Avainsanaan ‘animaatio’ liitetyt artikkelit

Olen joskus aiemmin kertonut, että yksi lempilevyistäni on Walt Disneyn piirroselokuvien musiikista koottu tuplakokoelma. Kappaleiden joukosta valitsin tämänkertaisen sunnuntaiklassikon, Elton Johnin säveltämän ja Tim Ricen sanoittaman I Just Can´t Wait to be King.

Youtubessa olisi ollut tarjolla parikin satoja tuhansia kertoja katsottua videopätkää, mutta olen linkittänyt tarkoituksella Groovesharkin kuvattomaan versioon. Kolmen minuutin aikana filmissä ravaa niin paljon Afrikan savannin väkeä, että osa laulun lyriikasta menettää tehonsa vauhdikkaan menon rinnalla.

Jylhämaan kuninkaaksi haikailevan Simban ja kuninkaan neuvonantajana toimivan Zazun dialogi on minusta hulvattoman hauska ja naseva, kiitos erinomaisen notkean näyttelijän Rowan Atkinsonin sekä täydestä sydämestään nuoren Simban rooliin heittäytyvän Jason Weawerin. Sanoituksen voi lukea täällä.

If this is where the monarchy is headed
Count me out
Out of service, out of Africa
I wouldn’t hang about
This child is getting wildly out of wing!

Lisää bloggaajien nimeämiä sunnuntaiklassikkoja löytyy Lepiksen blogista.

Mainokset

Tänään on selvästikin päivä, jolloin tahdotaan jakaa hauskoja kokemuksia — tai ainakin piristää ystävää. Olen saanut sähköpostissa parikin huvittavaa matskua sisältävää viestiä, toinen on juutuubissa nähtävä kanadalaisanimaatio erikoisesta kuutiosta ja toinen blogosfäärissä vinhasti kiertänyt kaupunkilegenda sangen suorapuheisesta isoäidistä.