Ripsaus, ropsaus, ryöppy, rankkasade

Posted: huhtikuu 18, 2010 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, ,

Luomet tuntuvat raskailta ja ajatukset takkuavat, kiitos puuskittain raivonneen puhurin ja ikkunapeltejä rummuttaneen sateen, minkä vuoksi olen viime yönä nukkunut valtaosin koiranunta. Taidan ottaa aamupäivän rauhallisesti, nauttia luomukahvista ja muiden bloggaajien valitsemista sunnuntaiklassikoista.

Sää on asennekysymys, sanotaan. Yleensä sillä viitataan pukeutumiseen, mutta viime aikojen tapahtumat ovat saaneet minut laventamaan tulkintaani. Tuntuu kuin Äiti maa olisi kyllästynyt loisista pahimpaan, ihmiseen, ja tämän tuhlailevaan tapaan hyödyntää luonnonvaroja ja päättänyt lisätä vaikeuskertoimia pelissä, jota kutsutaan elämäksi. Tsunamit, maanjäristykset, tulvat ja tuoreimpana tuhkapilvi ovat ilmiöitä, joissa voi halutessaan nähdä viestin: vähän rispektii!

Valitsin ensin sunnuntaiklassikoksi maailmanloppua enteilevän kappaleen, Apocalyptican vuonna 1998 singlenäkin julkaistun biisin Harmageddon, mutta sitten optimisti minussa otti vallan ja päätin pehmentää antia soittamalla synkän sellovedon vastapariksi Laulavat sadepisarat -leffasta tutun Singin’ in the Rain, jonka laulaa ja tanssii iki-ihana Gene Kelly. Se on soitettu Sunday Classic -sarjassa ennenkin, mutta mestareiden tulkintoja voi mielestäni toistaa huoleti. Sitä paitsi laulussa on sitä asennetta, jolla aion kohdata sään, tuon ikkunan takana voimiaan keräävän tuulen ja mustanpuhuvan pilvirintaman.

I’m laughing at clouds
So dark up above
The sun’s in my heart
And I’m ready for love

Ja millaisissa tunnelmissa muut bloggaajat ovat tänä sunnuntaina? Se selviää täällä.

kommenttia
  1. susupetal kirjoitti:

    Apocalyptica on levyhyllyssäni kunniapaikalla, musiikkia suoraan minun sielunmaisemastani.

    Gene Kelly on omaa luokkaansa, aina yhtä hurmaava, aina yhtä romanttinen klassikko.

    En voi olla laittamatta tähän Cliff Edwardsin eli Ukulele Iken versiota Singing in the rainista vuodelta 1929.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Moi, ja suurkiitos tuosta Cliff Edwardsin videosta. Se on mainio! Kolmen ja puolen minuutin paikkeilla putosin täysin, kun ruudun täytti ”Macbethin kolme noitaa”. Tosin samaan sadetakkiin pukeutuminen toi mieleen myös muinaisen Matti ja Teppo -sketsin. Hetkinen, ketkäs sen toteuttivatkaan televisiossa? Erkki Saarela ja Heikki Kinnunen? Vai oliko mukana Tom Pöysti? Muistaako kukaan?

      PS. Nimeesi liitetty linkki vie valokuvablogiisi. Sinun kannattaisi ehkä muuttaa asetuksia, jotta porukka päätyisi kommenttisi myötä oman sunnuntaiklassikkosi ääreen? Tämä vain vienona ehdotuksena…

  2. Hirlii kirjoitti:

    Äitimaa taitaa olla nyt kyllästynyt meihin totisesti, muistuttaa olemassaolostaan ja siitä että mehän elämme kuuman maaytimen päällä. Ohuen maankuoren päällä.

    Olitpa löytänyt aikaan oikein hyvin sopivat biisit ja tuo susupetalin video vain täydensi tätä. Traagista sekä hauskaa. :)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Olet oikeassa, tulikuumalla pallolla asutaan, mutta sen unohtaa niin helposti korkeiden hankien keskellä ja/tai rankkasateiden keskellä. Kiitos kehuista, SusuPetalin löytö täydensi valintaa loistavasti.

  3. Baltzar Maximus kirjoitti:

    Rispektiä. Pilvi onkin epäterveellistä.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Riippuu pilvestä. ;) Näin sanoessani viittaan mm. brittiläisen Rakkautta ja rimakauhua -sarjan viidennen kauden ensimmäiseen —> jaksoon. Sen nähneet muistavat varmasti pilven monet vaikutukset.

  4. Vaiheinen kirjoitti:

    Niinpä. Pilvet vaativat nöyryyttä. Apocalypticalla oli meininki kohdallaan, tuhkaa niskaan ja laulut sateessa tekevät taas sunnuntain paikalleen.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Ajattelin ensin, että valitsemani kaksikon maailmat ovat liian kaukana toisistaan, mutta musikaalin hyväntuulinen ote (jota SP:n video täydentää) softaa sittenkin juuri sopivasti sellonsoittajien helvetillistä menoa.

  5. […] tulivuoren purkauksista taisi tulla päivän teema, ilman että oli teemasunnuntai. Myös Viides rooli on pohtinut maapallon tilaa ja valinnut musiikin sen mukaisesti.  HaloE puolestaan huomioi viikon […]

  6. Alastalo kirjoitti:

    Nyt kyllä Apocalyptica vei voiton. Tätä minäkin kuuntelen kun tahdon hiukan muhevampaa musiikkia. Ja ajankohtaisestihan tässämennään!!!

  7. Yaelian kirjoitti:

    Harmageddon komea musiikki on vaikuttavaa,mutta Singing in the rain saa minut hymyilemään ja hetkeksi unohtamaan nuo kaikki luonnonmullistukset…..

  8. Tuima kirjoitti:

    Keväällä sade edistää lumen sulamista ja kasvua, eikö? Siis optimismia! Ilman sadetta et ehkä olisi ehtinyt kuunnella muiden valitsemia laulujakaan :)?

    Hienon hieno elokuva, loisto kappale ja iki-ihana Gene Kelley, tosin pidän kyllä melkein enemmän Donald O’Connorista :)…

    • Viides rooli kirjoitti:

      Sadetta tarvitaan, se on ilmiselvää, mutta viime aikoina luonto on hiukan liioitellut elkeissään, jos tällainen ilmaus sallitaan. ;)

      Muistan lukeneeni blogistasi, että pidät kovasti Donald O’Connorista. Hieno tanssija hänkin. Nyt muistankin, esittelit joskus hänen ja Gene Kellyn yhdessä esittämän ”tuolitanssin”. Se on loistava!

      • Tuima kirjoitti:

        O’Connorissa on iloista poikamaisuutta ja jotenkin rennon heittäytyvää tanssimista. Tuo tuolitanssi vetoaa yhä vain :).

  9. lepis kirjoitti:

    Sade tekee kesän! Jee! Tosin aika kylmää se eilen oli. Minnuu kyllä nukutti vähän liiankin hyvin, mutta niinhän se matalapaine aina tekee.

    Tuo Harmaggeon on aivan ehdottoman kovaa kamaa. Ja kotimaista vielä. Uskomatonta. Siinä on kaikesta maailman lopun meiningistään huolimatta luomisen vimmaa havaittavissa.

    Singing in the Rain on ehdoton klassikko, joka aina pistää tanssittamaan :)

    • Viides rooli kirjoitti:

      Matalapaine väsyttää, se on totta, mutta viime yönä sade yltyi ajoittain niin rajuksi (ainakin täällä Porvoossa), että ikkunapellit kävivät hyvin rummuista.

      Apocalyptican soitanta on komeaa, kuulun faneihin ja tunnustan sen avoimesti. Näiden biisien luukuttaminen epäsäännöllisen säännöllisesti tekee todella hyvää pääpololle. Lahjakkaita poikia, sano. :)

  10. Zepa kirjoitti:

    ”Tsunamit, maanjäristykset, tulvat ja tuoreimpana tuhkapilvi ovat ilmiöitä, joissa voi halutessaan nähdä viestin: vähän rispektii!”
    Nimenomaan. Mutta kun ihmisten muisti ei ulotu toissapäivää pidemmälle eikä tulevaisuutta osata visioida edes seuraavaan kauppareissuun asti, niin odota näiltä sit noihin sfääreihin ulottuvaa hahmotuskykyä.

    • Viides rooli kirjoitti:

      Minua on jo pitkään huvittanut ja toisaalta kauhistuttanut yhä vahvemman jalansijan saanut ajattelu, jonka mukaan luonto voidaan valjastaa ihmisen palvelijaksi ilman, että siitä koituisi minkäänlaisia ongelmia. Esimerkiksi eri puolilla maapalloa tehtävät tolkuttomat metsähakkuut järkyttävät tasapainoa jo peruuttamattomalla tavalla, mutta sillä ei tunnu olevan väliä niin kauan kuin tekijöillä itsellään asiat ovat hyvin. Lyhytnäköistä puuhaa, tämä ihmiskunnan toilailu.

  11. Kari kirjoitti:

    Apocalyptica, kuten myös Kelly, passaa näiden päivien tunnelmiin. Muuten Apocalyptica on niitä, joista aina pidän kuullessani, mutten ole saanut kimmoketta kunnolla tutustua heidän musiikkiinsa.