Erilaisuus on rikkaus. Nyt ja aina.

Posted: helmikuu 6, 2011 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, ,

Vielä alkuviikosta, kun tämä bloggaajien Sunday Classic -sarja eli viimeisiä hetkiään (Linky Tools -palvelu muuttuu maksulliseksi), mietin ankarasti Grande Finalen arvoista artistia tai bändiä. Ihan mitä tahansa kuttaperkkaa en tahtonut soittaa. Lepis on kuitenkin (onneksi!) onnistunut löytämään uuden palveluntarjoajan, ja homma jatkuu. Sen kunniaksi estradin saa Artisti isolla alkukirjaimella: Eva Dahlgren.

Tutustuin Dahlgrenin musiikkiin 1980-luvun alussa, kun hänen kolmas albuminsa, För väntan, ilmestyi. Levy sisälsi Evan ensimmäisen hitin Titta på mej. Biisi osui kuin veitsi aikaan, jolloin kaikki, minäkin, hinkuivat framille neonvärisine vaatteineen ja olkatoppauksineen. Kaikkialla kupli, kaikki oli mahdollista. Tärkeintä oli näkyä, väki hoki vain minä, minä, minä. Niin tyhjää, repivää ja armotonta, ja sen puki sanoiksi nainen, ung och stolt.

Tiukan tykityksen vastapainoksi poimin samalta albumilta huikaisevan kauniin balladin Häxorna. Tähän tulkintaan tunnustan ihastuneeni ikipäiviksi. Sen herkkyys on kuin ohuinta, kauneinta lasia, jota ei tohdi koskea. Paikoin kuiskaukseksi hiipuva laulu piirtää esiin menneet muistot. Sääli, että video on kuvitettu niin kornisti. Inhoan tuollaista sanojen suoraa kuvittamista, kun laulun sanoitus ja tunnelma kurottavat niin paljon syvemmälle.

Tuuli, tähdet ja enkeli huoneessa

Dahlgrenin tuotannosta voisi virkata tunteita kohottavan musiikillisen rukousnauhan, jonka jokainen helmi soi ylistystä elämälle, kauneudelle, rakkaudelle. Nyt tyydyn poimimaan vuosien varrelta vain kaksi suosikkiani. Vuonna 1991 julkaistu Vem tänder stjärnorna sai Grammis-palkinnon vuoden parhaasta laulusta. Videolla nähdään ruotsalaisnäyttelijä, nykyään komeaa Hollywood-uraa tekevä Stellan Skarsgård. Tämä laulu ei selityksiä kaipaa.

Suomalaisfanien onneksi Eva Dahlgren pitää kovasti meistä itänaapureistaan ja on tehnyt usein yhteistyötä mm. Esa-Pekka Salosen kanssa. Tässä aikanaan Huvila-teltassakin nähtyä tyylikästä ruotsalais-suomalaista yhteistyötä, alun perin vuonna 1989 julkaistu Ängeln i rummet. Mikä herkkyys, mikä hehku! Dahlgren kuvailee kirjassaan Kuinka lähestyä puuta (WSOY, 2006) treenisessiota Lasse Halapin autotallistudiossa. Kuvaus ilmaisee hyvin, mitä itsekin ajattelen Evan lauluista: ”Tunteiden kuplat puhkeavat, lauluni tuntuvat konkreettisilta. Pystyn melkein koskettamaan niitä. Niiden pinta tuntuu karhean lämpimältä.”

Tässä välissä muistutan, että Eva Dahlgren piipahtaa jälleen ensi kuussa Helsingissä. Tällä kertaa ei kuulla lauluja vaan kahtena peräkkäisenä iltana monologiesitys Ingen är som jag. En onnistunut saamaan lippua marraskuun esitykseen, mutta nyt olin nopea kuin salamanteri. Savoy-teatterissa nähdään!

Kenties hiljaisuus on pahinta

Tekisin vääryyttä Eva Dahlgrenille, jos en sanallakaan ilmaisisi kunnioitustani hänen rohkeuttaan kohtaan. On jotenkin kuvaavaa, että tutustuin hänen musiikkiinsa nimenomaan ystäväni Jukan ansiosta. Mainio, sporttinen kaveri, joka oli muuttanut Tukholmaan voidakseen elää avoimesti homona, Tampereella se kun oli vielä 1980-luvun alussa jotakuinkin mahdotonta. Mietin usein, mikä meitä normiheteroita (räsäsmäisistä armon käsitteen romukoppaan heittäneistä tuomitsijoista puhumattakaan) oikein riivaa, kun emme tahdo antaa muille elintilaa ja samoja oikeuksia kuin itsellemme.

Jukka tuli mieleeni, kun katselin viikolla Jouko ”Jimi” Suménista tehdyn Tosi tarina -dokumentin. Ohjelmassa puhui myös paljon maailmaa nähneen ja kokeneen, nyttemmin MS-tautiin sairastuneen muusikon poika Julian, joka kertasi ääneen isänsä antamia opetuksia. Tärkeimmäksi nousi ajatus siitä, miten erilaisuus on rikkaus. Niinpä.

Jos kuuntelette tästä pitkästä merkinnästäni vain yhden kappaleen, valitkaa tämä Kvinnan jag drömmer om. Siinä Evan rinnalla nähdään toinen ruotsalaisen gay-maailman ikoni, näyttelijä Rikard Wolff. Heitä kuunnellessa ja katsoessa ei voi kuin todeta, että joillekin sitä vain on annettu karismaa kilokaupalla. :)

Saku Sammakko toimii nyt linkkivahtina, eli lisää hyvää musaa löydät Sunday Classic 2011 -listalta.

kommenttia
  1. susupetal kirjoitti:

    Onneksi viimeiset hetket eivät koittaneet.

    Kuuntelin tuon viimeisen dueton. Kaikkia en jaksanut tällä kertaa kuunnella.
    Kaunista, puhdasta. Ja todellakin karismaa.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Samaa mieltä: nastaa, että sunnuntaiklassikot soivat jatkossakin. Kiitos Lepis ja Saku Sammakko! :)

      Ei näitä kaikkia esille nostamiani biisejä tarvitsekaan kuunnella. Teen merkinnöistä suht kattavia pitkälti itseni vuoksi; haluan laittaa talteen jo hapertuvia musiikillisia muistikuviani eri artisteista ja bändeistä. Blogi mallaa siihen tarkoitukseen mainiosti.

      Eva ja Rikard saisivat laulaa useamminkin yhdessä. Kaksikossa on lumovoimaa kuin pienessä kylässä.

  2. Hirlii kirjoitti:

    On tullut kuunneltua Eva Deetä ja oltua yhdessä ikimuistoisessa konsertissakin, pidän jopa (kaikki eivät pidä) hänen ja Esa-Pekka Salosen kanssa tehdystä vähän ”raskaammasta” levystä: Jag vill se min älskade komma från det vilda.

    Näistä uusimmista 2000-luvun levyistä ehkä eniten pidän kokoelmasta Snö. Ja hyvällä syyllä häntä voi kutsua ei ainoastaan sanoittajaksi vaan myös runoilijaksi, koska sanoituksensa ovat loistavia. On tullut kyllä kuunneltua Dahlgreniä aikapaljon, nyttemin tai viime aikoina ei juurikaan, mutta kyllä niihin tulee aina palattua.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Snö on hieno kokonaisuus, ja pidän aivan suunnattomasti albumin nimibiisistä. Olisin ottanut sen mukaan tähän koosteeseen, mutten löytänyt siitä tarpeeksi kelvollista videota.

      Olen kanssasi samaa mieltä Evan ja E-P:n yhteislevystä: se ei ole helppo levy vaan vaatii keskittymistä, jopa erityisen mielentilan. Dahlgren on lahjakas, taitava muusikko ja kuten tarkennat, runoilija. Pidän myös paljon tuosta mainitsemastani kirjasta, Kuinka lähestyä puuta. Tarkkoja huomioita, lämmintä huumoria, humaania tekstiä.

      • Hirlii kirjoitti:

        Joo löytyy kirjahyllystä tuo kirja, ostin sen oranssilaputettuna kerran ja luin siltä istumalta, hän kirjoittaa hyvin, ja noin pääosin se oli mielenkiintoinen opus, mutta ne ylellisen elämä kuvaukset minua närästi, että lennetään Pariisiin ostamaan jotain muotilaukkua ja että sellainen elämä nyt olisi sitten jotenkin tavoiteltavaa…(minussa heräsi sellainen suomalainen joka tuntee antipatioita ruotsalaista yläluokkaista elämäntapaa kohtaan, noh se on myös tämmöinen elämäntapa kysymys.) … että eikö semmoinen nyt ole aika tyhmää maksaa jostain merkkilaukusta aivan älyttömiä. Ja tässä ei ole kyse edes kateudesta, koska en minä semmoista elämää haluaisi elää.

        Mutta on se ihan luettava kirja, muistan tässä istuessani sen kohdan kun hän kertoo K.D.Langin konsertista ja siitä ettei ”uskaltanutkaan” (niin hän muistini mukaan kertoi) mennä tapaamaan häntä, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. K.D.Lang on syventänyt laulutapaansa vuosien myötä, hän on tulkitsijana voimallisempi ja väkevämpi, Eva ei pysty laulamaan niin ”syvältä” eikä ole kyennyt kehittymään siten laulajana.

      • Viides rooli kirjoitti:

        Heh, ohitin sujuvasti kaikki kirjan ”jetset-jaksot”. Muistan ajatelleeni, että jaa, tuollaista elämää. Nyt kun nostit asian esiin, jäin miettimään, olisiko kyse ollut ironiasta. Vai onko Evakin jo niin kovan tason julkkis, että elitismistä on tullut osa arkea? Täytyypä lukea ko. kohdat uudelleen.

        Tunnustan suoraan, etten tunne K. D. Langin tuotantoa niin hyvin, että pystyisin keskustelemaan siitä sujuvasti. Tuima on soittanut hänen biisejään usein, ja olen valtaosin pitänyt niistä, mutta Lang on jäänyt jokseenkin vieraaksi.

        PS. Mitä tarkoittaa oranssilaputettu?

  3. Tuima kirjoitti:

    Dahlgrenin kanssa on niin, että häntä kuunnellakseen tarvitsee jonkin tietyn fiiliksen. Siksi nyt mieleen jäi vain Rikard Wolffin jännä ääni. Oikeastaan ainoa Evan laulu jota voin kuunnella missä mielentilassa vain ja joka on yksi ylipäänsä parhaimmista tietämistäni kappaleista on Sår.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kiitos, kun muistutit Sårista. Olet aivan oikeassa, laulu kuuluu eittämättä Dahlgrenin hienoimpiin teoksiin. Mitä tulee ääneen, minusta heillä molemmilla, Evalla ja Rikardilla, on puhutteleva, omintakeinen lauluääni.

  4. Yaelian kirjoitti:

    Eva Dalhgrenia löytyy levyhyllystä,enkä olekaan aikoihin häntä kuullut,.Nyt tuli taas kuultua ja muistin,miten pidän hänen musiikistaan.

  5. Hirlii kirjoitti:

    Oranssilaputettu? No ale-kirja joita usein on jossain laarissa kirjakaupassa..;)

  6. Ari kirjoitti:

    Vaikka olen aika vähän kuunnellut Dalgrenia, Eva on parhaimmillaan oman tyylisissä biiseissä, kuten Ängeln i rummet joka on aivan loistava. Tämä Sår on myös täynä hienoa tunnelmaa.