Poissa muodista? Ei ikinä!

Posted: tammikuu 9, 2011 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, , ,

Viime sunnuntaina soitin kotimaisen kitaramestarin, Heikki Silvennoisen, tuotantoa. Tänään lavan saa käyttöönsä Oklahoman suuri mutta vaatimaton sankari, Tulsa-soundin luojiin lukeutuva, joulukuussa 72 vuotta täyttänyt J. J. Cale.

Hänenkin musiikkiinsa tutustuin jo varhaisteininä, mistä kiitos musiikkia ahkerasti kuunteleville koulutovereilleni. Kiitos kuuluu nimenomaan luokkani pojille, joiden makuskaala ja tietämys oli huomattavasti laajempi kuin tytöillä. Poikien ansiosta kuulin Calen soitantaa myös livenä, kun hän vieraili Helsingin Kulttuuritalolla 1970-luvulla. Siellä herra kitaristi sinetöi lopullisesti paikkansa sydämessäni ja levyhyllyssäni.

Keskiyön jälkeen

Mutta asiaan. Musiikkiahan tänne on tultu kuuntelemaan, eikä vain höpöttämään joutavanpäiväisiä. Session aloittakoon After Midnight, joka löytyy Calen vuonna 1971 julkaisemalta debyyttialbumilta Naturally. Moni luulee biisin olevan Eric Claptonin sävellys — onhan hänen coverinsa komea –, mutta krediitit kuuluvat kyllä Calelle. Linkin takaa löytyy vuonna 1994 Hollannissa levytysstudiossa kuvattu versio.

Samalta albumilta poimin myös toisen maistiaisen, mainiosti rullaavan Call Me the Breeze. Esitys on peräisin BBC:n tuottamasta Later… with Jools Holland -ohjelmasta vuodelta 1995. Cale esitti bändeineen myös toisen — ja nyt käytän tietoisesti isoa adjektiivia — loistavan kappaleen Cocaine (josta Eric Clapton on niin ikään tehnyt oman versionsa).

Trubaduurien eliittiä

J. J. Cale on julkaissut uransa aikana parikymmentä albumia, joten ei ihme, että tuotti vaikeuksia valita näytteitä tähän lyhyeen Sunday Classic -katsaukseen. Päädyin lopulta mm. tähän humoristiseen Mama Don’t -lauluun, joka kuultiin ensi kerran vuonna 1980 ilmestyneellä Shades-albumilla.

Englewoodin Gothic-teatterissa heinäkuussa 2004 kuvattu video osoittaa, ettei taitava muusikko tarvitse yleisön sytyttämiseen kummoisiakaan efektejä, ei valoshowta, ei merkillisiä kostyymeja. Kyse on pelkistämisen lumosta. Vai piileekö menestyksen salaisuus sittenkin kitarassa? How you make it sing, Guitar Man.

Oli surullista lukea eilisestä Helsingin Sanomista, miten Jukka Tolonen tuhosi terveytensä ja uransa mömmöjen tähden. Vaikka kitaristi on nyt kuivilla, sormet eivät enää tottele aivojen käskyjä. Sitä ongelmaa ei onneksi ole Calella, jonka työ musiikin parissa jatkuu yhä. Viimeiseksi nostan esiin heinäkuussa 2007 taltioidun videon, jolla mestari soittaa katkelman Out of Style -biisistään. Mielipiteeni lienee käynyt selväksi: tämä herrasmies ei mene koskaan muodista.

Sukella! Lisää bloggaajien valitsemia sunnuntaiklassikkoja löydät Lepiksen sivuston Sunday Classic 2011 -listalta.

kommenttia
  1. susupetal kirjoitti:

    jiijii Cale on niin kuin naiset ja viini -paranee vanhetessaan. Ehdottomasti.

    Mama don’t on klassikko, mielestäni paljon parempi kuin Cocaine. Ehkä kokaiinia on kuullut riittävästiä Claptonin soittamana, se on jotenkin kulunut. Ei huono kuitenkaan.

    Poissa muodista? Hah, kuka välittää muodista ylipäänsä?

    • Viides rooli kirjoitti:

      Totta puhut, SusuPetal, vanha sanonta pätee J. J. Caleen.

      Pintamuotia seuraavia on musiikissakin ihan liikaa, ja siksi vanhat mestarit jäävät varjoon, eivätkä uudet lahjakkuudet pääse esiin marginaalista. Onneksi on YouTube. Vaikka se toiminnallaan rikkookin monien tekijänoikeuksia, se muistuttaa aiempien vuosikymmenten suuruksista sekä mahdollistaa (ainakin joillekin) pääsyn valospotteihin silloin, kun valtakoneiston tiet ovat tukossa.

  2. lepis kirjoitti:

    Ei mene pois muodista koskaan! JJ. Cale on taas unohtunut levylautaselta. Tässä tuli niin kattava läjäys, että menen heti Spotifyihin kaivelemaan lisää.

    Hassualta tuo hollanti kuulostaa rock videon aluksi ;)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Hyvä kun muistutit, minun pitääkin päivittää Spotifyyn taltioimaani Sunnuntaiklassikot-listaa ja lisätä Sunday Classic -rinkiin osallistuneiden bloggaajien uusia ja vanhoja löytöjä.

      Hollannin kieli kuulostaa aina hassulta, niin kuin islantikin. ;)

  3. Tuima kirjoitti:

    Asiaa, Viides rooli! J.J. Cale on loistoäijä j akuten SusuPetal sanoikin, paranee vain vanhetessaan. Ja tämänkin kuulija tätiytyessään tykkää Calesta aina vain enemmän.

    Cocainen laiskanpulskea levyversio on minusta parempi kuin Holland-show’n ”nopeampi” tulkinta.

    Ja kyllähän Cale Calptoninkin kanssa kuulostaa hyvältä, iisiltä suorastaan :):

  4. Tuima kirjoitti:

    Cale kuulostaisi taatusti hyvältä jonkun Calptoninkin kanssa mutta ehkä tässä yhteydessä Clapton olisi parempi nimi… :)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Calpton kuulostaa ihan sarjakuvasankarin nimeltä. :D

      Kiitos videolisäyksestä, Tuima. Voisi luulla, että J. J. Cale olisi käärmeissään, kun Eric Clapton on tehnyt cover-version niin monesta hänen kappaleestaan, mutta tarina kertoo toisin. Tiedä sitten, pitääkö tämä YouTubeen ladatun Guitar Man -videon kommentteihin kirjattu väite paikkaansa, mutta sen mukaan Cale sanoo olevansa tyytyväinen Claptonin covereista; ne kun ovat aina tuoneet lihavan rojaltishekin. Mark Knopfler sen sijaan vain varasti soundin…

      • Tuima kirjoitti:

        Ei kai J.J. nyt kovin pyttyyntynyt Dlaptonille voi olla, kun ne on tehneet yhdessä tuon levynkin the Road to Escondido, joka muuten on varsin mainio!

  5. Yaelian kirjoitti:

    Hyvä katsaus JJ. Calen musaan,näitä kelpaa kuunnella !Hieno studioversio After Midnightista ja Mama Don’t cry on myös upea biisi. J J Cale on edellleenkin cool!
    Näin Ilta-Sanomissa Tolosen kuvan,ja se oli kyllä aika järkyttävä….

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kiitoa, Yaelian. Hyvältä hemmolta kannatti mielestäni laittaa kuunteluun useampi biisi, kun tuotantoa kerran on kertynyt melkoinen määrä. :)

      Se Ilta-Sanomissa julkaistu valokuva on ajalta, jolloin Tolonen oli vielä nalkissa aineiden kanssa. Helsingin Sanomissa hän näyttää jo huomattavasti terveemmältä. Onneksi.

  6. Tuima kirjoitti:

    Miten tuo Clapton voikin tänään olla niin vaikea kirjoittaa…

    • Viides rooli kirjoitti:

      Heh-heh, se on joulun jälkeistä ajatusten harhailua. Tunnistan taudin: kirjaimet ja sanat menevät sekaisin niin puhuessa kuin kirjoittaessakin. Viimeksi töpeksin Hirliin blogiin kommenttia naputtaessani.

      Uskon vakuuttelujasi ja varasin kirjastosta The Road to Escondido -levyn. Se on mennyt minulta ohi.

  7. Hirlii kirjoitti:

    J.J.Cale ! Palaan näihin, paremmalla ajalla… :)

  8. Ari kirjoitti:

    After Midnight on aivan loistava, ja Calen sormet toimivat edelleen hienosti. Mama oli hyvä valinta, Cocaine yhtä hyvä, kaikki klassikkoja

  9. Tommi kirjoitti:

    Mama Don’tin heitin minäkin klassikoihin taannoin. Hieno biisi, mutta en ole varma sen humoristisuudesta :) Kaikki muutkin valintasi ovat klassikkokamaa, tietenkin. J.J. Cale on hieno mies (mistäs minä hänen hienoudestaan tiedän?) – tai ainakin hänen biisisnsä ovat. Ja esittelysikin oli jälleen kerran ihailtava.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Muistelinkin, että J. J. Cale on soinut sunnuntaiklassikkona, mutten millään saanut päähäni, kenen blogi oli kyseessä. Olet oikeassa, emme voi tietää herra kitaristin luonteesta tai käytöstavoista, mutta komeaa musiikkia hän on elämänsä aikana tehnyt — ja paljon!

      Kiitos kehuistasi. Näitä musiikkiesittelyjä on nastaa tehdä. Olen kyllä miettinyt, että minun pitäisi perustella valintani paremmin. Pelkkä ”tykkään!” ei oikein riitä. :)

  10. Ari kirjoitti:

    Luitko Tolosesta tämän: Kitaristi Jukka Tolonen tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta toukokuussa 2008 ehdottomaan vankeuteen, josta hän vapautui marraskuussa 2009 – muuttuneena miehenä.

    ”Vankila oli parasta mitä mulle saattoi tapahtua, ja ilman sitä en olisi enää elossa. Mä olin huumeista niin heikossa kunnossa, että lääkärit kutsuivat jo lääketieteelliseksi ihmeeksi”, Tolonen sanoo HS:n haastattelussa.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kyllä. Tekstissäni punaisella merkitty Helsingin Sanomista -sanapari sisältää linkin, joka johtaa kyseiseen juttuun. Siellähän tuo kerrotaan.

  11. uuvana kirjoitti:

    Hieno kattaus, uskon kyllä että vaikea poimia linkkejä, mitä ottaa mukaan mitä jättää pois.

    Vaikka joskus viehätyn spektaakkelinomaisuudestakin, niin nämä pelkistetyt artistit viehättävät nykyään kyllä yhä enemmän ja enemmän. Musiikki pidetään pääosassa. Ei siinä sen enempää.

    Tosiaan, tyly historia Tolosella. :/ Siitä tulee minulla itselläni mieleen, että koskaan ei pitäisi ihailla ketään ihmistä sen taiteen takia jota hän tekee. Pitää ihailla sitä taidetta jota hän tekee, ei ihmistä.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Moi Uuvana, sama vika Rahikaisella, eli mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän musiikki painaa vaa´assa. Ja samaan hengenvetoon lisään, että kyllä-kyllä, pidin ihan hirmuisesti männä kesän U2:n 360°-spektaakkelista, mutta moiset konsertit ovat elämässäni poikkeuksellisia. Kotona keskityn musiikkiin, enkä pällistele ulkoisia tekijöitä kuten artistien puvustusta tms.

      Hyvin sanottu, Tolosesta siis. Me kaikki olemme ihmisinä erehtyväisiä ja sorrumme milloin pieniin, milloin suuriin virheisiin. Muistettakoon meidät — suuret starat mukaan lukien — todellisten tekojemme, ei vain persoonamme, mokiemme tai oikkujemme tähden.

  12. timbut kirjoitti:

    Kiitosta J.J. Cale -sessiosta. Tosiaan kavalkadi, varsinkin After Midnight. Mutta, mutta, onhan sitä yritetty väittää aiemminkin: ”Mark Knopfler sen sijaan vain varasti soundin…” ???? Calling Elvis? Ei pelkästään Mark ollut varkaissa. Tyylirosmoja löytyy, vaikutteiden saajia. Calen sävellyksistä muut ovat jalostaneet usein lyömättömiä covereita: Santana, Clapton, Ferry, Dylan, Neil Young…
    Cale said later. ”He (Clapton) picked up some of mine like I picked up some from the people before me. It’s very flattering that people of that caliber are listening to what I do. It’s always kind of nice when people cut my songs and turn them into something that people really like. For a lot of people, it’s hard to listen to my version because it’s very raw, kinda rough around the edges and they may sound unfinished, but that’s the way I like it, not too slick.”
    Brothers in Arms aavikolla

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kiitos lisäyksestä. Tässä —> linkki <— käyttämääsi lainaukseen (josta löytyy kiinnostavaa lisätietoa J. J. Calen elämästä), niin muutkin voivat perehtyä kitaramestarin mietteisiin.