Kohti joulua kabareetanssin askelin

Posted: joulukuu 12, 2010 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, ,

Idean tämänkertaiseen sunnuntaiklassikkoon sain Parallel Lines -blogista, missä Lepis kertoi kokemastaan musiikillisesta ilotulituksesta. SusuPetal oli houkutellut hänet Aleksanterin Teatteriin katsomaan suomenruotsalaisen Forkin kehuja keränneen Pink Noise -show’n. ”Me ollaan neljä a cappella -laulajaa, mutta käyttäydytään kuin rokkikukot”, lauluyhtyeen jäsenet kuvailivat itseään viime kesänä Helsingin Uutisten jutussa.

Rokkikukon elkeitä ei nyt ole luvassa, vaan tarjoilen joulutunnelmaa ranskalaisin maustein. Tai tarkemmin sanottuna sitä tarjoilee Straight No Chaser, Indianan yliopistossa vuonna 1996 perustettu a cappella -ryhmä. Meininki on vauhdikasta ja amerikkalaisen sulavaa, mutta sanoitukseen mahtuu myös piikkejä. Ennen kaikkea The Christmas Can-Can paljastaa, millaista pyöritystä elämä on näillä viimeisillä viikoilla ennen suurta juhlaa.

Videon ansiosta 5 albumia

Halusin nostaa Indianan pojat esiin myös siksi, että heidän tarinansa on hyvä esimerkki verkon, ja nimenomaan YouTuben, mahdista. Ryhmän vuonna 1998 tekemä versio suositusta joululaulusta The Twelve Days of Christmas hurmasi sukulaiset ja opiskelijatoverit, mutta suuren yleisön tietoisuuteen se ponnahti vasta vuonna 2006, kun joku ystävällinen sielu, ihailija tai ryhmän jäsen lykkäsi videon live-esityksestä YouTubeen.

The rest is history, kuten englanninkielisillä on tapana sanoa. Miljoonia kertoja katsotun videon näki myös Atlantic Recordsin toimitusjohtaja Craig Kallman, joka solmi laulajien kanssa viisi albumia sisältävän levytyssopimuksen. En tiedä ryhmäläisten aiemmista ammateista tai elämäntarinoista, mutta veikkaanpa, etteivät he kovinkaan kauaa joutuneet miettimään uranvaihtoaan.

Samaa maailmanmenestykseen johtavaa tietä, videolta valospotteihin, kulkevat parhaillaan myös suomalaisen Rare Exports -elokuvan tekijät, joiden maine alkoi kasvaa YouTubeen ladattujen lyhytelokuvien myötä. Viis valtiosta ja brändityöryhmistä, lahjakkaiden tekijöiden kannattaa ennemmin luottaa ja hyödyntää verkkoa taitojensa ja teostensa markkinoinnissa. Samalla pahasti nuutunut ja luutunut Suomi-kuvakin vähän räväköityy. Sitä odotellessa nautitaanpas kuumaa glögiä — vai pitäisiköhän seurata riimien vinkkiä ja terästää totia… ;)

Lisää joulunodotukseen sopivaa musiikkia löytyy bloggaajien –> Sunday Classic -listalta.

kommenttia
  1. Ari kirjoitti:

    Komeasti pojat laulavat capellaa

  2. Yaelian kirjoitti:

    Aika mainio joukko ja tuo Can Can-cappella oli hauska!

  3. susupetal kirjoitti:

    Tuo Can Can oli kerrassaan mainio! Shopping, shopping, Santa Clause!

    Youtube on todellakin metka paikka, sieltä voi ponnistaa maailman maineeseen, jos sattuu sopivaan saumaan. Hyvä juttu.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Pidin myös tavasta, jolla biisi lavennettiin koskemaan niitä, jotka eivät vietä joulua vaan käyvät hakemassa lähiravintolasta kiinalaista. Happy Hanukkah! :)

      YouTube on suora linkki suureen yleisöön. Siinä sen salaisuus. Mutta pelkkä videon lataaminen ei riitä, siitä pitää myös vinkata muille. Jos tavara on kuranttia, sana lähtee ennen pitkää kiertämään. Näin uskon.

  4. Zepa kirjoitti:

    LAATULINKKEJÄ! Tulipa hyvä mieli noita katsellessa & kuunnellessa! :-)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Kiitos, Zepa! Nastaa, että tykkäsit. Kannattaa tsekata Indianan poikien muitakin videoita. He vetävät biisit tosi hyvin, ja mikä parasta, pilke silmäkulmassa.

      *hymyilee kiitosten ansiosta kuin Hangon keksi ja kohottaa glögimaljan*

  5. Tommi kirjoitti:

    Onpas hauska meininki. Onneksi Can-Canissa pysyivät housut pysyivät jalassa. (Katsomossa taisivat toivoa jotain muuta.)