Arkisto kategorialle ‘Kulttuurin kentällä’

Tämän viikon perjantaina (29.4.) vietetään Kansainvälistä tanssin päivää, ja sen kunniaksi lennätän teidät hetkeksi toiselle puolelle palloa, Amerikan mantereelle, missä pari viikkoa sitten saatiin todistaa kahden huippulahjakkuuden ainutlaatuista kohtaamista. Sellisti Yo-Yo Ma ja hip hop -tanssija Lil Buck esittävät katkelman Joutsenlampi-baletista. Kuten The Huffington Post -lehden blogitekstissä sanotaan, aina ei tarvita tutua illuusion luomiseen.

Mainokset

”Suomalaisen taiteen kultakausi ajoittui vuosiin 1880–1910. Sata vuotta on pitkä aika. Missä nyt mennään?”

Nuoren Voiman Liitto on kunniakas kirjallisuusyhdistys, joka ei ole ennenkään jäänyt nikottelemaan valtaapitävien tai Arkadianmäelle hamuavien isottelun saati vähättelyn edessä. Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä vireä kirjoittajien yhteisö on vuosien saatossa ottanut vahvasti kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja toiminut kulttuurin äänitorvena kirjainten ja tekojen voimin.

Voimannäytöstä on kyse myös Suomalaisen Rappiotaiteen Festivaalissa, jonka Nuoren Voiman Liitto polkaisee pystyyn Agricolan päivänä 9. huhtikuuta. Tapahtumaan osallistuvien nimilista on kunnioitusta herättävä: Sirkka Turkka, Esa Kirkkopelto, Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Henriikka Tavi, Rosa Liksom, Juha Hurme, Claes Andersson, Olavi Uusivirta, Jyrki Pellinen, Zaida Bergroth, Riikka Pulkkinen, Maritta Kuula, Virpi Hämeen-Anttila, Koiton Laulu, Leena Parkkinen, Elina Talvensaari, Jarkko Tontti, Irma Optimisti, Jan Ijäs, Verneri Pohjola, Katariina Lillqvist, Pekka Sassi, Heini Junkkaala, Lotta Wennäkoski, Tatu Pohjavirta, Susanna Kuparinen…

Ja lisää ilmoittautuu koko ajan. Lisätietoa festivaalista löydät Nuoren Voiman Liiton sivustolta ja Facebookissa. Tule sinäkin juhlimaan rappiotaidetta!

Mahtavaa, taas saa tuulettaa kaverin puolesta. Tekisi mieleni sanoa, että tiesin tämän – Tiina Raevaaran novellikokoelma En tunne sinua vierelläni (Teos, 2010) on saanut tänään Runeberg-kirjallisuuspalkinnon – mutta minulla ei valitettavasti ole sellaisia yliluonnollisia kykyjä saati tuntemuksia toisenlaisesta todellisuudesta kuin monilla Raevaaran tekstien henkilöillä. Mutta olen vilpittömän iloinen ja nostan aitoa kuohuvaa lahjakkaan kirjailijan kunniaksi. Onnea, Tiina!

Nyt vallitsee ulkona jo melkein pimeys, mutta pohjoismainen, epäröivä pimeys. Lumisade on lakannut, ja maastakin sulaa lumi kohta pois. Joku yksinäinen kulkija oikaisee puiston poikki. Ja minä ajattelen:

Näkyvä taideteos — sen elinaika, sen arvo — onkin ensi sijassa riippuvainen siitä, mikä taiteilija on syvimmältään, juuri siitä, mikä ei näy. Otetta kaihtava hänessä määrää näkyvän muodon, toisin ei voi olla. Tähän kynnykseen kompastuvat kaikki teoreettiset pohdiskelut, kaatuu ulkonaisten ehtojen logiikka. Olemme astuneet taideteoksen taakse kaikkein salaperäisimmille alueille. Sama salaisuus kohtaa meitä jokaisessa pienessä silmussa: sisäinen kasvuvoima, sisäinen elämä.

Ja taideteos — mitä muuta se on kuin synteesi, elämän ja muodon kiteytymä? Jos se jää pelkäksi muodoksi, jos se on pelkkää pintaa, väriä, rytmiä, tasapainoa, silloinhan se on kadottanut yhden ulottuvuuksistaan: elämän. Jos taas muotoon — kulloiseenkin raaka-aineeseen — suhtaudutaan huolimattomasti, syntyy hölynpölyä, joka on vailla ääntä ja vailla merkitystä.

Tito Colliander
Ihmisen ääni, WSOY 1985 (s. 164)

Olen kuluvan syksyn aikana seurannut Espoon modernin taiteen museon, EMMAn, 100% Silk -näyttelyn oheisprojektia, silkkiäistoukkien kasvatusta. Bombys mori -nimen saanut ”taianomainen kasvatusprojekti”, kuten näyttelyhenkilökunta kokeilua kutsuu, on tällä viikolla innostanut museolaiset tuulettamaan. Syynä on Kaarina, ensimmäinen kokongistaan kuoriutunut silkkiperhonen.

Toukkalan elämästä ja ahkerasta kehräämisestä EMMAn sivustolla blogannut näyttelyassistentti Tiina Penttilä kertoo silkkiperhosen elinkaaresta lumoutuneena etsineensä verkosta perhosiin liittyvää iltalukemista. Näytölle löytyi J.E. Ahon Suomen perhoset paraiden lähteiden mukaan –julkaisu vuodelta 1900. Penttilä sanoo mykistyneensä perhoslajien lukumäärästä ja kirjosta. ”Perhosten peruslajityypit: päiväperhoset, hämärässä viihtyvät kiitäjät ja ”maanläheisemmät” kehrääjät, löytynevät myös ihmistyyppeinä. Alaheimoista, kuten jalkalaahustajista ja riikinkukkokehrääjistä, puhumattakaan”, hän kirjoittaa. :)

Aamu-tv:n Luonto lähellä -katsauksen toimittaja Paul Segersvärd tutustui marraskuun lopulla silkkinäyttelyyn, tapasi museon ”toukkaäidit” ja teki vierailustaan mainion ja paljon kiehtovaa tietoa sisältävän koosteen. 100% Silk -näyttely on avoinna 9.1.2011 asti. Mitä tuhansille toukille sen jälkeen tapahtuu, sen näyttää aika. ”Ehkä alamme tuottaa EMMA-silkkiä”, Tiina Penttilä ehdottaa tv-insertissä. Ei hassumpi idea.

Tunnustan avoimesti: rakastan joulukalentereita! Olen tänäkin vuonna joka aamu hipsinyt vanhan piirongin luo ja avannut sormet syyhyten uuden luukun. Tähänastinen saldo pitää sisällään mm. sukset, harakan, tontun, Joulumuorin luudan, kynttilälyhdyn, vellikellon, Lucia-neidon (13. päivänä, tietenkin!) ja jalkapallon.

Yksi vuoden upeimmista joulukalentereista on eittämättä kajaanilaisen Generaattorin joulukalenteri. Kulttuuriosuuskunta G-voiman väki on jalkautunut kaupunkilaisten pariin yhdessä Harrastajateatterin, Roudan, Kajaanin kaupunginteatterin, Nopean toiminnan joukkojen, Kainuun musiikkiopiston, Kajaanin Musiikin Ystävien sekä lukuisten taiteilijoiden ja yhtyeiden kanssa. Lopputuloksena on sarja hurmaavia ja yllättäviä esityksiä eri puolilla kaupunkia. Tapahtumat ja tempaukset taltioidaan, ja ne esitellään suurelle yleisölle Kainuun Sanomien sivustolla. Sieltä löytyy mm. 7. joulukuuta esitelty materiaaliton lahjaidea: uudenlaisen joulusuukon resepti. Pus!

Nyt suuntaan valospotit uuden kotikaupunkini Hämeenlinnan (jonka perihämäläiseen menoon ja maailmaan olen solahtanut mallikkaasti) yhteen ylpeydenaiheista. Vuonna 1885 perustettu Fredrika Wetterhoffin Työkoulu on vuosikymmenten saatossa kasvanut liinavaatteiden ompelua, neulomista, virkkaustöitä, olkitöitä, puunveistoa ja geometristä piirustusta tarjoavasta opinahjosta moderniksi ja monipuoliseksi kulttuurin, koulutuksen ja liiketoiminnan keskukseksi.

Linja-autoasemaa kulmittain vastapäätä sijaitseva komea tiilirakennus, Fredrikatalo, kätkee sisäänsä monia kädentaitojen mestareita ja heidän oppilaitaan, työtiloja, tuotteita ja tekstiilikokoelmia. Tänä viikonloppuna menneen maailman miljöössä voi ihastella — ja myös ostaa omakseen tai lahjaksi — suomalaisen käsityötaiteen ja muotoilun helmiä, kun Wetterhoffin perinteinen Korttelijoulu-tapahtuma käynnistyy lauantaina klo 10. Luvassa on huikeita löytöjä tiskin alta ja ylähyllyltä. :)