Mä rinnallasi varjoon jään

Posted: tammikuu 23, 2011 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, , , ,

Viime viikkojen miehisten muusikoiden vastapainoksi estradin saa tänään männä viikon syntymäpäivätyttö Dolly Parton. Kuten olen aiemmin Sunnuntaiklassikoissa kertonut, pidän kantrimusiikista todella paljon. Tähänkin genreen tutustuin teininä 1970-luvun puolivälissä, mistä kunnia kuuluu Dollyn rinnalla Johnny Cashille.

Kun ensimmäisen kerran kuulin radiosta lokakuussa 1973 singlenä julkaistun Jolene-laulun, en tiennyt, että kyse oli kantrista. Minuun vetosi melodia ja laulajan huikea, korkea ääni. Sanojen merkitys avautui paremmin kuultuani pari vuotta myöhemmin Virve Rostin suomenkielisen version. 2000-luvun alussa Rosti esitti Jolenen yhdessä Agents-yhtyeen kanssa YLE TV2:n Laulava sydän -ohjelmassa, ja esitys on niin tyylikäs, että se ansaitsee ehdottomasti linkityksen tähän merkintään.

Tummia sävyjä, aitoja tarinoita

Kun kävin läpi Dolly Partonia käsittelevää verkkomateriaalia, valtaosa jutuista keskittyi hänen ulkonäköönsä: vaatteisiin, peruukkeihin, uumaan ja rinnanympärykseen. Niiden perusteella ei koskaan voisi uskoa, että kyse on yhdestä aikamme lahjakkaimmista laulajista ja lauluntekijöistä, joka on tuotannossaan käsitellyt myös hyvin vaikeita aiheita, tabujakin.

Esimerkistä käy kaunis Down From Dover, joka löytyy vuonna 1970 julkaistulla albumilta The Fairest of Them All. Perinteistä irlantilaista kansanlaulua muistuttava biisi kertoo raskaaksi tulleesta naimattomasta tytöstä, jonka vanhemmat hylkäävät ja passittavat kotoa mierontielle. Lupauksiin sinisilmäisesti uskonut tyttö odottaa Doveriin lähtenyttä miestä turhaan, ja kuten arvata saattaa, loppu on surullinen ja synkkä.

Partonin mentoriksi mainittu Porter Wagoner ennusti, etteivät radioasemat tule koskaan soittamaan Down from Doverin kaltaisia tarinallisia lauluja, mutta kävikin päinvastoin. Juuri näistä elämänmakuisista kertomuksista tuli Partonin valttikortti, mikä teki hänestä myös esikuvan ja innoittajan lukuisille naisartisteille. Yksi Down from Dover -laulun levyttäneistä on Marianne Faithfull. Tässä hänen esittämänsä liveversio, joka on taltioitu runsas vuosi sitten Jazzopen-festivaalilla Stuttgartissa.

Ja nyt laulaa kuoro enkelten

Myös Dolly Parton onnistui lisäämään harmaiden hiusteni määrää, kun pähkäilin, mitkä biisit valitsisin tämänkertaiseen Sunnuntaiklassikko-tekstipätkääni. Rouvan diskografia kun kattaa 58 studioalbumia, 4 livealbumia, 24 kokooma-albumia (sekä omista että yhdessä muiden artistien kanssa esitetyistä biiseistä) ja 106 singleä, joista suuri osa listahittejä. Ahkera leidi, eikä tekemisen tahti ole juurikaan hidastunut, vaikka vuosia on koossa jo 65.

Päädyin mielestäni sangen valovoimaiseen lopputulokseen, sillä nostan Dollyn rinnalle Emmylou Harrisin ja Linda Ronstadtin, joiden kanssa Parton on esiintynyt ja levyttänyt jo usean vuoden ajan. Kuunnelkaa, miten heleästi heidän äänensä soivat tässä My Blue Tears -laulussa. Ja jotta kukaan ei pääsisi sanomaan, että studiossa kaikki on mahdollista, enkelikuorojen täydellinen harmoniakin, tässä lopuksi katkelma David Lettermanin showsta, jossa trio tulkitsee Neil Youngin säveltämän ikivihreän After the Gold Rush.

Lisää tarinoita duurissa ja mollissa voi kuunnella Lepiksen ideoimalta bloggaajien Sunday Classic -listalta.

kommenttia
  1. susupetal kirjoitti:

    Dolly on käsittämättömän upea nainen. Lahjakas, tuottelias, todellakin paljon muuta kuin isotissinen blondi.
    Lukuisia klassikkolauluja, kiistaton asema kantrin Hall of Famessa, hyvä bisnesnainen, naisten oikeuksien puolesta puhuja.

    Tuon trion esitykset olivat todellakin enkelien laulua. Kantrin kolme klassikkonaista. Emmylou Harrisin ääni Bob Dylanin Desire-älppärillä on tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Vitsit, SusuPetal, sinä olet niin nopea. Minä täällä vielä viimeistelin tekstiä ja yritin epätoivoisesti päästä Linky Tools -palveluun, kun sinä jo heität kommentilla. :)

      Mieleni teki mainita tekstissäni nimenomaan tuo Partonin loistava bisnesnaisen toiminta ja rohkea taisteleminen omien ja muiden naisten oikeuksien puolesta, mutta rajansa merkkimäärälläkin. Mutta ennen kaikkea hän on taitava muusikko. Nastaa, että sinäkin tykkäät Dollyn lauluista.

  2. timbut kirjoitti:

    Olipas osuva otsake: Mä rinnallasi varjoon jään. Dollyn kipale Jolene hyytävän hienosti esitetty kuten Doverkin. Rostia retkirepussa aina, taattua laatua. Emmylou Harris ja Linda Ronstadt tutumpia kuin Dolly, mutta kyl’ Dolly taitonsa näytti ja käytti daameista upeimmin. KIITOS! Tämäkin vaatii tarkempaa tutustumista.

  3. timbut kirjoitti:

    Voi hetti täälläkin tuo kotisivu valmiina lootassa ja me kun olemme milloin missäkin. Nytkin vasta joulussa ja linkki osoittaa tuossa edellä pitkälle matkalle.

  4. Hirlii kirjoitti:

    Hienoa kamaa Viidesrooli !
    Dolly Parton on aivan mahtava laulaja. Mutta seiskytluvulla häntä ei oikein pidetty arvossa, tai no, tosiaankin taisi tissit olla ne joista tuli ”se juttu” mukamas, ja hänen laulajantaitonsa, tulkintansa ja lahjakkuutensa jäi välillä varjoon. Ja mikä ettei jos on isot tissit eikö ne saisi olla esillä ilman että siitä synnytetään heti pöllöjä mielikuvia tai niiden johdannaisia?

    Tämä oli pitkään yks suosikkini :)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kyllä kuulee, että yleisö rakastaa ihan hulluna Dollya ja PMS Bluesia. :D

      Tästä Financial Timesiin tehdystä haastattelusta (2009) käy ilmi, että Parton teki kyseisen laulun Steel Magnolias -elokuvaa varten, mutta tuottajat eivät kelpuuttaneet laulua mukaan. Pösilöt!

      Sivusto kannattaa tsekata, sinne on tallennettu muitakin juttuja, pääosin televisiohaastatteluja. Parton myös vastaa ihailijoidensa kysymyksiin. Mainiota kamaa.

  5. halo e kirjoitti:

    Mulla on aina ollut erityinen (musikaalinen) yhteys Dollyyn ja Janis Jopliniin, jotka ovat syntyneet samana päivänä kuin minä (eri vuosina tosin kaikki).

    Eniten mua on aina suututtanut Dollyn 70-luvulla tekemän I Will Always Love You siirappipläjäyksen kohtalo. Typerät nuoret juontajat puhuvat aina sen yhteydessä siitä huumehörhöstä vinkujasta (= Whitney Houston) – eikä laulaja-lauluntekijä Dollysta. http://en.wikipedia.org/wiki/I_Will_Always_Love_You

    Parton on kirjoittanut yli 3000 laulua. Se on paljon se.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Totta, Parton on ollut hyvin tuottelias. Kuten SusuPetal kommentissaan kirjoitti, Dolly on tehnyt lukuisia klassikkoja ja hänen asemansa kantrin Hall of Famessa on kiistaton.

  6. Ari kirjoitti:

    Dolly Partonilla on melkoinen ura takanaan, ja parhaiten säilynyt näistä leideistä, en muuten olisi tunnistanut enää Linda Ronstadia. Emmylou Harris on näistä ehkä suosikkina, upeita lauluja vuosien varrella, eikä niin kantrimaista kuin partoninin biisit.

    • Viides rooli kirjoitti:

      ”Säilynyt”? Höh, Linda on saanut kiloja, kuten monet meistä naisista saavat vuosien myötä. Mutta mitäs väliä sillä on, kun nainen laulaa yhä kuin enkeli.

      Karismaattinen elämää nähnyt trio, jonka ansiot musiikkielämässä yltävät yhteenlaskettuina sellaisiin lukemiin, etteivät minun matematiikantaitoni taida riittää niiden laskemiseen. ;)

  7. lepis kirjoitti:

    Dollystä mä tykkään, Emilystä mä tykkään, Lindasta mä tykkään. Siinäpä se, sillä country-musiikki itsessään ei oikein nappaa. Se on nii-in surullista. Ankeaa toisin paikoin. Silti sitä tulee toisinaan kuunneltua. Pienissä annoksissa. Upeita helmiä country-artisteissa on ja paljon. Pitää vain löytää ja löytää ne vähemmän surukkaat biisit. Dolly Partonialla oli aikoinaan jenkki-tv:ssä oma show, jota katselin usein. Upea artisti!

    • Viides rooli kirjoitti:

      Niin, kantrissakin on nykyään monta alalajia ja kiinnostavia tekijöitä valtava määrä. Kyllä heidän joukostaan varmasti löytyisi kymmenittäin helmiä, jos vain jaksaisi etsiä ja kuunnella.

      Dollyn tv-show voisi olla kova sana! Hän on sanavalmis nainen ja perusteluja mielipiteisiin kyllä löytyy. Olisi nastaa nähdä hänet keskustelemassa ajankohtaisista kysymyksistä.

  8. uuvana kirjoitti:

    Minulle kantrimusiikki on vain aina ollut ihan vierasta ja tunnustan avoimesti että on usein saanut vaihtamaan kanavaa (varsinkin uudempi nykyosasto). Lisäksi Dolly on minun mielessäni vähän vuosien varrella jäänyt ehkä niinsanotusti jo itsekin omien rintojensa varjoon niin että Dollynkin tuotantoon ihan oikeasti tutustuminen on kyllä jäänyt kokonaan.
    Jolene olisi varmaan ollut ainoa biisi joka olisi mieleen tullut.

    Toisaalta, paljon perustuu aina omiin vanhoihin pinttyneisiin mielikuviin ja osittaisiin ennakkoluuloihin. En varmasti olisi alkanut Dollystä ottaa selvää omin voimin, mutta kun laitoit eteen tällaisen valmiin kattauksen niin sitä ajattelee että mikä ettei, katsotaanpas nyt olisi se yhtä kamalaa kuin muistin. Ja eihän se olekaan, siellähän onkin ihan hyviä kappaleita ja osaavia esittäjiä. En nyt silti ehkä koe ihan kantriherätystä tästä, mutta sait kyllä hyvin ja aiheellisesti ravisteltua pölyä käsityksistä.
    Hyvä ja perusteellisia kattauksia laittelet, nämä ovat mielenkiintoisia.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kantrimusiikkiin liittyy vahvoja ennakkoluuloja. ”Sellaista sikaniskojen musiikkia.” En minäkään kaikesta jumputuksesta pidä, mutta joukkoon mahtuu niin taitavia musiikintekijöitä, että olisi sulaa hulluutta olla kuuntelematta vain siksi, että he ovat kantritähtiä. Tähän naputan vain yhden nimen: Shania Twain.

      Myös Dolly Partoniin liittyy mitä ihmeellisimpiä mielikuvia. En minäkään ymmärrä, miksi hänen piti taannoin vaihtaa rintojensa kokoa aina vain suurempaan, mutta amerikkalainen viihdebisnes lienee niin kovaa ja kummallista, ettei tällainen tavallinen suomalainen pulliainen välttämättä ymmärrä, mitä sellaisessa maailmassa vuosikymmeniä eläminen tekee ihmiselle.

      Aion tänä keväänä soittaa vielä parin muun kantrimuusikon tuotantoa, mutten missään tapauksessa pyri käännyttämään teitä kantrifaneiksi. Inhoan kaikkea tuputtamista. Kunhan soittelen suosikkejani, siinä kaikki.

      Kiitos sanoistasi. Palautan kehut saman tien, sillä pidän kovasti tyylistä, jolla itse esittelet musiikkia tässä Sunday Classic -sarjassa. :)

  9. Tommi kirjoitti:

    Olipa nautinnollisia lauluja, Jolenen muistan Dollyn suusta kuulleeni pikkupoikana ja pitäneeni siitä. Hiton komea se on vieläkin ja kuulostaa oikein tuoreelta. Myös Dover ja Tears ovat hienoja esityksiä. Sitten tuo After the Gold Rush… Niilo on varmasti mielissään, vaikka naiset sanoja olivatkin menneet muuttamaan…

    • Viides rooli kirjoitti:

      En ollut lainkaan varma, että naputtaisit riviäkään kommenttilootaan Dollyn tähden. Musiikkimakusi on blogimerkintöjesi perusteella niin erilainen. :)

      Olen kanssasi samaa mieltä, mitä Neil Youngin ajatusten uumoiluun tulee. Rouvien tuotannossa olisi riittänyt omiakin biisejä tuntikaupalla, silti he valitsivat Lettermanin ohjelmaan Niilon biisin. Aika komeaa.

  10. Tommi kirjoitti:

    Kyllä korvani kestävät mitä tahansa, jos kyse on musiikista, kuten tässä. (Kaikki musiikkihan ei ole musiikkia.)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Tarkoitukseni ei ollut loukata saati leimata sinua rajoittuneeksi. Olen vain huomannut, että osa bloggaajista jättää tyystin kommentoimatta, jos genre ei ihan osu kohdalleen.

      Olet erittäin oikeassa siinä, ettei kaikki musiikki-otsikon alla tehty ole todellakaan musiikkia.

  11. Timo kirjoitti:

    Taitava laulaja on kyllä, vaikkei tuo musa itselleni täysin iskekään. Näyttää olevan Dollyllä sama kuin Lindalla, eli ulkonäkö saa ihmiset luulemaan, ettei ole taitoa… Mutta samahan siinä on kuin muissakin kahden ominaisuuden parissa, että kaikenlaisia yhdistelmiä löytyy.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Muistan vielä ajan, jolloin musiikki oli se, joka merkitsi eniten. Nykyään artistilla ja bändillä pitää olla tyyli ja stailaus kunnossa, ennen kuin ovi levytysstudioon aukeaa. Jos pieni kärjistäminen tässä sallitaan. ;)

      Mutta vakavasti: Dolly Parton on voinut menettää montakin kuulijaa vain siksi, että media keskittyy pitkälti hänen ulkonäköönsä. Toki rouva itse on tiensä ja tyylinsä valinnut. Mutta musiikkia hän on aina osannut tehdä, vaikka kolttujen kuosi tai rintojen malli ei miellyttäisikään.

  12. Tuima kirjoitti:

    Pääsin vasta nyt kuuntelemaan kunnolla Dolly-valintojasi. Minäolen aina pitänyt partonista, hänessä on jotain sellaista aitoutta, joka tunkee peruukin ja irtoripsien takaa esiin. Totta sitten tai hyvin näyteltyä, niin mahtinainen silti.

    Näistä valinnoistasi pidin eniten After The Gold Rushista (ja tuo Hirliin lähettämä on HUH :)), olen muutenkin kuunnellut trion yhteistuotantoja suurella ilolla.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Hyvä sana kuvaamaan Dolly Partonia: mahtinainen. Allekirjoitan.

      Olen kuunnellut viime aikoina Dollyn varhaisempaa tuotantoa, ja sieltä löytyy todella mainioita kappaleita ja hyvin kirjoitettuja tarinoita kuten tämä Joshua. Juu, ja aplodit Hirlille, joka muistutti PMS Bluesista. Se on ihqu! :)