Arkisto kategorialle ‘Sanojen mahti’

Kävin tiistai-iltana Hämeenlinnan Verkatehtaalla kuuntelemassa runoilija Heli Laaksosta, joka reissaa parhaillaan Suomea eestaas Tervessi Peippometäst! -runopyörtyeensä kanssa. Uskomaton mimmi: hän seisoi lavalla puolitoista tuntia – esityksen liikunnallisesti jännittävin osuus nähtiin alussa, kun hän käveli kulisseista – ja kuljetti kuulijoita miten mieli.

Runoja Heli luki sekä aiemmista julkaisuistaan että pari viikkoa sitten ilmestyneeltä Peippo vei -kokoelmasta. Parasta illassa oli kuitenkin hänen tarinointinsa. Yleisö sai kuulla niin runojen synnystä, rakkaan ja jo nyt edesmenneen mummun opetuksista, Einosta ja Matista (Helin autot, entinen ja nykyinen), matkasalmiakista, peipoista, karhuista, lehmistä kuin kärpässienien tutkijastakin.

Murheet kömpivät sänkyyn kuin marsut

Heli Laaksonen on koulutukseltaan suomen kielen maisteri, joten ”pitkä suami”, kuten hän kirjakieltä kutsuu, on runoilijalla hallussa. Mutta se ei taivu ilmaisemaan sydämelle läheisiä asioita; niistä kertomiseen tarvitaan oma murre.

Kirjoittamista Heli on luonnehtinut eräänlaiseksi tilinteoksi, jonka avulla hän voi vapautua sisälleen kertyneistä murheista, riemuista ja huolista. Päivä, jolloin ajatus kulkee ja runoja syntyy, on juhlapäivien juhlapäivä: vappu, joulu ja kaikki muu! Mutta aina elo ei ole iloa. Kun runoilija menee maate, ”murheet kömpivät sänkyyn kuin marsut, ja niin sitä vain makkaa ja murhettuu”.

Heli Laaksonen pitää verkossa mainiota kiertuepäiväkirjaa. Ylpistyin aikas tavalla, kun luin, että Verkatehtaan yleisö oli tehnyt ennätysmäärän ehdotuksia Helin runotoivomuslasipurkkiin. Se siitä hämäläisestä jahkaamisesta. Kaikki toiveita runoilija ei valitettavasti ehtinyt lukea, koska  ”talon vuakra-aika rupes loppuma”.

Hesarin kriitikko ei täysin innostunut Heli Laaksosen Peippo vei -runokokoelmasta, mutta voin vakuuttaa täydestä sydämestäni, että livenä homma toimii. Lopuksi kopioin raapaisevan runon ko. uutukaisesta (s. 57). Nimeltään se on

Erokirje

Juu,
mul jää peräkärry.
Ota sää toi sika,
siit o sul ilo kaua.
Alakaapis on teil peruni.
Muut kaik myyntti,
en tahro et mikkä meist muistutta
ja muistutta kuitenki.

Jänes o juassu yli pello.
Jälje o juaponknapis.

Lisäys 17.3. klo 13

Heli Laaksonen on peippoineen Radio Yle1:n Kultakuumeessa haastateltavana perjantaina 18.3. klo 15.15.

Mainokset

Tänään nostan maljan naisille ja luovutan areenan Tuija Välipakalle, tamperelaiselle runoilijalle, joka räiskyy heinäkuun hullua hellettä hyisen talvituulen katveessa Hämeensillalla. Välipakan runo on kokoelmasta Lasimorsian (Gummerus). YLEn Runoraadissa nähty esitys on taltioitu joulukuussa 2002. Runon myötä toivotan kaikille oivallista naistenpäivää!

”Ikuisessa auringonlämmössä, iloisten ihmisten ympäröimänä ja caipirinha-lasi kourassa on hyvä elää jonkin aikaa, mutta kaukaa on helppo nähdä lähelle.” Tämän tietää Kiia Kolari, joka vietti vaihto-oppilasvuoden Brasilian Ribeirão Pretossa ja koki aikamoisen paluushokin tultuaan takaisin Suomeen. Moni asia näyttäytyi Oulun kotikonnuilla uudessa valossa.

Uudesta näkökulmasta asioita on tarkastellut myös Emilia Ahopelto, jonka ensimmäinen teko täysi-ikäisenä oli erota kirkosta. ”Tapahtukoon minun tahtoni”, kuten hän asian kiteytti. Kaisa Tarvainen taas halusi tentata ystäväänsä jatko-opiskelun ilosta ja tuskasta, ja Minna Lyhty päätti tavata Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen ympäristökasvattajan saadakseen perusteluja, miksi elämämme on syytä panna ekoremonttiin.

Innostus ja sanomisen vimma

Sekä Kiian kokemuksista, Emilian suuresta päätöksestä, Kaisan saamista vastauksista että Minnan raportoimasta luonnonvarojen tuhlaamisesta voi lukea Luukkubluesista, Nuorisosäätiön asukaslehdestä (nro 1/2011), jossa olen toiminut ”kätilönä” runsaan kolmen vuoden ajan.

Käytännössä kätilön työ merkitsee kirjoittajien opastamista ja sparraamista yhdessä lehden päätoimittajan Tytti Laineen kanssa. Ja samaan hengenvetoon tahdon kehua, ei vaan suitsuttaa (!) Luukkubluesin kirjoittajakaartia, joka koostuu säätiön entisistä ja nykyisistä asukkaista sekä henkilökunnasta. Tyttiä ja taittaja Seppo Alankoa lukuun ottamatta koko kööri on lehdentekijöinä amatöörejä, mutta heitä siivittää tärkein: innostus, sanomisen vimma ja halu oppia. Siksi heidän jutuissaan on potkua ja lumoa, vauhtia ja yllättäviä käänteitä.

Esitän myös kiitokseni Marko Saariselle, joka keksi pyytää minut mukaan. On ollut nastaa työskennellä lehdessä, jossa on aitoa tekemisen meininkiä. Poissa loistavat media-alan perisynnit: kyynisyys, pinnallisuus, leipiintyminen. Sitä ilon ja naurun määrää, jota olen saanut todistaa lehtitoimikunnan kokouksissa! Uskon Missouri-Columbian yliopiston tutkijoiden tavoin, että hyvä huumori parantaa tuloksia, monella saralla. :)

Apua asukkaille, kunniaa puurtajille

Olen tarkoituksella julkaissut tämän blogikirjoitukseni samana päivänä kuin eduskunnan perustuslakivaliokunta piti tiedotustilaisuuden niin sanotussa Vanhas-asiassa. Kun entisen pääministerin Matti Vanhasen sekä eräiden muiden Nuorisosäätiön hallituksessa toimineiden henkilöiden toimia ryhdyttiin tutkimaan, puurtajat — kuten kutsun säätiön toimistotyöntekijöitä — joutuivat ennennäkemättömään tulitukseen, jossa niin toimittajilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin menivät välillä puurot ja vellit pahasti sekaisin.

Nostan julkisesti hattua tuntemilleni puurtajille, jotka ovat tehneet parhaansa hoitaakseen tehtävänsä ja keskittyäkseen pääasiaan, Nuorisosäätiön asukkaiden elämänhallinnan tukemiseen, vaikka välillä niskaan on satanut paskaa niin, että heikompi olisi siinä tilanteessa lyönyt hanskat naulaan ja vaihtanut työpaikkaa. Ja jotta kenellekään ei jäisi mielipiteeni valta-aseman väärinkäytöksistä epäselväksi, kirjoitan sen esiin: valtaapitävien toimia tulee aina tarkastella luupin alla ja rikoksista langettaa niistä asetetut rangaistukset. Mutta sijaiskärsijöitä ei koskaan pidä lyödä vain siksi, ettei korkeimpaan tahoon päästä käsiksi.

Duunit nippuun ja auttamaan!

Mutta takaisin Luukkubluesin maailmaan. Tänä vuonna vietetään Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuotta, ja sen innoittamana päätin kätilön tehtävieni lisäksi liittyä asukaslehden toimittajarivistöön ja haastattelin kolmea auttamisen ketjussa toimivaa linkkiä: Erik Lydéniä, Raija Turusta ja Lauri Meriläistä.

Suomen Punaisen Ristin, Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma Etvon ja Tampereen vapaaehtoisen palokunnan riveissä toimivan trion tarinat piirtävät esiin sitä suomalaisuutta, jonka voisi lööppien ja gallupien perusteella luulla jo kuolleen tästä maasta. Vaan ei, vielä löytyy heitä, jotka ovat valmiit laittamaan omat duuninsa nippuun lähteäkseen auttamaan muita. Trion mietteistä voi niin ikään lukea Luukkubluesin uusimmasta numerosta. Lukuiloa!

Jos Juha Torvinen joskus kyllästyy keikkailuun ja kitarointiin, hän voi aina elättää itsensä juoruilemalla. Tämä ilmenee Anssi Kelan blogista, jossa Torvinen ylsi keksimällään juorulla viiden parhaan joukkoon. ”Tiivis, simppeli ja toimiva!”, suitsuttaa tuomarina toiminut Laura Rantanen. Pidin myös Ikeaan sijoittuvasta ja kunniamaininnan saaneesta juorusta, jonka skuuppiarvoa ei voi rahassa mitata. ;)

Mikko Kuustonen ja Anssi Kela todistavat, että sähköpostin avulla voi hioa sanoittajan taitojaan. ;) Materiaalina käytetyistä otsikoista voisi päätellä, että maailmassa on kaikki hyvin, kun toimittajien tarmo ja kallis palstatila käytetään tämän tason tapahtumiin.

Sanojen vastapainoksi viikonlopun voi ottaa vastaan myös kuvien voimalla. Norpatti alias Milla Paloniemi hallitsee viivan, ironian ja tosielämästä tarinoinnin. PS. Kyllä osaa, Kiroileva siili sen todistaa.

Tänään nostan framille kolme blogia, joiden antiin olen ihastunut ikihyväksi ja joihin toivoisin teidänkin, rakkaat lukijat, perehtyvän.

Ensimmäiseksi kierrätän liikenteen Ei oo totta -blogiin, jota pitää kirjoittamisen ja kouluttamisen ammattilainen Katleena Kortesuo. Tänään hän ilahdutti vinkkaamalla verkossa toimivasta oivasta leffapalvelusta. Hän sai minut myös häpeämään — ja syystä! — kollegoideni puolesta. Olen tosin mielipiteessäni ankarampi kuin Katleena: puolustuskyvyttömiä ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen käyttävät toimittajat ovat oman ammattikuntani pohjasakkaa. Media on maailman mahtavin ase, ja toimittajien tulee käyttää sitä harkiten.

Seuraava rasti tarjoaa sykähdyttäviä tunnelmapaloja ja silmäkarkkeja meiltä ja muualta maailmalta. Taitavasti sommitellut valokuvakollaasit ovat suomeksi ja englanniksi kirjoitetun Lumo Lifestyle -blogin säännöllistä antia. Tänään kurkistetaan oravan pesään. Viime viikot kävijöitä on hemmoteltu Ranskan-tuliaisilla, mikä on saanut matkakuumeeni nousemaan jo hälyttäviin lukemiin.

Kolminapaisen blogikierroksen päätepysäkiksi olen valinnut ruotsinopettajan arjesta ja työpäivistä kertovan sarjakuvan Saukon Taivaspaikka. Sinne sukellan, kun kaipaan aherruksen keskellä pientä piristystä. Toimii!

PS. Olin vähällä päästää käsistäni virheellisen otsikon. Liian nopeaan naputtavat sormet muuttivat kolmannen sanan muotoon kivulla. Olisihan sekin analyysi toki mallannut näihin blogeihin, mutta päätin pysyä alkuperäisessä otsikossa. ;)

Istuin eilen pitkän koulutuspäivän päätteeksi junassa ja silmäilin ilmaisjakelulehteä. Katse osui tv:stä ja lukuisista lehtihaastatteluista tuttuun mieheen, Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilaan, jolta ilmoituksen mukaan voi tilata runon.

Kyse on Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjasta, jolla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta ja -neuvontaa. Viiden euron hintaisella tekstiviestillä saa Jaakolta runon. Päätin siltä istumalta ilahduttaa itseäni ja samalla auttaa muita. Ja kas, tällainen teksti ilmestyi kännykkäni näytölle:

Katselen järvelle. Sataa.
Taidan rakastaa sinua.
Tai ainakin:
päivä on tyhjä.
Sinun kanssasi:
soutelisin järven selkää
ja nauraisin pisaroille.

Loppumatka sujui runon ansiosta kevyemmin, vaikka varsin hyvin tiedän, etteivät rivit olleet minulle kirjoitettuja tai tarkoitettuja. Mutta sanojen voima on ihmeellinen, ne herättävät muistoja ja synnyttävät mielikuvia. Taidan tänään tilata runon Maaritilta. :)