Mestari ja oppilaat, eli jäähyväisten aika

Posted: marraskuu 27, 2010 in Kulttuurin kentällä, Tanssi
Avainsanat:, ,

Kävin eilen katsomassa suomalaisen nykytanssin kärkinimiin lukeutuvan Tommi Kitin ja hänen kymmenen vuotta toimineen tanssiryhmänsä Helsingin-jäähyväisnäytössarjan ensimmäisen illan. Esitys on mahdollista nähdä vielä tänään ja huomenna Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa.

Olin varautunut kyyneliin, mutta nenäliinoihin ei tarvinnut turvautua, vaikka ilta tarjosikin vahvoja tunteita. Asetelma neljälle tanssijalle sekä Väärä sävellaji osoittivat todeksi tanssija Valtteri Raekallion käsiohjelmaan tallentamat ajatukset: ”Tanssiteoksen rakenne, liikemateriaalin sisäinen logiikka, esiintyjän valinnat ja liikkeen sointi jokaisen tanssijan omassa kehossa ja kokemusmaailmassa luovat Tommi Kitin koreografioiden sisällön. Tanssijan näkökulmasta ehkä kaikkein poikkeuksellisin piirre Tommin työskentelyssä on kuitenkin hänen kykynsä luoda tästä asetelmasta tanssijoille kokemus, jossa jokainen tuntee olevansa arvokas niin yksilönä kuin taiteilijanakin.”

Lumovoimaa yli rajojen

Stoan katsomo oli täynnä, ja yleisön odotukset väreilivät ilmassa. Jokainen tiesi todistavansa historiallista hetkeä, erään aikakauden päättymistä. Salissa istui lukuisia tanssin ammattilaisia. Kuten takanani istuneet totesivat, Tommi Kitti on yksi niistä harvoista suomalaiskoreografeista, jotka saavat liikkeelle sekä baletti- että nykytanssijat.

Helpolla mestari ei katsojia päästänyt, yleisön kosiskelu ei ole koskaan ollut Kitin synti. Hänen koreografioissaan on pitkiä jaksoja, joita ei ole täytetty musiikilla tai ääniefekteillä, vaan tanssijat liikkuvat pelkän intuition ja keskinäisen rytmin tahdissa. Ne ovat intensiivisiä hetkiä, ja oli lumoavaa, miten hiljaa ja keskittyneesti yleisö seurasi tanssijoiden tulkintaa. Liike lavalla jatkui, hidastui ja pysähtyi lähteäkseen uudelleen vauhtiin.

Kitin teosten teemat – yksilön kokemukset ja tunteet, kohtaamisten intohimo ja kipu – suorastaan huokuvat tanssijoista. On kiehtovaa nähdä, miten mestarin liikekieli ja vahva läsnäolo toistuvat taitavissa oppilaissa. Ja silti kaikki tanssijat ovat omintakeisia ja persoonallisia, eivät mitään toistensa tai Kitin klooneja.

Pehmeästi kuin kissa

Illan aikana nähtiin myös Tommi Kitin oma sooloesitys Kaipaava, joka sai aikaan valtavan aplodi- ja huutomyrskyn. Se osoitti kaikille epäileville tuomaille, ettei sunnuntaina (28.11.) 55 vuotta täyttävä tanssija-koreografi ole menettänyt piiruakaan lumovoimastaan saati taidoistaan. (Linkin takaa löytyy Rajaton-yhtyeen kanssa taltioitu live-esitys. Kannattaa katsoa.)

Takanani istunut miestanssija muisteli aikaa, jolloin hän näki ensimmäisen kerran Tommi Kitin tanssivan. Suomen Kansallisbaletti toimi silloin vielä vanhassa oopperatalossa, Aleksanterin teatterissa. ”Hänen hyppytekniikkansa oli omaa luokkaansa. Kun muut kolahtivat lattiaan, Tommi laskeutui pehmeästi ja äänettömästi kuin kissa.”

Miten vauhdikkaasti eilisilta kuluikaan, aivan liian nopeasti. Viimeinen teos oli saanut uuden lopun: mestarin ja oppilaan kättelyn ja ylösnoston, joka symboloi viestin – kokemuksen, elämysten, taidon ja hiljaisen tiedon – siirtymistä tuleville tanssijasukupolville. Eikä yleisö tarvinnut muuta merkkiä – kaikki nousivat saman tien seisomaan. Aplodit, tömistykset ja riemunhuudot kaikuvat yhä korvissani.

Oivallus on työn takana, ei työn edessä.  ~  Tommi Kitti

Advertisements

Kommentointi on suljettu.