Arkisto kategorialle ‘Runot’

Taivaalle jo aamuyöstä kivunnut tulipallo maalaa liekehtivällä valollaan järvenpinnan niin kirkkaaksi, ettei sitä pysty paljain silmin katsomaan. Korjaan aurinkolasien asentoa ja vilkaisen kelloa: on iltapäiväkahvin aika. Lasken Flashin käytöstä kertovan oppaan käsistäni ja huokaisen. Tietotekniikan ihmeellisessä maailmassa tunnetaan pikanäppäimet muttei oikotietä oppimiseen.

Aika on juossut tänä vuonna hämmentävän nopeasti, enkä voi kuin ihmetellä kalenterin julistamaa totuutta. Jo toinen päivä kesäkuuta! Miten toivoisinkaan taikasauvaa, jolla hidastaisin minuuttien tasaista ravia. Siinä voisi olla vaahteraa, feeniksinsulkaa, ehkä yksisarvisen jouhta… No, sadut sikseen. Tänä suvena päivät täyttyvät opiskelusta, multimediasta, teksteistä, dokumenteista, komennoista ja komponenteista. Heinäkuuksi toivon poutaa ja pumpulipilviä, sillä olen jo tehnyt paikkavarauksen Pirkanmaan kauneimman lahden laiturille.

Uuno Kailas kirjoitti runon Hyttynen ja muurahainen (julkaistu vuonna 1933 runokokoelmassa Punajuova, WSOY), joka ilmiselvästi soimaa joutilaisuutta rakastavien elämänasennetta. Tarinan kruunaa hyytävä loppu: kalma koittaa leikkivälle laiskajaakolle. Aion uhkakuvista huolimatta sujahtaa kesällä myös hyttysen nahkoihin, sillä ilman lystiä en tahdo elää. Velvollisuuksia vähennän jo nyt. Suomeksi se tarkoittaa, että Viides rooli -blogi siirtyy telakalle, eikä uusia postauksia ole luvassa pariin kuukauteen. Toivotan kaikille antoisaa, mieltä avartavaa ja rentouttavaa kesää. Leikkikää, ystävät!

Kesäpäivänä, peräti hyvällä miellä,
tapas hyttynen muurahaisen tiellä.

Se hyttynen hyrisi iloista virttä,
ja se muurahainen raahasi hirttä.

– Mihin sellainen hoppu? – Ma rakennan pesää!
– Mitä turhia! Leikkisit. Vielä on kesää!

Ei enempi pieksänyt toinen suuta,
vaan raahasi, raahasi puuta.

Ja hyttynen katseli häntä tovin.
Ovat muutamat – tuumi se – tyhmiä kovin.

Kesän riemuja eivät malta ne maistaa,
vaan puurtavat työssä, kun aurinko paistaa.

Mut toista on minun: en hetkiä tuhlaa,
joka ainoa päivä mä vietän juhlaa.

– – –

Tuli ahmatti syksy ja nieli kesän,
lumin peitteli muurahaisen pesän.

Mut sisällä siell’ oli lämmin olo. –
Oli hyttynen kylmään kuollut, polo.

Mainokset

Kävin tiistai-iltana Hämeenlinnan Verkatehtaalla kuuntelemassa runoilija Heli Laaksosta, joka reissaa parhaillaan Suomea eestaas Tervessi Peippometäst! -runopyörtyeensä kanssa. Uskomaton mimmi: hän seisoi lavalla puolitoista tuntia – esityksen liikunnallisesti jännittävin osuus nähtiin alussa, kun hän käveli kulisseista – ja kuljetti kuulijoita miten mieli.

Runoja Heli luki sekä aiemmista julkaisuistaan että pari viikkoa sitten ilmestyneeltä Peippo vei -kokoelmasta. Parasta illassa oli kuitenkin hänen tarinointinsa. Yleisö sai kuulla niin runojen synnystä, rakkaan ja jo nyt edesmenneen mummun opetuksista, Einosta ja Matista (Helin autot, entinen ja nykyinen), matkasalmiakista, peipoista, karhuista, lehmistä kuin kärpässienien tutkijastakin.

Murheet kömpivät sänkyyn kuin marsut

Heli Laaksonen on koulutukseltaan suomen kielen maisteri, joten ”pitkä suami”, kuten hän kirjakieltä kutsuu, on runoilijalla hallussa. Mutta se ei taivu ilmaisemaan sydämelle läheisiä asioita; niistä kertomiseen tarvitaan oma murre.

Kirjoittamista Heli on luonnehtinut eräänlaiseksi tilinteoksi, jonka avulla hän voi vapautua sisälleen kertyneistä murheista, riemuista ja huolista. Päivä, jolloin ajatus kulkee ja runoja syntyy, on juhlapäivien juhlapäivä: vappu, joulu ja kaikki muu! Mutta aina elo ei ole iloa. Kun runoilija menee maate, ”murheet kömpivät sänkyyn kuin marsut, ja niin sitä vain makkaa ja murhettuu”.

Heli Laaksonen pitää verkossa mainiota kiertuepäiväkirjaa. Ylpistyin aikas tavalla, kun luin, että Verkatehtaan yleisö oli tehnyt ennätysmäärän ehdotuksia Helin runotoivomuslasipurkkiin. Se siitä hämäläisestä jahkaamisesta. Kaikki toiveita runoilija ei valitettavasti ehtinyt lukea, koska  ”talon vuakra-aika rupes loppuma”.

Hesarin kriitikko ei täysin innostunut Heli Laaksosen Peippo vei -runokokoelmasta, mutta voin vakuuttaa täydestä sydämestäni, että livenä homma toimii. Lopuksi kopioin raapaisevan runon ko. uutukaisesta (s. 57). Nimeltään se on

Erokirje

Juu,
mul jää peräkärry.
Ota sää toi sika,
siit o sul ilo kaua.
Alakaapis on teil peruni.
Muut kaik myyntti,
en tahro et mikkä meist muistutta
ja muistutta kuitenki.

Jänes o juassu yli pello.
Jälje o juaponknapis.

Lisäys 17.3. klo 13

Heli Laaksonen on peippoineen Radio Yle1:n Kultakuumeessa haastateltavana perjantaina 18.3. klo 15.15.