojen hilpeistä ja helmeilevistä piirroista.

Johtuuko perjantaista vai siitä, että helle on syönyt toimintakykyni ja siinä sivussa massiivisen osan aivoistanikin, mutta minäkin päätin heittäytyä herra Nurmen & Co:n noudattamalle linjalle. Kepeän viikonloppumerkinnän tekemisessä olen turvautunut wanhaan Williamiin.

Niin arvostettu kuin Shakespeare onkin maailman kirjallisuudessa, hänen todellista luonnettaan ei Suomessa vieläkään oikein ymmärretä. Hänen teksteihinsä on näillä leveysasteilla aina liittynyt jokin glamourmainen ihailu: jaloa, ylevää, klassista, puhdasta… Epäilemättä William Shakespeare oli nero, mutta tosiasiassa villi juoppo, kuten Voltairella oli tapana luonnehtia renessanssin suurta kirjailijaa. Ja hänen teoksensa ovat sen mukaisia, täynnä rellestystä ja kaksimielisiä juttuja.

Olen joskus saanut haltuuni Hamletista tehdyn englanninkielisen lyhennelmän, jossa kieltämättä kiteytyy Shakespearen näytelmien armoton action-puoli. Lyhennelmän kieli on modernisoitu 2000-luvun henkeen. Olen avannut uuden Viistoa kamaa -nimisen alasivuston, se löytyy sekä blogini yläosasta että oikeasta laidasta. Sinne aion kerätä aineistoa, jolle en anna minkään valtakunnan laatutakuuta, päinvastoin. Näiden juttujen ymmärtämiseen vaaditaan vino huumorintaju. Sieltä löytyy nyt myös erilainen, f***-sukupolven Hamlet.

Etätyösissit retkellä

Posted: helmikuu 24, 2006 in Teatteri
Avainsanat:, , ,

Nyt on ihan pakko hehkuttaa. Helsingin Töölössä tehdään nimittäin niin raju yhteiskunnallinen vivisektio, että heikkoja hirvittää. Asialla on Vuoden Teatteriksi 2005 valittu Q-teatteri, joka räväyttää lavalle saksalaisen näytelmäkirjailijan René Polleschin sysimustan satiirin teknologisoituneesta ja globaalin verkostotalouden käskyttämästä maailmasta.

En ole aikoihin nauttinut teatterista niin vilpittömästi kuin eilen istuessani milloin Toyota-showroomissa, milloin virtuaalisessa tavaratalossa, milloin toimistosviittihotellissa. Polleschin Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä on stydi pätkä perheettömien teknobeduiinien ihannoimasta elämäntavasta, jossa olennaista on tiedon siirtäminen, raha on pelkkiä bittejä, väki poukkoilee kannettaviensa kanssa paikasta toiseen, suuryritykset hamuavat yhä suurempia voittoja ja naiset sysätään alipalkattuihin töihin ja huoriksi.

Riemastuttavaksi esityksen tekee rooleissa räiskyvä trio, Sikanautaa ja Ranuan kummit -televisiosarjoissa absurdia huumoriansa viljelleet Elina Knihtilä, Pirjo Lonka ja Mari Perankoski. He ovat haaste silmälle, korvalle ja hoksottimille, sillä paikoin jopa räävitön sisältö tarjoillaan yleisön nieltäväksi kybällä. Etu-Töölön miellyttävyyspalkintoa ei tällä tykityksellä saada, mutta mustan huumorin ystävät hyrisevät vielä pitkään.