Omalle näylleen uskolliset

Posted: marraskuu 14, 2010 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, ,

Tänään isänpäivänä nostan framille kaksikon, jonka yli 40 vuotta kestänyt yhteinen taival alkoi varsin dramaattisesti. Daryl Hall osallistui vuonna 1967 The Temptones -yhtyeensä kanssa Philadelphiassa pidettyyn bändikisaan. Samoin teki John Oates, bändin nimi oli The Masters. Kesken kilpailun syttyi aseellinen jengitaistelu, ja väki pakeni luoteja henkensä edestä. Hall ja Oates änkesivät samaan ahtaaseen tavarahissiin. Tilanteen rauhoittumista odotellessaan he puhuivat musiikista, itsestään ja tavoitteistaan. Paljastui, että molemmat olivat hippejä, jotka rakastivat rhythm and bluesia. Molemmat oli myös hyväksytty Templen yliopistoon. Se sinetöi kämppäkaveruuden, mutta vei vielä pari vuotta, ennen kuin Hall ja Oates ryhtyivät tekemään yhdessä musiikkia.

Olen kuluneen viikon aikana perehtynyt kaksikon historiaan ja musiikilliseen tuotantoon lainattuani kirjastosta vuoden 2009 lokakuussa julkaistun 4 levyn kokoelman Do What You Want, Be What You Are: The Music of Hall & Oates. Vitsit, en voi muuta sanoa. Ihan loistava setti! Levyiltä löytyy lukuisia ennen julkaisemattomia livetaltiointeja. Mukana on myös paksu kirjanen, jossa Hall ja Oates kertovat biisien syntyhistoriasta, taustoista ja levyillä soittavista muusikoista. Riveille on tallentunut myös paljon mainiota triviaa.

Heitän tässä vaiheessa kehään ensimmäisen näytteen, koko paketin käynnistävän Girl I Love You. Kyseessä on The Temptones -bändin ensimmäinen, loppuvuodesta 1966 äänitetty hitti, jonka Daryl Hall teki yhdessä Barry Glazerin kanssa. Jo siinä kuulee Hallin erinomaiset laulajan taidot. Se on myös yksi suurimmista syistä, miksi pidän niin paljon Hall & Oatesista.

Tee mitä haluat, ole sellainen kuin olet

On äärettömän helppoa leimata Hall & Oates pelkäksi valtavirtamusiikiksi. Mikäli niin tekee, leimasinta heilutteleva on todennäköisesti tutustunut vain bändin 1980-luvun hitteihin. Mollaamaan en niitä rupea, tietenkään en! Kenguru minussa sai vallan oitis, kun Bottan kajareista kajahti Maneater. (Ja kyllä, ymmärrän itsekin suhtautua menneisyyteen hymähtäen, enkä nostalgisoi sen ajan neonvärejä tai olkatoppauksia.)

Yhdysvaltain levylistojen kärkeen toistuvasti ponnahtaminen hämmensi myös kaksikkoa itseään, koska menestys poiki myös tympeitä lieveilmiöitä. ”Kumpikaan meistä ei koskaan haikaillut rokkitähdeksi, emme edes havitelleet taloudellista menestystä”, Daryl Hall sanoo. ”Ironia piilee siinä, että ihmiset ovat leimanneet meidät sellaisiksi, mutta tosiasiassa edustamme rocktähteyden vastakohtaa. Yksi taiteilijan tehtävistä on hätkähdyttää, ravistella ihmisten mieliä. Taiteilijalle on myös tärkeää olla uskollinen omalle musiikilliselle näkemykselleen. Tee mitä haluat, ole sellainen kuin olet. Tee niitä asioita, jotka koet tärkeiksi, olipa se taloudellisesti tuottavaa tai ei. Oma suhteeni bisnekseen on aina ollut vähän epämääräinen ja epätavallinen. Tahdon tehdä jotakin sellaista, joka koskettaa ja jolla on merkitystä itselleni. Jos hyvin käy, se kiinnostaa ja koskettaa myös muita.” (Esittelykirjasen tekstistä, vapaa suomennos minun.)

Kuusikymppisissä herroissa riittää virtaa

Yksi kokoelman koskettavimmista tulkinnoista on mielestäni Tokiossa 1996 äänitetty ja aiemmin julkaisematon konserttitaltiointi Everytime You Go Away. Hall kertoo tehneensä tämän hyvin omakohtaisen laulun kertaistumalta, ja se julkaistiin ensimmäisen kerran Voices-albumilla (1980). Paul Young levytti biisin vuonna 1985, jolloin siitä tuli maailmanlaajuinen menestys. Linkin takaa ei avaudu Japanissa esitetty versio, vaan vuotta aiemmin tehty livetaltiointi. Mutta kyllä tästäkin kuulee, millaisen vaikutuksen Hallin ex-elämänkumppani Sara Allen on mieheen tehnyt.

Viimeiseksi olen säästänyt todellisen makupalan, joka osoittaa, miten yli kuusikymppisissä herroissa riittää yhä virtaa. Troubadour-klubilla Los Angelesissa kaksi vuotta sitten taltioitu I Can’t Go For That (No Can Do) sykkii todellista pappaenergiaa. Daryl Hallin ja John Oatesin kanssa jammailevista muusikoista nostettakoon esiin kaksi, saksofonisti Charlie DeChant sekä helmikuussa sydänkohtaukseen menehtynyt kitaristi Tom ”T-Bone” Wolk. Huh, mikä meno. Tuota kun olisi joskus päässyt kuulemaan livenä.

Tämän erityispitkän Sunnuntaiklassikko-merkinnän myötä toivotan hyvää isänpäivää, myös Yläkerran kartanoihin, missä oma isäni jo huseeraa ja pelaa todennäköisesti lätkää muiden manalle menneille Takkuturkkien kanssa. ;)

Muiden bloggaajien lempimusaa voi kuulostella —> Sunnuntaiklassikkojen listalta.

Lisäys klo 22.00

Minun kävi lähes sääliksi Tommia, joka paljastaa kommentissaan tuntevansa Hall & Oatesin tuotannosta lähinnä kaksikkoa koskevat tv-sketsit ja siskon soittamat kasarihitit. Päätin etsiä hänelle vakuuttavampaa antia, ja mitä löysinkään! Daryl Hall jammailee kuukausittain muusikkokavereidensa kanssa kotitalonsa treenikämpällä, ja setit ovat vapaasti katsottavissa verkossa. Tässä Tommille Live From Daryl´s House -ohjelman episodi nro 30, edesmenneen kitaristin muistoksi pidetty sessio Remembering Tom ”T-Bone” Wolk. Kunnon kamaa!

Advertisements
kommenttia
  1. susupetal sanoo:

    Vau, mahtava tietopaketti minulle tuntemattomasta parivaljakosta.

    Tuon Everytime you go awayn muistan kyllä, Paul Youngin cover oli sellaista siirappia aikanaan, etten voinut kuunnella, mutta tämä Hall ja Oatesin versio oli jotain ihan muuta, riipaisevan, rouheisen koskettavaa.

    • Viides rooli sanoo:

      Nastaa, jos onnistuin tarjoilemaan uutta herkkua. :) Hall & Oates tunnetaan hyvin Yhdysvalloissa, missä herrat ovat saaneet useita platinalevyjä, mutta jostain syystä he ovat jääneet Suomessa suht tuntemattomiksi.

      Olen samaa mieltä Paul Youngin tulkinnasta: hirveää siirappia. Siitä on kadonnut kaikki syvin tunne, sielukkuus ja ennen muuta svengaavuus, mikä on tunnusomaista Hall & Oatesille silloinkin, kun kyse on kipupisteitä luotaavista ja traagisista kappaleista.

  2. Hirlii sanoo:

    Kiitoksia, tässäpä oli nahtipläjäys Hallista ja Oatesista.

    Heissä konkretisoituu tuo filosofia: ”Tee mitä haluat, ole sellainen kuin olet. Tee niitä asioita, jotka koet tärkeiksi, olipa se taloudellisesti tuottavaa tai ei.” – vaikka ovat tietty menestyneetkin taloudellisestikin musabisneksen maailmassa. Mainstreamia eivät kylläkään edusta.

    Viimeinen oli musasimpukan helmi jota oli oikein mukava marraskuun pyhäiltapäivässä kuunnella.

    • Viides rooli sanoo:

      Tuo mainitsemani kokoelmaboksi on ehdottomasti lainaamisen arvoinen. Käypä sinäkin tutkimassa kirjastosi levyhyllyjä. :)

      Tähän kommenttiini voisin lisätä vielä yhden syyn, miksi niin kovasti pidän Daryl Hallin ja John Oatesin tuotannosta. Molemmat ovat taitavia muusikoita, jotka hallitsevat useita instrumentteja. Musiikin ammattilaisia sanan syvimmässä merkityksessä. Heidän kaltaisilleen suon taloudellisen menestyksen mennen tullen.

  3. Kari sanoo:

    Temtones oli nimenä tuttu ja Everytime Your Go Away jonkun muun esityksenä. Komea tietopaketti ja Everytime … on hieno biisi.

    • Viides rooli sanoo:

      Yksi Philadelphian soul-soundin tunnetuimmista arkkitehdeista, Kenneth Gamble, nimittää esittelykirjasessa The Temptones -bändin porukkaa ”sielukkaiksi sinisilmäisiksi Temptationeiksi”. Tämä siis lämmöllä sanottuna. :)

  4. Yaelian sanoo:

    Upeaa musiikkia! PIdinkin kaksikosta aikoinaan ,enkä ole aikoihin heitä kuunnellut,joten kiitos tästä mieleen palauttamisesta ;-)

    • Viides rooli sanoo:

      YouTubesta löytyy ihanan paljon Hall & Oatesin konserttitaltiointeja, ja mikä parasta, useammalta vuosikymmeneltä. :) Siitä vain kuuntelemaan!

  5. panu sanoo:

    Minun kokemukseni kaksikon musiikista on seuraavanlainen: Ostin marketin alennuslevylaarista Hall & Oatesin levyn joskus vuoden 1985 tienoilla. Kotiintultuani kuuntelin levyä ja sitä kuunnellessa vatsani tuli erittäin kipeäksi. Silloin päätin, että tämä musiikki ei ole minua varten. Annoin levyn tyttöystävälleni, koska en halunnut levyä enää edes nähdä. Myöhemmin kun tyttöystävän kanssa muutettiin yhteen ja levy palautui hyllyyni, jouduin myöntämään, että ehkä vatsanväänteet johtuivat jostakin muusta kuin musiikista. En ole tosin kuunnellut koskaan tuota levyä sen jälkeen.

    • Viides rooli sanoo:

      Anteeksi, että vastaan kommenttiisi vasta nyt. Jostakin syystä se oli lennähtänyt roskapostien joukkoon. Ehkä blogini sai siitä vatsakipuja…? ;)

      Mainio tarina, mutta minun on vaikea uskoa, että Hall & Oates kykenisivät noin tehokkaaseen suoritukseen. Päänsärkyä ehkä. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta toistettakoon jälleen vankka mielipiteeni: kaikesta musiikista ei tarvitse tykätä. Sehän olisi sula mahdottomuus. Kun kumartaa jollekin, pyllistää samalla toiselle, oli vaarillani tapana muistuttaa. Pätee tähänkin. :)

  6. lepis sanoo:

    Tadaa!!! Arvaas vain… Uskallanko kertoa… Se oli siellä Denverissä se konsertti, silloin kauan aikaa sitten. Ja oli se upeaa. Jälleen yksi parhaista ;) Se oli oikeasti hyvä konsertti!

    Ja nyt pitää mennä kuuntelemaan Sara Smile.

    Saman duon parissa ollaan oltu viime aikoina, kuuntelin nimittäin ’Whole Oats’ albumia tässä muutama päivä sitten, kun ajattelin lentää Liverpoolista Philadelphiaan. En sitten löytänyt tubesta kunnollista versiota Fall in Philadelphia -biisistä. Jäi se pysähdys.

    Tuota ammuskelujuttua en tiennyt. Olipa hurjaa!

    Näitä hemmoja pitää kuunnella aina välillä ja paljon. Sitä paitsi, onhan Hall aika namu!

    • Viides rooli sanoo:

      En ole pätkääkään yllättynyt. Jos olisin asunut Yhdysvalloissa, olisin taatusti tunkenut itseni ties kuinka moneen konserttiin. :)

      Hall & Oates on keikkaillut Skandinaviassa vuonna 1984, mutta Suomi ei tietenkään kuulunut kiertuekalenteriin. Kaksikko on bändeineen nähty USA:n ulkopuolella yleensä vain Britanniassa ja Japanissa, joskus Saksassa. Sääli.

      Voit tsekata Denverin tarkan ajankohdan ahkeran fanin tekemältä —> keikkalistalta.

      Mitä Halliin tulee, oikeassa olet. Äijä on yli 60 v — ja niin namu aina vain. Käyköhän Daryl makoilemassa jossain maagisessa sarkofagissa? ;)

      • lepis sanoo:

        Mulla on lippu tallessa ja se oli 7.5.1983 ;) Ja nyt menen tarkistamaan tuon linkin. Katsotaan miten kävi.
        Joskus on käynyt, että netissä on virheellistä infoa noiden ahkerien fanien listoilla. Esim. Billy Idolin konserttia ei edes löydy ja joku muukin oli väärin.

        Darylin täytyy käydä jossain sellaisessa. Tai sitten se vain kuuluu siihen ihmeelliseen pitkien ja vaaleiden miehien lahkoon, joka ei vanhene eikä menetä karismaansa. Tunnen sellaisen yhden livesit. Äh, miten epistä.

      • Viides rooli sanoo:

        Okei, odottelen tsekkaustasi.

        Daryl voisi olla vaikka viikinkien sukua, sen verran pitkä, vaalea ja karismaattinen. Että olet tavannut sellaisen livenäkin? Tosi, tosi epistä! :D

  7. Tommi sanoo:

    Oletpa perehtynyt antaumuksella kohteeseesi. Siitä täydet pisteet. Mutta…

    …minua alkaa aina naurattaa näiden herrojen kanssa. Hall & Oates ovat perin usein joutuneet sketsiviihteen kohteeksi. Tosin nyt mieleen muistuvat vain Hale & Pacen musiikkisketsit. Jotenkin minun on vaikea päästä yli tuosta hupiulottuvudesta. Ehkä olen siis se, joka on tutustunut vain niihin kasarihitteihin… Tai oikeastaan en ole tutustunut, vaan kuullut pakotettuna, sisko kun kuunteli näitä.

    • Viides rooli sanoo:

      Toki näille kavereille saa nauraa, jos siltä tuntuu. Mutta kun puhutaan musiikista, pelleinä en heitä pitäisi. Mutta ymmärrän reaktiosi, jos kaksikkoa koskeva saldo sisältää vain sketsejä ja siskon kuuntelemat kasarihitit. :)

  8. lepis sanoo:

    No niin. Päivä oli oikein, mutta konserttipaikan nimi kirjoitettu aivan päin mäntyä!