Arkisto kategorialle ‘Vastarannan kiiski’

Miten polleasti porvoolaiset päättäjät aina esittelevätkään piskuruista Itämeren rantakaupunkiaan kulttuuriystävällisenä keitaana, ja samassa kaivetaan naftaliinista se iänikuinen perustelu: asuivathan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg ja hänen Fredrika-puolisonsa empirekaupunginosassa peräti neljännesvuosisadan ajan!

Just joo, kunniakas menneisyys kyllä nostetaan esiin joka ikinen kerta, kun kulttuurista puhutaan, mutta nykypäivän Porvoossa ei kulttuurintekijöille tai taiteilijoille riitä ymmärrystä saati sijaa. Menkää Kotkaan, toivotti äskettäin kaupungin sivistystoimenjohtaja, kun Särö-lehden päätoimittaja Mark Mallon halusi keskustella Porvoon kaupungin kulttuurielämän tukemista koskevista toimintaperiaatteista ja taiteilijoiden työtiloista.

Yksi pöyristyttävimmistä esimerkeistä on Porvoon taidetehdas, jonka kymmenet taiteilijat joutuvat piakkoin evakkoon. Osa heistä joutuu etsimään kokonaan uudet työskentelytilat, sillä kaupungin suunnitelmissa on etsiä kunnostettaviin tiloihin tulevaisuudessa sellaisia vuokralaisia, jotka pystyvät maksamaan yleisen markkinatason vuokraa. Käytännössä se tarkoittaa, että köyhät taiteilijat savustetaan ulos ja tilat vuokrataan vaikkapa mainos- ja arkkitehtitoimistoille ja yksityisille kauppiaille.

Taiteilijoita syytetään usein yhteiskunnan varojen tuhlaamisesta, mutta taidetehtaan väki on ollut tiilitehtaan tiloihin hyvin tyytyväistä ja onnistunut synnyttämään vähin varoin monenmoista kansaa ilahduttanutta hupia, touhua, tavaraa, toimintaa ja tietenkin taidetta. Lukekaapa huviksenne Mark Mallonin terävä ja paljastava kirjoitus Porvoon kulttuurihallinnon Januksen kasvoista —> Särön blogissa. Ketkäköhän niitä yhteiskunnan varoja oikein hussaavat…

Mainokset

Alma Media valvoo…

Posted: lokakuu 1, 2008 in Media, Vastarannan kiiski
Avainsanat:, ,

…työntekijöidensä sukupuolielämää, mikäli Journalisti-lehden entisen päätoimittajan Johanna Korhosen väitteet pitävät paikkansa. Ehkä härskeintä tarinassa on yritys ostaa Lapin Kansan päätoimittajaksi valittu ja tehtävästä erotettu Korhonen 100 000 eurolla hiljaiseksi.

Keskiaikaisesta ajattelusta kielivän kohun varjoon jäi suomalaisbloggaajia koskeva uutinen (kuten aina valpas Maurelita huomauttaa Janne Saarikon blogin kommenttilootassa); nimittäin se, että Alma Media on tänään julkistanut ostaneensa Vuodatuksen. Hmm… Aikookohan toimitusjohtaja Kai Telanne adjutantteineen ryhtyä valvomaan myös bloggaajien sukupuolikäyttäytymistä?

Kirjahyllyn paikka?

Posted: elokuu 4, 2008 in Media, Vastarannan kiiski

Satuin viime viikolla katsomaan MTV3:n Pientä pintaremonttia -sarjan jakson, jossa uudistuksen kohteena oli Helsingin Itä-Pasilassa sijaitseva kolmen huoneen kerrostaloasunto. Kolme sisustajaa, Katja Piiroinen, Jouni Leino ja Iisa Strand, tekivät remonttia varten suunnitelman, josta omistajapariskunta valitsi mieluisimman. Minna-Kaisa ja Arno tykästyivät eniten Iisan ehdotukseen, joka myös toteutettiin.

Ohjelmassa on paljon hyvää, enkä aio tässä kiistää sen ansioita, mutta kyseisessä jaksossa suunnittelija onnistui pullauttamaan lauseen, joka herätti ja sai — jälleen kerran — minut pudistamaan epäuskoisena päätäni ikiomalla kotisohvallani.

Alun perin 1970-luvun tyyliin sisustetun asunnon olohuoneessa oli myös kirjahylly täynnä kirjoja. Sen suunnittelija halusi ehdottomasti pois ja korosti mielipidettään sanoen: ”Kirjahyllyn paikka on jossain ihan muualla.” Jäin kiinnostuneena katsomaan, minne hän sen lopullisessa versiossa lykkäisi. Juu, arvasitte oikein: kirjahyllyä saati kirjoja ei löydy lainkaan lainakalusteilla sisustetusta versiosta. Missäköhän niiden kirjojen paikka siis on? Kellarissa? Vinttikomerossa? Kierrätyskeskuksessa? Kaatopaikalla?

On tietenkin tylyä haukkua tuttua kollegaa, mutta Iisa Strandin –> näkemys on mielestäni oiva esimerkki siitä, miten mediassa ja mielikuvien parissa työkseen toimivat näkevät maailman. Stockmannilta, Don Goffosta ja Ikeasta roudatuilla kalusteilla sisustettu asunto on toki esteettisesti tyylikäs, mutta elämänmakua siinä ei ole pisaraakaan. Mutta ehkä se ei ollutkaan suunnittelijan tarkoitus. Ehkä tarkoituksena oli vain luoda silmiä hivelevä sisustuskokonaisuus. Mutta mitä ihmettä sellaisella tekee? Kotia kai ihmiset tässäkin ohjelmassa etsivät. Ja ainakin minun kotiini kuuluvat myös kirjat, lehdet, cd:t, dvd:t ja muut kirjahyllyyn sekä ylipäänsä elämänmenoon kuuluvat tavarat.

Ymmärrän, että viihteeseen ja juoruihin keskittyneen median suosio on saanut Helsingin Sanomien toimituksen miettimään keinoja keventää omaakin aineistoaan, mutta kuulkaas nyt kollegat siellä keskustan lasipalatsissa: onko valtakunnan päälehden ihan pakko uutisoida näiden kahden –> avoliitosta?!

Lisäys 13.6. klo 6.10
Hesari jatkaa tärkeiden asioiden uutisointiaan kirjoittamalla Miss Suomen ”tasapaksulta näyttävästä vartalosta”. Tämän rimanalituksen löysin uusisuomi.fi:n polkaisseen Niklas Herlinin ansiosta. Hän bloggaa nasevasti kesämökkien digiajasta.

Suomalaisilla poliitikoilla ei mene hyvin: epäselvyyksiä ja eri tason skandaaleja sekä niiden selittelyjä on riittänyt jo kuukausitolkulla. Välillä toppuuttelen puhinaani ja muistutan median antia seuratessani, että myös toimittajilla on oma lehmä ojassa. Turha väittääkään, ettei poliitikkojen ja valtion virkamiesten edesottamuksista raportoimiseen liittyisi tietoista taktikointia, pahanilkisyyttä ja jopa ylilyöntejä.

Mutta voi pyhä sylvi, että taas saan lukea ministeriötason munauksesta, joka kaikessa järjettömyydessään ylittää jopa hölmöläisten toilailut! Kiitos Tero Hannulan ja hänen Post Scriptum -bloginsa (pankaapa tämä jyväskyläläisblogi suosikkeihinne!) olisin jäänyt paitsi tätäkin —> lukukokemusta, joka — jälleen kerran — pani minut miettimään, mistä ihmeestä me oikein maksamme näille arvon lainsäätäjillemme. Emme ainakaan asiantuntevuudesta. Sopan ylimpänä kokkina mestaroi viestintäministeri Suvi Lindén.

Lisäys 6.6.2008 klo 9.30
Asiasta kirjoittaa terävästi myös —> Hannu Oskala.

Tunnustan avoimesti: olen tapojeni orja. Viimeksi tänä aamuna hymähtelin itselleni, miten uskollisesti toteutan koreografiani tuttujen rutiinien mukaan. Toisaalta juuri aamuisin selkäydinkäyttäytyminen on pistämätön piirre, koska osa aivoista saa vielä rauhassa kelailla yön unia kropan hoidellessa pakolliset kuviot kuin hyvin ohjelmoitu robotti.

Kulunut kevät on ollut itselleni poikkeuksellisen yllätyksellistä aikaa, ja olen joutunut useampaan kertaan kyseenalaistamaan ja arvioimaan uudelleen mielipiteeni, periaatteeni, tavoitteeni ja tapani. Samaan kategoriaan, joskin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, lasken myös muutokset lauma- ja merkkiuskollisuudessani.

Kun kännykkäni taannoin hajosi ja jouduin hankkimaan uuden, päätin vihdoin noudattaa kummipoikani usein toistamaa kehotusta ja valita iänikuisen Nokian sijaan Sony Ericssonin. Musiikkipuhelimena mainostetun W580i:n polveileva valikkosysteemi tuntui aluksi monimutkaisemmalta kuin kannettavani komennot, mutta nyt en luopuisi uudesta kännykästäni ikipäivinä. Mitä paremmin olen oppinut käyttämään SE-kapulaani, sitä kätevämmältä ja pätevämmältä se on tuntunut.

Nyt ounastelen, että uusi vaihtoehto päivitettyjen blogien seuraamisessa lyö mennen tullen laudalta aiemmin käyttämäni systeemin. Vedettyäni herneen nenääni Blogilista.fi:n uuden omistajatahon pöyristyttävästä toimintavasta, mitä tulee käyttöehtojen laatimiseen ja niistä tiedottamiseen, sekä ylipäänsä kyllästyneenä Sanoma-konsernin media-alalla harjoittamaan hegemoniaan päätin poistua Blogilistalta ja ryhtyä käyttämään Google-syötteenlukijaa. Tiedän, että tekstini kuulostaa vastahurahtaneen julistamiselta, mutta voihan planeettainvälinen viheliäinen guanokauppiaan irvikuva, kuten rakas kapteeni Haddock sanoisi — miten ihmeessä en ole hokannut tätä palvelua aiemmin?!

Jo parin päivän käyttö on saanut minut vakuuttuneeksi Google-syötteenlukijan erinomaisuudesta. Paitsi, että se näyttää selkeästi ja nopeasti, mitkä blogeista on päivitetty, voin myös järjestää suosikkiblogini erilaisiin kategorioihin samalla tavalla kuin olen tehnyt sen tässä blogini sivureunassa. Blogien lisäksi voin luetteloida myös muut kiinnostaviksi kokemani sivustot ja seurata yhdellä vilkaisulla, millä niistä on tapahtunut muutoksia. Ja minä olen vasta sisäistänyt syötteenlukijan aakkosista ne ensimmäiset kirjaimet. Kunhan ehdin perehtyä vielä pikanäppäimiin, saan systeemistä vieläkin kätevämmän. Mitä tästä opin? Tietenkin otsikkoon kätkeytyvän viisauden: jotta uudelle olisi tilaa, vanhasta on osattava luopua.

Kuka omistaa blogisi?

Posted: Toukokuu 12, 2008 in Vastarannan kiiski
Avainsanat:, ,

Porro Pörrö kysyy teknisten ongelmien kanssa yhä kamppailevan Blogilista:fi:n Jaiku-kanavalla, mitä tarkoittaa Käyttöehtojen kohta 4.8: ”Blogilista saa käyttää blogitekstejä mainonnassa? Muunneltuina?”

Siis mitä? Kysymys on sisällöltään niin häkellyttävä, että päätin lukea mainitun kohdan. Ja jumaliste, millaista tekstiä sieltä löytyy! Sanoma-konserni voi käyttöehtojen mukaan käyttää Blogilistalle rekisteröityneiden blogien sisältöä korvauksetta omissa tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoimissaan. Ja kyllä, konserni voi — niin halutessaan — julkaista blogitekstejä uudelleen ja jopa muunneltuina. Siis haloo? Nyt lienee syytä keskustella jonkun, tai ehkä parinkin, lainoppineen kanssa ja pyytää asiasta selkokielinen selvitys.

Käyttöehdot kokonaisuudessaan löytyvät täältä. Alle olen kopioinut Porron Pörrön mainitseman kohdan:

”4.8 Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.

Lisäys 13.5. klo 8.10
Hyvästi lista, tervetuloa lukijat! Olen toistaiseksi poistanut Viides rooli -blogini Blogilista.fi-listalta. Käyttöehdoista kirjoittavat myös Pintaliitoblogi, Vaiheinen, The Butt Ugly Weblog, SchizoBlog, Kervå ja Enimmäkseen Harmiton.

Lisäys 13.5. klo 13.45
Rullaavan dialogin ja kaikenlaisten fiktiiivisten tarinoiden ystävänä luin riemastuneena Ilun —> sepitelmän Blogilista.fi:n uudistuksen taustoista.

Lisäys 13.5. klo 17.35
Blogilista.fi:n käyttöehtoja on —> muutettu. Keskustelua käydään myös täällä.