Arkisto kategorialle ‘Musiikki’

Tyrkkäsin kuukausi sitten Sunnuntaiklassikon avulla valokeilaan Aku Ankan, tänään nostan framille toisen fiktiivisen sankarin; urhean pollarin, jolle kelpaa juomaksi vain neljän ruusun Bourbon. Arvasinhan minä – suurin osa teistä jo tunnisti miehen. Kyseessä on tietenkin Jerry Cotton.

Levyn historia juontaa 1970-luvun lopulle, jolloin tamperelaisbändi Kontra levytti The Kinks -yhtyeen biisin Jack the Idiot Dunce. Rullaavaa menoa alusta loppuun, mutta vähempää tuskin voisi odottaa lainvalvojalta, joka ajaa punaisella Jaguaarilla. Suomenkieliset sanat, jotka jaksavat naurattaa ainakin minua vuodesta toiseen, ovat laulusolistina toimineen Mauri ”Moog” Konttisen käsialaa.

Lisää mainiota musiikkia lepopäivän ratoksi löydät Sunday Classic 2011 -listalta.

PS. Verkkoyhteys on ollut poikki eilisillasta asti, joten surffailen toistaiseksi nettitikun voimin. Levyjen kuuntelua en voi edes harkita, joten kommentoin muiden valintoja vasta, kun AinaCom Oy on saanut vian korjatuksi.

Jethro Tull taitaa olla minulle kevään airut. Kaksi vuotta sitten tähän samaan aikaan päästin Sunnuntaiklassikoissa irti hullun huilumiehen, Ian Andersonin, jonka tulkinta Bouréesta on väkevä ja vimmainen. Tänään sama bändi valloittaa lavan, vaikka nytkin kyseessä on enemmän tai vähemmän yhden miehen show. Olkaa hyvä, luvassa on kesäisen sateen pisaroimia ruusuja ja unikoita, tanssia ja virkistävää olutta: Songs from the Wood. Livetaltiointi on vuodelta 1977.

Muita elämää suurempia pelimanneja löydät bloggaajien Sunday Classic 2011 -listalta.

Kaksi viime päivää olen viettänyt ystävien seurassa. Perjantaina kuuntelin miehistä puhetta; pohdimme remonttia, seinien maalaamista, värejä, vanhalle äidille hankittavaa kännykkämallia, tulevaa lomautusta, yhteistä matkaa. Eilen oli naisen logiikan vuoro. Keskiössä olivat tunteet ja järki: hajonnut perhe, ahdistus, rakkaus, intohimo, kirjoittaminen, musiikki, matkat, unelmat ja tavoitteet. Tänään mietin vaihdettuja sanoja ja olen onnellinen: minulla on ystäviä, joiden kanssa voin puhua mieltäni askarruttavista ilmiöistä ja satuttavista asioista. Ja kääntäen: olen muille tärkeä ja luotettava ystävä, jonka kanssa voi jakaa ilot, surut, kivut ja haaveet.

Sunnuntaiklassikoksi nostan kaksi laulua, ulkomaisen ja kotimaisen ylistyksen ystävyydelle. Ensin ääneen päästetään Carole King, joka esittää 40 vuotta sitten kirjoittamansa laulun You’ve Got a Friend. Konserttitaltiointi on vuodelta 2009. Sen jälkeen kuiskuttelevat Eija Ahvo ja Susanna Haavisto. Ystävät luotaa kahden naisen lujaa suhdetta, jossa voimaa ja lohtua annetaan puolin ja toisin, nyt ja aina.

Bloggaajaringin muunlaisia musiikillisia valintoja voi ihastella ja äimistellä Sunday Classic 2011 -listalla.

Taivaalle kipusi viime yönä ”superkuu”, toisin sanoen täysikuu oli poikkeuksellisen lähellä Maata, minkä vuoksi Kuu näyttäytyi normaalia suurempana ja kirkkaampana. Tunnustan avoimesti olevani kuuhullu, vaikka termi on kuututkija Anne Pöyhösen mukaan jo vanhentunut. Linkin takaa löytyvässä YLE Tampere -toimituksen parin vuoden takaisessa jutussa kerrotaan, miten täysikuu vaikuttaa ihmisiin: putkat täyttyvät ja kätilöillä pitää kiirettä. Luontokin reagoi.

Täysikuu saa luvan toimia myös tämänkertaisen sunnuntaiklassikon (teko)syynä. Brittiläinen Duran Duran julkaisi vuonna 1984 singlen The Wild Boys, jonka tarina pohjautuu alun perin William S. Burroughsin kirjaan. Bändi oli suosionsa huipulla ja jauhoi rahaa kuin Ilmarisen takoma Sampo. Se myös näkyy biisistä tehdyllä videolla, johon ohjaaja Russell Mulcahy vyörytti helvetinkoneita, kyborgeja, ihmissusia ja muuta täysikuutarinoista tuttua väkeä niin, että heikompaa jo hirvittää.

En kuulu Duran Duranin faneihin, mutta villeistä pojista kertovassa biisissä on sellaista potkua, josta pidän. Pinewoodin studioilla tehty video on aikansa lapsi, ladattu täyteen 1980-luvun nousukaudelle tyypillistä isottelua, ja ylipitkäksi venytettynä versiona se syö kappaleen alkuperäistä voimaa. Biisin tenho tuleekin mielestäni huomattavasti paremmin esiin tässä Lontoossa vuonna 2005 taltioidussa konserttiversiossa. Yleisön reaktioista näkee, miten suositusta bändistä on kyse. Duran Duranhan ei ole siirtynyt lopullisesti telakalle, vaikka keikkatauot ovatkin välillä olleet vuosien mittaisia. Sedät jaksaa heilua. :)

Lisää musiikkia? Sitähän piisaa Sunday Classic 2011 -listalla. Tarjolla mm. Piirpaukea, Procol Harumia, The Moody Bluesia. Sukella jo!

Lisäys 24.3.2011
Kappas, sunnuntaiklassikoksi valitsemani pitkän linjan popyhtye saapuu kesäkuussa Suomeen. Pitäisiköhän mennä? ;)

Japania viime päivinä ravistelleet luonnonkatastrofit ja ydinvoimaloiden vuotouhka saivat mieleni apeaksi, ja mietin, pitäisikö minun soittaa sunnuntaiklassikkona jokin ankara ja tunteikas teos. Päätin kuitenkin pysyä aiemmin tekemässäni päätöksessä ja heittää kehiin vaasalaisen punkbändin, Klamydian. Se julkaisi vuonna 1997 Tango Delirium -levyn, jolta löytyy Jari Helinin säveltämä ja sanoittama Aku Ankka -laulu.

Muistan yhä, miten ihanaa oli lapsena uppoutua Ankkalinnan seikkailuihin. Aionkin tehdä nostalgiamatkan Helsingin Ludviginkadulla sijaitsevaan Päivälehden museoon, missä on juuri avautunut Räpylänjälkiä-juhlanäyttely. Ihan heti ei uskoisi, että Walt Disneyn luoma hahmo on ilahduttanut suomalaisia ikioman lehden sivuilla jo 60 vuotta. Kääk!

Myönnän, etten valinnut Klamydian biisiä musiikillisin perustein, vaan laulu saa tällä kertaa toimia todellisen klassikon, äkkipikaisen mutta niin valloittavan ankanpyrstön kantajan, eräänlaisena fanfaarina. Nyt kaikki Ankkalinnan katuja tallaamaan!

Millaisissa tunnelmissa muut musabloggaajat ovat tänään? Se selviää Sunday Classic 2011 -listalta.

Sateenkaari vie maahan satujen
Kerran kuulin mä laulun ihmeistä sadun sen:
siellä taivas on aina sininen
unet kauneimmat siellä aina käy totehen.

Tänään liidetään ajassa taaksepäin aina vuoteen 1939 asti. Silloin sai ensi-iltansa Victor Flemingin ohjaama elokuvamusikaali Ihmemaa Oz, tarina kansasilaisesta Dorothy-tytöstä ja hänen Toto-koirastaan, jotka pyörremyrsky tempaisee sateenkaaren tuolle puolelle. Elokuvan tunnetuin laulu Over the Rainbow on valintani tämän sunnuntain klassikoksi.

YouTubesta löytämäni video on vuodelta 1943, jolloin Dorothya näytellyt Judy Garland esitti yleisömenestykseksi osoittautuneen kappaleen toiseen maailmansotaan osallistuneille amerikkalaissotilaille suunnatussa suorassa radiolähetyksessä. Miten hieno ääni Garlandilla olikaan. Varsinkin laulun loppunousu on komea.

Sateenkaari vie myös eduskuntaan

Over the Rainbow -laulusta on tehty lukemattomia versioita, YouTube on niitä pullollaan. Päätin nostaa esiin kolme. Ensimmäiseksi lavalle nousee Eva Cassidy, jonka versio on viipyilevä ja tunnelmallinen. Samaa ei todellakaan voi sanoa tästä Nina Hagenin tulkinnasta, joka artistille tyypilliseen tapaan lähenee teatteria. Pinkkiin tutuun pukeutunut Hagen on liioittelevine eleineen taatusti konsertin kummajainen, mutta kenellekään tuskin jää epäselväksi, että 1980-luvun punk-ikoni osaa myös laulaa.

Sateenkaaren takaisesta onnelasta ovat laulaneet myös suomalaiset iskelmätähdet, mm. Vieno Kekkonen, Anneli Sistonen, Ritva Laurila ja Reijo Taipale. Suomen Äänitearkistosta paljastui tieto, että myös Suomen Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on levyttänyt kyseisen kappaleen. Hänen tulkintansa löytyy vuonna 1998 julkaistulta hyväntekeväisyyslevyltä Sateenkaaren aikaan. Levyllä laulavat lisäksi mm. Sulo Aittoniemi, Arja Alho, Eva Biaudet ja Pertti ”Veltto” Virtanen.

Nyt en kuitenkaan päästä ääneen eduskunnan laululintuja, vaan areenan saavat Olavi Virta ja George de Godzinskyn johtama orkesteri. Tämän komean tulkinnan myötä surut ja huolet katoavat varmasti. Kevät on taas täällä, i-h-a-n-a-a!

Queen on soinut sunnuntaiklassikoissa useampaankin kertaan, niin tänäänkin, jolloin lavan valloittaa edesmennyt rokkikukko, komearaaminen ja -ääninen Freddie Mercury. Laulu on herran oma, vuonna 1975 julkaistu Bohemian Rhapsody. Olin ällikällä lyöty nähdessäni kyseisen videon laadun – aivan kuin konsertti olisi taltioitu vasta pari päivää sitten. Lataajaksi paljastui musiikkialan yritys Eagle Rock Entertainment, jonka sivustolla – ja nyt seuraa varoitus — vierähtää nopeasti tovi jos toinenkin.

Mutta takaisin asiaan. Freddie Mercury ei esittelyjä kaipaa, sen sijaan kirjoitan esiin ihailuni. Videon alku on rajauksessaan armoton, lähikuva flyygeliä soittavan artistin kasvoista. Ei tarvita kuin muutama sekunti, ja lumous on valmis. Mikä voima, mikä intensiteetti! Kuoro-osuuden alkaessa näyttämö pimenee, vain tarkoin harkitut valonleimahdukset paljastavat tyhjän näyttämön, soittajaa odottavan rumpusetin. Yleisön kuume nousee, kunnes biisin kolmas vaihe pärähtää käyntiin, spoteissa riehuu kitaristi ja aikansa komein rokkikukko rävähtää ramppiin ja ottaa yleisönsä, kevyesti, noin vain. Bändi vetää kuuden minuutin rockoopperansa loppusuoran täysillä ja vie voiton kotiin.

Että tällainen helmi tällä kertaa. Muiden Sunday Classic -valintoja pääsen tutkailemaan ja kommentoimaan vasta maanantaina, sillä viikonloppu kuluu kaukana kotimaisemista.

Lisää musiikkia? Sitähän löytyy Lepiksen ideoimalta Sunday Classic 2011 -listalta!