Arkisto kategorialle ‘Rikasta arkea’

Tänään palaan menneeseen. Samalla toistan tärkeän eleen, jotta näkisin paremmin huomiseen.

Vuosi oli 2007, juostiin sen loppusuoraa. Minulla oli ilo haastatella oman alani konkaria, esikuvaakin. Toimittaja Mirja Pyykkö kertoi ajatuksistaan, elämästään, periaatteistaan ja valinnoistaan.

Olen sittemmin palannut usein erään hänen esittämänsä muistutuksen äärelle: elämä on puntarissa joka hetki. Pyykön mielestä on tärkeää miettiä ajoissa, millaista elämää tahtoo elää. Onko tämä työ, tämä avioliitto, tämä elämäntyyli sellainen, jota oikeasti haluan?

”Nykyään paineet on tehty niin koviksi, että ihmiset vain suorittavat elämänsä, he suorittavat työnsä ja he suorittavat avioliittonsa. Jos ei koskaan pysähdy miettimään oman elämänsä arvoja, eläkkeelle siirtyminen voi osoittautua kohtalokkaaksi, koska viimeistään silloin joutuu kohtaamaan tekemiensä ratkaisujen saldon.”

Niin, se ele. Nostin esiin henkisen peilin. Se kuvastakoon seuraavat viikot todellisuuden, haaveideni ja tavoitteitteni keskinäisiä kytköksiä ja ristiriitoja. Saldon arvioinnin jälkeen on muutosten aika.

Tänään pakisen hetken ruumiinkulttuurista. Vietin piiitkän viikonlopun ystävien luona Tampereella, ja osan päivistä kulutimme puunkaatotöissä. Tai no, rehellisyyden nimissä lienee syytä täsmentää: puunkaadosta vastasi täysiverinen metsuri, joka 30 vuoden ammattitaidolla kaatoi puut sentilleen siihen suuntaan kuin toivomus oli. Me muut seisoimme rivissä ja osoittelimme kuin varakkaat amerikkalaisrouvat sormella seuraavia kohteita: tuo, tuo, tuo ja tuo!

Siinä meinasi maisemanhoito karata käsistä, kun metsurilta työ kävi niin vaivattomasti. Puolessa tunnissa hän kaatoi kahdeksan puuta. Sitten tulimme järkiimme.

Kun metsuri oli saanut palkkionsa ja päälle makoisat pullakahvit (joukossamme oli ehta leipuri, joten nisut olivat vastustamattomia), ryhmä rämä ryhtyi hommiin: katkomaan, karsimaan ja kantamaan. Kuulostaa kepeältä, eikö?

Voin kertoa, että kahden viime kuukauden aikana satanut lumi teki urakasta harvinaisen raskaan. En ollutkaan aiemmin kuskannut pöllejä reiteen asti ulottuvassa hangessa. Vei kotvan, ennen kuin saimme tampattua jonkinlaiset polut, mutta myöhemmin, kun väsymys alkoi syödä voimia, niistäkään ei tuntunut olevan hyötyä. Askel lipsui, ja jokainen meistä pelmahti ajoittain pyllylleen, mutta pehmeä lumi oli onneksi kankuille armollinen.

Saimme yhden päivän aikana kaksi ja puoli täysikasvuista koivua palasteltua niin, että keväällä ne voidaan pilkkoa klapeiksi. Miten hyvältä tuntuikaan illalla kivuta saunan lauteille nauttimaan mieltä ja hiertynyttä hipiää hellivistä löylyistä! Se ei kuitenkaan onnistunut poistamaan hartioihin ja alaselkään iskenyttä kipua. Tunnustan avoimesti, ettei tietokonetyöläisen kunto riittänyt lähimainkaan siihen fyysiseen ponnistukseen, jota puunkaadossa olisi tarvittu. Syvä kumarrukseni teille, metsien sankarit! Tämän oppitunnin jälkeen osaan arvostaa taas piirun verran enemmän puualan ammattilaisten työtä.