Arkisto kategorialle ‘Matkakuumetta’

Lupasin pari päivää sitten antaa lisävinkkejä Lontoosta. Museoista nostan esiin kaksi, jotka molemmat kuuluvat kirjallisuuden piiriin. Ensimmäisen osoite on maailmankuulu: 221b Baker Street. Siellä asuu tietenkin Arthur Conan Doylen sankarillinen kaksikko: huippuälykäs salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen uskollinen ystävänsä tohtori Watson.

Sherlock Holmesin huimiin seikkailuihin tutustuin ensi kerran noin kymmenvuotiaana, ja siitä lähtien tämä viulua soittava, käsittämättömän pienistä yksityiskohdista suuria linjoja näkevä yksityisetsivä, joka ajoittain hairahtui synkkiin oopiumiluoliin (lapsena en taatusti tiennyt, mitä ne olivat, mutta vaikuttivat äärettömän kiehtovilta) ja naamioitui niin, ettei Watsonkaan häntä tuntenut, on kuulunut sankareihini. Holmesin olemus on vuosikymmenien kuluessa muuttunut mielessäni, enkä enää osaa sanoa, mitkä hänen piirteistään ovat peräisin kirjoista, mitkä taas näkemistäni elokuvista ja tv-sarjoista.

Yhtä kaikki, oli ilo tallustaa joulukuun pienessä pakkasessa Baker Streetiä pitkin, tervehtiä museon ulkopuolella seisovaa poliisikonstaapelia ja kivuta kapeita rappusia huoneisiin, joihin oli koottu läjäpäin rekvisiittaa ja kiehtovia yksityiskohtia karmaisevista rikoksista, jotka herra Holmes oli onnistunut ratkaisemaan. Yllätyksekseni yläkerrasta löytyi myös tupakkatakkiin sonnustautunut herrasmies, joka minut nähdessään nousi nojatuolistaan, laski kädestään kirjan ja suurennuslasin, suoristi housunlahkeensa ja toivotti kohteliaasti tervetulleeksi kotiinsa. Seuraavasta kerroksesta löytäisin kuulemma tohtori Watsonin huoneet, joihin niin ikään saisin tutustua. Seuraavaksi hän tiedusteli, mistä maasta olin kotoisin, ja toivoi minun kirjoittavan nimeni talon vieraskirjaan. Niin että nyt sitä on sitten keskusteltu sivistyneesti 1800-luvun merkittävimmän rikosten ratkaisijan (tai ainakin häntä tyylikkäästi esittäneen näyttelijän) kanssa. :)

The Sherlock Holmes Museum on viehättävällä tavalla vanhanaikainen museo. Tietokoneita ei ole käytetty lainkaan, missään ei heijastu seinille dioja eikä videoita, vaan esineistö on vanhaa ja ajan patina näkyy. Lasivitriineissä on esillä kirjailijan luonnoksia ja työvälineitä, Sherlock Holmesin tarinoista — Baskervillen koira, Kauhun laakso, Neljän merkki — tuttuja tavaroita, piirroksia, valokuvia sekä muuta ajalle ominaista esineistöä. Kirjojen avainhenkilöitä kuvaavat vahanuket ovat liikuttavan rujoja ja kömpelöitä. Museon yhteydessä on putiikki, josta löytyy kirjojen, videoiden ja muistoesineiden lisäksi piipunpolttajille tärkeitä tykötarpeita.

Ilahduin myös käydessäni Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevassa, vuodesta 1925 asti toimineessa Charles Dickens -museossa, jossa kirjailija asui 1837–1840. Sinä aikana hän kirjoitti Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut ja Oliver Twist -teokset.

Talo oli pakkasen kourissa kolea, mutta aikalaisasuihin sonnustautunut museon henkilökunta tiesi, miten kävijät saadaan lämpimiksi. Tarjolla oli Tupruttelevaa piispaa, glögin kaltaista Smoking Bishop -juomaa, jonka reseptin jokainen sai mukaansa. Ja näin syntyy Dickensin teoksesta A Christmas Carol (Joululaulu) tuttu juoma. Sopii nautittavaksi myös muulloin kuin jouluna.

Tarvitset:

6 Sevilla-appelsiinia
4 unssia sokeria (noin 115 grammaa)
neilikoita
1/4 gallonaa punaviiniä (runsas litra)
pullollinen Ruby-portviiniä

Lämmitä appelsiineja uunissa noin 20 minuuttia, tai niin kauan, että ne saavat kauniin kullanruskean värin. Koristele ne neilikoilla (korkeintaan kuusi kappaletta kuhunkin) ja laita appelsiinit lämmitettyyn lasimaljaan. Lisää sokeri ja kaada joukkoon viini (ei kuitenkaan portviiniä). Peitä malja liinalla ja anna juoman vetäytyä vuorokauden ajan lämpimässä paikassa. Purista appelsiinien mehu, poista kuoret ja mahdolliset siemenet ja siivilöi juoma. Ennen tarjoilua lisää portviini ja lämmitä seos kuumalla liedellä. Pidä huolta, ettei juoma pääse kiehumaan. Tarjoile kuuma juoma lämmitetyistä mukeista.

”…we shall discuss your affairs this very afternoon, over a bowl of Smoking Bishop, Bob!”
Scrooge; A Christmas Carol, 1843

Mainokset

Taas on vuosi vaihtunut ja työpöydälle hankittu uusi kalenteri. Katselen hämmästyneenä lukua — 2010 — ja mietin, miten vauhdikkaasti aika kiitääkään. Ja kun huominen koittaa, on uutta vuotta kulunut taas viikko.

Tämän päivän uutiset ovat keskittyneet säähän. Pakkasennätyksiä lyödään rikki ja taivas työntää lunta kasoittain myös maissa, jotka eivät ole kinoksiin tottuneet. Silmäilin juuri BBC:n sivustoa, jonka mukaan tuhansia kouluja on jouduttu sulkemaan ja autoilijoita pelastamaan poikkeuksellisen suuren lumentulon vuoksi.

Vietin juuri viikon Lontoossa, mutta olin onnekas, sillä matkani osui ajankohtaan, joka suomalaisittain tuntui leudolta, jopa keväiseltä. Aurinko paistoi, linnut liversivät ja lämpömittari sahasi nollan molemmin puolin. Oli ilo talloa Lontoon katuja ja nauttia kaupungin tohinasta. Ja nyt tämä merkintä muuttuu matkaraportiksi, vinkiksi muille ja muistutukseksi itselleni.

Tilasin matkan Ebookers-matkatoimiston kautta. Haluan kiittää minua palvellutta Heliä (en buukannut matkaa netistä, vaan piipahdin Helsingissä käydessäni Kalevankadun toimistossa, sillä halusin asiantuntevan virkailijan apua hotellin metsästämisessä). Hänen ansiostaan päädyin Bayswateriin, todella mukavaan Henry VIII -hotelliin, jonka lattiat narisivat kodikkaasti, mutta perusasiat olivat huippukunnossa: loistava peti, vastikään uusitut suihku- ja saniteettitilat, erinomainen buffet-aamiainen ja aidosti ystävällinen henkilökunta.

Kaltaiseni teatterifriikit viettävät näinä aikoina Lontoossa onnenpäiviä, sillä lukuisat teatterit ovat mukana kampanjassa, jonka ansiosta yleisö voi ostaa lippuja kaupungin suosituimpiin esityksiin häkellyttävän halvalla. Minä suunnistin Novello-teatteriin, jossa esitetään Debbie Allenin ohjaama versio Tennessee Williamsin näytelmästä Kissa kuumalla katolla. Kymmenellä punnalla lunastin itselleni paikan permannon neljänneltä riviltä (lähes keskeltä) ja nautin kolmen tunnin ajan yhdestä elämäni parhaimmista esityksistä. Tuntui aluksi kieltämättä hurjalta, kun Big Daddy puhui Darth Vaderin äänellä, mutta James Earl Jones oli roolissaan häikäisevä. Erinomaisen vastuksen isälleen antoi Brick, jota näytteli Adrian Lester.

Näyttelyistä mainitsen nyt kolme, jotka olivat kaikki esillä suosikkimuseossani, National Portrait Galleryssa. Yleisömagneettina toimi 1960-luvun pop- ja rocktähtiä luotaava Beatles to Bowie. Valokuvamuotokuvien ohella esillä oli harvoin nähtyjä kuva- ja lehtireportaaseja, julkaisemattomia pinnakkaisia, levynkansia ja muuta promomateriaalia. En ole koskaan aiemmin ollut näyttelyssä, jossa niin moni olisi hyräillyt tai laulanut, mutta taustalla soitetut ikihitit saivat lontoolaisyleisön eläytymään täysillä 1960-luvun tunnelmiin.

Saman katon alla oli esillä myös pienimuotoinen katsaus valokuvamallina toimineen Twiggyn urasta. Uskomattoman hienoja valokuvia! Ja taas opin jotakin uutta — olin luullut, että David Bowien Pinups-albumin kannessa poseeraa maestron silloinen vaimo Angela, vaan ei: sehän onkin Lesley Hornby alias Twiggy!

Viimeiseksi katsastin Britannian parhaita otoksia valokuvamuotokuvien saralla. The Taylor Wessing Photographic Portrait Prize 2009 -näyttely oli hieno kokemus. Palkintosijoille yltäneet kuvat löytyvät —> täältä. On sääli, etteivät valokuvat ja taideteokset pysty koskaan verkossa synnyttämään samanlaista lumoa kuin niiden näkeminen livenä, mutta uskon, että sarja puhuttelee netissäkin. Jatkan Lontoon-tuliaisten perkaamista lähipäivinä.

20 vuotta reissuja, 40 vuotta vitsejä. Otsikko on vapaasti suomennettu, mutta siitä on kyse, kun Michael Palin juhlii kesäkuussa uraansa indigO2:n areenalla Lontoossa. Olen kuulunut Palinin faneihin siitä asti, kun näin hänet ensi kerran koheltamassa Monty Pythonin riveissä. Pitäisiköhän yrittää hankkia lippu, keikka kun osuu syntymäpäivälleni… (haaveita, haaveita…)

Olen seurannut Michaelin seikkailuja myös myöhemmin, kuten miljoonat muutkin tällä pallolla. Yle Teema esittää tänä keväänä Palinin vuonna 2003 tekemän matkan Halki Himalajan. Tänään ollaan maailman katolla, Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa.

Minulle oli yllätys, että Palin on julkaissut mainiot matkakirjansa myös netissä. Lisäksi sivustolta löytyy valtava määrä matkoilla taltioituja huikaisevan upeita valokuvia. Olen viime päivinä sukellellut Palinin sivustolla ahkerasti, mikä on nostattanut matkakuumeeni sietämättömiin lukemiin. Tahtoo reissuun, uusia tuulia haistelemaan. Heti!

Teill o sitt fiin girkk!

Posted: Touko 2, 2009 in Arjen ilot, Matkakuumetta
Avainsanat:,

Olen viime päivinä harrastanut kotimaanmatkailua, mikä on ollut myös syynä bloggaamiseni harvaan tahtiin. Pääkohde löytyi tällä kertaa Pohjanlahden rannalta. Olen joskus 1990-luvun puolivälissä piipahtanut Raumalla, mutta kyseessä oli silloin työkeikka, jolta piti nopsaan palata oman työpöydän ääreen. Nyt aikaa oli huomattavasti enemmän, ja myös sää suosi Suomen kolmanneksi vanhimpaan kaupunkiin tutustumista.

Pääosa ajasta kului UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Vanhassa Raumassa, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvun alkupuolelta. Minulle oli yllätys, miten suuresta ja pieteetillä ylläpidetystä alueesta on kyse. En aio heittäytyä tässä matkaoppaaksi, mutta pari vinkkiä annan (ja kehotan tutustumaan linkittämiini kohteisiin: niistä löytyy kasakaupalla infoa, upeita kuvia, hauskoja tarinoita ja historiallisia faktoja). Kävelyreittiin kannattaa ehdottomasti mahduttaa Näkötorni, jonka taidekahvilasta avautuu mainio näkymä kaupunkiin. Sieltä voi bongata myös 30 kilometrin päässä sijaitsevan riidanaiheen, Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen reaktorin rakennustyömaan.

Aikaa kannattaa varata myös Rauman taidemuseolle. Nyt esillä oli raumalaisista muotokuvista koottu näyttely Knupei — Ars Rauma 2009. Loistava kokonaisuus! Eniten ihastuin Kerttu Horilan veistoksiin, Teuvo Salmisen 1960-luvulla tekemiin karikatyyreihin sekä Janne Honkasalon ja Pasi Tammen maalauksiin. Rakennuksen yläkerrassa oli käynnissä remontti. Uusituissa tiloissa avataan 26.6. Eino Valtasen kokoelmasta koottu näyttely, ja näytillä on suomalaisen taidehistorian kärkinimiä: Elin Danielson-Gambogin, Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Eero Järnefeltin ja Victor Westerholmin teoksia.

Ja tietenkin matkalaisille pitää vinkata hyvästä ravintolasta! Sellainen löytyy Anundilankadulta. Wanhan Rauman Kellarin herkut mykistivät ainakin minut. Maistoin myös kahden hurmaavan raumalaisleidin (he neuvoivat tien, kiitos!) suosittelemaa Kellarin tömäystä. Namijuoma, mutta petollisen vahva… Wanhan Rauman kellarissa oli myös mahdollisuus perehtyä Rauman giäleen. Pähkäilen vieläkin, mitä tarkoittaa: ”Ko o rahdun driivann mittseppi, ni o iso jouko hupeve oll”.

Yli viikon jatkunut flunssa on imenyt voimat vähiin eikä pää jaksa tuottaa nerokkaita ajatuksia (onko koskaan tuottanutkaan, hmm…). Siksi annan perjantain edetä hitain askelin, kaivan netin kätköistä esiin yhden suosikkiradiokanavistani, selailen hajamielisesti lehtiä ja matkailuesitteitä (kirjoihin en jaksa keskittyä), haaveilen vihreästä saaresta, haudutan jasmiiniteetä ja lämmitän kanakeittoa, vedän jalkoihin toisetkin villasukat ja mietin syvällisiä: kuinka paljon räkää voi mahtua yhteen pääkoppaan?

Lisäys klo 13.15

Valokuvaaja Hannes Heikura on voittanut tämänvuotisen Fotofinlandia-palkinnon. Suomen valokuvataiteen museon nettisivustolta löytyy otos Helsingin Sanomissa työskentelevän Heikuran ansiokkaita –> valokuvia.

Tuulahdus Japanista

Posted: helmikuu 6, 2008 in Arjen ilot, Matkakuumetta
Avainsanat:,

Tunnustan avoimesti: nyt seuraa mainos. Pääkaupunkiseudulla asuvat ja/tai Helsingissä visiteeraavat suunnistakoot Laivurinrinteelle, jonka alkupäästä, tarkemmin sanottuna numerosta 1, löytyy ihastuttava japanilaista keramiikkaa ja vihreää teetä maahan tuova yritys nimeltään common. Satuin kävelemään viime kesänä japanilaispariskunnan pitämän putiikin ohi juuri, kun he olivat asettelemassa tuotteita esille seuraavan päivän avajaisia varten. Sen jälkeen olen joutunut käymään ankaraa kamppailua itseni kanssa, etten putiikin ohitse kävellessäni ryntäisi sisään ja roudaisi kotiin kassikaupalla elegantteja astioita.

Ja toinen vinkki, tällä kertaa nykytaiteen maailmasta. Kiasman johtaja Berndt Arell on luvannut päivittää –> blogiaan kerran viikossa. Uusin merkintä luotaa museon uusinta tähteä, Nan Goldinin valokuvanäyttelyä. Asiaa löytyy myös på svenska.

Lisäys klo 14.50
Itämaista tunnelmaa on tarjolla myös Lasipalatsin aukiolla, jossa —> juhlitaan tänään kiinalaista uuttavuotta. Alkamassa on Rotan vuosi.

Päätimme kummipoikani äidin kanssa viettää Turistina Tampereella -päivän. Enpä olisi etukäteen arvannut, miten rattoisa rundi synnyinkaupungissani kiertelystä kehkeytyisi. Aitojen matkailijoiden tapaan taltioimme toisiamme nähtävyyksien äärellä tyyliin minä ja muumipatsas, sinä ja Metson portaat, minä ja Kevät-suihkukaivoveistos (tämä on muuten yksi suosikkipatsaistani, terveisiä vain Tuimalle!), sinä ja Verkarannan näyttelyn huopahemmot, minä ja Pyynikin näkötornin kahvilan herrrrrrrrrrkulliset munkit, sinä ja Konttorin tyhjäksi juotu mallasjuomalasi…

Ei, te ette koskaan tule näkemään niitä alkuperäisiä valokuvia, sen verran itsekritiikkiä pitää sentään blogissakin harjoittaa.

Yksi kohteistamme oli Tampereen Taidemuseo, jonka Luovuuden rakentajatnäyttely teki voimakkaan vaikutuksen meihin molempiin. Näyttely on osa Tampereen Kiina-teemavuotta, ja se on yleisölle avoinna 30.9. saakka. Kehotan tutustumaan teoksiin infotiskistä jaettavan näyttelykatalogin kanssa, sillä ilman taustakartoitusta ja kiinalaisten merkkien suomennosta osa teoksista ei avaudu länsimaisen kulttuurin keskellä eläneelle katsojalle, näin väitän.

Näyttely myös muistutti, jälleen kerran, miten vaikeaa on toimia taiteilijana maassa, jossa mielipiteen ilmaisu on tarkoin rajattua. Osa taiteilijoista on passitettu vankilaan tehtyään teoksen/performanssin, joka omasta mielestäni oli lähinnä kiinnostava. Mitään vaarallista en niissä nähnyt – mutta minä olenkin varttunut vapaassa Suomessa, jossa valtaapitäviä ja yhteiskunnan olosuhteita saa kritisoida ilman sanktion pelkoa.

Ihastuin täysin myös toisen näyttelyn antiin. Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa on avoinna 12.8. asti Väreitä-näyttely, jossa on esillä mm. Leena ja Petri Törmäsen, Katja Sandbergin, Teemu Luodon ja Heli Tulimetsän teoksia. Ken piipahtaa tässä kaupungin säästämässä (Luojan kiitos!) vanhassa tiilirakennuksessa, vilkaiskoon ikkunasta ulos. Editse virtaava Tammerkoski on huikea näky.

Lopuksi vinkkaan parista pirteästä blogista. Nuori kollegani, Turun seudulla työskentelevä Kirsi Haapala, on aloitteleva yrittäjä ja pähkäilee Mediksen tavoin media-alan ja oman työllistymisensä näkymiä. Olen lisännyt blogilistaani myös Maaritin, joka raportoi jo lähes vuoden kestäneestä matkastaan. Upeita kuvia, hauskoja yksityiskohtia. Mukana seikkailuissa myös Katja. Miksi löysin tämän hienon reissublogin vasta nyt?!