Naapurinpoikien lungi meininki

Posted: marraskuu 28, 2010 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:,

Kävin kaksi viikkoa sitten fiilistelemässä Finlandia-talossa, kun lavan otti haltuunsa yksi kestosuosikeistani, jatsista, soulista ja lattarirytmeistä oman musiikillisen cocktailinsa luova Bo Kaspers Orkester. Ruotsalaisbändin keinuvaa kattausta nauttiessani jaksoin taas kerran ihmetellä, miten samoilta Pohjolan leveyksiltä voi kummuta ilmoille näin lungi soundi. Ero lahden tämän puolen hevimetallin kalmanhuuruisiin huutajiin on lähes käsittämätön.

Ahas, mitä kuulenkaan? Epäilevät tuomaat siellä mutisevat, miten BKO on tyhjänpäiväistä ruotsalaispoppia, joka on tehokkaan markkinointikoneiston tuella saatu myytyä muotitietoisille kevytkeitosten kuluttajille. Sallikaa minun vastata iän ja kokemuksen suomalla arvovallalla: katin kontit!

Rakkaudesta musiikiin

Kepeys ei suinkaan tarkoita merkityksetöntä. Mitä tulee soittamisen sujuvuuteen ja vaivattomuuteen, Helsingin-keikka todisti komeasti, mistä BKO:n biiseissä on kyse: vankasta ammattitaidosta ja rakkaudesta musiikkiin. Se myös osoitti, että livenä bändi repeää sellaiseen ilotulitukseen, ettei sitä voi koskaan studiossa tavoittaa.

Vauhdikkaan jammailun vastapainona – tai paremminkin alkusoittona, sillä lähes kolmituntisen konsertin kaari kasvoi pianissimosta fortissimoon – BKO tarjoili sinisiä hetkiä, joiden satuttavuus tehostui koskettavien tarinoiden myötä. Pidän Bo Sundströmin sanoituksista, joissa vuorottelevat muistot, kaiho, arjen ilot, pelot, surut, ystävyys, rakkaus, onni ja elämän absurdit hetket.

Eiköhän olisi jo aika tarjoilla ensimmäinen maistiainen? Tässä uudelta, viime elokuussa New Orleansissa äänitetyltä ja kaupungin mukaan nimetyltä albumilta Låt mig komma in.

Emme koskaan kuole

1990-luvun alussa perustetun yhtyeen taipaleelle mahtuu monta täysosumaa. Vuonna 1996 julkaistulla Amerika- albumilla ensi kerran kuultu ja sittemmin myös singlenä julkaistu Vi kommer aldrig att dö oli Helsingin-konsertin hittilitaniasta se, joka ensimmäisenä sai yleisön laulamaan täysillä mukana. Sitä ei heti uskoisi, koska kappale ei ole mikään revitysbiisi eikä Finlandia-talo paikka, jossa voisi bailata vapautuneesti. Tosin sekin ihme nähtiin, ja vieläpä maestron vauhdittamana Bo Sundströmin syöksyttyä tanssimaan yleisön joukkoon.

Rullaavaa menoa tarjosivat myös banjolla höystetty Långsamt (soittajana Mats Schubert; bassossa Michael Malmgren ja rummuissa Fredrik Dahl) sekä Innan allt försvinner. Voi-voi, näiden sympaattisten naapurinpoikien tuotantoa näyttää YouTube olevan pullollaan, mutta ei mannaa mahan täydeltä. Päätän tämän sunnuntain setin omaan suosikkiini, lempeään laulelmaan, jonka piikki paljastuu viimeisessä säkeessä: Hon är så söt.

Lisää pakkaspäivään passelia musiikkia löytyy bloggaajien Sunday Classic -listalta.

kommenttia
  1. susupetal kirjoitti:

    BKO kuuluu suosikkeihi, vaikka aika harvoin kuuntelen bändiä. Mutta jotenkin taattua menoa, joka ei petä. Tykkään.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Tietty pakoton varmuus oli nähtävissä konsertissakin, ei BKO:ta turhaan kutsuta Pohjoismaiden parhaaksi llive-bändiksi. Sitä oli levollista katsoa ja kuunnella.

  2. Yaelian kirjoitti:

    Kyllä ne Svenssonit osaa. Bo Kaspersien musiikkia kuuntelee ihan mielellään joskus. Pidän erityisesti tuosta ”Hon är så söt när hon sover..”

    • Viides rooli kirjoitti:

      Minä kuuntelen bändiä mielelläni useammin kuin joskus. :) Kannattaa tsekata YouTuben tarjonta, sieltä löytyy monta muutakin BKO:n helmeä.

  3. Ari kirjoitti:

    Pidin enemmän Bo Kaspersien aiemmasta tuotannosta, akustisista kitara biiseistä löytyy muutamia todellisia helmiä. New Orleans albumi on hyvä! Tämä uusi albumi menee hieman liian jazahtavaksi jo minulle

    • Viides rooli kirjoitti:

      On ymmärrettävää, että bändi haluaa laventaa kokeilujaan musiikin eri saroille ja lisätä myös instrumenttivalikoimaansa, kun työvuosia on kohta koossa 20. Minä ainakin puutuisin soittajana siinä ajassa pelkkiin akustisiin versioihin. ;)

      Nyt hämmennyin kommentistasi: tuo New Orleans on uusin, eikä se minun korvaani kuulosta liian jazzahtavalta.

  4. timbut kirjoitti:

    Noh, ainakin aavikolta löytyy epäileviä. Niin katin kontit ja kollin….
    Me ainakin yritimme.

  5. Hirlii kirjoitti:

    Kiva! BKO:ta on kuunneltu on, ja joskus paljonkin. Soittelin (13.9.09 – löytyy linkistä) sunnuntaklassareissakin kerran.

    Tykkään kyllä kovasti, on lempeä elämänasenne ja ovat tosi symppiksiä :)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Mukavaa, että löytyi jälleen yksi BKO:n musiikin ystävä. :)

      Olen samaa mieltä, Bo Sundströmin sanoitusten ja bändin jäsenten haastattelujen perusteella naapurinpojilla on lempeä ja avara elämänasenne. Ja sympaattisia he ovat, totta vie!

      • Hirlii kirjoitti:

        Ja kun ei nyt ehdi joka pyhä nyt soittelemaan niin tämä onkin hauska juttu, kaivella omiakin ”arkistoja” vaikka vaan linkeiksi. BKO:ssa on ehkäs parhainta just tuo arkinen olo; arjen pikku riemut ja hetket. Konsertti oli varmaan hieno kokemus.

      • Viides rooli kirjoitti:

        Moi Hirlii, ja kiitos kysymästä: konsertti oli yksi tämän vuoden parhaista musiikkielämyksistäni – ellei peräti paras. BKO:n pojat nauttivat live-esiintymisistä; biisien pituudet ylittivät moninkertaisesti levytaltiointien keston, kun soittajat innostuivat jammailemaan ihan tosissaan. Heistä näki ja huokui, kuinka paljon he nauttivat heittää keikkaa. Ja yleisö palkitsi: tunnelma oli lopulta aivan katossa, ja jengi tanssi käytävillä ja rivien välissä. :)

        Lisäsin linkin Leppoisaa popjazzia -merkintääsi myös kommenttiisi.

  6. Krisu kirjoitti:

    BKO ei ole vieras minullekaan se on hyvä pumppu. Tykkään! Ja kyllä, näitä kotoisia kalmanhuuruja henkäileviä huutajia on kyllä tosi paljon. Liikaa, jos minulta kysytään, mutta kun ei kysytä, haha!

    • Viides rooli kirjoitti:

      Nastaa, Krisu, jos BKO osui ja upposi sinuunkin. :)

      Mitä heviin tulee, sillä on saatu mainetta Suomeen, mistä hatunnosto mm. Nightwishille ja Apocalypticalle, mutta omalta osaltani voin todeta kyllästyneeni ko. genreen.