Peukutuksen mestari

Posted: syyskuu 26, 2010 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, , ,

Tänään palaan ajassa 30 vuotta taaksepäin ja soitan sunnuntaiklassikkona basistien eliittiin kuuluvan Stanley Clarken funkahtavan biisin We Supply. Raita löytyy vuonna 1980 ilmestyneeltä Rocks, Pebbles and Sand -albumilta, joka kuului pitkään lempilevyjeni joukkoon. Clarken soittotapaan olin jo aiemmin tutustunut Return to Forever -bändin myötä. Niiltä ajoilta juontaa myös kiinnostukseni kitaristi Al Di Meolan tuotantoon.

Vuonna 1951 Philadelphiassa syntynyt Stanley Clarke ei ole mikään muusikkovitseistä tuttu tollo basisti, vaan uuttera ja rohkea multilahjakkuus, jonka kattava CV on luettavissa englanninkielisellä Wikipedia-sivulla. Myös Clarken oma sivusto monia videoita sisältävine blogeineen on tutustumisen arvoinen.

Rapakontakaisen herkun ohella tarjoan bonuksena kotimaisen makupalan, jonka kuulin eilen YLEn Radio Suomen Levylautakunta-ohjelmassa. Tämänkertainen tuomaristo (Antero Mertaranta, Kalevi Pollari ja Juha-Pekka Sillanpää) äänesti parhaaksi Pellosta kotoisin olevan tulokkaan, Hämärästä aamunkoittoon -yhtyeen biisin Ohh My Love. Tähän soundiin tykästyin oitis.

Lisää bloggaajien valitsemia sunnuntaiklassikkoja on tarjolla täällä.

kommenttia
  1. Yaelian kirjoitti:

    Tämä Stanley Clarken kappale muistuu mieleeni tanssikappaleena? Nice funk!
    Uusi tuttavuus oli tuo Hämärästä Aamunkoittoon-yhtyeen kappale.Hyvä ääni solistilla.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Juu, kyllä Stanley Clarken funk-biisit saivat – ja saavat yhä! – minut tanssilattialle lennättämään lantiota ja raajojani. ;)

      Samaa mieltä, ja jäänkin kiinnostuneena odottamaan, millaista tavaraa Hämärästä aamunkoittoon -yhtye lykkii tulevaisuudessa ääniaalloille.

  2. Ari kirjoitti:

    Funkyä tuutin täydeltä.

  3. Tuima kirjoitti:

    Funk ei oikein innosta, vaikkei tässä mitään vikaa olekaan. Paljon enemmän innosti tuo bonuspala, oikein hyvä. Mieleen tuli samanhenkinen Marko Haaviston ja Poutahaukkojen Paha vaanii, joka on tietenkin tuttu Aki Kaurismäen leffasta Mies vailla menneisyyttä (aah, sen voisikin katsoa taas pitkästä aikaa)…

    • Viides rooli kirjoitti:

      Tämänkertaista biisiä valitessani muistelinkin, ettet niin kauheasti hötkyile funkystä. Ainakaan et taannoin syttynyt Chaka Khanin tulkinnalle.

      Joku tuomareista (en muista kuka) arveli eilisessä radio-ohjelmassa bändin vokalistia Marko Haavistoksi. Kieltämättä kaksikon äänet ja laulutavat muistuttavat toisiaan. Ja näin sanoessani en tahdo vähätellä kummankaan tenhoa.

  4. Tuima kirjoitti:

    Eli tämän leffan muistanet…

    • Viides rooli kirjoitti:

      Loistoleffa, hyvä biisi, mainio kohtaus. Rainalla vilahtaa myös lempinäyttelijäni, Juhani Niemelä. Todellinen namu mieheksi, voin vakuuttaa. Sallittakoon samalla pieni mainos vanhasta jutustani Aikamiesten intohimot, jossa Juhani Niemelä, Lasse Pöysti ja Kalle Holmberg paljastavat, mikä sytyttää konkarin.

  5. kimmeli kirjoitti:

    Mahtava! Minä, joka olen ihan aina tykännyt funkista ja peukkubassosta!! Tällä saa sykkeen taas kohilleen ;)

  6. kimmeli kirjoitti:

    Ai niin se Hämärästä aamunkoittoon oli leppeä, kiva soundi ja ihana ääni!

  7. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Kimmeli, ja nastaa, että joukossa on edes yksi, joka nauttii täysillä funkahtavasta poljennosta. :) Mitä tulee Hämärään aamunkoittoon, sen bändin taivalta aion seurata tarkemminkin.

  8. Kari kirjoitti:

    Onneksi ehdin koneen ääreen tätä kuuntelemaan vasta iltäpäivällä. Hyvä biisi, mutta aamuhorrokseen ehkä liiankin tiukkaa. Nyt upposi kuin naula silmään!

    • Viides rooli kirjoitti:

      Auts, tuota en tullut edes ajatelleeksi. Päätin jo viikolla heittää Clarken peliin, mutta olet oikeassa: We Supply on aamukuunteluun aika stydi pätkä. :)

  9. lepis kirjoitti:

    Olipa mielenkiintoinen uusi tuttavuus tuo kotimainen, tykkäsin soundista. Tosin kyllä vanha kunnon funk puree ja kovaa kuten tuo Clarken biisi. Hip hei!

    • Viides rooli kirjoitti:

      Meni siis putkeen tällä kertaa, molemmat toimivat? Erinomaista! :)

      Tällä viikolla olikin kiehtova sunnuntaiklassikkojen kierros, tunnelma vaihteli laidasta laitaan. On se vain nastaa, että sait aikanaan idean Sunday Classic -sarjasta. Kiitos siitä, Lepis!

  10. Hirlii kirjoitti:

    ”Bonusbändi” Hämärästä aamunkoittoon toi minunkin mieleen Kaurismäen leffat, ja tuon Miehen vailla menneisyyttä. Tuo funkbiisi ei päässyt torjuntani läpi, jokin siinä oli sellaista, et ei vaan.

    Hämärästä aamunkoittoon sensijaan kyllä. Oikein tykästyin heihin.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Ei kaikesta tarvitse tykätä. Kuuntelin soulia ja funkya todella paljon teininä (voisinkin joskus kirjoittaa pienen pätkän siitä, miten löysin mustan musiikin), ja niiltä vuosilta ihon alle jäi kaipuu rytmiin.

      Mukavaa, että Hämärästä aamunkoittoon hurmasi myös sinut. Bändi on saanut jo aika monta ihailijaa. :)

  11. Vaiheinen kirjoitti:

    Jes! Stanley Clarke on aivan ehdottomasti basistien eliittiä ja muutenkin hieno muusikko. Näin Clarken soittavan Lontoossa noin vuosi sitten Chick Corean ja Lenny Whoten kanssa (molemmat tuttuja Return to Forever-bändistä) ja nimenopmaan Clarke nousi koko pumpusta esiin väkevällä otteellaan. Kun Clarke konsertin lopussa pääsi jammailemaan toisen kärkibasistin eli Victor Vootenin (The Flecktones) kanssa, ei riemulla ollut enää mitään rajaa.

    Ja täähän on hieno biisi.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Jepulis, tuosta Lontoon-keikasta olen kyllä vähän kade. Sitä olisi varmasti ollut nastaa kuunnella ja katsoa.

      Stanley Clarke on todella hieno basisti. Syy, miksi päädyin juuri tähän kappaleeseen, johtuu pitkälti siihen liittyvistä muistoista, mutta valitsin sen myös siksi, että vielä 30 vuoden jälkeen We Supply rullaa ja takoo ihan mielettömällä tavalla. :)

  12. Tommi kirjoitti:

    Taitavaa ja arvostettavaa basson naksutusta, vaikkakaan funk ei koskaan ole osuanuy minun korvieni välissä oikeaan kohtaan.

  13. Ansku kirjoitti:

    Hei!

    Oletteko käyneet kuuntelemassa tuon hämärästä aamunkoittoon yhtyeen muita vetoja juutuubista?? Kolahtaako?

    • Viides rooli kirjoitti:

      Hei Ansku, ja terveisiä sinne Saarenkylään, ja ylipäänsä Rovaniemelle! Teetkö markkinatutkimusta? :)

      Bändi vain keikoille tänne etelään! Olen varma, että tyytyväistä yleisöä löytyy.

      • Ansku kirjoitti:

        Saarenkylään Rovaniemelle?? Sekoitikohan nyt henkilöitä :D Ja markkinatutkimuksesta en tiedä, mutta mietiskelin tuossa nuita muita kappaleita ja sitä mihinköhän genreen Hämärästä aamunkoittoon lukeutuisi…

  14. Viides rooli kirjoitti:

    IP:n mukaan kirjoittelet viestejä Rovaniemellä. Sieltä on käyty aika paljon viime aikoina lukemassa tätä blogia. :)

    Markkinatutkimuksen oli tarkoitus olla vitsikäs heitto. Mitä tulee genreihin, en koskaan tahtoisi rajata turhan tiukasti uuden bändin hiekkalaatikkoa. Sallittakoon muusikoille ilmaisun vapaus!

  15. Ansku kirjoitti:

    Luokittelemattomuudessa on eräs perustavanlaatuinen ongelma…kuinka myydä luokittelematonta tuotetta… Ja ihmettelen edelleen tuota IP osoitetta, terveisin Pellolainen! No väliäkös sillä, eiköhän täältä taas piakkoin saada pojat sinne etelämpäänkin keikkailemaan :)

  16. Viides rooli kirjoitti:

    Tervetuloa! Etelä odottaa. :)