Swingin kulta-ajan pyörteissä

Posted: helmikuu 20, 2011 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, , , ,

Tänään sukelletaan 1930-luvulle ja päästetään irti isot orkesterit. Sunnuntaiklassikkona soi Louis Priman vuonna 1936 säveltämä Sing, Sing, Sing, jonka alkuperäinen nimi Sing, Bing, Sing viittasi Priman hyvään ystävään, Bing Crosbyyn. Priman viides vaimo Gia on kertonut miehensä säveltäneen laulun laukkaradalla.

Prima levytti kappaleen New Orleans Gang -orkesterinsa kanssa, mutta maailmanlaajuiseksi hitiksi se kasvoi Benny Goodmanin levytyksen myötä. Wikipedia kertoo, että Goodmanin johtaman orkesterin, johon kuuluivat mm. trumpetistit Harry James ja Ziggy Elman, saksofonistit Art Rollini ja Vido Musso sekä rummuissa Gene Krupa, levyttämä versio kesti lähes 9 minuuttia. Mutta komeasti rullaa, eikö vain? Suosikkibiisi pääsi tuoreeltaan myös Busby Berkeleyn ohjaamaan elokuvaan Hollywood Hotel, jossa siitä kuultiin pariminuuttinen energinen tykitys.

Unohtumaton ilta tehtaan varjossa

Vaikka Sing, Sing, Sing tunnetaan parhaiten instrumentaaliversiona, Louis Prima kirjoitti lauluunsa myös sanat. Nostin YouTuben pohjattomasta aarreaitasta kuunneltavaksi taidokkaan ja svengaavan tulkinnan, jonka esittää säveltäjän neljäs vaimo, Keely Smith. Laulun ovat levyttäneet suomeksi mm. Vieno Kekkonen ja Brita Koivunen, jonka versio sai nimekseen Musta Pekka. En valitettavasti löytänyt verkosta kotimaisia laulettuja versioita. Sen sijaan näytölle löytyi Lazar Tošićin johtaman Big Bandin live-esitys, jossa sooloartistina vierailee klarinetisti Antti Sarpila.

Syy tämänkertaiseen valintaani löytyy Hämeenlinnan Verkatehtaalta, jossa vietettiin perjantaina Unohtumatonta iltaa! Vaikka mainoksessa komeilee bassolaulaja Matti Salminen, illan tähti tottelee nimeä Pentti Lasanen, joka juhli konsertissa saksofonin ja klarinetin voimalla 60-vuotistaiteilijajuhlaansa. Olin hankkinut liput joululahjaksi sedälleni ja hänen puolisolleen, he kun r-a-k-a-s-t-a-v-a-t swingiä.

Lopuksi annan vinkin. Jos kotipaikkakunnallanne joskus vierailee illan orkesterina toiminut The Great Helsinki Swing Big Band, hankkikaa ihmeessä liput. Ja jos onni on mukananne, bändin solistina esiintyy Annimaria Rinne. En ymmärrä, miksi suomalainen media ei mekkaloi tästä New Yorkissa opiskelleesta laulajattaresta. Tyylikäs nainen, hienoja tulkintoja. Tässä bonuskappaleena hänen tulkintansa iki-ihanasta klassikosta Smoke Gets in Your Eyes. Esitys on taltioitu Helsingin Malmitalolla viime maaliskuussa.

Lisää musiikkia? Sitähän löytyy bloggaajien Sunday Classic -listalta!

kommenttia
  1. susupetal kirjoitti:

    Nami-nami, niin kuin Marco sanoisi. Sukelsin lapsuuteeni, vanhemmat kuuntelivat ahkerasti swingiä ja osaan edelleenkin kymmenien kappaleiden sanat ulkoa.

    Malmitalolla kuten myös muissa Helsingin kulttuurikeskuksen tiloissa on jatkuvasti hyviä konsertteja, joiden lippuhinnat eivät päätä huimaa. Suosittelen!

    Keeley Smithin ääni on makuuni, hyllystä löytyy hänen vinyylejään sekä yksin että Priman kanssa. Ranta yllätti, hyvä ääni.

    Lasanen on tehnyt yhteistyötä myös mainion Bulevardin taxi-nimisen lauluyhtyeen kanssa. Heillä näkyy tulevan keikka ravintola Kaisaniemeen maaliskuun alussa.
    http://www.bulevardintaxi.fi/index.html

    Lopuksi tähän ei niin hyvä, mutta sentään omatekemä video :)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Juu, kyllä oli nautinnollinen ilta. Parhaat palat tarjosi Pentti Lasanen, vanha herrasmies oli perjantain konsertissa kovassa iskussa. Illan yllätys oli Annimaria Rinne, ehdottomasti. Hän on muuten näyttelijäsukua, Tommi Rinteen tytär.

      Kiitos vinkistä, Bulevardin Taxi on ihan uusi tuttavuus. Ja kiitos videosta, Lasanen soitti siinäkin hienolla tavalla. Kunnioitus on sitäkin suurempaa kun tietää, että hän on muusikkona itseoppinut.

  2. Ari kirjoitti:

    Hieno biisi tuo Smoke gets in your eys ja Annimaria Rinteellä hieno pehmeä ääni

  3. Ari kirjoitti:

    Wau, hieno biisi ja imoittaudun Annimaria Rinteen faniksi. Loistava löytö!

    • Viides rooli kirjoitti:

      Varasin jo Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta Rinteen levyn. Ehkä se löytyy myös Turusta?

      Rinne vierailee myös Pentti Lasasen kaksi vuotta sitten ilmestyneellä levyllä. Pohjalainen-lehdessä julkaistu kritiikki todistaa, että Annimarian ääni on tehnyt vaikutuksen muihinkin.

  4. lepis kirjoitti:

    Komeeta! B.Goodmania saa soittaa vaikka tuntikaupalla!

    • Viides rooli kirjoitti:

      Heh, ja minä kun luulin linkittäneeni jo liiankin monta minuuttia. :) Mutta täytyy sanoa perjantaisen konsertin jälkeen, että olisin voinut kuunnella swingiä vaikka läpi yön. Se on jotenkin niin energistä ja hyväntuulista musiikkia.

  5. Hirlii kirjoitti:

    Annimaria Rinteen tulkinta on tosiaankin aikas hyvä. Tykkäsin. Muistakin valinnoistasi. Kuuntelin näitä 30-luvun klassareita 1980-luvun puolivälissä tiiviimmin ja siihen johdattajana toimivat elokuvat joita kävin ahkerasti katsomassa, joten sillai tutuiksi tulleita.

    • Viides rooli kirjoitti:

      On kiinnostavaa kuulla, millainen Rinteen esikoislevy on. Arille osoittamassani kommentissa jo kerroinkin, että varasin sen kirjastosta. Livenä Annimaria Rinne kuulosti joka tapauksessa tosi hyvältä. Kun noudan levyn, taidan samalla lainata 1930-luvun musiikkia big bandien esittämänä. Näistä biiseistä tulee hyvä mieli.

  6. Timo kirjoitti:

    Tuo olikin tuttu sävelmä monesta vanhasta leffasta.