Arkisto kategorialle ‘Kuvataide’

Suunnistin viime sunnuntaina Sastamalaan, tarkemmin sanoen Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon, sillä halusin nähdä omin silmin Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan tekemät maalaukset. Kirkon piha oli täynnä autoja, ja lisää pyrki joukkoon. ”On se mukavaa, että ihmiset tulevat katsomaan tällaista eikä vain sitä huuhaata”, kommentoi itseäni nuorempi nainen kävellessäni pääovelle johtavaa hiekkatietä. Hän oli jo nähnyt teokset ja oli selvästi vaikuttunut niistä.

Kieltämättä hämmästyin, millainen väenpaljous teputti eestaas kirkon käytävillä ja parvekkeella. Lähes kaikilla oli kamera, ja kuvia otettiin kaikista mahdollisista kulmista. Vaikka tunnelma oli lähes tulkoon basaarimainen, kirkon lumoa se ei hälventänyt. Oli aurinkoinen päivä, ja ikkunoista lankeava valo sai uutuuttaan hohkaavat puiset penkit, turkoosilla maalatut kaiteet ja pylväät sekä maalaukset suorastaan loistamaan. Kirkko oli kaunis kuin koru.

Mikään helppo nakki Lavosen ja Rauhalan yhteistyönä toteuttama kokonaisuus ei ole. Varsinkin Rauhalan teoksissaan käyttämä symboliikka ei välttämättä avaudu kaikilta osin, vaikka kuvien innoittajat ja aiheet — Luomiskertomus, Paratiisi ja Syntiinlankeemus — ovat katsojille pääosin tuttuja. Kirkossa jaettu kirjallinen materiaali paljastaa Rauhalan sukeltaneen tähänkin työhön tutkijan pedanttisuudella: jokainen yksityiskohta on perusteltu. Pidän myös hänen periaatteestaan olla kuvaamatta ihmistä (näkyvissä ovat ainoastaan jalanjäljet), koska Paratiisissa keskeistä ovat nimenomaan luonto-, eläin- ja kasviaiheet. Toisenlaisiakin ääniä on kuultu. Sastamalan kaupungin sivustolla eräs kommentoija on sitä mieltä, että ”peurat ja pääskyset ja muut vaikuttavat Pikkukakkosen lavasteilta, uskottavuus puuttuu”.

Lavosen teoksia kyseinen arvostelija ei kommentoi. Ehkä taiteilijan kuvaamat aiheet — Pietari, Paavali, evankelistat, enkeli, Taivaan portin avain sekä 20-osainen Ristin tie — vastaavat paremmin hänen näkemystään siitä, millaista kuvastoa kirkoissa kuuluisi olla. Itse lumouduin myös Lavosen kädenjäljestä. No, myönnetään ääneen (ja tämän blogin lukijat tietävät jo entuudestaan), että pidän Kuutti Lavosen tuotannosta hirmuisesti. Hänen teoksensa ovat syvästi inhimillisiä, ja niissä on ”impressionistisia tuiverruksia ja hulmahduksia”, kuten Tiina Nyrhinen on ilmaissut taiteilijasta tekemässään haastattelussa (Grafiikanlehti 2005, ss. 10–11). Myös Ristin tien väki näyttäytyy paikoin jopa raaoin vedoin, maalauksista henkii suuri kipu, tuska ja hätä. Poissa on kaikki turha hymistely ja kiiltokuvamainen ote, jolla Jeesusta niin usein kuvataan. ”Uskon taiteen voimaan. Se on rinnakkainen kieli”, Kuutti Lavonen sanoo omassa lyhyessä kirjallisessa selostuksessaan. Niin totta, niin totta.

Summa summarum: käykää katsomassa kirkkotaiteen uusinta helmeä. Aukioloajat löytyvät täältä.

Mainokset

”Kuolema ei ole elämän päätepiste, vaan kaksoispiste”, sanoo Osmo Rauhala tässä Valokuvaamo Studio -86:n tekemässä kymmenminuuttisessa videossa, jossa Rauhala ja Kuutti Lavonen kertovat Tyrvään Pyhän Olavin kirkon sisätiloihin tekemistään maalauksista. Kaksikko taustoittaa kiinnostavalla tavalla teosten maailmaa ja omia valintojaan.

Olimme eilen klik-klik-kuvaajan kanssa työkeikalla Tampereella — mukava reissu, johon mahtui hurmaavia leidejä, herkullisia leivonnaisia, muisteluita ja vanhan rieväkylän parasta jäätelöä. Paluumatkalla poikkesimme Iittalassa ihastelemassa naivistien näkemyksiä maailmanmenosta.

Näyttelyssä oli monta mainiota teosta, mutta valitettavasti en löytänyt tätä merkintää varten kuvia meihin suurimman vaikutuksen tehneen, nukketaiteilija Malla Peuran, teoksista. Ne olivat niin sävähdyttäviä, että aion ehdottomasti lähitulevaisuudessa piipahtaa hänen ateljeessaan Lempäälässä.

Naivistit Iittalassa -näyttely on avoinna elokuun loppuun saakka. Ostohaaveet voi kuitenkin haudata, sillä valtaosa teoksista on jo myyty.

Kävin tänä kesänä Amsterdamissa; kanavien halkomassa kaupungissa, johon ihastuin jo ensimmäisellä kerralla 1980-luvulla. Syy reissuuni oli tosiasiassa pako. Täytin vuosia, mutta juhlien järjestäminen ei tuntunut mielekkäältä ajatukselta. Niinpä päätin olla reippaasti itsekäs, pakkasin mukaan rennot vaatteet, lenkkarit ja aiemmilla reissuilla testatun joviaalin matkakumppanin ja suunnistin yhteen Euroopan mukavimmista paikoista.

”Ei kannata ahnehtia liikaa”, opasti ystäväni herra kirjailija lähdön hetkellä, ja samaa mieltä olin itsekin. Olin etukäteen merkinnyt must do -listaani vain kaksi museota, Amsterdamin Historiallisen Museon ja Rijksmuseon. Jälkimmäinen oli remontissa, mutta turisteja varten oli Philips-siipeen pystytetty The Masterpieces, todellinen crème de la crème -näyttely. Kokemus oli ikimuistoinen, suorastaan hengästyttävä, kun katse poimi taidemaailman mestareiden parhaimpia teoksia yhden toisensa jälkeen. Huh-huh!

Rijksmuseon tunnetuin maalaus lienee eittämättä Rembrandtin vuonna 1642 valmistunut Yövartio, ja kieltämättä se on vaikuttava teos. Valitettavasti netissä olevat kuvat eivät koskaan kykene toistamaan alkuperäisiä värejä yhtä häikäisevällä tavalla. Vuonna 2003 valmistunut elokuva Tyttö ja helmikorvakoru (Girl with a Pearl Earring) nosti maailmanlaajuisesti esiin Johannes Vermeerin teokset, joita niin ikään oli otettu mukaan The Masterpieces -näyttelyyn. Löysin kokoelmista myös uuden ihastuksen, Rembrandtin aikalaisen Jan Steenin, jonka maalaukset ovat häikäiseviä, taiturimaisesti tehtyjä ja täynnä tarinoita. Olisin voinut katsoa ja tutkia niitä tuntikausia. Kannattaa silmäillä linkin takaa löytyvän sivuston aarteita, kuvat avautuvat parilla klikkauksella suht suuriksi.

Pieksämäellä toimivan Vaalijalan kuntoutuskeskuksen vanhan pesulan tiloihin perustettiin neljä vuotta sitten Taidepesula, kehitysvammaisille, autisteille ja muille erityistä tukea tarvitseville taiteen tekijöille tarkoitettu oma tila. Kuntouttavan taidetoiminnan lisäksi Taidepesula ideoi ja järjestää näyttelyitä ja on aktiivisesti mukana myös kansainvälisessä taidetoiminnassa.

Nyt Taidepesula on siirtynyt nettiaikaan ja esittelee toimintaansa ja taiteilijoitaan omalla sivustollaan —> Taidepesula.fi. Kannattaa sukeltaa pidemmäksikin aikaa, sillä esimerkiksi Joonas Roposen värikylläiset maalaukset, Petri Morosoffin ideoimat automerkit ja mosaiikkityöt, Iida Toivolan vesivärityöt sekä Sari Moilasen kukkaloisto ovat sanalla sanoen valloittavia.

Piipahdin eilen helsinkiläisessä Galleria Norsussa ihailemassa kahden käsityötaiteilijan, Nina Nisosen ja Nanna Bayerin, upeita teoksia. Minua harmitti kovasti, etten päässyt viime viikolla olleisiin avajaisiin, mutta toisaalta näyttelyn antiin tutustuminen yksin ja omaan tahtiin teokselta toiselle edeten antoi satavarmasti enemmän kuin teosten katsominen iloisesti kuplivan yleisöjoukon keskellä.

Kun tapasin Nina Nisonen edellisen kerran, hän kuvaili työtään jatkuvaksi matkaksi, muotojen, sisältöjen ja merkitysten etsimiseksi. Tavoitteekseen hän nimesi halun luoda ihanasti roheita, elämänmakuisia teoksia, joissa virheilläkin on sijansa. Nina tunnetaan parhaiten persoonallisten uniikkiryijyjen tekijänä, mutta Galleria Norsun näyttelyssä esillä on töitä, joita tekijä itse kutsuu villamaalauksiksi. Osa teoksista oli hyvin meditatiivisia, kuin abstrakteja tauluja, joiden värimaailmaa katsoessa mieli rauhoittui ja syke hidastui. Pysähtymistä vaati myös Portti, punaisen ja kullan taidokas yhdistelmä, joka toi mieleen Kiinan keisariajan ja myytin Suuresta yhtenäisyydestä.

Ihastuin myös teoksiin, joissa seikkailee Ninan alter ego, veikeä apinahahmo, joka milloin tuudittaa vakavana poikastaan, milloin kokee olevansa ansassa, milloin pähkäilee mustien helmien seassa, minne jatkaisi seuraavaksi matkaansa.

Galleria Norsun näyttelyn toinen taiteilija, keramiikka-astioistaan tunnettu Nanna Bayer, hurmasi minut posliiniveistoksillaan kertaheitolla. Fiskarsin Rautarouviin kuuluva Bayer käyttää teoksissaan Neriage-tekniikkaa ja polttaa esineet 1320-asteisessa puu-uunissa. Uniikkiteostensa aiheet hän on tällä kertaa ammentanut vedenalaisesta maailmasta, simpukoista ja meritähdistä.

Ihanaa, kuvataiteilija Alexander Reichstein on tänään saanut lastenkulttuurin valtionpalkinnon! Kuten raati perusteluissaan huomauttaa, Moskovassa 1957 syntynyt venäläis-suomalainen taiteilija tuntee kahden maan taideperinteen. Se myös näkyy hänen muotokielessään ja aiheiden käsittelytavassaan.

Reichsteinin sadunomaisia teoksia voi ihailla täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.