Arkisto kategorialle ‘Lukuiloa’

Matkan suunnitteleminen on toisinaan jopa hauskempaa kuin määränpäässä vaeltelu. Jotta tulevasta matkakohteesta saisi irti kaiken hyvän, tarvitaan tietenkin oppaita. Verkossa surffailu tuottaa sekin läjäpäin tietoa ja iloa, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun uppoutuu lokoisassa nojatuolissa taitavasti ja eloisasti kirjoitetun matkaopaskirjan tarinoihin.

Suunnitteluvaiheessa kirjan koolla tai muodolla ei ole väliä, mutta matkalukemiseksi tarkoitetun oppaan pitää olla kevyt ja kompakti, toisin sanoen sen on mahduttava taskuun tai pieneen käsilaukkuun. Haluan myös, että teksti on säkenöivää ja taustoittaa persoonallisella tavalla niitä nähtävyyksiä, museoita, reittejä ja ruokapaikkoja, jotka kirjoittaja on nostanut esiin. Vaikka arvostan hyviä valokuvia, en tarvitse niitä mukanani kulkevassa kirjasessa. Näenhän kohteet omin silmin. Siksi piirroskuvitus toimii usein valokuvia paremmin.

Anteeksi, mistä hyllystä löydän matkaoppaat?

Kirjastoissa ja kirjakaupoissa on hyllymetreittäin opuksia suomalaisten suosikkimatkakohteista ja suurista kaupungeista, mutta mikäli matka kohdistuu pienille paikkakunnille, matkakirjan hankkiminen voi olla vaikeaa. Toki sellaisen voi tilata myös verkosta, mutta taskuun mahtuva opas kannattaa mielestäni hankkia vasta perillä.

Näin tein myös pari viikkoa sitten, jolloin matkustin viikoksi Oxfordiin. Olin yllättynyt, ettei Akateemisesta kirjakaupasta löytynyt ainoatakaan Oxfordiin keskittyvää matkaopaskirjaa. En kuitenkaan ollut huolissani, tiesinhän olevani matkalla kaupunkiin, jossa sijaitsee yksi maailman parhaimmista kirjakaupoista, Blackwell´s, jonka pelkästään pohjakerroksessa on kirjoja yli viiden hyllykilometrin pituudelta. Myös kaupunkien matkailutoimistot ovat oivallisia aarreaittoja, ja sieltä löysin tällä kertaa kaiken tarvitsemani.

Dodo paljastaa oppineiden kantapaikat

Oxfordissa sain oppaakseni drontin, mauritiuksendodon. Kyseessä on Philip Atkinsin ja Michael Johnsonin toteuttaman taskumatkakirjan päähenkilö, tai pitäisikö sanoa päävainaja, sillä eurooppalaiset merimiehet ja uudisasukkaat tappoivat drontit sukupuuttoon 1600-luvulla.

Niitä tuotiin myös Eurooppaan, ja yksi päätyi todistettavasti Isoon-Britanniaan. Oxfordin yliopiston luonnonhistoriallisen museon kokoelmissa on nykyään kunniapaikalla drontin muumioitunut pääkallo ja räpylä sekä nykytietämyksen mukaan tehty rekonstruktio. Lähtölaukauksen dronttien renessanssille antoi The Inklings -ryhmään kuulunut kirjailija C.S. Lewis, joka esitteli Dodon lastenkirjallisuuden klassikossaan Liisa ihmemaassa.

Nyt sympaattinen drontti, tai Dodo kuten englantilaiset sitä kutsuvat, on valjastettu kaupungin vetonaulaksi, ja sen antamien vinkkien mukaan minäkin uskalsin astua sisään mahtavista porteista, kurkistella lukuisille pihoille ja etsiä yliopistorakennusten uumenista kappeleita, museoita ja tv-sarjojen kuvauspaikkoja. Samalla humoristinen teksti piirsi esiin menneisyyden ihmiset ja tapahtumat tavalla, josta kaikenlainen pönötys oli pyyhitty pois kuin pölyrätillä. Dodoa minun on myös kiittäminen siitä, että löysin kaupungin parhaimmat pubit, kahvilat, kakkupalat ja teeleivät. Suosittelen!

Mainokset

Runeberg-palkinnon saanut kirjailija Tiina Raevaara pani vanhan bloginsa naftaliiniin ja aloitti uuden, kirjoittamisen iloa ja problematiikkaa monelta kantilta käsittelevän blogin. Alkumetrit ovat veriset, sillä Tiina on mukana Teoksen uudessa Verenhimo-antologiassa, joka sisältää suomalaisia vampyyritarinoita.

”Ikuisessa auringonlämmössä, iloisten ihmisten ympäröimänä ja caipirinha-lasi kourassa on hyvä elää jonkin aikaa, mutta kaukaa on helppo nähdä lähelle.” Tämän tietää Kiia Kolari, joka vietti vaihto-oppilasvuoden Brasilian Ribeirão Pretossa ja koki aikamoisen paluushokin tultuaan takaisin Suomeen. Moni asia näyttäytyi Oulun kotikonnuilla uudessa valossa.

Uudesta näkökulmasta asioita on tarkastellut myös Emilia Ahopelto, jonka ensimmäinen teko täysi-ikäisenä oli erota kirkosta. ”Tapahtukoon minun tahtoni”, kuten hän asian kiteytti. Kaisa Tarvainen taas halusi tentata ystäväänsä jatko-opiskelun ilosta ja tuskasta, ja Minna Lyhty päätti tavata Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen ympäristökasvattajan saadakseen perusteluja, miksi elämämme on syytä panna ekoremonttiin.

Innostus ja sanomisen vimma

Sekä Kiian kokemuksista, Emilian suuresta päätöksestä, Kaisan saamista vastauksista että Minnan raportoimasta luonnonvarojen tuhlaamisesta voi lukea Luukkubluesista, Nuorisosäätiön asukaslehdestä (nro 1/2011), jossa olen toiminut ”kätilönä” runsaan kolmen vuoden ajan.

Käytännössä kätilön työ merkitsee kirjoittajien opastamista ja sparraamista yhdessä lehden päätoimittajan Tytti Laineen kanssa. Ja samaan hengenvetoon tahdon kehua, ei vaan suitsuttaa (!) Luukkubluesin kirjoittajakaartia, joka koostuu säätiön entisistä ja nykyisistä asukkaista sekä henkilökunnasta. Tyttiä ja taittaja Seppo Alankoa lukuun ottamatta koko kööri on lehdentekijöinä amatöörejä, mutta heitä siivittää tärkein: innostus, sanomisen vimma ja halu oppia. Siksi heidän jutuissaan on potkua ja lumoa, vauhtia ja yllättäviä käänteitä.

Esitän myös kiitokseni Marko Saariselle, joka keksi pyytää minut mukaan. On ollut nastaa työskennellä lehdessä, jossa on aitoa tekemisen meininkiä. Poissa loistavat media-alan perisynnit: kyynisyys, pinnallisuus, leipiintyminen. Sitä ilon ja naurun määrää, jota olen saanut todistaa lehtitoimikunnan kokouksissa! Uskon Missouri-Columbian yliopiston tutkijoiden tavoin, että hyvä huumori parantaa tuloksia, monella saralla. :)

Apua asukkaille, kunniaa puurtajille

Olen tarkoituksella julkaissut tämän blogikirjoitukseni samana päivänä kuin eduskunnan perustuslakivaliokunta piti tiedotustilaisuuden niin sanotussa Vanhas-asiassa. Kun entisen pääministerin Matti Vanhasen sekä eräiden muiden Nuorisosäätiön hallituksessa toimineiden henkilöiden toimia ryhdyttiin tutkimaan, puurtajat — kuten kutsun säätiön toimistotyöntekijöitä — joutuivat ennennäkemättömään tulitukseen, jossa niin toimittajilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin menivät välillä puurot ja vellit pahasti sekaisin.

Nostan julkisesti hattua tuntemilleni puurtajille, jotka ovat tehneet parhaansa hoitaakseen tehtävänsä ja keskittyäkseen pääasiaan, Nuorisosäätiön asukkaiden elämänhallinnan tukemiseen, vaikka välillä niskaan on satanut paskaa niin, että heikompi olisi siinä tilanteessa lyönyt hanskat naulaan ja vaihtanut työpaikkaa. Ja jotta kenellekään ei jäisi mielipiteeni valta-aseman väärinkäytöksistä epäselväksi, kirjoitan sen esiin: valtaapitävien toimia tulee aina tarkastella luupin alla ja rikoksista langettaa niistä asetetut rangaistukset. Mutta sijaiskärsijöitä ei koskaan pidä lyödä vain siksi, ettei korkeimpaan tahoon päästä käsiksi.

Duunit nippuun ja auttamaan!

Mutta takaisin Luukkubluesin maailmaan. Tänä vuonna vietetään Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuotta, ja sen innoittamana päätin kätilön tehtävieni lisäksi liittyä asukaslehden toimittajarivistöön ja haastattelin kolmea auttamisen ketjussa toimivaa linkkiä: Erik Lydéniä, Raija Turusta ja Lauri Meriläistä.

Suomen Punaisen Ristin, Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma Etvon ja Tampereen vapaaehtoisen palokunnan riveissä toimivan trion tarinat piirtävät esiin sitä suomalaisuutta, jonka voisi lööppien ja gallupien perusteella luulla jo kuolleen tästä maasta. Vaan ei, vielä löytyy heitä, jotka ovat valmiit laittamaan omat duuninsa nippuun lähteäkseen auttamaan muita. Trion mietteistä voi niin ikään lukea Luukkubluesin uusimmasta numerosta. Lukuiloa!

Tänään nostan valokeilaan ahkeran blogiystäväni SusuPetalin ja hänen huimat tarinansa. Tämä on tarkoitettu kaikille teille, jotka etsitte rakkaillenne persoonallista joululahjaa. SusuPetal tarjoaa rohkean vaihtoehdon. Suosittelen täydestä sydämestäni! :)

”Elämällä on mielekäs raja”, sanoo Ville Sandqvist, Teatterikorkeakoulun Yhteisen opetuksen keskuksen johtaja ja taitava näyttelijä, jonka mukaan rajallisuus vaikuttaa kokemuksiin ja tunteisiin. Ajan hän kokee viidellä tavalla. Samalta sivustolta löytyvät mm. Tutkimusmatka kehoon, Oma ego narikkaan, Juniorit ja seniorit, Teakon trapetsi, Milloin kirjailija juhlii ja Teatterikentän turbulenssi, eli Teatterikorkea-lehden (2/2010) uudet jutut. Kannattaa sukeltaa, luvassa on roppakaupalla hyvää luettavaa!

Teatterissa totuus on aina vaelluksella. – Peter Brook –

Antoisa lukuhetki taiteen parissa

Posted: syyskuu 9, 2010 in Kuvataide, Lukuiloa
Avainsanat:

Mitä eroa on mezzotintolla ja litografialla? Mitä näyttelyvalvoja tekee? Miten syntyivät Sielun puku, Valkoinen morsian ja Perhosen puku? Mitä sanoisit jos uskaltaisit? Miten silkki kulkeutui länteen? Miksi valokuvaaja Jorma Puranen innostui saamelaisuudesta? Ovatko Viivi ja Wagner naimisissa? Näihin ja kymmeniin muihin kysymyksiin antaa vastauksen Espoon modernin taiteen museon uusin EMMA-lehti (nro 3/2010). Oivallista luettavaa, suosittelen.

Vähän on paljon

Posted: elokuu 2, 2010 in Arjen ilot, Lukuiloa
Avainsanat:,

Kirjastossa sormet löysivät kauniin kannen, lehdiltä avautui onnellinen arki, sivut täynnä lämmöllä silattuja sanoja. Eeva Heilalan viime vuonna ilmestynyt Tässä iässä (Tammi) jäi hyllyyn, mutta kotiin kannoin muistissa pari pientä runoa.

Tänä kesänä laitan parvekkeelle
yhden ainoan ruukkukukan.
Harmaaseen kaiteeseen nojaava vieras
tajuaa heti:
Koko kesä mahtuu
noin pieneen tilaan.
Kuin rakkaudentunnustus,
pieni kirje,
ei liikoja sanoja monta arkillista.

Vilkaisen omalle parvekkeelleni. Siellä kesän virkaa toimittaa violetin eri sävyissä sädehtivä ulkokrysanteemi. Miten kaunis se onkaan, ja esiin työntyy yhä vain kymmenittäin uusia nuppuja. Kukkakauppias lupasi sen kestävän pikkupakkasetkin. Ajatella, niin pitkälle jatkuu tämä minun kesäni.