Avainsanaan ‘Alhambra’ liitetyt artikkelit

Edelliskerran tavoin olen valinnut sunnuntaiklassikoksi naislaulajan. Vaikka itse olen kuunnellut hänen tuotantoaan vasta runsaan vuoden (messusin löydöstäni täällä), musiikkimaailmassa kanadalainen Loreena McKennitt on vaikuttanut 1980-luvun puolivälistä lähtien.

Vuonna 2007 julkaistusta Nights from the Alhambra -livekokoelmasta on tullut yksi lempilevyistäni. Liekö maagisenomaisen esityspaikan, Espanjan Granadassa sijaitsevan Alhambran, ansiota se, että McKennittin laulu ja taustabändin soitto saavat paikoin lähes yliluonnollisia sävyjä. Oli vaikeaa valita, minkä biiseistä nostaisin framille, mutta lopulta päädyin keskiajan tarinoista innostuksensa saaneeseen balladiin, joka on alun perin julkaistu vuonna 1994 ilmestyneellä levyllä The Mask and Mirror.

Olkaa hyvä, tässä viitisen minuuttia hypnoottista laulua, kitaristin ja viulistin upeaa vuoropuhelua ja kertakaikkisen hieno tarina, The Bonny Swans. Ja tältä esitys kuulostaa live-versiona (taltioitu Alhambrassa, ja mielestäni täyteläisempi versio). Se osoittaa, että McKennitt todella osaa laulaa, eikä hänen äänensä tarvitse minkäänlaisia studiotaikureiden temppuja. Sanat löytyvät täältä.

Tänään sunnuntaiklassikoissa ilakoidaan hyväntuulisen irlantilaisrenkutuksen tahdissa, ylistetään ystävyyttä, haikaillaan lennosta kuuhun ja tähtien luo, paljastetaan purkkamusamenneisyyttä ja mietitään jo ensi perjantaita. Valintojaan esittelevät muun muassa Tuima, SusuPetal, Sooloilija, Itkupilli ja Lepis.

Mainokset

Kirjoittaessani muistiinpanoja puhtaaksi minulla on usein tapanani kuunnella netin kautta klassista musiikkia soittavia radiokanavia. Yksi suosikeistani on WCPE, toinen on Mostly Classical on Sky, jonka mainoslauseen laatija — Relax… it´s good for you! — lienee lukenut tutkimuksia klassisen musiikin suotuisasta vaikutuksesta aivotoiminnalle.

Olen muutaman kerran äimistellyt, kun vanhojen mestareiden — Bachin, Beethovenin, Brahmsin, Dvorákin, Händelin, Mozartin, Verdin ja Wagnerin — teosten lomassa eetterin on valloittanut sävellys, jonka itse luokittelisin maailmanmusiikiksi. Mutta niin vangitsevan kaunis on Loreena McKennittin säveltämä ja esittämä Cymbeline (sanat William Shakespeare), että joka kerta sen kuullessani jätän kaiken muun ja keskityn vain kuuntelemaan.

En tuntenut kanadalaisen McKennittin tuotantoa aiemmin, mutta Cymbeline herätti kiinnostukseni ja sai minut metsästämään lisää. Nyt olen viikon verran kuunnellut elokuussa ilmestynyttä tuplacd:tä Nights from the Alhambra — ja olen yksinkertaisesti myyty. Mistä aloittaisin? Ehkä tärkeimmästä, laulajan äänestä. Kyse on tietenkin myös tulkinnasta, mutta kyky eläytyä laulujen maailmaan ei yksistään selitä sitä lumoa, joka levyltä välittyy. McKennittin ääni taipuu lähes maagisiin mittoihin, se on niitä, joissa soi samanaikaisesti syvä hellyys, kaiho, rakkaus, tuska ja kaikki elämän värit. Välillä se on hauras kuin perhosen siipi, välillä sen uljuus syöksyy suoraan ihon alle. Se on ääni, joka nostaa kyyneleet.

McKennittin musiikkia nimitetään eri puolilla nettiä kelttiläiseksi, mutta siinä on selkeästi aineksia myös arabialaisesta musiikista. Soittajien instrumenttien nimet hivelevät korvaa: mm. kanoun, bodhrán, oud, tabla ja hurdy-gurdy (ihana on myös suomennos: kampiliira!) Osa levyn taianomaisesta tunnelmasta selittyy esityspaikalla. Konsertti (paketista löytyy myös dvd) on taltioitu Alhambrassa, entisessä maurilaisten kuninkaiden palatsissa, jonka seinät on kirjoitettu täyteen —> runoja. Espanjan Granadassa sijaitsevan rakennuksen historia on kuin pietarilaisen Iisakin kirkon tarina potenssiin viisi: Alhambran rakentaminen aloitettiin 800-luvulla, ja palatsi valmistui 1500-luvulla. Taas tuli yksi rasti lisää unelmien kartalle.