Arkisto kategorialle ‘Media’

Rakastan pienlehtiä! Niiden sivuilta löytyy päätä ravistavia asioita, ilmiöitä ja mielipiteitä. Ne myös onnistuvat aina kertomaan valtamedian unohtamista ja ylenkatsomista kiinnostavista persoonista.

Uusin ilonaiheeni osui silmiini Sibelius-Akatemian julkaisemasta Sibis-lehdestä (siitä ei ole vielä verkkoversiota). Uusimman numeron (3/2009) Vanhat mestarit -sarjassa ajatuksiaan esittelee Akatemian professori emeritus, urkuri, tutkija Paavo Soinne. Ja millaisella tavalla! Lukija pääsee 1930-luvulta käynnistyvälle aikamatkalle, kohtaa musiikkimaailman suuruuksia, tutustuu alokas Möttösen asentoon ja musiikinopetuksen teemoihin sekä kuulee savolaiskaskuja.

Ensi viikolla 79 vuotta täyttävä Soinne löysi tärkeimmän tutkimuskohteensa, J. S. Bachin musiikin, jo lapsena. Ensimmäinen Bach-lähde oli Anna Magdalena Bachin Pikku kronikka: ”Luin sitä kotipappilan salissa pöydän alla — en siis voinut olla kovin vanha. Pöydän alle joudutaan monista syistä, minut sinne ajoi tiedonjano. Pöytäliinan lattiaan asti ulottuvien rimpsujen suojassa olin kahdestaan lukuelämykseni kanssa. Samassa salissa äitini piano-oppilaat soittivat omia bachejaan: taustamusiikissa ei ollut valittamista.”

Toimiessaan myöhemmin lehtorina Sibelius-Akatemiassa Soinne joutui vuonna 1980 mukaan Akatemian tutkinnonuudistuksen suunnitteluun. Hän kuvaa kokemusta pyörryttäväksi ja paperiseksi sekä kritisoi uudistusten sivuvaikutuksia: ”Mielestäni suunnittelun pitäisi olla kirjallista, ei kokeilua elävillä malleilla, kuten silloin tehtiin. Kun opiskelijoiden vuorokausi ei lopulta riittänyt ylilaajaksi paisuneen opetussuunnitelman toteuttamiseen, ryhdyttiin poistoihin ja muihin sellaisiin välttämättömiin hätäratkaisuihin. En tiedä, syntyikö tutkinnonuudistuksen tuoksinassa pysyviä vaurioita. Potilaat olisi tutkittava.”

Lassi Rajamaan haastatteleman Sointeen lisäksi Sibis-lehdessä esitellään syksyn esikoiskirjailija Marjo Heiskanen, joka joutui luopumaan pianistinurastaan kuulovamman vuoksi, pohditaan yliopistolaitoksen uutta toimintakulttuuria ja tavataan Sibelius-Akatemian uuden hallituksen vahvat vaikuttajat Tom von Weymarn ja Eero Holstila. Lehden voi ostaa mm. Akateemisesta kirjakaupasta tai sen ja noin 170 muuta pontevaa pienlehteä voi lukea ilmaiseksi Kulttuurilehtigalleriassa Helsingin Kaapelitehtaalla.

Mainokset

Olemme kaikki eksyneitä maailmassa

Posted: lokakuu 13, 2009 in Media, Tanssi
Avainsanat:, , , ,

Voima Kustannuksen nettilehdessä, FiFissä, on kiinnostava juttu iranilaisesta butotaiteilijasta Mehdi Farajpourista. ”Samaan aikaan kuin baletti pyrkii kauneuteen, buto taistelee sitä harhaluuloa vastaan, jonka mukaan maailma olisi nyt rauhan paikka”, hän sanoo. Johanna Sarjaksen kirjoitus löytyy täältä. Ja kannattaa tsekata samalla FiFin muukin tarjonta.

Iltapäivälehtien lööppitehtailu ja otsikointi herättävät paljon keskustelua — ja syystä. Tänään jäin ihmettelemään Ilta-Sanomien uutisointia Ulvilassa joulukuussa 2006 tapahtuneesta surmatyöstä. Onko toimituksen — tai etusivun otsikoinnista vastaavan tahon — oletusarvona, etteivät ekonomit tee henkirikoksia?

Uusin Journalisti-lehti (nro 15/2009) tipahti luukusta eilen. Paljon asiaa freelancereiden elämästä, toimeentulosta ja työyhteisöistä. Tuttua faktaa, tuttuja tunteita. Ehkä siksi enemmän kolahti Numeraali-palsta, jossa keskiössä oli raha. Lainaan tekstin sanasta sanaan, niin sen teho säilyy.

”Opetusministeriö antoi kesällä miljoona euroa tukea kulttuurilehdille. Summaa jakamassa oli 132 lehteä, neljätoista verkkolehteä ja kirjastoja. Valtion ensi vuoden budjettiehdotuksessa puolueiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen on varattu lähes 18 miljoonaa euroa. Potin jakaa kahdeksan puoluetta.”

Miltä valta näyttää? Millaisia ovat ihmiset, jotka tekevät koko maailmaa koskevia päätöksiä? Yhden näkemyksen antaa valokuvaaja Nadav Kander, joka on kuvannut Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman tärkeimmät neuvonantajat ja ministerit. Obama´s People -kuvasarja on nähtävissä vuoden 2009 parhaaksi brittiläiseksi web-sivustoksi valitun The Guardianin sivustolla ja kokonaisuudessaan Kanderin omalla sivustolla.

Ihminen kaikkine kerroksineen

Posted: elokuu 21, 2009 in Kirjallisuus, Media
Avainsanat:,

Tänään posteljooni heitti luukusta suosikkijulkaisuni, pitkän kesäloman jälkeen ruotuun palanneen Yliopisto-lehden (8/2009). Aihehaitari venyy tälläkin kertaa laajalle: mansikoista rahapeleihin, guru-ukoista makakeihin ja kauneusjournalismista elämäntapafilosofiin. Hotkin ensimmäiseksi Tapio Ollikaisen jutun runoilija Johanna Venhosta. Jo kuva on herkku. Siinä Venho likistää itseään silmät kiinni kansanrunouden äidin, Larin Parasken, kivistä kylkeä vasten. Wilma Hurskaisen idea toimii hyvin.

Entäpä Venhon ajatukset sitten. Ennen kuin hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, Venho opiskeli biologiaa Jyväskylän yliopistossa. Nyt runoilija tunnustaa alkuvaiheen todellisen syyn: halun kadota luonnontieteisiin.

— Ajattelin romanttisesti väistää ihmiselämän monimutkaisuudet pakenemalla metsään. Kahdessa vuodessa huomasin, etteivät luonnontieteet ole minua varten. Ihminen minua aina lopulta kiinnostaa, ihminen kaikkine kerroksineen.

Onneksi, tuumaan. Venhon runoissa ihminen on aidosti läsnä; ne ovat koskettavia, ja kieli on kaunista, heleää. Kotimatkalla kaivan lehden taas esiin ja suunnistan Arja Tuusvuoren johdolla Savoon: mitähän tutkijat ovat löytäneet mansikoista ja millaisia pölyttäjiä ovat lentäjä-ässät?

Tee meistä juttu! Tästä tulee ihan mieletöntä, ainutkertaista, tosi hyvä pätkä! Siis oikeesti! Tee meistä juttu, jooko?

Olen toimittajaurani aikana joutunut lukemattomat kerrat tilanteeseen, jossa näytelmälle/konsertille/näyttelylle/tuotteille/tms. haluttaisiin maksimimäärä (tai edes pikkuriikkisen) julkisuutta. Median kiinnostuksen kuvitellaan automaattisesti tuovan läjäpäin yleisöä ja/tai ostajia, mikä samalla kasvattaisi myös tekijöiden kassavirtoja. Mutta ei se nyt vain niin mene.

Kaiku Entertainment Oy:n toimitusjohtaja, musiikin kentällä ansioitunut Pekka Ruuska piirtää blogissaan osuvasti mediahypetykseen liittyvät sudenkuopat. Hän kertoo erään hardrokkarin kanssa käymästään keskustelusta, jossa artisti peräsi yhtyeelleen mainostusta, lehtijuttuja ja radiosoiton aikaansaamista. Tämä kun nostaisi kysyntää ja toisi markkinointiin satsatut rahat takaisin. Mutta ei se nyt vain niin mene.

Ruuska käyttää omissa perusteluissaan erinomaista vertausta, saunaa. Kuten kaikki tietävät, kuumalle kiukaalle heitetty vesi synnyttää hyvän löylyn. Mutta yritäpä samaa temppua kylmien kiukaankivien kanssa. Aivan, ei onnistu. Ensin pitää luoda kysyntä, ja musiikin saralla se onnistuu vain hyvien biisien myötä. Keinotekoisesti kysyntää — ja sitä kautta menestystä — ei voi luoda.

Tämä selittää myös sen, miksi tiedotusvälineet tekevät jatkuvasti juttuja entuudestaan tutuista, jopa vuosikymmeniä julkisuudessa lilluneista henkilöistä. Uusia kasvoja kaivataan koko ajan, mutta yksikään toimitus ei tahdo nostaa tulokkaita esiin. Heihin tartutaan vasta sitten, kun nimi on kuuma, kaikkien huulilla. Siksi hinku televisioon on niin kova — ja perusteltua. Ruudusta tuttu naama kun kelpaa kaikille tiedotusvälineille.

Toinen ongelma, jota tosin Ruuska ei ota omissa pohdinnoissaan esiin, on juttujen näkökulma. Tekijät tahtoisivat tietenkin kertoa esityksistään, musiikistaan, taiteestaan ja tuotteistaan sekä niihin liittyvistä motiiveista ja filosofiasta, mutta tiedotusvälineitä sellainen kiinnostaa yhä vähemmän. Mediassa halutaan kertoa tekijöiden elämästä, ihmissuhteista ja henkilökohtaisista asioista. Keskiöön nostetaan tunteet, rakkauselämä ja traagiset kokemukset.

En tiedä teistä muista, mutta itse olen jo aika kyllästynyt emootioiden hirmuvaltaan. Se on myös yksi niistä syistä, miksi luen nykyään niin mielelläni pienjulkaisuja ja blogeja. Niissä näyttäytyy maailma, jonka valtamedian portinvartijat toistuvasti ohittavat. Tosin myönnän tuntevani myös tiettyä häpeää siitä, että bloggaajat — mm. Markku Jokisipilä ja Osmo Soininvaara — päihittävät asiantuntemuksellaan, päättelykyvyllään ja viitseliäisyydellään valtaosan meistä toimittajista. Heidän tapansa käsitellä ja kritisoida yhteiskunnallisia epäkohtia on ihailtavaa, koska he pyrkivät valottamaan taustoja ja etsivät tekojen syitä. Siinä missä nykymedia haluaa luoda draamaa ja synnyttää keinotekoisia konflikteja, Jokisipilä ja Soininvaara hamuavat ilmiöiden alkulähteille.

Blogit — ja sosiaalinen media ylipäänsä — tarjoavat myös oivan väylän kaikenlaisille tekijöille ja heidän hengentuotteilleen. Netti ei sekään välttämättä takaa menestystä, mutta kysynnän se voi synnyttää. Siinä mielessä netti on vastaus tämän merkinnän otsikolle: lepokitka on mahdollista voittaa internetin avulla. Verkossa kylmä voi muuttua kuumaksi.