Avainsanaan ‘Gardner’ liitetyt artikkelit

Aloitan pienellä ylistyspuheella: niin varmasanainen, kiinnostava ja syvällinen. Koskaan ei jätä kylmäksi. Hauskakin se on, ja mahtuu sopivasti käsilaukkuun. Jep, Yliopisto-lehden parissa matkat sujuvat rattoisasti.

Tällä kertaa minut pysähdytti Hanna Kokon kolumni. Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella työskentelevä ekologian ja evoluutiobiologian professori kertoo olevansa oudon ongelman äärellä: tutkimuskohteet katoavat. Jotakin on tehtävä ja nopeasti, jotta yhä useampi laji saataisiin pelastettua sukupuuttoon kuolemiselta.

Kokko kertoo osallistuneensa tilaisuuteen, jossa keskusteltiin Metsähallituksen toimista Lapissa. Hätkähdyksen paikka tuli, kun Lapin liiton puheenjohtaja Timo Korva totesi omassa puheenvuorossaan, että keskustelulla on Lapin asukkaille muu merkitys kuin ”akateeminen diskurssi, jossa voidaan tilaisuuden päätyttyä pohtia, että kenen puheenvuoro toimi hienoimmin”.

Osui ja upposi. Miten monta kertaa olenkaan kuunnellut ja myös syyllistynyt termeillä ja teorioilla briljeeraamiseen. Sanatyöläinen pyrkii aina hiottuun ja mahdollisimman tehokkaan vaikutuksen tekevään ilmaisuun, mutta se ei saisi nousta tärkeimmäksi tavoitteeksi, vaan sanojen tulee palvella ymmärrettäväksi tekemistä ja, kuten Kokon kuvaamassa keskustelutilaisuudessa, asioiden eteenpäin viemistä.

Tutkijoiden lisäksi on myös toinen ryhmä, jolle briljeerauksesta kasvaa helposti ansa: kriitikot. Luen paljon arvosteluja, kirjallisuus-, musiikki- ja näyttelyarvioita, teatteri-, tanssi- ja elokuvakritiikkejä. Toisinaan teksti saa minut innostumaan ja olen valmis ryntäämään kauppaan saadakseni heti tietyn kirjan, cd:n tai dvd:n. Mutta yhä useammin on käynyt niin, että kirjoittajan halu osoittaa tietämystään ja makuaan on saanut minut keskeyttämään lukemisen ja siirtymään suosiolla sarjakuvasivulle. Olen myös ollut huomaavinani, että kriitikoiden halu heiluttaa sanansäilää on sitä kiihkeämpi, mitä vähemmän he ovat näkemästään pitäneet.

Kritiikkejä pohtii kiinnostavalla tavalla myös The Guardian -lehden toimittaja Lyn Gardner, jonka mukaan brittiläisissä lehdissä julkaistuissa teatterikritiikeissä arvostellaan loukkaavalla, jopa julmalla tavalla näyttelijöiden ruumiinrakennetta ja henkilökohtaisia ominaisuuksia. Millä oikeudella kriitikot sen tekevät? Kehotan lukemaan sekä Kokon kolumnin että Gardnerin blogimietteitä.

Mainokset