Arkisto kategorialle ‘Rainat’

Lasse Pöysti osaa yllättää. Niin eilenkin, kun hän piti pienen kiitospuheen saatuaan Betoni-Jussin merkittävästä elämäntyöstä suomalaisen elokuvan parissa. Pöysti kiitti kahta järjestäjää, joista toisen hän oli tavannut 1940-luvulla, toisen pari vuosikymmentä myöhemmin. Miten hieno teko — nostaa valokeilaan ammattiryhmä, jota koskaan ei mainita saati palkita missään, mutta jonka panos on korvaamattoman tärkeä jokaisessa elokuvassa, ja myös teatteriesityksessä.

Minulla on ollut ilo saada haastatella Lasse Pöystiä Teatteri-lehteen. Juttu löytyy Taivaannapa-sivustolta. Siinäkin Pöysti muistuttaa, ettei näyttelijä selviydy yksin. Aina tarvitaan juuriharjaa, so. ihmisiä, jotka seuraavat näyttelijän elämää, valintoja ja tekoja sekä kehuvat tai haukkuvat tarpeen mukaan. Tarkemmin ajatellen, sellaisiahan me tarvitsisimme kaikki!

Mainokset

Viimeinen elokuva?

Posted: syyskuu 30, 2009 in Arjen ilot, Rainat
Avainsanat:, , , ,

Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, astronautti Jeffrey Williams lähtee tänään kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Hän on kertonut valmistautumisestaan ja ajatuksistaan Twitterissä, samoin tekevät astronautit Mike Massimino ja Mark Plansky.

Eilen Jeffrey Williams paljasti katsovansa lehdistötilaisuuden jälkeen leffan. En halua manata katastrofia, mutta jokainen avaruuskapselin laukaisu sisältää suuren riskin. Lähtö voi jäädä Williamsin viimeiseksi. Viestissään hän kertoi katsovansa perinteisen (”tradtional”) elokuvan, ja mitä löytyikään linkin takaa: Vladimir Motylin vuonna 1969 ohjaama Autiomaan valkoinen aurinko.

Jäin miettimään, minkä rainan valitsisin, jos vastassa olisi tilanne, että aavistaisin tai tietäisin sen olevan viimeinen elokuva, jonka näen. Chaplinia? Marxin veljeksiä? Kauhuleffaa en ainakaan, vaikka pidänkin Hitchcockin tuotannosta. Casablanca on aika vahvoilla, samoin Piukat paikat. Disneyn Fantasia? Bambi? Vai pitäisikö valita jotakin uudempaa — Neljät häät ja hautajaiset vai Rakkautta vain? Magnolia? Vai sittenkin klassikko: Seitsemän samuraita. Vaikea kysymys.

Samat tekijät.
Sama meininki.
Uusi tarina.

Tämän halusinkin kuulla. Olisi nimittäin sääli, jos Rare Exports -lyhytelokuvien mustaa maailmaa olisi suuren yleisön nimissä ryhdytty liudentamaan ja sävyjä pehmentämään. Mutta ohjaaja Jalmari Helander ilmoittaa jämäkästi, että nyt joulupukille palautetaan alkuperäinen maine. Unohtakaa amerikkalaisten lanseeraama versio; tuo Ho-ho-ho! -mies, joka juo Cokista ja sukeltaa savupiipusta tolkuton lahjakasa harteillaan. Nyt valkokankaalla nähdään satoja vuosia vanha rotu, jolla on pedon voimat ja vaarallinen luonne.

Kuinkahan monta kertaa olenkaan klikannut juutuubista Jalmari ja veljensä Juuso Helanderin käsikirjoittamat Rare Export Inc ja Rare Exports Inc — Safety Instructions -rainat. Niiden sysimusta huumori, taitava näyttelijäntyö, tyylikäs leikkaus ja kertojana toimivan Jonathan Hutchinsin ääni luovat yhdessä poikkeuksellisen antoisan katsomiskokemuksen. Ja nyt harras toiveeni toteutuu: tarina saa jatkoa. Pitkän elokuvan kuvaukset aloitetaan runsaan kuukauden kuluttua Øverbygdissä, Pohjois-Norjassa.

Tarina käynnistyy, kun Korvatunturilla kaivauksia tekevä kansainvälinen tutkimusryhmä löytää 486 metrin syvyydestä joulun tarkimmin varjellun salaisuuden. ”Sen jälkeen joulu ei ole enää entisensä”, tekijät kertovat. Päähenkilöksi elokuvassa nousee pieni Pietari-poika (Onni Tommila), joka ainoana uskoo Joulupukkiin. Totinen metsästäjä- ja kouluttajatrio (edellisissä osissa Tommi Korpela, Tazu Ovaska, Jorma Tommila) on mukana menossa nytkin. Luvassa on myös opetettuja poroja. Mutta sen enempää juonipaljastuksia ei heru.

Kiinnostavaa on se, että suomalaisten ”erilainen joulutarina” (kyse ei todellakaan ole lastenelokuvasta) on herättänyt maailmalla huomiota jo nyt, ja kansainväliset rahoittajat ovat avanneet raha-arkkunsa. Elokuva on suomalais-norjalais-ranskalais-ruotsalainen yhteistuotanto, mutta — kuten tekijät korostavat — taiteellinen vastuu on ja pysyy suomalaisilla. Ensi-iltansa Rare Exports saa 3.12.2010. Lisätietoa löytyy elokuvan nettisivustolta.

En muuten ole ainoa fani. Tuottaja Antti Toiviainen kertoi tämänaamuisessa infossa, että rainat ovat saavuttaneet kulttiaseman. Netissä ne ovat saaneet jo lähes 2 miljoonaa katsojaa. Ei paha, kun ottaa huomioon, että alun perin mainostoimiston asiakkaille suunnattu joulutervehdys (1. osa) tehtiin omakustanteena ja kuvattiin Inkoon maisemissa.

Tähän hulluun teeseuraan tahdon mukaan! Voi kunpa maaliskuu tulisi pian, pian, pian! Puhun tietenkin Ihmemaassa seikkailevasta Liisasta ja hänen uusista, oudoista ystävistään, jotka ohjaaja Tim Burton on päättänyt esitellä omintakeisella tyylillään.

En taatusti ole ainoa, joka on langennut Johnny Deppin lumoon, mutta uusi raina ei ole vain yhden charmöörin varassa. Ihmemaassa mellastaa mainio kaarti: muun muassa Alan Rickman, Stephen Fry, Christopher Lee, Helena Bonham Carter, Lindsay Duncan ja Noah Taylor. Fantasian ystäville on tarjolla maistiaisia täällä.

Naisten maailmasta

Posted: huhtikuu 15, 2009 in Kulttuurin kentällä, Rainat
Avainsanat:,

Helsingissä käynnistyy ylihuomenna naisten tekemiin elokuviin keskittynyt Artisokka — Helsinki Woman Film Festival. Bio Rexissä esitetään kolmen päivän ajan vahvoja naistarinoita, muun muassa kanadalaisen Jean-Marc Valléen ohjaama Nuori Victoria, joka kertoo Englannin kuningatar Victorian elämän myrskyisistä alkuvuosista. Elokuvan käsikirjoitus on Julian Fellowesin käsialaa, ja sen ovat tuottaneet Martin Scorsese ja Yorkin herttuatar Sarah Ferguson.

Festivaali käynnistyy vahvasti perjantain Suomi post mortem -lyhytelokuvasarjalla, jossa luupin alla on koulusurmien jälkeinen Suomi. Tänä vuonna ohjelmistossa on myös klassikkoelokuvia ja Bollywood-spektaakkeli. Lisäksi tapahtuma kokoaa yhteen suomalaisia huippuohjaajia ja -tuottajia keskustelemaan elokuvanteon tuotantokulttuurissa tapahtuneista muutoksista. Artisokan koko ohjelmisto ja lisätietoja löytyy —> täältä. Sivustolta selviää myös festivaalin erikoisen nimen alkuperä.

No niin, vuosi 2009 on alkanut ja hyvältä näyttää: aurinko hohkaa ensimmäisenä aamuna pilvettömältä taivaalta ja mieli askaroi jo lähiviikkojen ja -kuukausien tapahtumien parissa. Tulossa on kiireinen kevät.

Nyt voin paljastaa sen, mihin olen paneutunut viime kuukausien aikana. Olen kirjoittanut näyttelijä Heidi Krohnista elämäkerran, joka ilmestyy helmikuussa. —> Elämäni kivet -kirjan on taittanut Tarja Petrell ja kustantajana on Like.

Voi, millainen matka se onkaan ollut! Tiedän, olen onnekas ja etuoikeutettu saadessani kuunnella hauskasti ja terävästi kerrottuja muisteluja menneiden vuosikymmenten elokuva-, teatteri- ja kulttuurihistoriasta. Puhumattakaan Heidin matkakokemuksista. Hän on reissannut ympäri maailmaa ja sukeltanut rohkeasti vieraisiin kulttuureihin, kokeillut, haistanut ja maistanut paikallisia makuja.

Merkintäni otsikko tulee Heidin tunnetuimmasta elokuvaroolista, Frans Emil Sillanpään romaaniin pohjautuvasta ja Jack Witikan ohjaamasta elokuvasta Silja — nuorena nukkunut, joka sai ensi-iltansa huhtikuussa 1956. Vuotta aiemmin oli käynnistynyt Heidin uran merkittävin kausi, yli 40 vuotta kestänyt teatteritaival. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1995, mutta turha luullakaan, että rouvan veto olisi siihen loppunut. Pah! Heidi on malliesimerkki naisesta, jonka kalenteri on seniorivuosina täyttynyt kiinnostavista ja mielen virkeänä pitävistä riennoista. Siinäkin mielessä hän on innoittava esimerkki.

Kunhan kirjan julkaisupäivä lähenee, palaan satavarmasti aiheen äärelle. Nyt suunnistan lenkille ja nautin täysin siemauksin auringonvalosta. Joulunpyhien aikana ilmestynyt pelastusrengas on saatava katoamaan!

Uusi vuosi, uusi alku

Posted: joulukuu 31, 2008 in Musiikki, Rainat
Avainsanat:, ,

Takana on ruhtinaallinen viikko ystäväperheen hyvässä huomassa: paljon sanoja, paljon naurua, paljon joutilasta lekottelua elokuvien, kudinten ja sesonkiherkkujen äärellä. Joukkoon mahtui myös suruviestejä ja vakavia hetkiä sairaalapotilaan vierellä.

Uusi vuosi pyörähtää käyntiin huomenna, ja jo nyt tiedän sen sisältävän kaikki räsymaton värit, myös ne mustat raidat. Mutta ennen sitä laitan toivon sävelet soimaan. Vuoden vaihtumisen kunniaksi tarjoilen klassisia säveliä Walt Disneyn animaatioiden höystäminä.

Ensimmäisellä rainalla soi Modest Musorgskin Yö autiolla vuorella ja toisella Franz Schubertin Ave Maria. Katkelmat ovat peräisin vuonna 1940 ensi-iltansa saaneesta Fantasia-piirroselokuvasta, josta pidän todella paljon. Viimeinen kuva välittäköön toivotukseni: pimeyden yö petoineen ja pelkoineen jääköön historiaan ja auringonsäteiden myötä koittakoon uusi päivä, uusi vuosi, uusi loistelias alku.