Arkisto kategorialle ‘Teatteri’

Nyt olisi hyvälle hurtalle töitä. Tampereen Teatteri haluaa palkata vanhan, isohkon ja rauhallisen koiran syyskuun alussa ensi-iltaan tulevaan Hiiriä ja ihmisiä -näytelmään. Rodulla ei ole väliä, cocktailitkin kelpaavat. Olennaista on, että koira pitää ihmisistä ja nauttii huomiosta.

Mikäli pesti kiinnostaa tai tiedät tehtävään oivan yksilön, avoin katselmustilaisuus järjestetään tiistaina 16.8. klo 18 Tampereen Teatterin Frenckellin puoleisessa porttikongissa. Roolista maksetaan koiran omistajalle palkkio, ja eiköhän herkkuja heru myös sankarille itselleen. Lisätietoja vaatimuksista ja työkeikan laadusta löydät Aamulehden jutusta.

Mainokset

Tunnustan: olen jäävi. Minäkin kuulun tykkiläisiin, joskin kirjoitin ylioppilaaksi kauan sitten; aikana, jolloin TYK ei ollut vielä erikoistunut ilmaisutaidon lukioksi. Kahdeksan vuotta E. A. Krankin suunnittelemassa punatiilisessä rakennuksessa on kuitenkin lyönyt leimansa, joka ei pesussa kulu.

Siksi istahdin viime keväänä tv:n äärelle kuultuani, että vanha kouluni kilpailee Nelosen uudessa Stage-ohjelmassa. Jo ensimmäinen kierros sai leukani loksahtamaan. Onko Suomeen syntynyt uusi rotu? Ruutu suorastaan tulvi lahjakkaita nuoria — ja näin kirjoittaessani tarkoitan kaikkien Stagessa nähtyjen koulujen oppilaita.

Jos et huoli mua kotiin…

Kilpailun ollessa vielä käynnissä kannustin TYK:n ohella porvoolaista LiLua, jonka oppilaat tuntuivat kehittyvän jaksosta toiseen valtavin harppauksin. Myös esityksen idea — katsahdus henkiseen peiliin kuoleman kynnyksellä ja mahdollisuus korjata tekemänsä virheet — toimi hyvin.

Tarinoista vahvin oli kuitenkin TYK:llä. Koulukotiin sijoitetut kohtaukset kertoivat häkellyttävän vahvalla tavalla nuorten hädästä nyky-Suomessa, missä niin monet lapset ja nuoret joutuvat perheväkivallan uhreiksi, ja osa otetaan huostaan, koska vanhemmat eivät tahdo heitä pilaamaan uusperheen onnea.

Kätesi jäljet ihooni kirvelemään jäi

Olen iloinen, että hankin ajoissa lipun tykkiläisten Silmistä pois -esityksen ensi-iltaan, sillä viime perjantaina sain todistaa Linnanmäen Peacockissa palan suomalaista musikaalihistoriaa. Illan aikana syntyi myös pari uutta tähteä, näin väitän.

Erityisen vaikuttunut olin nuorten rohkeudesta ja siitä avoimuudesta, jolla he kohtasivat yleisön. Sydän sepposen selällään ja kaikki tunteet iholla! Silti esitys rullasi tarkasti ennalta sovitun tarinan ja koreografian mukaan. Toki virheitä sattui, ja muutaman laulu heilahti punaiselle niin, että tärykalvot huusivat armoa, mutta kaiken kaikkiaan Silmistä pois oli niin komeaa ja energistä meininkiä, että sitä sietäisi ammattilaistenkin käydä katsomassa. Ainakin niiden työhönsä leipääntyneiden, joiden huomassa olen kokenut elämäni puuduttavimmat illat.

Willejä, eli ota meidät kiinni jos saat

Olen tietoisesti välttänyt tässä blogikirjoituksessani nostamasta esityksen nuoria nimeltä esiin. Syy on yksinkertainen: heistä jokainen, käsikirjoittajat ja nettitoimittajat mukaan lukien, ansaitsisi tulla esitellyksi pitkään ja perusteellisesti. TYK:n porukka on nimittäin timmi tiimi, eikä mikään itsekkäiden sooloilijoiden poppoo. Vahvaakin vahvempi yhteishenki tihkui esityksestä katsomoon asti.

Sen sijaan nostan valmentajien joukosta esiin kolme miestä ja yhden naisen, joille esitän kiitokseni syvän kumarruksen kanssa. Ilman idean isää, Marco Bjurströmiä, koko esitystä ei olisi. Olen iloinen Stagen saamasta Formaatti-Fnlandiasta, sillä Bjurström on voittonsa ansainnut! Kannustakoon se häntä jatkamaan työtään nuorten parissa. Kiitos myös biisit sovittaneelle Antti Vauramolle sekä tähtivalmentaja Tuomas ”Tume” Uusitalolle, joiden ohjeet ja kannustukset ovat auttaneet TYK:n nuoria kehittämään ilmaisutaitojaan.

Kiitos ja kumarrus hyville opettajille

Viimeiseksi fanfaarit kaikukoot TYK:n ilmaisutaidon opettajalle, Ulla-Maija Siikavireelle. Hänen merkityksensä selvisi jo keväällä, kun nuoret saivat valita yhteen kilpailujaksoon vierailevan tähden. Oma ope ohjelmaan — vau, mikä veto!

Voi kunpa meillä jo vihdoin tajuttaisiin, miten tärkeää työtä ilmaisutaidon ja taideaineiden opettajat tekevät kouluissa. Hämeenlinnalaista Miniteatteria 25 vuotta johtanut Marja Myllyniemi on todennut, että kouluista valmistuisi aivan toisenlainen sakki kuin nykyään tapahtuu valtaosassa Suomea, jos oppilaat saisivat täysipainoisesti opiskella luovaa ilmaisua – soittaa ja laulaa bändeissä, tehdä yhdessä näytelmiä ja runoiltoja. TYK:n esityksen nähtyäni voin allekirjoittaa väitteen: M.O.T.

PS. TYK:n Silmistä pois -musikaalilla on oma sivusto Facebookissa. Kannattaa myös tsekata Jussi Helttusen ottamat valokuvat Suomen Kuvalehden verkkosivustolta. Oikeanpuoleista nuolta klikkaamalla esiin ilmestyy lisää hienoja otoksia.

Suoraan sydämeen

Posted: huhtikuu 11, 2011 in Kuvataide, Rainat, Teatteri
Avainsanat:,

Suosikkinäyttelijöihini (kyllä, heitä on monta) kuuluva Helen Mirren hakeutui 23-vuotiaana kädestä ennustajan luo saadakseen vahvistusta pohdinnoilleen: mihin tarttua, minne edetä. Ennustajan viesti ei ollut nuorelle näyttelijälle mieluinen: menestystä oli luvassa, mutta vasta 45 ikävuoden jälkeen. Tutkiessaan jälkeenpäin ennustajalla tekemiään muistiinpanoja Mirren kertoo tajunneensa, ettei hän tosiasiassa halunnutkaan tietää tulevaisuudestaan – elämän kuuluu olla seikkailu, arvaamaton ja täynnä yllätyksiä!

Helen Mirren kertoo värikkäästä taipaleestaan omaelämäkerrassaan In the Frame: My Life in Words and Pictures. Ihana kirja! Teos paljastaa, miten rohkeasta, omapäisestä ja ahkerasta naisesta on kyse. Hän uskaltaa katsoa myös henkiseen peiliin ja tunnustaa lukijalle virheensä ja pelkonsa.

Rankkoja rooleja

Ennustajan sanat kävivät toteen – Helen Mirren löi itsensä lopullisesti läpi Epäilyksen polttopiste -sarjan Jane Tennisonin roolissa. Ensimmäinen jakso esitettiin Britannian televisiossa huhtikuussa 1991, Mirren oli silloin 45-vuotias. Sittemmin sarja sai suuren suosion eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

Olin nähnyt Helen Mirrenin pari vuotta aikaisemmin Peter Greenawayn elokuvassa Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Leffa on sen verran stydi ja visuaalisesti vaikuttava raina, että sen sulattelemiseen meni tovi jos toinenkin. Muistan kuitenkin miettineeni, miten ihmeessä näyttelijöiden, eritoten Mirrenin, psyyke kestää moisen groteskin ja väkivaltaisen maailman.

Neljä vuodenaikaa

Helen Mirren on parhaillaan New Yorkissa uusimman elokuvansa, Arthurin, kuvauksissa. Työn lomaan mahtuu myös taidenautintoja. Hän vieraili mm. modernin taiteen museossa MoMassa, missä hän ihaili suosikkitaiteilijansa Wassily Kandinskyn neljää vuodenaikaa kuvaavaa teossarjaa.

MoMan henkilökunta teki Mirrenin vierailusta videon, jolla hän kertoo rakkaudestaan kuvataiteeseen ja analysoi maalaamisen, laulamisen ja näyttelemisen eroja. Katsokaa ihmeessä! Aikaa siihen menee alle viisi minuuttia. Samalla selviää postaukseni otsikon syvempi merkitys.

Myös suomalaisilla on mahdollisuus perehtyä venäläisen mestarin maalauksiin, kun Tretjakovin gallerian kokoelmista koottu Värin voima -näyttely avautuu Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa ensi syyskuussa.

Tänään toimin virtuaaliliikenneohjaajana ja lennätän teidät Lahden kaupunginteatteriin, jossa Maarit Pyökärin johtaman talon näyttelijäkunta kertoo työstään, innoittajistaan, haaveistaan ja tavoitteistaan. Marja Leivon tekemät haastattelut on jostain käsittämättömästä syystä piilotettu teatterin sivuston uumeniin, mutta älkää antako valokuvien hämätä itseänne. Näyttelijän nimeä klikkaamalla esiin vyöryy hurmaavia tarinoita, joista selviää muun muassa se, kuka rakastuu sujuvasti aasinpäähän, kuka paransi ujoutensa toimimalla alastonmallina ja kuka uskoo tylsyyden sielua puhdistavaan voimaan. Tarinoijina mm. Iikka Forss, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Elsa Saisio, Ritva Sorvali ja Kirsti Wallasvaara.

Jopa maailman parhaimmat kirjoittajat tarvitsevat apua tekstiensä viilaamisessa. Tämän väitteen vahvistaa YouTubeen ladattu video, joka paljastaa, miten William Shakespearen menestysnäytelmä Hamlet syntyi. Sketsin esittävät brittiläisen näyttämötaiteen ja huumorin kaksi ikonia, Rowan Atkinson ja Hugh Laurie. Hervotonta kamaa.

Että osaakin olla pilvinen päivä, ja tietenkin juuri tänään, kun olisin halunnut ihailla osittaista auringonpimennystä. Tätä harmautta voi onneksi piristää monella tavalla. Tällä kertaa turvaudun Nalle Puhiin.

Yleisradio on mahdollistanut monta kulttuuritekoa, ja A. A. Milnen rakastettujen tarinoiden taltioiminen kuunnelmiksi on yksi niistä. Studiossa ahkeroi suomalaisen teatterin tutkapari, näyttelijät Kari Väänänen ja edesmennyt Matti Pellonpää. Elävän arkiston sivustolla on viisi audioklippiä (+ videopätkä), joilla kaksikko lukee, tai pitäisi varmasti sanoa tulkitsee, metsässä asuvan sympaattisen joskin pieniälyisen karhun ja tämän värikkään ystäväkatraan seikkailuja. Kuunnelmat on nauhoitettu vuonna 1991, ja ohjaajana toimi Pentti Kemppainen.

Ilmeikäs ääni herkistää kuuntelemaan

Ääni on näyttelijän tärkein työväline. Se kavaltaa kaiken: sukupuolen, persoonallisuuden, puhekulttuurin, äidinkielen tuntemuksen, ilmaisutaidon, mielialan, teeskentelyn, väsymyksen; jopa senkin, onko edellinen ilta vierähtänyt kapakassa. Ilmeikäs ääni herkistää kuuntelemaan, sillä eläytyessään ihminen antaa tunteiden kuulua äänessään. Hyvä näyttelijä pystyy ilmineeraamaan myös repliikkien takana lymyävät ajatukset, niin sanotut rivien välit. Ja sen Pellonpää ja Väänänen totta vie taitavat.

Olen varma, että voit uhrata kiireisestä aikataulustasi kuusi ja puoli minuuttia. Pysähdy siis hetkeksi ja kuuntele vaikkapa Ihaan häntää etsimässä. Tosin saattaa käydä niin, että aikaa hurahtaa enemmän. Saman sivun vasemmasta valikosta löytyy näet rypäs suosittujen lastenohjelmien katkelmia. Minkä muistojen kavalkadin Sirkus Papukaija herättikään! :)

Lisäys 7.1.2011

Kaikille Nalle Puhin, Vänän ja Peltsin ystäville tiedoksi, että Yleisradio uusii tänä keväänä Radioteatterin vuonna 1991 tekemän kuunnelmasarjan kokonaisuudessaan. Nythän Areenassa on kuunneltavissa vain viisi lukua. Toiveuusinnan ensimmäinen lähetys on lauantaina 24.3. klo 11.15. Lisäinfoa löytyy Yle.fi:n Olotilasta.

Rakkaudesta teatteriin

Posted: joulukuu 2, 2010 in Blogit, Teatteri
Avainsanat:

Blogosfääriin on jälleen ilmestynyt suuria toiveita herättävä yksilö, Teatteriblogi, joka on naulannut esiin ytimekkään teesinsä: ”Ei nälvi tai ruikuta, ei hauku tai narise.” Tavoitteet ovat kovat, sillä teatterintekijöiden uusi kohtaamispaikka aikoo olla iloinen, asiallinen, humoristinen, satiirinen ja kriittinen sivusto.

Bloggaajat vaihtuvat viikoittain. Joulukuuksi on kutsuttu kova kaarti: Elina Knihtilä, Ria Kataja, Janne Reinikainen sekä suomalaisen näyttämötaiteen Grand Old Man, Esko Salminen, joka vietti kaksi viikkoa sitten 50-vuotistaiteilijajuhlaansa Suomen Kansallisteatterissa ja on nyt saanut kunnian toimia ensimmäisenä bloggaajana.