Avainsanaan ‘aivot’ liitetyt artikkelit

Pehmeä laskeutuminen syksyyn

Posted: elokuu 2, 2011 in Rikasta arkea
Avainsanat:, , ,

Hurahtipa kaksi kuukautta nopeasti. Lomatunnelma on yhä voimakas, kiitos kesäisen sään, ystävien, mansikkakakun sekä sukulaisrouvan synttäreiden, joihin karkaan vielä hetkeksi, ennen kuin taas aloitan täysipainoisen arkisen aherruksen ja bloggauksen. Mutta jo nyt on syytä tarkistaa, toimiiko pitkän lepojakson jälkeen edes jompi kumpi aivopuoliskoista. Se onnistuu tämän leikkimielisen testin avulla. ;)

Mainokset

Häilyvä todellisuus

Posted: syyskuu 14, 2008 in Arjen ilot
Avainsanat:, , ,

Outoa, miten aikaisin pimeys jo laskeutuu. Tehdessäni tänään lenkin mielestäni alkuillasta maisema kietoutui mustaan viittaan ja ulkona oli selvästi öinen fiilis. Edes katuvalot eivät loistaneet (säästääköhän kaupunki taas energiaa?). Olen vielä jotenkin kesäajassa ja -tunnelmissa, en millään tahtoisi ottaa vastaan syksyä, talvesta puhumattakaan.

Mustuus aiheutti tutun ilmiön: todellisuus alkoi häilyä, kun lenkkipolun varrella olevien puiden, pensaiden, talojen ja autojen ääriviivat hämärtyivät ja näkemäni muutti hetkeksi muotoaan. Ei, en ole tulossa hulluksi, vaan kyse on tuikitavallisesta infokatkoksesta — tai paremminkin infosotkusta. Jokainen lienee joskus kokenut saman. Tyypillinen esimerkki on autoilijan ”näkemä” tien laidalla seisova hirvi, joka lähemmäksi tullessa paljastuu omenapuuksi tai joksikin muuksi vaarattomaksi asiaksi. Mutta hetken ajan autoilija todellakin uskoo näkevänsä hirven.

Häilyvä todellisuus tuo aina mieleeni kymmenen vuotta sitten työn merkeissä tapaamani Anja Kohosen, jolla todettiin 33-vuotiaana vakava synnynnäinen aivovaurio. Hän ehti työskennellä muun muassa sihteerinä UPM Kymmenessä, kanslia-assistenttina parlamentaarisessa yleiskokouksessa ja kustannuslaskijana Euroopan Neuvostossa, ennen kuin tieto aivovauriosta pakotti hänet luopumaan urastaan. Vakavan aivovaurion löytyminen oli Anjalle yllätys, mutta vielä enemmän tieto löi ällikällä häntä tutkineet neurologit, neuropsykologit ja silmälääkärit. Miten ylipäänsä oli mahdollista, että tämä nainen puhui — vieläpä seitsemää kieltä — ajeli polkupyörällä suurkaupungissa ja ratsasti, ylipäänsä reagoi ja käyttäytyi kuten muutkin?

Ehkä eniten minua hämmästytti Kohosen tapa nähdä. Hänen näkökenttänsä laajuus oli nimittäin kymmenen astetta, kun normaalisti ihminen näkee vähintään 120 astetta. Sen lisäksi hänellä oli hajataittoa sekä karsastusta. Kun Kohonen katsoi ympärilleen, hän ei itse asiassa nähnyt, vaan hän päätteli näkökentässään olleet asiat. Useimmiten päättely osui kohdalleen, mutta oli tilanteita, jolloin logiikka petti. Hämmentävää minusta oli se, että hän silloinkin näki päättelemänsä kuvan, ei todellisuutta. Eli jos Kohonen oli tullut siihen tulokseen, että tarjottimella oli karamelleja, hän näki karamellit, ei hedelmiä, jotka siinä todellisuudessa olivat. Toisinaan hänen oli pakko koskettaa esineitä varmistuakseen, oliko hänen näkemänsä totta.

Anja Kohonen on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan. Nerokas nolla (Kirjapaja, 1998) on vakavasta aiheestaan huolimatta todella hauska teos, jonka kuvaukset uutislukijan lentoon lähtevästä päästä, muotoaan muuttavista esineistä, kehosta irtautumisesta ja sisäisestä silmästä saivat ainakin minut pohtimaan oman näkemiseni ja todellisuuteni todenperäisyyttä. Suosittelen.

PS. Olen kirjoittanut merkinnän imperfektissä, koska en tiedä Anja Kohosen tämänhetkistä elämäntilannetta.

Einsteinin arvoitus

Posted: kesäkuu 3, 2008 in Meemit ja kiertikset
Avainsanat:,

Sain naapurihuoneen herroilta oivan kompan ratkaistavaksi. Tehtävä kulkee nimellä Einsteinin arvoitus. Ken kaipaa aivoilleen apetta, ratkaiskoon kalan omistajuuteen liittyvän probleeman.

1. Samalla kadulla on viisi taloa, joista jokainen on eri värinen. Jokaisen talon omistaja edustaa eri kansallisuutta.

2. Talojen omistajista jokainen juo eri juomaa, polttaa eri merkkistä savuketta ja omistaa eri lemmikkieläimen.

3. Kenelläkään ei siis ole samaa lemmikkiä, kukaan ei juo samaa juomaa, polta samaa savukemerkkiä eikä ole samaa kansallisuutta kuin toinen.

Kysymys kuuluu: ”Kuka omistaa kalan?”

Faktat:

* Britti asuu punaisessa talossa.
* Ruotsalaisella on koiria lemmikkeinä.
* Tanskalainen juo teetä.
* Vihreä talo on valkoisen talon vasemmalla puolella.
* Vihreän talon omistaja juo kahvia.
* Henkilö, joka polttaa Pall Mallia, kasvattaa lintuja.
* Keltaisen talon omistaja polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka asuu keskimmäisessä talossa, juo maitoa.
* Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa.
* Henkilö, joka polttaa Blendiä, asuu kissan omistajan naapurissa.
* Henkilö, jolla on hevonen, asuu sen naapurissa joka polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka polttaa Bluemastersia, juo olutta.
* Saksalainen polttaa Princeä.
* Norjalainen asuu sinisen talon naapurissa.
* Henkilöllä, joka polttaa Blendiä, on naapuri joka juo vettä.

Albert Einstein väitti, että 98 prosenttia maapallon väestöstä ei kykene ratkaisemaan tätä (täsmennys: ilman apuvälineitä, esim. paperia ja kynää). Uskoisikohan tuota?

Aivojen arkistojen aarteita

Posted: tammikuu 10, 2008 in Sanojen mahti
Avainsanat:, , ,

Jaksan aina ihmetellä, miten muisti toimii. Tällä kertaa hämmästelyn käynnisti työcombomme jäsen, joka ehti siteerata sanatarkasti ainakin viiden säkeistön verran omastakin lapsuudestani tuttua runoa Pallokentällä, ennen kuin muistin ramman pojan tuntemuksia kuvanneen tekijän nimen: Uuno Kailas. Herregud, miten paljon aikaa onkaan siitä, kun minäkin tankkasin kerta toisensa jälkeen samaa runoa! Niinhän ennen tehtiin: runot ja laulut opeteltiin ulkoa, by heart kuten englantilaiset sanovat. Minusta se on viehättävä sanonta, joka antaa opeteltaville asioille erityisen merkityksen siksi, että ne tallennetaan sydämellä.

Ulkoa oppimisen hyödyistä, iloista ja metodeista kirjoittaa elämäkertakirjoittaja Anna Beer –> The Guardian -lehden kirjallisuusblogissa. Hän kertoo Elizabet I:stä, joka ennen kuningattareksi kruunaamistaan joutui viettämään jonkin aikaa vankeudessa Towerissa. Noina hetkinä prinsessa sai lohtua ja voimaa muistellessaan pyhiä kirjoituksia ja maistellessaan niiden antia sana sanalta. Yksi tärkeimmistä elämänohjeista, jonka olen saanut ystäväni äidiltä, liittyy samaan asiaan. Hän kannusti lähtemään rohkeasti maailmalle ja perusteli matkustamista sillä, että ”ihmiseltä voidaan viedä kaikki muu, vaan ei muistoja”.

Muistojen merkitystä pohtii kauniisti myös näyttelijä Hannu-Pekka Björkman esseekokoelmassaan Valkoista valoa (Kirjapaja, 2007). Hän kertoo Pohjanmaalla lapsuudessaan sisäistämistä kuvista, joihin latautunut emotionaalinen voima on perusta luomistyölle: ”Huomaan muuttuneeni, ehkä paljonkin, mutta lapsuudesta nousevat kuvat eivät muutu. Ne värittyvät ja elävät omien salaisten lakien mukaan. Vääntyneitten latojen mustat suuaukot, kiurut, jotka karkasivat laulaen korkeuksiin, kaukaisten soitten ruskeaa vettä kuljettava joki, ja valo, joka huuhteli pellot iltaisin, kaikki tuo on rakkaampaa kuin monet aikuisuuteni vaikutelmat.”

Runoja, lauluja, kuvia, tuoksuja, makuja — mitä kaikkia aarteita löytyykään aivojeni arkistoista. Rakkaasta muistosta on kyse nytkin, kun siirryn blogien ääreltä takaisin työtehtävien pariin hyräillen Pikkuoravien tahdittamana yhtä lapsuuteni lempilauluista: ”Hei kuu-ukko, ei pidä sinun sureman. Tämä rakettimme hetkessä valmistuu ja sen määränpää on kuu!”

Lisäys klo 11.30
Aivoista, tästä ihmeellisestä apparaatistamme, kirjoittaa myös tekstiilitaiteilija Sue Lawty. Teksti löytyy —> Marja-Leena Rathjen blogista.

Piruetin suunta

Posted: lokakuu 15, 2007 in Meemit ja kiertikset
Avainsanat:, , ,

Seinänaapurini kehottivat kokeilemaan, kumpi aivopuoliskoistani hallitsee toimintojani. Tanssijan piruetteja aikani katsottuani sukelsin Jannen blogiin ja löysin saman —> testin. Minun kohdallani tanssija pyörii myötäpäivään, mutta katsetta kohdistamalla sain suunnan muuttumaan.

Unohtamisen lahja

Posted: kesäkuu 5, 2006 in Mietteitä
Avainsanat:, ,

Kuten usein viikon alussa, tänäkin aamuna selasin kalenteriani ja puntaroin tulevia työtehtäviä ja sovittuja velvollisuuksia. Muistanko kaiken? Ja kuten niin usein ennenkin, erään päivän kohdalla epävarmuuteni alkoi kasvaa. Merkinnöistäni puuttui selvästikin jotakin – mutta mitä?

Uudessa Yliopisto-lehdessä (7/2006) pohditaan muistamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä: aivojen toimintamekanismeja, unta, stressiä, ruokavaliota, ikää. Muistin on yleisesti uskottu heikentyvän vanhenemisen myötä, mutta kyse saattaa olla myös asenteesta. Mikko Puttosen kirjoittamassa jutussa Helsingin yliopiston psykologian laitoksen tutkija Virpi Kalakoski kertoo tutkimuksesta, jossa eri-ikäisten naisten piti muistaa eräs kertomus.

Tarinan kertominen sanatarkasti tuotti ikääntyneille selvästi enemmän vaikeuksia kuin nuorille, mutta kun tehtäväksi annettiin kertoa kyseinen tarina jollekin lapselle, erot hälvenivät: ikääntyneiden muisti toimi lähes yhtä hyvin kuin nuoremmilla. Kalakoski selittää ilmiön mielekkyydellä. Hänen mukaansa ikääntyneillä ei ole nuorten kaltaista halua osoittaa ja testata muistiaan, mutta kun muistamisella on jokin mielekäs tehtävä, vanhatkin motivoituvat.

Olen usein miettinyt muistin merkitystä. En usko, että ihmisen tarkoituksena on muistaa kaikkea kokemaansa pahaa, murhetta ja vastoinkäymisiä. Päinvastoin, kielteisten asioiden jatkuva märehtiminen tekee vain katkeraksi ja kyyniseksi. Siksi meille on annettu unohtamisen lahja. Näin sanoessani jään tietenkin miettimään alkaneen viikon velvollisuutta, jonka olen unohtanut. Kalakoskea vapaasti soveltaen jokin minussa on jo näemmä päättänyt, ettei kyse ole kovin mielekkäästä asiasta. Hmm.