Avainsanaan ‘Eva Dahlgren’ liitetyt artikkelit

Vielä alkuviikosta, kun tämä bloggaajien Sunday Classic -sarja eli viimeisiä hetkiään (Linky Tools -palvelu muuttuu maksulliseksi), mietin ankarasti Grande Finalen arvoista artistia tai bändiä. Ihan mitä tahansa kuttaperkkaa en tahtonut soittaa. Lepis on kuitenkin (onneksi!) onnistunut löytämään uuden palveluntarjoajan, ja homma jatkuu. Sen kunniaksi estradin saa Artisti isolla alkukirjaimella: Eva Dahlgren.

Tutustuin Dahlgrenin musiikkiin 1980-luvun alussa, kun hänen kolmas albuminsa, För väntan, ilmestyi. Levy sisälsi Evan ensimmäisen hitin Titta på mej. Biisi osui kuin veitsi aikaan, jolloin kaikki, minäkin, hinkuivat framille neonvärisine vaatteineen ja olkatoppauksineen. Kaikkialla kupli, kaikki oli mahdollista. Tärkeintä oli näkyä, väki hoki vain minä, minä, minä. Niin tyhjää, repivää ja armotonta, ja sen puki sanoiksi nainen, ung och stolt.

Tiukan tykityksen vastapainoksi poimin samalta albumilta huikaisevan kauniin balladin Häxorna. Tähän tulkintaan tunnustan ihastuneeni ikipäiviksi. Sen herkkyys on kuin ohuinta, kauneinta lasia, jota ei tohdi koskea. Paikoin kuiskaukseksi hiipuva laulu piirtää esiin menneet muistot. Sääli, että video on kuvitettu niin kornisti. Inhoan tuollaista sanojen suoraa kuvittamista, kun laulun sanoitus ja tunnelma kurottavat niin paljon syvemmälle.

Tuuli, tähdet ja enkeli huoneessa

Dahlgrenin tuotannosta voisi virkata tunteita kohottavan musiikillisen rukousnauhan, jonka jokainen helmi soi ylistystä elämälle, kauneudelle, rakkaudelle. Nyt tyydyn poimimaan vuosien varrelta vain kaksi suosikkiani. Vuonna 1991 julkaistu Vem tänder stjärnorna sai Grammis-palkinnon vuoden parhaasta laulusta. Videolla nähdään ruotsalaisnäyttelijä, nykyään komeaa Hollywood-uraa tekevä Stellan Skarsgård. Tämä laulu ei selityksiä kaipaa.

Suomalaisfanien onneksi Eva Dahlgren pitää kovasti meistä itänaapureistaan ja on tehnyt usein yhteistyötä mm. Esa-Pekka Salosen kanssa. Tässä aikanaan Huvila-teltassakin nähtyä tyylikästä ruotsalais-suomalaista yhteistyötä, alun perin vuonna 1989 julkaistu Ängeln i rummet. Mikä herkkyys, mikä hehku! Dahlgren kuvailee kirjassaan Kuinka lähestyä puuta (WSOY, 2006) treenisessiota Lasse Halapin autotallistudiossa. Kuvaus ilmaisee hyvin, mitä itsekin ajattelen Evan lauluista: ”Tunteiden kuplat puhkeavat, lauluni tuntuvat konkreettisilta. Pystyn melkein koskettamaan niitä. Niiden pinta tuntuu karhean lämpimältä.”

Tässä välissä muistutan, että Eva Dahlgren piipahtaa jälleen ensi kuussa Helsingissä. Tällä kertaa ei kuulla lauluja vaan kahtena peräkkäisenä iltana monologiesitys Ingen är som jag. En onnistunut saamaan lippua marraskuun esitykseen, mutta nyt olin nopea kuin salamanteri. Savoy-teatterissa nähdään!

Kenties hiljaisuus on pahinta

Tekisin vääryyttä Eva Dahlgrenille, jos en sanallakaan ilmaisisi kunnioitustani hänen rohkeuttaan kohtaan. On jotenkin kuvaavaa, että tutustuin hänen musiikkiinsa nimenomaan ystäväni Jukan ansiosta. Mainio, sporttinen kaveri, joka oli muuttanut Tukholmaan voidakseen elää avoimesti homona, Tampereella se kun oli vielä 1980-luvun alussa jotakuinkin mahdotonta. Mietin usein, mikä meitä normiheteroita (räsäsmäisistä armon käsitteen romukoppaan heittäneistä tuomitsijoista puhumattakaan) oikein riivaa, kun emme tahdo antaa muille elintilaa ja samoja oikeuksia kuin itsellemme.

Jukka tuli mieleeni, kun katselin viikolla Jouko ”Jimi” Suménista tehdyn Tosi tarina -dokumentin. Ohjelmassa puhui myös paljon maailmaa nähneen ja kokeneen, nyttemmin MS-tautiin sairastuneen muusikon poika Julian, joka kertasi ääneen isänsä antamia opetuksia. Tärkeimmäksi nousi ajatus siitä, miten erilaisuus on rikkaus. Niinpä.

Jos kuuntelette tästä pitkästä merkinnästäni vain yhden kappaleen, valitkaa tämä Kvinnan jag drömmer om. Siinä Evan rinnalla nähdään toinen ruotsalaisen gay-maailman ikoni, näyttelijä Rikard Wolff. Heitä kuunnellessa ja katsoessa ei voi kuin todeta, että joillekin sitä vain on annettu karismaa kilokaupalla. :)

Saku Sammakko toimii nyt linkkivahtina, eli lisää hyvää musaa löydät Sunday Classic 2011 -listalta.

Lunta vyöryy tätä kirjoittaessani joka paikasta: katoilta, taivaasta ja radiosta. Yhdysvaltain itärannikko on osin halvaantunut lumimyräkän vuoksi, raportoi uutistoimittaja valtameren takaa.

Massana lumi tuntuu jo lähes viholliselta, mutta silti jaksan ihailla yksittäisten lumihiutaleiden kauneutta. Se on teemana myös täksi sunnuntaiksi valitsemassani klassikossa, Eva Dahlgrenin vuonna 2005 levyttämässä laulussa Snö. Toisissa sääolosuhteissa olisin ehkä valinnut jonkin toisen laulun, vaikkapa ikisuosikki Vem tänder stjärnorna?, mutta radiossa haastateltu asiantuntija kertoi niin mukaansatempaavasti lumikiteiden ainutkertaisuudesta, että se sinetöi valintani.

Muiden bloggaajien valitsemia sunnuntaiklassikkoja löytyy täältä.